Category Archives: Yleinen

Ikäystävällinen ympäristö iäkkäille

Kirjoittaja: Johanna Tyry

Iäkkäiden väestöryhmä kasvaa tulevaisuudessa. Iäkkäiden tarpeet tulee ottaa huomioon ja tutkia, miten ympäristö soveltuu iäkkäille. Ennakointi ja tulevaisuusajattelu on varautumista tulevaan: Mitä pitäisi ottaa huomioon, kun puhutaan ikäystävällisestä ympäristöstä?

Millainen on ikäystävällinen ympäristö?

Ikäystävällisyys ympäristöstä puhuttaessa tarkoittaa sitä, miten iäkkäiden tarpeet ja heidän voimavaransa otetaan huomioon. Miten tuetaan iäkkäiden aktiivisuutta ja turvallisuutta? Ikäystävällinen ympäristö tukee osallisuutta ja hyvinvointia.

Ikäystävällinen ympäristö tässä kohtaa tarkoittaa viihtyisää, esteetöntä ja helposti hahmotettavaa ympäristöä, jossa on helppo liikkua. Liikkumisen ehtona ovat hyvät opasteet ja kulkuväylät sekä kävelyyn soveltuvat alustat. (Rajaniemi & Rappe, 12.)

Palveluiden tavoitettavuus ja riittävyys iäkkäiden ihmisten asuinalueilla on tärkeää. Iäkkäille tulee olla paikkoja kohdata muita. Heillä tulee olla mahdollisuus osallistua ja toimia muiden kanssa. Ympäristön tulee olla virikkeellinen ja viihtyisä (Rajaniemi & Rappe, 12). Ikäystävällinen ympäristö on sellainen, jossa mahdollistuu kaikenikäisten eläminen. Oma koti ja tuttu ympäristö tuovat hyvinvointia ja edistävät terveyttä aktiivisuuden kautta.

Ikäystävällinen ympäristö tukee henkilön voimavaroja ja itsenäisyyttä. Turvallisessa ympäristössä aktiivisen elämän tarjoaminen ikäihmiselle on kunnioituksen ja solidaarisuuden osoittamista heitä kohtaan. (Rajaniemi & Rappe, 13.) Fyysisesti ja sosiaalisesti esteetön ympäristö on ikäystävällinen ikääntyville.

   Kuva: Pixabay

Miten voidaan tukea ikäystävällistä ympäristöä?

Ikäystävällistä ympäristöä voidaan tukea monin keinoin. Politiikalla, järjestelmällä, palveluilla, tuotteilla sekä teknologialla voidaan ylläpitää ikäihmisen fyysistä ja psyykkistä kykyä toimia läpi elämän: tarjotaan mahdollisuus asua ja elää toiveiden ja halujen mukaan. (Rajaniemi & Rappe, 13.)

Yhtä kaikki, tulevaisuudessa ikäystävällisyys tulee korostumaan ja kaikenikäisten tulisi voida asua samalla alueella rinta rinnan iästä riippumatta. Terveydenhuolto ei pysty vastaamaan ikääntyvien hoidon tarpeeseen, jos elämän edellytyksiä ei järjestetä niin, että he saavat asua kodeissaan mahdollisimman pitkään. On aika toimia ennen kuin on liian myöhäistä.

Kirjoittaja

Kirjoittaja on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Lähteet

Rajaniemi J. & Rappe E. 2020. Ikäystävällisyyden edistäminen asuinalueilla ja taajamissa. Ympäristöministeriö. Helsinki. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-042-2 [viitattu 11.2.2024].

Luontopositiivisuudesta uusia näkökulmia kaupunkien ja alueiden kehittämiseen

Luontopositiivisuus haastaa meidät aktiiviseen toimintaan luonnon elpymisen ja monimuotoisuuden tukemiseksi. Ympäristökaupunkina profiloitunut Lahti ja Sitra tarjoilivat näkökulmia luontopositiivisten kaupunkien ja alueiden kehittämiseen 15.2.2024 järjestetyssä Luontopositiivinen kaupunki rakennetaan yhdessä -tapahtumassa. Tilaisuus nosti esiin käytäntöjä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseksi ja luontokadon pysäyttämiseksi kaupunkipolitiikassa ja kaupunkien kehittämisessä.

