Nyky-yhteiskunnassa nuorten ja myös nuorten aikuisten elämä ja arki useimmiten pyörii sosiaalisen median ympärillä. Kavereihin pidetään yhteyttä useiden sovellusten avulla viestien, kuvien ja videoiden kautta sekä omasta elämästä jaetaan enemmän tai vähemmän materiaalia muille ihmisille sosiaalisen median välityksellä. Samalla aukeaa mahdollisuus nähdä itse muiden elämää, josta valitettavasti näytetään useimmiten vain ne parhaat palat. Sosiaalisen median luoma käsitys tavoittelemisen arvoisesta elämästä ja ulkonäöstä luo eittämättä paineita kasvuiässä oleville nuorille.
On tutkittu, että ulkonäköpaineiden ja sosiaalisen median tekijöiden väliltä löytyy yhteys. Nuoret kokevat ristiriitaa siitä, että sosiaalisessa mediassa ihannoidaan laihoja ja lihaksikkaita, mutta kuitenkin annetaan olettaa, että kaikkien tulisi olla oma itsensä (Saarinen 2018, 48). Julkaisujen teema ja luonne oli myös yhteydessä ulkonäköpaineiden kokemiseen. Yhteys ulkonäköpaineisiin löydettiin terveyteen, kuntoiluun ja ulkonäköön liittyvissä julkaisuissa, ja kyseisten teemojen sisältöjen epärealistisuus ja epätodennäköisyys aiheuttivat erityisesti paineita. (Heljälä & Hirvensalo 2018, 64.) Tutkimuksessa huomattiin myös, että sosiaalisen median käyttömäärän aktiivisuus oli yhteydessä sosiaalisesta mediasta koettuun ulkonäköpaineeseen (Heljälä & Hirvensalo 2018, 62).
Nuoret kertovat sosiaalisesta mediasta löytyvän sekä positiivisia, että negatiivisia asioita. Nuoret kokevat sosiaalisen median olevan hyvä tiedonlähde, ja sen avulla on mahdollista oppia uutta, löytää uusia näkökulmia ja kehittyä. Yhteydenpidon kavereihin, perheeseen ja sukulaisiin nuoret kokevat helppona ja nopeana sosiaalisen median kautta, nuorten mielestä sosiaalinen media vähensi myös yksinäisyyden tunnetta, ja nuoret kokivat myös itsetunnon kohoamista positiivisten kommenttien ja tykkäysten kautta. (Saarinen 2018, 64.)
Kuitenkin sosiaalinen media koetaan koukuttavana asiana, joka vie liikaa aikaa. Nuoret kuvaavat sosiaalisen median olevan haitaksi sekä fyysiselle kunnolle että unelle. Nuoret kokevat sosiaalisen median vääristävän omaa minäkuvaa sekä luovan riittämättömyyden tunnetta ja laskevan mielialaa. Median luoma paine luo myös oman elämän vertailua muiden elämään. (Saarinen 2018, 66–67.)
Sosiaaliala ja sosiaalinen media
Sosiaalinen media on koko ajan kasvava alusta, jota on alettu hyödyntämään enemmän myös sosiaalialalla, ja siinä on mielestäni niin sanottu ”iskun paikka”. Sosiaalialalla, etenkin nuorten parissa työskentelevillä työntekijöillä on hyvä tila pyrkiä osoittamaan ja näyttämään elämää niin, ettei se tule sosiaalisen median filttereiden, kuvanmuokkausohjelmien ja tarkan seulonnan lävitse ja pyrkiä ohjaamaan nuoria mediakriittisyyteen ja armollisuuteen itseä kohtaan. Sosiaalialan yrityksillä ja työntekijöillä on hyvä mahdollisuus luoda myös informoivaa, tukevaa ja kannustavampaa materiaalia sosiaaliseen mediaan.
Sosiaalinen media on hyvä renki, sieltä löytyy paljon hyvää niin oppimiseen kuin vaikka inspiroitumiseen, mutta se on huono isäntä, jos sosiaalinen media alkaa viedä aikaa tärkeämmiltä asioilta, kuten fyysiseltä hyvinvoinnilta, ihmissuhteilta tai alkaa luoda itselle stressiä ja paineita elämästä ja ulkonäöstä.
Lähteet
Heljälä, F. & Hirvensalo, S. 2018. Sosiaalisen median yhteisöpalveluiden käytön yhteys kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten ulkonäköpaineisiin. Turun yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018042418387 [viitattu 20.4.]
Saarinen, J. 2018. 15–17-vuotiaat nuoret sosiaalisessa mediassa. Helsingin yliopisto. Kasvatustieteellinen tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:hulib-201806132645 [viitattu 20.4.]
Kirjoittaja
Kirjoittaja Heidi Hokkanen on ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.
Sosiaalinen media on jatkuvasti kasvava oma maailmansa, jossa nuoret ja lapset viettävät vapaa-aikaansa. Sosiaalinen media on hyödyllinen työkalu, kun sitä osaa käyttää, mutta se tuo myös mukanaan paljon haittoja.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuvan nettikiusaamisen ja vihapuheen levittämisen tekee erityisen helpoksi nimettömyys, kasvottomuus, suuri yleisö sekä ajan ja paikan rajattomuus. Nettikiusaamisen harmillinen puoli onkin juuri se, ettei se rajaudu esimerkiksi vain kouluun. Kiusaaminen voi seurata nuorta joka paikkaan, jolloin missään ei ole “turvassa”. Nettikiusaamiseen on vaikea puuttua juuri edellä mainitsemiemme syiden takia. Tekijää ei aina pystytä jäljittämään, vaikka haluttaisiinkin. Usein nuoret eivät edes ymmärrä, että nettikiusaaminen täyttää yleensä aina rikoksen merkit, ja asiaan tulisi puuttua. Asian annetaan vain olla, koska sen ajatellaan olevan yleinen normi, jota kaikki kokevat sosiaalisessa mediassa. Olit sitten tyttö tai poika, muodikas tai urheilullinen, suomalainen tai maahanmuuttaja, nettikiusaaminen ei tunne rajoja.
Ebrand Group Oy:n (2019) toteuttaman nuorille suunnatun kyselyn perusteella noin 25 % vastaajista oli kokenut jonkinasteista nettikiusaamista, mikä on noin 10 % enemmän kuin vuonna 2016. Uskaltaisimme väittää, että todellinen luku on vielä suurempi, koska nuoret eivät tunnista nettikiusaamista tai ovat sokeutuneet sille. Nettikiusaamiseksi luokitellaan muun muassa huhujen levittely, ilkeät kommentit, epämiellyttävät seksuaaliset viestit, valeprofiilien tekeminen ja asiattomien sisältöjen lähettely (Mannerheimin lastensuojeluliitto 2020). Nuorille on tärkeää, mitä muut ajattelevat heistä, ja he ovat alttiita ryhmäpaineelle. He vasta etsivät omaa identiteettiään sekä kehittävät minäkuvaansa. Se tekee heistä erityisen haavoittuvaisia sosiaalisessa mediassa vastaan tulevalle palautteelle ja kiusaamiselle. Nuorten saamat kommentit, esimerkiksi hyvin suositussa TikTok-nimisessä sovelluksessa, ovat usein todella surullista ja ahdistavaa luettavaa. Kyseisessä sovelluksessa on helppo esiintyä nimettömästi ja kasvottomasti, mikä ilmeisesti edesauttaa käytöstapojen unohtamista.