Mitä luontopositiivisuudella tarkoitetaan?

Luontopositiivisuus nousi vahvasti esiin YK:n Montrealin luontokokouksessa joulukuussa 2022. Tuolloin yli 190 maata sitoutui tavoitteeseen globaalin luontokadon pysäyttämiseksi ja kehityksen kääntämiseksi luontomyönteiseksi vuoteen 2030 mennessä (Pantsar 2023, 15). Luontopositiivisuudelle löytyy useita määritelmiä, yhteisenä nimittäjänä eri määritelmille voidaan pitää myönteistä ja aktiivista toimintaa luonnon elpymisen ja monimuotoisuuden tukemiseksi, ei vain taistelua luontokatoa vastaan. Luontopositiivisuus on työtä lajien, populaatioiden ja ekosysteemien hyvinvoinnin, runsauden, monimuotoisuuden ja elpymisen lisäämiseksi (Lehtomäki 2022, A Global Goal for Nature s.a.).

Lahdessa järjestetyssä tapahtumassa aihetta lähestyttiin eri näkökulmista: luontopositiivisuus kaupunkien kehittämisessä, yritysten vastuullisuusstrategioissa ja taiteessa. Tapahtuman pääpuhuja, Cristina Gómez Garcia Reyes Maailman talousfoorumista painotti vaihtoehtojen löytämistä kulutuskeskeisyydelle sekä luontopositiivisten tekojen ymmärtämistä monialaisena, eri toimialat ylittävänä yhteistyönä.

Kuva: djedj, Pixabay.com

Luontopositiivisuus kaupunkien ja alueiden kehittämisessä

Luontopositiivisuutta ei tule nähdä kaupunkien ja alueiden yksittäisten viherryttämisprojektien muodossa toteutuvina esteettisinä luontoinvestointeina vaan luontokadon pysäyttämiseen tähtäävänä ja luonnon monimuotoisuutta edistävänä monitoimijaisena yhteistyönä. Lahden tapahtumassa puhunut Sitran Kestävyysratkaisujen johtaja Lasse Miettinen herätti puheenvuorollaan pohtimaan, miten kaupunkialueita voitaisiin nykyistä enemmän palauttaa luonnon hallintaan ja vähentää rakennetun ympäristön muodossa toteutuvaa ihmisen kontrollia kaupunkitiloissa ja -luonnossa.

Lahti valittiin vuonna 2021 Euroopan ympäristöpääkaupungiksi osoituksena innovatiivisesta toiminnasta ja edelläkävijyydestä ympäristötoiminnassa. Luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tehtävä luontopositiivinen työ on siis jatkumoa pitkäjänteisesti tehdylle ympäristötyölle. Kaupunki tulee laatimaan yhdessä Sitran ja Kestävä Lahti -säätiön kanssa luontopositiivisen kaupungin toimintamallin, joka on siirrettävissä muihin kaupunkeihin ja alueille kansallisesti ja kansainvälisesti (Lahti laatii luontokadon torjumiseen mallin 2024).

Luontopositiivinen kaupunki rakennetaan yhdessä -tapahtuman yhteydessä pääsi tutustumaan tulevaisuuden puutarhaan näyttelyn muodossa. Kuva: Johanna Hirvonen

Luontolähtöiset palvelut Etelä-Savon vahvuudeksi

Luontopositiivinen kaupunki rakennetaan yhdessä -tapahtuma tarjosi tavoitteellisesta, luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi tehtävästä kaupunkien kehittämistyöstä esimerkin, jonka pohjalta myös muut kaupungit ja alueet voivat käynnistää työn luontopositiivisuuden vahvistamiseksi.