“Katselen joskus huvikseni sovellusta nimeltä tiktok. Suurin osa sen käyttäjistä ovat ala- ja yläasteella. Kiusaamista ja rasismia esiintyy enemmän kuin missään muualla näkemässäni paikassa. Siellä on helppo haukkua anonyyminä ja sen huomaa. En ole törmännyt yhteenkään videoiden tekijään, joka ei saisi kamalia kommentteja. Pahin asia on, että jotkut voivat olla alle 10-vuotiaita ja saada itsemurhaan yllyttäviä kommentteja.” (Nuoren haastattelusitaatti: Ebrand Group Oy 2019.)
Moni nuori ei välttämättä kestä sosiaalisen median mukana tulevaa painetta ja ‘’vihaajia’’. Vasta hiljattain uutisoitiin yhdysvaltalaisesta 18-vuotiaasta TikTok-tähdestä, joka teki itsemurhan. Mutta pitäisikö sen mennä näin? Nuoret pomppaavat yhtäkkiä julkisuuteen sosiaalisen median kautta ja joutuvat ryöpytyksen kohteeksi, mitä he eivät ole pyytäneet tai halunneet. Nuoret eivät osaa tulkita vihapuhetta tai jättää sitä omaan arvoonsa, vaan imevät sen kaiken itseensä, ja uskovat muiden ilkeät kommentit ja juorut. Nettikiusaajien tulisi joutua vastuuseen sanoistaan ja teoistaan. Jokaikinen kerta.
(Netti)kiusaaminen on nuorelle aina vaikea asia, josta voi olla hankala keskustella. Netissä on onneksi saatavilla muun muassa chat-palveluita, kuten sekasin247.fi, jossa nuori voi ottaa anonyymisti yhteyttä nuorisotyön ammattilaiseen ja kertoa kokemuksistaan kiusaamiseen liittyen. Chatin kautta nuori saa luottamuksellista tukea ja nuorta voidaan ohjata avun piiriin tai tekemään kiusaamisesta rikosilmoitus.
On ensiarvoisen tärkeää, että nuorta kuunnellaan kiusaamisen kokemuksissa, ja kokemukset tulisi aina ottaa vakavasti. Usein nuoren kertoessa aikuiselle kiusaamisesta, vastaus on: “Älä välitä siitä ja jätä ne kiusaajat omaan arvoonsa!”. Tällainen asenne ei aseta kiusaajalle minkäänlaista vastuuta, vaan antaa oletuksen, että kiusatun tulisi kestää kohtalonsa yksin. Nuorten mediakasvatuksessa nuorille tulisi kertoa, miten kiusaamiseen netissä voi itse osaltaan puuttua. Monissa verkkopalveluissa yhteisönormien mukaan kiusaaminen on kiellettyä. Jos siis törmää kiusaamiseen, omissa tai muiden profiileissa, tulisi tapahtuma aina ilmiantaa. Myös käyttäjän blokkaaminen (=estäminen) on monissa palveluissa mahdollista. Usein suositellaan myös oman tilin yksityisyyden rajaamista, mutta esimerkiksi TikTokissa nuorille voi olla mielekästä saada jakamansa sisältö suuremmalle yleisölle, jolloin yksityinen tili voi tuntua jopa rangaistukselta nuorta kohtaan.
Kaikki vaatteet on nyt illalla katsottu valmiiksi. Laura on hyväksynyt ne, niitä on kokeiltu ja pehmitetty. Samat sukat ovat olleet jo pari päivää jalassa, hoidossa varmaan jo kummastelevat asiaa. Mutta ei voi mitään, ne on ainoat, joita Laura on nyt suostunut pitämään. Toivottavasti aamu menisi hyvin. Tärkeä palaveri on jo heti kahdeksalta, ja en nyt yhtään jaksaisi sitä ainaista kiukkuamista vaatteista. Onkohan meidän lapsessa jotain vikaa, ei muiden lapsilla varmasti ole tuollaisia ongelmia? Kyllä 5-vuotiaan elämä osaakin olla vaikeaa.
Sensorinen integraatio (sensory integration, SI) eli aistiyliherkkyys on häiriö asioiden ja äänien tuntemisessa. Aistiyliherkkyyttä esiintyy yleisemmin lapsilla, joilla on autismia tai ADHD (Bodison & Parham 2018), mutta myös ilman muita diagnosoituja neuropsykologisia sairauksia. Noin 5 % kaikista päiväkoti-ikäisistä kärsii aistiyliherkkyydestä (Bodison & Parham 2018). SI-lapsia on tutkittu ja hoidettu vaihtoehtoisilla terapioilla jo 1960-luvulta alkaen, ja nykyiset tukitoimet on suunniteltu saamaan SI-lapsille mahdollisimman täysipainoista ja onnistuneempaa arkielämää (Bodison & Parham 2018). SI-lasten tukitoimia ovat mm. puheterapia, ravitsemusterapia sekä SI-toimintaterapia.
Äiti näyttää siltä, että kohta se hermostuu. Tiedän, että vaatteet katsottiin illalla valmiiksi ja valitsin ne itse, mutta nyt ne ei vain tunnu hyvältä. Housut tuntuu liian kireiltä. Pikkuhousuja en edes halunnut laittaa, ne tuntuvat inhottavilta. Paitojakin on liikaa päällä. Miksi pitää olla tämä tyhmä talvi ja aikuiset pakottavat pukemaan hirveästi päälle? Miksi aikuiset ei ymmärrä, että nuo välivaatteet villa ja fleece kutittaa ja pistelee inhottavasti, vaikka ne eivät olekaan ihoa vasten? Ja tuo haalari. Siitäkin olen sanonut, että liikkuessa kuuluu kamala kahina ja se sattuu korviin, mutta äiti vain sanoo, ettei koko ajan voida ostaa uusia minun ahdistuksieni mukaan. Mitä ahdistus edes on? Onko minussa jotain vikaa, kun minusta tuntuu tältä? Alkaa itkettämään. Onneksi kuitenkin äiti osti minulle sen painopeiton ja nukuin hyvin. Muuten nämä kaikki tuntuisi vielä pahemmalta, niin kuin eilinen suihkussa käynti ja hampaiden pesu. Se oli kamalaa.
Vaikkei lapsen normaali pukeminen, vessan vetäminen tai kotona television katsominen millään muotoa ole yhteiskunnan mittapuulla pahoinpitelyä, helposti jää huomioimatta se, että aistilapsi voi kokea fyysistä kipua ja pelkoa meille arkipäiväisistä asioista samoin kuin oikeasti pahoinpidelty lapsi lyömisestä tai tukistamisesta. Tällä hetkellä on paljon keinoja auttaa aistilasta, mutta välillä on unohdettu kuinka tukea vanhempaa lapsensa ymmärtämisessä.
Aistiyliherkkyyden lisäksi on myös muita aistiongelmia, mm. aistialiherkkyys sekä aistihakuisuus. Puhekielessä näistä kaikista käytetäänkin usein termiä aistilapset tai aistikkaat, lokeroimatta sen kummemmin, koska aistiyliherkällä voi olla myös aistihakuisuuden tai aistialiherkkyyden kategorioihin luokiteltavia ominaisuuksia ja toisin päin. Joskus aistiherkkyys näkyy vain tunnepuolella vahvana herkkyytenä. Leikillisesti voisi sanoa, että aistiyliherkät lapset kuulevat ja aistivat asioita kuin Superman tai Daredevil.
Aistilapset koulumaailmassa
Opettajan ammattitaito ja herkkyys ovat avainasemassa aistilapsen oppimisen kannalta. Huolenpito, turvallisuus, luottamus sekä aistiärsykkeiden vähentäminen, tilojen järjestely ja tukikeinot ryhmäytymisen osalta auttavat aistilasta oppimistavoitteiden saavuttamisessa (Haverinen & Tiinanen 2019, 2-52). Suuri aistiärsykkeiden tulva, esimerkiksi melu luokassa, johtaa helposti aistiherkän lapsen kuormittumiseen (Laakso 2020, 8), joka voi esiintyä käytöshäiriöinä koulussa tai kotona. Aistiärsykkeitä voi vähentää pienilläkin tukitoimilla, kuten kuulosuojaimilla tai näköestesermillä. Tässä on kuitenkin vaarana kiusaaminen. Aistilapset hyötyisivät enemmän pienistä luokkaryhmistä ja tuetusta opetuksesta, jolloin myös normaalissa luokassa säilyisi helpommin oppimisrauha. On hyvä ottaa huomioon, että aistilapsen kokemukset kuormittumisesta sosiaalisissa tilanteissa voivat aiheuttaa pahantuulisuutta, sulkeutuneisuutta, jopa masennusta, joiden seurauksena voi tulla pelko muodostaa uusia ihmissuhteita jatkossa (Laakso 2020, 8-13).
Haverisen ja Tiinasen Pro gradu -tutkielmassa haastatellut opettajat kertoivat tarvitsevansa lisätietoa herkkyyksien lajeista ja niissä tukemisessa sekä käytännön toimintaohjeita. Opettajat kaipasivat myös koulutusta ja esitteitä oppilaan kohtaamisesta ja tunneherkkyydestä. (Haverinen & Tiinanen 2019, 2-52). Aistilapset eivät aina osaa säädellä tai sanoittaa tunteitaan, jolloin me vanhemmat ja muut kasvatustahot saatamme tarvita apua kommunikointiin. Yksinkertaisimmillaan käyttöön voi ottaa tunnemittarin, josta lapsi voi näyttää kokemansa tunteen vahvuuden, oli se sitten kipuaistimus tai jokin muu tunneperäinen herkkyys.
Päiväkodissa askarreltu tunnemittari, jossa helmeä voi liikuttaa tunnetilan mukaan. (Kuva: Luhanko Mari)
Tekstissä viitatut äidin ja lapsen puheenvuorot olivat kirjoitusta varten, mutta voisivat olla todellisia tilannekuvauksia ja joillekin arkipäivää.
Haverinen, B., Tiinanen, J. 2019. Alakoulun luokanopettajien kokemuksia ja käsityksiä oppilaan herkkyydestä, sekä herkän oppilaan kohtaamisesta. Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, luokanopettajan koulutus. Pro gradu -tutkielma, s. 2-52. PDF-tiedosto. Saatavissa http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201905252099.pdf . [Viitattu 28.1.2021]
Laakso, S. 2020. ”Huomio on minulle jotain, mitä vältän viimeiseen asti”–erityisherkät koulun sosiaalisessa pyörremyrskyssä. Kasvatustieteiden tiedekunta, luokanopettajakoulutus, Lapin yliopisto. Pro gradu -tutkielma s. 8-13. PDF-tiedosto. Saatavissa https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/64300/Gradu.pdf?sequence=1&isAllowed=y . [Viitattu 28.1.2021]
Kirjoittaja
Mari Luhanko on kolmen aistilapsen äiti ja aloitti vuoden 2021 alussa Xamkissa sosionomiopinnot.
Päivi Kytö, Elina Paassilta-Mattila, Anu Roitto ja Varpu Teikari
Opiskelemme hyvinvoinnin edistämisen Yamk-tutkintoa Xamkissa. Opinnoissa pohdimme yksilön hyvinvointia ja siihen vahvasti liittyvää itsemääräämisoikeutta sekä turvallisuutta. Covid-19 pandemian aiheuttamat poikkeusolot ovat johtaneet useisiin kanteluihin sekä yhteydenottoihin oikeusasiamiehelle (EOAK/3232/2020). Kanteluiden aiheina ovat olleet mm. asiakkaaseen kohdistuvat menettelytavat, itsemääräämisoikeuden loukkaaminen ja yhteydenpidon rajoittaminen. Poikkeusoloja on käytetty perusteluna rajoitustoimenpiteille, jotka ovat loukanneet esimerkiksi vanhusten perusoikeuksia hoivakodeissa.
Covid-19 on yleisvaarallinen tartuntatauti. Se voi olla kohtalokas ikäihmisille ja onkin aiheuttanut paljon kuolemantapauksia Suomessa. Viimeistään poikkeusolot ja niiden esiintuomat ihmisoikeus- ja itsemääräämisoikeusloukkaukset nostivat esiin vanhentuneen ja puutteellisen lainsääsäädäntömme asiakkaan ja potilaan asemasta ja oikeuksista. Erityisesti vanhustenhuollon asiakkaat ovat jääneet ilman lainsäädännöllistä turvaa rajoittamis- ja itsemääräämisoikeudellisissa asioissa. (Nikumaa ym. 2018.)
Asumispalveluissa hoitotyötä ohjaa lainsäädännön ohella eettisyys. Pandemian aikana on jouduttu miettimään asiakkaan itsemääräämisoikeuden rajoittamista turvallisuutta vaarantamatta. Ammattilaisten tulee huomioida tarkasti itsemääräämisoikeudet. Samalla heillä on kuitenkin velvollisuus turvata ja edistää asiakkaan tarvitsemaa huolenpitoa, hoitoa, turvallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä. Ammattilainen joutuu joissakin tilanteissa luovimaan erilaisten perusoikeuksien välissä. (Tukiliitto.fi s.a.)
Ammattietiikka on asiasisällöltään lainsäädäntöä laajempi käsite. Se vastuuttaa työntekijöitä ja työyhteisöjä eettiseen keskusteluun, harkintaan ja päätöksentekoon. Sosiaalihuollon henkilökunnan on tunnettava lainsäädäntöä. Heidän on osattava käytännössä huomioida lakisidonnaisuus, oikeasuhtaisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteet. Vastoin lakeja olevia ohjeita ja suosituksia ei saa noudattaa. (EOAK/3513/2020.)
Pandemian leviämisen alueellisten erojen takia työyhteisöt ja organisaatiot ovat kovan paineen alla ohjeistuksien muuttuessa nopeasti. Työyhteisöissä korostuvat itsearvioinnin merkitys, hyvä ja kattava tiedonkulku sekä yhtenäiset käytänteet. Haastavissa ongelmatilanteissa ammattilaisen tulisi osata täyttää lakiin perustuvat velvollisuutensa, turvata omaa juridista asemaansa sekä kunnioittaa ja turvata asiakkaiden itsemääräämisoikeutta. Ammattieettinen harkinta ohjaa ensisijaisesti sosiaalialan ammattilaisen työtä.
Elina Aaltonen, Emmi Paavilainen, Raisa Mänttäri ja Taija Nykänen
Elämme eriarvoisessa Suomessa, jossa alueet kamppailevat erilaisten haasteiden kanssa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisessä. Jokaisella on oikeus saada tarvitsemansa palvelut yhdenvertaisesti asuinkunnan tilanteesta riippumatta.