Etelä-Savossa on erinomaiset mahdollisuudet luontopositiivisten kaupunkien ja alueiden kehittämiselle. Maakunnan vahvuutena on monimuotoinen, puhdas luonto. Kyse on ainutlaatuisesta luontopääomasta, jonka vaaliminen edellyttää panostuksia kaikilta maakunnassa asuvilta ja toimivilta: asukkailta, päätöksentekijöiltä, yrityksiltä sekä esimerkiksi alueen korkeakouluilta, tutkimuslaitoksilta ja järjestötoimijoilta.

Luontotyön edistämiseksi ja luontolähtöisyyden vahvistamiseksi maakunnasta löytyy osaamista. Yhtenä esimerkkinä tästä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Xamkissa jo vuosien ajan tehty tutkimus-, kehittämis- ja koulutustyö luontolähtöisten hyvinvointipalvelujen ja luontomenetelmien kehittämiseksi.

On ilo todeta, että myös tällä hetkellä aiheen ympärillä Etelä-Savossa tapahtuu. Vuoden 2024 alussa käynnistyi Xamkin hallinnoimana työ korkean osaamisen luontolähtöisten palvelujen kehittämiseksi alalla jo toimivien ja alalle aikovien yritysten kanssa (Xamk 2024). Yli kaksivuotinen kehittämistyö mahdollistuu LISÄ – Lisäarvoa maaseutualueiden kehittämiseen korkean osaamisen luontolähtöisillä palveluilla -hankkeen resursseilla. Nyt käynnistynyt työ tarjoaa hyvät lähtökohdat lisätä luontolähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjontaa maakunnassa ja tehdä näkyväksi eteläsavolaista osaamista luontolähtöisten palvelujen tuottamisessa.

Luontopositiivinen kaupunki rakennetaan yhdessä -tapahtuman puheenvuoroja pääset katsomaan Lahden youtube -kanavalta.

Tietoa LISÄ-hankkeesta löydät täältä.

Kirjoittaja

Johanna Hirvonen

Yliopettaja, TKI-asiantuntija

Sosiaaliala Xamk, LISÄ – Lisäarvoa maaseutualueiden kehittämiseen korkean osaamisen luontolähtöisillä palveluilla -hanke

Lähteet

A Global Goal for Nature. s.a. WWW-dokumentti. Saatavissa osoitteessa https://www.naturepositive.org/ [viitattu 22.2.2024].

Lahti laatii luontokadon torjumiseen mallin. 2024. Lahti laatii luontokadon torjumiseen mallin, jota voi soveltaa kotimaassa ja kansainvälisesti. Uutiset. WWW-dokumentti. Saatavissa osoitteessa https://www.lahti.fi/uutiset/lahti-laatii-luontokadon-torjumiseen-mallin-jota-voi-soveltaa-kotimaassa-ja-kansainvalisesti/?_thumbnail_id=272808 [viitattu 22.2.2024].

Lehtomäki, J. 2022. Kohti luontopositiivista maailmaa? Näkökulma – Ympäristöministeriön asiantuntijoiden kirjoituksia. Valtioneuvosto. WWW-dokumentti. Saatavissa osoitteessa https://valtioneuvosto.fi/-//1410903/kohti-luontopositiivista-maailmaa- [viitattu 22.2.2024].

Pantsar, M. 2023. Elinkeinoelämä ja luonnon monimuotoisuus. Missä mennään ja mitä tarvitaan? Ympäristöministeriön julkaisuja 6. PDF-dokumentti. Saatavilla osoitteessa https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-235-8 [viitattu 22.2.2024].

Xamk. 2024. LISÄ – Lisäarvoa maaseutualueiden kehittämiseen korkean osaamisen luontolähtöisillä palveluilla. WWW-dokumentti. Saatavissa osoitteessa https://www.xamk.fi/tutkimus-ja-kehitys/lisa/ [viitattu 7.3.2024].

Yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa

Kirjoittaja: Heidi Utriainen

Salibandya, tanssia, pianonsoittoa, liikkakerhoa ja kuvataidekerhoa; harrastuksia on monia. Lapset ja nuoret kasvavat osana ryhmää. Harrastuksissa tapaa kavereita ja saa kenties uusiakin tovereita. Mielekäs vapaa-ajantoiminta ja harrastukset tarjoavat onnistumisen kokemuksia, nostattavat itsetuntoa ja lisäävät sosiaalista hyvinvointia. Tarjoaapa mukava harrastus myös vastapainoa koulutyölle. Onko kaikilla lapsilla ja nuorilla kuitenkaan yhdenvertaista mahdollisuutta harrastaa? Jos lapsella ja nuorella on jokin erityisen tuen tarve, ovatko harrastusmahdollisuudet samat kuin muillakin?

Erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja nuoren voi olla haastavaa aloittaa uusi harrastus. Haasteita voi olla toiminnallisessa osallistumisessa sekä yksilöstä riippumattomissa tekijöissä. Osallisuus ja sosiaaliset suhteet ovat erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille aivan yhtä merkityksellisiä asioita kuin muillekin. Lapsi harjoittelee toisten lasten kanssa toimiessaan tunnetaitoja, kuten omien tunteiden hallintaa, toisten tunteiden huomiointia sekä niihin vastaamista. Lisäksi harrastustoiminnassa voi harjoitella yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaitoja. Toimiessaan ryhmässä ikätovereiden kanssa lapsi ja nuori saa hyvää kokemusta ja harjoitusta vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidoista.

Kuva: Word, kuvapankkikuva

Erilaisten harrastusvaihtoehtojen ja harrastusryhmien saatavuus vaihtelee paljonkin riippuen paikkakunnasta. Pienillä paikkakunnilla mahdollisuuksia voi olla vähän tai sitten ei ollenkaan. Sopivat harrastusmahdollisuudet voivat sijaita kaukana. Harrastamista rajoittavat tekijät ovat usein ympäristöstä johtuvia ulkoisia esteitä. Myös kokemus ennakkoluuloista ja syrjinnästä voivat estää osallistumasta. (Turunen 2021, 12.)

Uskon, että kaikilla harrastustoimijoilla ei ole tietoa, miten esimerkiksi jostakin liikuntaharrastuksesta voisi tehdä esteettömän, esimerkiksi erilaisia apuvälineitä hyödyntäen. Harrastusryhmien olosuhteiden tulisi olla turvalliset ja esteettömät. Valmentajilla ja ohjaajilla tulee olla osaamista ja tietotaitoa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. (Turunen 2021, 12.)

Ohjaajan toiminnalla on merkitystä

Harrastusryhmien ohjaajilla on suuri vaikutus lapsen ja nuoren osallisuuden kokemukseen. Aktiivinen vuorovaikutus ohjaajan ja lapsen välillä on yksi osallisuuden toteutumisen reunaehdoista. Ohjaajalla tulee olla ammatillisia ja asenteellisia valmiuksia ohjaajana toimimiseen. (Ahola & Pollari 2018, 7.)

Työskentelen itse tuntiohjaajana Vauhti!-toiminnassa, joka on harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Vauhti!-toiminnan yhtenä tavoitteena on lapsen ja nuoren onnistumisen kokemukset ja niiden kautta vahvistuva itsetunto. Vauhti!-toiminnan ydintavoitteena on erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten yhdenvertainen kohtaaminen sekä tietoisuuden lisääminen harrastustoimijoiden keskuudessa. Tiedon lisääminen on tärkeää, sillä sen avulla voi vähentää ihmisten ennakkoluuloja. Tietoisuuden avulla suvaitsevaisuus lisääntyy erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kohtaamisessa.

Vauhti!-ryhmien toiminta suunnitellaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Toiminnassa huomioidaan lasten ja nuorten mielenkiinnon kohteet ja toiveet sekä tutustutaan myös uusiin lajeihin ja harrastusmahdollisuuksiin. Olemme esimerkiksi leiponeet, retkeilleet, pitäneet discoa sekä pelailtu erilaisia pelejä ja liikuntaleikkejä. Toiminnassa huomioidaan vahvasti lasten ja nuorten osallisuus.