Olemme sosiaalialan (YAMK)-opiskelijoita Xamkista, ja kirjoitimme opinnoissamme artikkelin palvelusetelin käytöstä sosiaali- ja terveysalalla. Se sai meidät kiinnostumaan sekä huolestumaan palvelusetelin tulevaisuudesta Sanna Marinin hallitusohjelmassa.
2020-luvulla sote-uudistuksen yhtenä kärkenä on perustaa Suomeen laaja-alaisia sosiaali- ja terveyskeskuksia. 18 hyvinvointialuetta tuottavat palvelut pääosin julkisina palveluina, ja yksityiset toimijat sekä kolmas sektori täydentävät niitä.
Marinin hallituksen ohjelmassa sanotaan, että palvelusetelilaki jää voimaan, ja se on tarkoitus uudistaa jatkossa erikseen. Mutta mitä tämä uudistus oikeasti tarkoittaa? Sen tiedämme ainakin, että palvelusetelin käyttömahdollisuuksiin on kaavailtu tiukennuksia lailla.
Juha Sipilän hallituksen sote-uudistuksessa oli tarkoitus avata terveyspalvelut kilpailulle, jolloin yksityinen sektori olisi saanut aiempaa isomman roolin sote-palveluissa valinnanvapauden myötä. Sote-uudistus kuitenkin epäonnistui, ja nyt lausuntokierroksella olevassa Marinin hallituksen sote-lakiuudistuksessa valinnanvapaus on hylätty. Voiko maakunnilla ja tulevilla hyvinvointialueilla olla niin suurta palvelukapasiteettia, että se riittää varmasti kattamaan sosiaali- ja terveydenhuollon? Vaikka Marinin hallituksen esityksessä aiotaan säilyttää palvelusetelin käyttömahdollisuus, on siihen tulossa tiukennuksia, ja suunta on selvästi julkisten palveluiden puoleen. (Valtioneuvosto 2020.)
Jos yksityiset toimijat kokevat julkisen puolen liian vahvana kilpailijana ja he joutuvat ahtaalle tiukentuneen lainsäädännön vuoksi, onko heillä mahdollisuutta tarjota palvelujaan myös tulevaisuudessa? Voimmeko ajautua tilanteeseen, jossa yksityinen ja kolmas sektori eivät enää täydennäkään julkisia palveluja? Mitä teemme, jos jonot kasvavat räjähdysmäisesti, eikä meillä ole yksityisiä toimijoita, jotka ottaisivat palvelusetelimme vastaan?
Kuntakyselyn mukaan palvelusetelillä tuotettu sote-palvelu oli noin 20 prosenttia edullisempaa kuin kuntien oma tuotanto. Palvelusetelin höytyjä kuntalaisille olivat palvelujen saatavuuden paraneminen, valinnanvapauden ja joustavuuden lisääntyminen, sekä palvelun saaminen nopeammin. Palvelusetelin myötä palvelutuotannon koettiin monipuolistuneen. Palveluseteli lisää yritysten määrää ja alueen elinvoimaa. Sen nähdään lisäävän yritysten kehitysmahdollisuuksia ja -halua. (Palveluseteli – Tehoa ja joustoa 2015.) Jos palvelusetelin käytön on havaittu tuovan näin suuria hyötyjä koko alueelle, miksi sen käyttömahdollisuutta ei haluta lisätä entisestään, vaan toimitaan jopa päinvastoin? Miksi palvelusetelin käyttöä rajoitetaan lailla aiempaa tiukemmin? Onko siinä ajateltu kuntalaisten etua vai jotain muuta?
Heidi Heikkilä, Laura Karhu, Tarja Taimisto, Sari Vierikko
Olemme sosionomi YAMK-opiskelijoita Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Opintoihimme sisältyi artikkelin kirjoittaminen, jossa tarkastelimme digitalisaatiota sekä sen ilmentymistä ja vaikutuksia sosiaalityön näkökulmasta. Aihe on ajankohtainen. Se auttoi meitä havaitsemaan kuinka digitaalisia välineitä voi hyödyntää sosiaalityössä ja mitä lisäarvoa se tuo eri asiakasryhmille sekä ammattilaisille jo olemassa olevien työmenetelmien lisäksi.
Koronakriisi on osaltaan osoittanut digitaalisen asiakastyön mahdollisuudet ja kehittämistarpeet myös sosiaalialalla ja johtanut uudenlaisiin avun ja palvelujen tarpeisiin. Tiekartta-selvityksessä (Karjalainen ym. 2019) digitalisaatio nähdään sosiaalityön toimintatapojen muokkaamisena ja uudistamisena sekä käyttäjälähtöisenä teknologiavälitteisten ja -avusteisten sovellusten hyödyntämisenä sosiaalityössä.
Digitaaliset palvelut nopeutetulla aikataululla
Sosiaalibarometrissä (Eronen ym. 2020) ilmeni, että sosiaalityössä digitaaliset etäpalvelut on otettu käyttöön nopealla aikataululla. Työtapoja ja menetelmiä on onnistuttu muokkaamaan olosuhteita vastaaviksi joustavasti, vaikka aiempaa kokemusta niiden soveltamisesta sosiaalialan asiakastyöhön oli vähän. Asiakkaiden tuen tehostamiseksi korona-aika käynnisti uudenlaisen verkostotyön. Palveluntarjoajien välinen yhteistyö on lisääntynyt merkittävästi, samoin verkostoyhteistyö kolmannen sektorin, julkisten palveluntuottajien ja vapaaehtoisten kanssa. Palvelujen saatavuus eri asiakasryhmille on tehostunut toimijoiden välisen yhteistyön myötä mm. kauppa- ja apteekkipalvelujen lisääntyessä.
Digitalisaatiolla ei voida korvata ihmisten välistä kasvokkaista vuorovaikutusta, mutta sen avulla voidaan täydentää sitä. Digitaalinen sosiaalityö tarjoaa uusia mahdollisuuksia kohdata eri asiakasryhmät ja mahdollistaa heille sopivat palvelut. Koronaepidemian myötä moni kansalainen on löytänyt digitaaliset palvelut, kuten etäkonsertit sekä virtuaaliset liikunta- ja hyvinvointipalvelut ensimmäistä kertaa. Virtuaalihoiva sekä etäyhteyksien luominen ikääntyvien palveluissa ovat uudistuksia, joiden avulla ikääntyvien omaa osallisuutta, aktiivisuutta ja elämänlaatua voidaan lisätä. Korona-aikana myös puhelimitse toteutunut yhteydenpito on lisääntynyt, ja useat toimijat ovat aloittaneet uusien palveluiden kehittämisen jo entuudestaan tuttuihin sovelluksiin kuten Whatsapp, Facebook, Pointichat sekä Instagram. Etäyhteydet, kuten Teams, Zoom ja VideoVisit ovat mahdollistaneet vertaisryhmiin osallistumisen ja saavuttaneet myös asiakkaita, jotka eivät ole aiemmin olleet palveluiden piirissä.
Digitaalinen sosiaalityö on tulevaisuutta
Ihmiset ovat oppineet lyhyessä ajassa käyttämään useita sosiaali- ja terveydenhuollon digitaalisia palveluita. Digitaaliset palvelut tulisikin nähdä palvelumuotona, jolla voidaan tuottaa lisäarvoa asiakkaalle. Digipalveluiden avulla asiakkaalla on mahdollisuus hyödyntää palveluita ajasta ja paikasta riippumatta. Koronaepidemia tulee todennäköisesti hiipumaan, mutta tarve uudistaa sosiaalipalveluja ei.
Sosiaalialan työmenetelmien muutokset avasivat näkymän, jossa työtapoja voi ja pitää sopeuttaa olosuhteita vastaaviksi. Jatkossa onkin tärkeää, että toimiviksi havaituista työmenetelmistä ja toimintatavoista pidetään kiinni ja työtä tehdään asiakkaiden tarpeista lähtien. Palveluntuottajien olisikin hyvä selvittää, millaisista digipalveluista olisi hyötyä eri asiakasryhmille ja miten myös heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden asema tasavertaisina palveluiden käyttäjinä voitaisiin turvata. Jotta digitalisaatio toimisi syrjäytymisen ehkäisijänä eikä sen vahvistajana, ovat tarvittavat digilaitteet, yhdenvertaisuus niiden kokeilussa ja käyttöönottamisessa sekä riittävä tietotaito edellytyksiä digipalveluiden laadukkaalle jatkamiselle. Digitaalinen sosiaalityö tuo lisäarvoa jo olemassa oleville sosiaalialan työmenetelmille ja on selkeästi tulevaisuutta.
Lähteet
Eronen, A., Hiilamo, H., Ilmarinen, K., Jokela, M., Karjalainen, P., Karvonen, S., Kivipelto, M., Koponen, E., Leemann, L., Londén, P. & Saikku, P. 2020. Sosiaalibarometri 2020. SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry: PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.soste.fi/wp-content/uploads/2020/07/SOSTE-Sosiaalibarometri-2020.pdf [Viitattu 19.10.2020].
Opiskelemme sosiaalialan YAMK-tutkintoa hyvinvoinnin edistämisen koulutuksessa. Opintojaksolla Muuttuva sosiaalityö ja sosiaalinen todellisuus kirjoitimme artikkelin, jossa tutkimme maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroitumisen teemaa. Tämä blogikirjoitus on tiivistelmä artikkelimme keskeisestä sisällöstä.
Kotoutumista ajatellaan herkästi vain muualta Suomeen muuttavien tehtävänä ja heitä koskettavina poliittisina toimina. Myönteistä ja aktiivista kotoutumista voidaan edistää oikein kohdennetulla kotoutumis-, työllisyys-, koulutus- ja sosiaalipolitiikalla. Kotoutuminen on kuitenkin paljon muutakin. Yksilön tunteeseen kotoutumisesta liittyvät osallisuus, sosiaaliset suhteet kantaväestön kanssa, kielitaito sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Kotoutumisen tunteen syntymiseen vaikuttavat kantaväestön asenteet ja suhtautuminen. Olemalla avoimia ja vastaanottavaisia, luomme edellytykset tulla osaksi yhteiskuntaamme. Parhaiten kotoutuminen onnistuu yhteiskunnassa, jossa ollaan vastaanottavaisia ja annetaan maahanmuuttajille mahdollisuus toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä.
Sosiaalityön yksi keskeinen tehtävä on osallisuuden vahvistaminen. Sosiaalityön haaste maahanmuuttotyössä on löytää ja luoda aitoja kohtaamispaikkoja maahan muuttaneiden ja kantaväestön välille. Tätä haastavat osaltaan paitsi palvelujärjestelmän pirstaleisuus ja palvelupolkujen putkimaisuus, myös urautuneet ajatusmallit toimia toisin. Palvelujärjestelmien pirstaleisuutta tulisi eheyttää palvelujärjestelmien selkeyttämiseksi. Palvelupolkujen putkimaisuudesta tulisi pyrkiä kohti yksilöllisempiä palvelu- ja ohjauskokonaisuuksia asiakkaan henkilökohtaiset tarpeet huomioon ottaen. Samalla tulisi löytää ja luoda aitoja ja arkipäiväisen luontaisia kohtaamismahdollisuuksia maahan muuttaneiden ja kantaväestön välille molemminpuolisen kotoutumisen edistämiseksi.
Kaksisuuntaisella onnistuneella kotoutumisella voi olla molemminsuuntaisia vaikutuksia koettuun hyvinvointiin. Suomen kansainvälistyessä maahanmuuttajien mukanaan tuoma sosiaalinen ja inhimillinen pääoma rikastuttaa paitsi suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa myös suomalaisuutta. Maahanmuutto pakottaa tarkastelemaan suomalaisuutta uudesta näkökulmasta ja sietämään erilaisuutta. Joudumme tarkastelemaan erilaisuutta myös oman kulttuurimme sisällä, pohtimaan, mitä on suomalaisuus ja millainen merkitys sillä on itsellemme. Tunnistamalla muun muassa omat juuremme, käyttäytymismallimme ja kulttuuriperimämme opimme ymmärtämään sekä muita että itseämme. Ymmärtämällä mistä omat ennakkoluulomme tai pelkomme syntyvät voimme niitä poistaa ja lisätä hyvinvointiamme.
Suomeen lisääntyneen maahanmuuton myötä suomalaisuuden uudelleen tarkastelusta on tullut ajankohtaista. Uudistunut suomalaisuus vaatii molemminpuolista sopeutumista, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Yhdessä luomme uuden määritelmän suomalaisuudelle, jolloin myös kantaväestö kotoutuu uuteen suomalaisuuteen.
Pelastakaa Lapset ry:n selvitys Lapsen ääni 2020 kertoo lasten näkemyksiä koronakeväästä, ja sen mukaan lapset kokivat poikkeusolojen muuttavan elämäänsä huomattavasti ja heikentävän hyvinvointiaan melko radikaalisti; jopa joka neljäs koki henkisen hyvinvointinsa erittäin huonoksi tai melko huonoksi. Kyselyn mukaan poikkeusolosuhteiden aikana lasten oma stressi ja ahdistuneisuus lisääntyivät ja mielenterveysongelmat pahentuivat. Kyselyyn vastanneista yli puolet kokivat aiempaa suurta yksinäisyyttä, ja enemmistö koki opinnoissaan pärjäämisen vaikeutuneen tai heikentyneen etäopintojen vuoksi. Vastauksissa nousee esiin myös lasten huoli perheistään, kuten toimeentulosta ja sen heikentymisen vaikutuksista perheen ilmapiiriin. Erityisesti matalatuloisten perheiden lapset kertoivat muita lapsia useammin heikentyneestä henkisestä hyvinvoinnistaan, haasteista koulunkäynnistä sekä perheen tuen tarpeen lisääntymisestä, ja he olivat muita lapsia enemmän huolissaan poikkeusolojen vaikutuksista.
Tarkastelin taannoin psykologian aineopinnoissani koronapandemian ja poikkeusolosuhteiden vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin ja oppimismotivaatioon. Uskon, että koronan vaikutukset ja haasteet tulevat näkymään yhteiskunnassamme vielä pitkään, ja rohkenen todeta, että ensimmäisiä keinoja näihin haasteisiin vastaamisessa on pandemian suorien ja epäsuorien vaikutusten ymmärtäminen.
Meillä kaikilla on tarve kuulua joukkoon
Tarkastelin muun muassa sosiaalisten suhteiden merkitystä ja koulun sosi-aalisen luonteen vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oppimismotivaatioon, jotka saattoivat vaarantua kevään poikkeusolosuhteissa ja etäopiskelussa. Myönteisten ja merkittävien ihmissuhteiden muodostaminen ja ylläpitäminen on ihmisillä mm. Kiurun (2018, 124 – 127) mukaan sisäsyntyinen tarve, ja hyväksytyksi tulemisen ja joukkoon kuulumisen tarve eritoten lapsilla ja nuorilla erityisen suuri. Hänen mukaansa koulu- tai opiskelukontekstissa täyttyvä yhteenkuuluvuuden tarve lisää itsemääräämisteoriankin valossa myönteisiä opiskeluun liittyviä tunteita, oppimismotivaatiota ja opiskeluun sitoutumista, ja ikätovereilta saatu tuki on omiaan vähentämään stressiä vaativissa suoriutumistilanteissa.
Ystävien vaikutus toimii toki toisinkin päin; ei-motivoituneiden kavereiden vaikutus voi vahvistaa kielteisiä kouluun liittyviä asenteita ja heikentää kouluun sitoutumista. Kouluinstituutiosta vieraantumisen kokemukset ja toistuvat poissaolot voivat lisätä pahimmillaan koulun keskeyttämisen riskiä (Kiuru 2018, 132), mikä on mielestäni vakavasti otettava huomio koronakevään kaltaisten poikkeusolojen toteutuessa ja etäopetukseen siirryttäessä.
Mitä voimme tehdä vahvistaaksemme keskinäistä yhteyttä?
Varmasti paljonkin, mutta esimerkiksi aikuisten ajantasainen ja vahva tietämys lasten ja nuorten kaverisuhteista ja kaveriverkostojen mekanismeista sekä niiden merkityksestä nousee mielestäni arvoon arvaamattomaan; niiden avulla voimme tunnistaa, säädellä ja tarvittaessa puuttua ajoissa ilmapiiriä ja oppimistuloksia heikentäviin tekijöihin. Huomion arvoista on mielestäni kuitenkin myös Kiurun (2018, 136) viittaus Kindermannin ja Volletin havaintoon siitä, että jos oppilas kokee saavansa paljon tukea vanhemmiltaan ja opettajiltaan, heidän kouluun sitoutumisensa ei juurikaan ole altis kavereiden vaikutuksille. Myös lukuisat muut tutkimustulokset osoittavat, että vanhempia tukemalla voidaan tehokkaasti ehkäistä ja hoitaa useita erityyppisiä lasten, nuorten ja perheiden ongelmia, ja eritoten tarpeeksi varhain annettu parisuhteen ja vanhemmuuden tuki vahvistaa koko perheen voimavaroja ja hyvinvointia (Heiskanen ym. 2019, 33). En osaa pukea edes sanoiksi sitä, kuinka äärimmäisen tärkeänä väylänä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa pidän parisuhteen ja vanhemmuuden varhaista ja ennaltaehkäisevää tukea, varsinkaan silloin, kun ajattelen koronapandemia aiheuttamaa suurta muutosta meidän kaikkien, mutta eritoten kaikkien lasten ja nuorten, elämässä.
Uskon kouluympäristön sosiaalisella merkityksellä olevan meille kauaskantoiset vaikutukset niin yksilö- kuin yhteisötasolla, ja se näkyy myös Pelastakaa Lapset ry:n kyselystä. Koronakevät osoitti mielestäni myös mahdollisuuden nykypäivän teknologian sekä digitaalisuuden ansiosta opetuksen siirtämiseen virtuaaliseksi, mutta myös sen, ettei virtuaalinen opetus tällaisenaan välttämättä ole lasten ja nuorten hyvinvoinnille kovinkaan toimivaa.
Toki on muistettava, ettei poikkeusolosuhteiden etäopetus ole suoranaisesti verrattavissa normaaliolosuhteiden virtuaaliopetukseen ja sen vaikutukseen motivaatiossa. Toivon silti, että saamme vielä ajan saatossa paljon tutkimustietoa koronakevään tilanteen vaikutuksista sekä etäopetuksen toimivista ja ontuvista tekijöistä, sillä ne voisivat antaa meille suuntaa kouluinstituution ja -yhteisön kehittämiseen tasapainoisemmaksi ja vastaamaan paremmin niin yksilön kuin yhteiskunnan nykypäivän tarpeisiin. Mielestäni pikaisen ja äänekkään pohtimisen alle tulisi ottaa myös se, kuinka tällaisessa kuin nyrkillä kasvoille isketyssä poikkeustilanteessa voisimme vahvistaa lasten ja nuorten autonomian, valinnanvapauden, vaikuttamisen sekä erityisesti läheisyyden kokemuksia tilanteissa, joissa ulkoa tulevat rajoitukset ja määräykset ovat kovia, rajoittaen myös sosiaalista kanssakäymistä?
Lähteet
Heiskanen, L., Helamaa, T., Laru, S., Muuronen, K., Salmi, A., Satuli-Kukkonen, T. & Ukkonen-Wallmeroth, J. 2019. Vanhemmuuden ja parisuh-teen tukeminen järjestöjen yhteistyönä. Teoksessa Hakulinen, T., Laajasalo T. & Mäkelä, J. (toim.) Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen
Julkiseen keskusteluun nousee säännöllisesti uutinen kouluissa tapahtuneista fyysisen väkivallan teoista. Viimeisten viikkojen aikana on uutisoitu useita lasten koulussa kohtaamia väkivallantekoja. Lähdin selvittämään, mitä tilastojen valossa tiedämme itäsuomalaisten lasten ja nuorten koulussa kohtaamastaan kiusaamisesta ja väkivallasta. Valtakunnallinen Kouluterveyskysely on yksi tietolähde, jonka avulla saa hahmoteltua tilannekuvaa Itä-Suomen kolmen maakunnan Etelä-Savon, Pohjois- Karjalan ja Pohjois-Savon osalta. Tässä kirjoituksessa teen näkyväksi tilastojen kertomaa koulukiusaamisesta ja -väkivallasta Itä-Suomessa.
Joka toinen vuosi toteutettava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) julkaisema valtakunnallinen Kouluterveyskysely tuottaa laaja-alaisesti tietoa perusopetuksen (4., 5., 8. ja 9. luokkia käyvät lapset ja nuoret) ja toisen asteen opiskelijoiden hyvinvoinnista. Viimeisin Kouluterveyskysely on vuodelta 2019. Kyselyyn vastasi yli 250 000 lasta ja nuorta, ja kysely tavoitti 70 – 82 prosenttia eri luokka-asteiden lapsista / nuorista (THL 2019a).
Viimeaikaiset esimerkit koulukiusaamisesta ja -väkivallasta ovat nousseet esiin juuri perusopetuksen piiristä. Rajasin siksi tarkastelun erityisesti 8. – 9. -luokkalaisiin sekä 4. – 5. -luokkalaisiin lapsiin ja nuoriin.
Kielteisiä kehityssuuntia
Koulukiusaaminen ja -väkivalta on luokka- ja kouluyhteisön piirissä tapahtuvaa, joten ilmiön ymmärtämiseksi on tärkeää tunnistaa myös lasten ja nuorten kouluhyvinvointiin laajemminkin kytkeytyviä tekijöitä. Yksi Kouluterveyskyselyn osoittama kielteinen kehityssuunta näyttää olevan yhteisöllisyyden kokemuksen heikkeneminen. Tämä näkyy sekä Itä-Suomen alueellisissa tuloksissa että koko maan tasolla.
Vuoden 2017 kouluterveyskyselyssä 65 % vastanneista 8.–9. -luokkalaisista koki olevansa tärkeä osa luokkayhteisöä. Vuonna 2019 näin kokevien osuus oli laskenut 54 %:iin. Asiaa toisin päin kysyttäessä Itä-Suomessa oli eniten muihin alueisiin verrattuna heitä, jotka eivät kokeneet olevansa tärkeä osa luokka- ja kouluyhteisöä (13 % vuoden 2019 kyselyssä).
Toinen kielteinen kehityssuunta vuosien 2017 ja 2019 välillä näyttää Kouluterveyskyselyn mukaan olevan yksinäisyyden kokemus, joka on hieman (vajaa 2 %) lisääntynyt kaikilla alueilla maassamme. Kyselyyn vastanneista 8.–9. -luokkalaisista 10 % koki itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti. Tämän tuloksen kanssa linjassa on noin 9 %:n osuus heitä, joilla ei ole yhtään läheistä ystävää. Nuoremmista 4.–5. -luokkalaisista 3 % koki itsensä usein yksinäiseksi vuoden 2019 kyselyssä.
Myönteistä kehitystäkin löytyy
Tuloksista välittyy myös myönteistä kehitystä. Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa ilmoitti vuonna 2019 olleen 6 % vastanneista 8.–9. -luokkalaisista. Kaikissa Itä-Suomen maakunnissa on tultu hienoisesti (2 %) alas sitten vuoden 2006–2007 lukemista. Useita kertoja viikossa tapahtuvasta kiusaamisesta raportoi 3 % vastanneista 8.–9. -luokkalaisista. Nuoremmilla 4.–5. -luokkalaisilla useita kertoja viikossa tapahtuva kiusaaminen näytti olevan vanhempia koululaisia yleisempää (7 % vuoden 2019 kyselyssä).
Heidän osuus, jotka eivät olleet kokeneet lainkaan kiusaamista lukukauden aikana, oli 8.–9. -luokkalaisten kohdalla noussut lähes 10 % -yksikköä vuosien 2006–2007 ja 2019 välillä (65 % vs. 74 %).
Millaista koulukiusaaminen ja -väkivalta on?
Kiusaaminen on monimuotoista, vaikka erityisesti fyysistä terveyttä ja henkeä uhkaavat väkivallan muodot nostavat aiheen otsikoihin. Kiusaamisen näkyvä osa on erimuotoista fyysistä väkivaltaa ja vahingontekoa, mutta kiusaaminen toteutuu samalla hyvin monella tapaa (Taulukko 1).
Kiusaamisen ilmenemismuotojen tarkastelu Kouluterveyskyselyn pohjalta osoitti kiusaamisen sukupuolittuneisuuden. Lyöminen, potkiminen ja töniminen kohdentui enemmän poikiin kuin tyttöihin (esiintymisen yleisyys kiusaamista kokeneilla/kiusaamiseen osallistuneilla pojilla 31 %, tytöillä 15 % vuonna 2017). Myös rahan tai tavaran vieminen ja tavaran rikkominen oli pojilla tyttöjä useammin esiintyvä kiusaamisen muoto (19 % kiusaamista kokeneilla/kiusaamiseen osallistuneilla pojilla, 14 % tytöillä vuonna 2017), kuten myös uhkaileminen tai pakottaminen.
Kännykän tai internetin kautta tapahtuva kiusaaminen oli yleisempi kiusaamisen muoto tyttöjen kohdalla poikiin verrattuna (33 % kiusaamista kokeneilla/kiusaamiseen osallistuneilla tytöillä, 23 % pojilla vuonna 2017). Nimittely, naurunalaiseksi tekeminen ja kiusoittelu oli niin ikään tytöillä yleisempää (72 % kiusaamista kokeneilla/kiusaamiseen osallistuneilla tytöillä, 65 % kiusaamista kokeneilla pojilla vuonna 2017). Tyttöjen kohdalla esiintyy myös selkeästi enemmän ulos sulkemista ja kaveriporukan ulkopuolelle jättämistä (60 % kiusaamista kokeneilla/kiusaamiseen osallistuneilla tytöillä, 36 % pojilla vuonna 2017) sekä valheiden levittämistä (49 % kiusaamista kokeneilla/kiusaamiseen osallistuneilla tytöillä, 33 % pojilla vuonna 2017).
Taulukko 1. Kouluterveyskyselyn tuottama tieto kiusaamisen muodoista (tiedot koottu THL:n tilastokuution pohjalta: THL 2019b)
*Niiden vastanneiden osuus, jotka ilmoittaneet olleensa kiusaajana tai kiusattuna osallisena kiusaamisessa lukukauden aikana.
** T: vastausten perusteella yleisempää tytöillä kuin pojilla. P: vastausten perusteella yleisempää pojilla kuin tytöillä.
Tulosten synnytettävä toimintaa, ei väistelyä
Lapsuudessa koetulla kiusaamisella voi olla pitkällisiä kielteisiä vaikutuksia, kuten masennusta, ahdistuneisuutta, käytöshäiriöitä, tarkkaavuuden ja keskittymisen ongelmia (ks. esim. Singham ym. 2017). Vaikka heidän osuus, jotka eivät ole kokeneet kiusaamista, on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut, koulukiusaamiseen ja -väkivaltaan ei voi jättää reagoimatta viittaamalla kiusaamisen vähäisyyteen tai vähenemiseen tilastollisten tutkimustulosten valossa. Koulukiusaaminen ja -väkivalta on ilmiö, jossa pientenkin lukujen alle kätkeytyy suurta inhimillistä hätää, pelkoa ja ahdistusta. Luvut osoittavat myös, että kiusaaminen ja väkivalta koulussa on ilmiönä läsnä.
Kouluterveyskyselyn tuottamat tulokset herättävät pohtimaan, miten me aikuiset saamme napattua kiinni kiusaamisen eri muodoista. Kuten Kouluterveyskyselyn tulokset osoittivat, kiusaaminen on hyvin monimuotoista. Puuttuminen fyysiseen väkivaltaan on pieni osa kiusaamiseen puuttumista, vaikkakin välttämätöntä vahingollisen ja vaarallisen vahingoittamisen välttämiseksi. Samalla täytyy luoda ja ottaa käyttöön keinoja, joilla katkaistaan ja ehkäistään ennalta sellaista kiusaamista ja väkivaltaa, joka ei näyttäydy silmiemme edessä koulun arjessa. Erityisesti tyttöjen kohdalla kiusaamisen pirullista logiikkaa osoittaa toiminta, joka ei ole näkyvää – lapsi tai nuori jätetään ryhmän ulkopuolelle, häneen ei reagoida, hänelle ei puhuta, hän lakkaa olemasta ympäristölleen.
Koulukiusaamisen ja -väkivallan kitkeminen on periksiantamatonta, pitkällistä työtä, jossa käytössä on sekä välittömän reagoinnin työkaluja, että kouluyhteisöä vahvistavia työtapoja. Turvallisen, luottamusta herättävän luokka- ja kouluyhteisön luominen ja vaaliminen vastaa talon perustusten rakentamista; se on pohjatyötä hyvinvoivan kouluyhteisön rakentumiselle. Koulukiusaamisen ja -väkivallan kitkeminen ei voi olla vain reagointia ja puuttumista räikeisiin ja näkyviin väkivallan tekoihin, jolloin kiusatun jaksaminen ja selviytyminen ovat jo äärimmäisellä rajalla. Lapsen oikeus turvallisuuteen toteutuu aktiivisella, jatkuvalla toiminnalla, ei itsestään.
”Sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin asianmukaisiin lainsäädännöllisiin, hallinnollisiin, sosiaalisiin ja koulutuksellisiin toimiin suojellakseen lasta kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, vahingoittamiselta ja pahoinpitelyltä, laiminlyönniltä tai välinpitämättömältä tai huonolta kohtelulta tai hyväksikäytöltä.” (Lapsen oikeuksien sopimus, LOS 19 artikla)
Lähteet
Singham T., Viding, E., Schoeler, T., Arseneault, L., Ronald, A., Cecil C. M., McCrory, E., Rijsdijk, F., Pingault J-P. 2017. Concurrent and Longitudinal Contribution of Exposure to Bullying in Childhood to Mental Health The Role of Vulnerability and Resilience. JAMA Psychiatry. 2017;74(11):1112 – 1119.
Mihin sosionomi tarvitsee työssään tutkivaa otetta? Vaikka mihin ja lähes jatkuvasti. Sen sijaan, että alan listata ranskalaisin viivoin esimerkkejä, lähestyn asiaa käänteisesti. Miten sosionomi työskentelee ilman tutkivaa otetta? Esimerkiksi opettelemalla työpaikan käytännöt ja rutiinit ilman työnsä reflektiivistä tarkastelua ja toistamalla kuuliaisesti opittuja käytäntöjä. Tällainen työntekijä pitäisi asioiden ihmettelyä, kysymistä ja näkökulmien esittämistä kiusallisina ja kielteisinä. Tällaisen työntekijän motto voisi olla jotakin tyyliin ”eipä kysellä turhia, tehdään niin kuin on neuvottu ja ennenkin tehty.” Millaista tämänkaltainen työn tekeminen olisi, olisiko se tekijällekään motivoivaa?
Uskallanko ajatella itse?
Kaikki, jotka tuntevat H.C. Andersenin sadun keisarin uusista vaatteista, voivat sadun kautta ymmärtää, että tutkiva ote maailmaan ei ole itsestään selvää. Tutkiva ote maailmaan voi itse asiassa taantua kasvaessamme lapsesta aikuiseksi. Mitä enemmän opimme ja sisäistämme yhteisöä koossa pitäviä sosiaalisia koodeja, sitä vähemmän ajattelustamme voi löytyä tilaa spontaanille ihmettelylle. Siksi juuri pienet lapset ovat tutkivan otteen huippuosaajia. Heidän ajatteluaan eivät vielä ohjaa vakiintuneet tai sosiaalisesti suotavat tavat, vaan he kohtaavat uusia asioita sellaisinaan ilman opittuja ajattelumalleja. Andersenin sadussahan keisarin alastomuuden huomasi pieni lapsi kadun varsille kokoontuneiden aikuisten hymistellessä tai ihastellessa keisarin näkymätöntä muotiluomusta.
Tutkiva ote edellyttää kysymyksiä, vilpittömiä, totuutta etsiviä kysymyksiä – sellaisia, joiden esittämisessä pienet lapset ovat erinomaisen taitavia. Tämän huomasi aikoinaan myös taiteilija Pablo Picasso todetessaan kaikkien lasten olevan taiteilijoita, joiden suuri haaste on pysyä taiteilijoina aikuistumisestaan huolimatta. Tutkiessasi maailmaa – omaasi tai vaikkapa sosiaalipalveluja käyttävien asiakkaiden, tutkiessasi työtäsi tai luodessasi uutta, on tärkeää löytää rutiineissa kangistumatonta ihmettelyn vapautta ja rohkeutta.
Every child is an artist. The problem is how to remain an artist once he grows up. (Pablo Picasso)
Hanna Heinonen (2007) on julkaisussaan Kohti syvempää ymmärrystä sosiaalityössä – Tutkiva ja arvioiva ote sosiaalityöntekijöiden jäsentämänä viitannut Aulikki Kananojan Tutkiva työote sosiaalityössä -seminaarissa 16.12.2002 pitämään puheenvuoroon. Kananojan puheenvuoroon viitaten tutkivalla työotteella työskentelevä työntekijä osaa:
käyttää ammatin yleistä ja yhtenäisesti sovittua käsitteistöä
hyödyntää alan teoreettista perustietoa sekä kohteena olevaa ilmiötä/kysymystä koskevaa tutkimustietoa
hankkia työn tekemisen yhteydessä systemaattisella tavalla tietoa ja kokemusta
tarkastella ja arvioida kriittisesti omia työkäytäntöjä ja työn vaikutuksia
tehdä näkyväksi ja muiden arvioitavaksi–kirjoittaen tai muulla tavoin–työssä syntyneitä kokemuksia. (Kananoja 2002, ks. Heinonen 2007, 41.)
Mitä tutkiva työote edellyttää tekijältään?
Tutkiva työote vaatii paljon. Tutkiva työote edellyttää uskallusta kriittiseen ajatteluun ja ajattelun oivaltamista. Kriittinen ajattelu puolestaan edellyttää uskallusta irrottautua omien mieltymysten, opittujen tapojen ja tuntemusten tieltä kohti puolueetonta (ja lapselle ominaista?) maailman ihmettelyä.
Kriittistä ajattelua käsittelevissä teksteissä voi tulla vastaan termi vahvistusharha, jolla tarkoitetaan omaa maailmankuvaa ja mielipiteitä tukevan tiedon ja informaation huomioimista ja vastaanottamista. Esimerkiksi viime vuosina puheeseen tarttuneen termin kupla voidaan nähdä olevan esimerkki tällaisesta vahvistusharhasta: samanmieliset hakeutuvat toistensa seuraan toistensa näkemyksiä ja maailmankuvaa pönkittäen, samalla irtautuen dialogista moniäänisessä yhteisössä.
Jokainen voi tehdä mielessään pienen harjoituksen, jolla testata kriittisen ajattelun taitoja ja kehittämistarpeita. Mieti jokin yhteiskunnallisesti kiinnostava kysymys, jonka koet itsellesi hyvin tärkeäksi ja josta sinulla on vahva mielipide. Kuinka helppoa on kriittisesti arvioida oman mielipiteen taustalla olevia perusteluja? Kuinka vaikeaa on lähteä tarkastelemaan itselle vastakkaisen mielipiteen perusteluja, laittaa rinnalle oman mielipiteen perustelut ja alkaa etsiä tosiasioita eli faktoja ja loogisia ajatusrakennelmia, mutta myös epäloogisuutta ja virheellisyyksiä molempien näkemysten takaa?
Sosiaalialalla kohdataan paljon ajattelun, elämäntapojen, arvojen ja käyttäytymisen moninaisuutta. Tätä moninaisuutta kohdatessaan työntekijä saa työlleen tukea tutkivasta työotteesta ja kriittisen ajattelun taidoista. Tutkiva työote avaa mahdollisuuksia oman työn kehittämiseen, ammatillisen osaamisen syventämiseen, asiakkaan tilanteen ja hyvinvoinnin parantamiseen ja mielekkyyden kokemiseen omassa työssä.