Kuva: Word, kuvapankkikuva

Saavutettavat harrastusympäristöt

Joustamisella ja harrastusympäristöjen soveltamisella voidaan luoda saavutettavia harrastusympäristöjä. Lapsen saadessa onnistumisen kokemuksia ryhmään osallistumisesta alkaa lapsi ajan kanssa kokea ryhmän itselleen merkitykselliseksi ja voi kokea aitoa osallisuutta ryhmään kuulumisessa. (Stenvall 2018, 27.)

Yksinkertaisetkin toimet, kuten vaikkapa kuvakorttien käyttö, selkokielisyys ja toiminnan etenemisen ennakoitavuuteen panostaminen voivat olla tärkeitä tekijöitä saavutettavuudessa. Ne voivat olla ohjaajilta aivan pieniä tekoja, mutta silti lapsen ja nuoren osallisuuden kannalta merkityksellisiä. Olennaista on se, miten lapset kohdataan, miten heidän toimintaansa suhtaudutaan sekä millainen tila lapsilla on tehdä ja toimia. (Stenvall 2018, 27.)

Lähteet

Ahola, S. & Pollari, K. 2018. Lapsella on oikeus osallisuuteen -vammaisuudesta riippumatta. Päätösten tueksi 2018: 1.  Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135864/URN_ISBN_978-952-302-999-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Stenvall, E. 2018. Yhteiskunnallinen osallisuus ja toimijuus. Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja poliittisuus arjen käytäntöinä. Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulun tiedekunta. Väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis 2407. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104221/978-952-03-0820-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Turunen, M. 2021. Kehitysvammaisten lasten ja nuorten osallisuus urheiluseurojen toiminnassa. Jyväskylän yliopisto. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. PDF-tiedosto. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/75461/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-202105122741.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Kirjoittaja

Kirjoittaja Heidi Utriainen on kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö koronapandemian jälkeisessä Suomessa ja lasten sekä nuorten kokema perheväkivalta

Kirjoittaja: Tero Korhonen

Pureudun kirjoituksessani aiheeseen, jonka ääreen meidän jokaisen tulisi pysähtyä ja jonka tärkeys meidän tulisi tiedostaa, erityisesti koronakriisin, heikon valtakunnallisen talouden ja globaalien kriisien keskellä. Maailmalta kumpuava epävakaus aiheuttaa epävakautta myös Suomessa, mikä puolestaan heijastuu kotitalouksiin asti. Ennen tätä olemme selvinneet juuri koronapandemiasta, joka sulki ihmiset koteihinsa ja eristi vanhukset perheistään. Jo koronan alussa spekuloitiin, mitä seurauksia järeillä toimilla voisi olla mm. mielenterveydellisesti, päihteiden käytön ja perheväkivallan esiintyvyyteen. Lisäksi heikko taloustilanne, uhkaava työttömyys ja valtion taholta monet kiristykset toimeentulossa ajavat perheitä ja yksilöitä epätoivoon. Miten tämä vaikuttaa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan ja sen hoitoon sekä näkyvyyteen Suomessa?

Perhe- ja lähisuhdeväkivalta Suomessa

Suomi on yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa eurooppalaisittain kärjessä perhe- ja lähisuhdeväkivallassa. Korona-aikana vuonna 2020 tilastollisesti lähisuhdeväkivalta näytti vähentyneen edellisvuoteen verrattuna (Haapakangas ym. 2022). Kuitenkin turvakodeissa tehdyn kyselytutkimuksen ” Koronaepidemian vaikutukset lähisuhdeväkivaltaan ja avun saamiseen (KOVÄ)-tutkimuksen mukaan lähisuhdeväkivalta oli lisääntynyt erityisesti kontrolloivan väkivallan muodossa. On kontrolloitu, luotu omia sääntöjä, käytetty fyysistä väkivaltaa ja eristetty koronan varjolla. Se, miksi tämä ei ole näkynyt tilastollisesti, on voinut johtua myös siitä, että uhreja on estetty käyttämästä sosiaali- ja terveyspalveluita. (Kestilä ym. 2022, 54)

Tilastokeskuksen artikkelin ” Viranomaisten tietoon tulleet avopuolison tekemät perheväkivaltatapaukset lisääntyivät 21,2 % vuonna 2022” mukaan edellisvuonna tapahtuneissa perheväkivaltatapauksissa on tilastoitu 11800 uhria, joka on 7,9 % edellisvuotta enemmän (Tilastokeskus 2023).

Perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyö Suomessa

Vuonna 2015 Suomi allekirjoitti ns. Istanbulin sopimuksen, joka on Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Sopimuksesta on ollut paljon apua niin ennaltaehkäisevän työn kannalta, mutta myös ilmiön tuomisessa kansalliseen keskusteluun. (STM 2022, 7.) Tämän lisäksi valtioneuvosto hyväksyi vuonna 2020 naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaohjelman vuosille 2020–2023. Tästä on uusi torjuntaohjelma laadittu vuosille 2022–2025. (Pietiläinen 2022.)

Istanbulin sopimus synnytti ”Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelman”, jonka täytäntöön panoa mm. kansainvälinen ja riippumaton asiantuntijaryhmä GREVIO sekä kansallinen NAPE valvovat. Toimeenpanosuunnitelmasta on lähtenyt jo jatkokausi liikkeelle vuosiksi 2022–2025. (STM 2022, 7.)

Ennaltaehkäisevää toimintaa ja puuttumista on parannettu 2020-luvulla huomattavasti mm. lisäämällä viranomaisten koulutusta, viemällä koulutusta perusopetukseen, luomalla koulutuksia sosiaalitoimessa, rikosseuraamuslaitokselle ja vankiloihin, opetuksessa ja terveydenhuollossa työskenteleville sekä ylläpitämällä auttavia puhelinlinjoja. Myös työskentelyyn uhrien kanssa on panostettu lisäämällä turvakoteja sekä SERI-tukikeskuksia sekä luomalla matalan kynnyksen palveluita. (STM 2022, 24.)

Edelleen kolmas sektori on iso palveluiden ja avun tuottaja Suomessa ja hankkeiden kautta uhreja sekä väkivallantekijöitä pyritään auttamaan. Esimerkkinä hankkeista on Turvallisille raiteille -hanke, joka on Ensi- ja turvakotiliiton koordinoima hanke. Hankkeen tarkoituksena on auttaa perhe- ja lähisuhdeväkivallan uhreja, mutta myös auttaa väkivallan tekijää kuntoutumaan (Ensi- ja turvakotien liitto 2023)

Lasten ja nuorten kokema perhe- ja lähisuhdeväkivalta

Vuonna 2022 tehtyjen tutkimusten ja kyselyiden mukaan tietoisuus lapsiin kohdistetun henkisen ja fyysisen väkivallan haitallisuudesta näyttäisi olevan heikentynyt, mikä on voinut osaltaan johtaa varsinkin henkisen väkivallan lisääntymiseen kodeissa. Siinä, missä kuritusväkivalta on vähentynyt, ovat yksittäiset vakavan fyysisen väkivallan muodot lisääntyneet. Pojat kokevat väkivaltaa tyttöjä useammin. Koronapandemian vaikutusta toimeentuloon sekä kuormitusta perheissä arvioidaan osasyyksi lisääntyneeseen väkivaltaan. Onneksi asiaan on kiinnitetty paljon huomiota usealla kentällä ja tilanteeseen haetaan muutosta. (Mielityinen ym. 2023, 114–115.) Voidaankin kysyä kaiken tämän keskellä, mitä vielä voisimme väkivallan lopettamisen eteen tehdä.

Kirjoittaja

Tero Korhonen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Lähteet

Ensi- ja turvakotien liitto. 2023. Turvallisille raiteille-hanke (2020–2023). WWW-dokumentti. Saatavissa: https://ensijaturvakotienliitto.fi/violary/kehittamistyo/turvallisille-raiteille-hanke-2020-2023/ [viitattu 30.11.2023].

Haapakangas, K., Näsi, M. & Pietiläinen, M. 2022. Lisääntyikö lähisuhdeväkivalta korona-aikana? Tieto & Trendit – Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit. Tilastokeskus. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/lisaantyiko-lahisuhdevakivalta-korona-aikana/ [viitattu 30.11.2023].

Kestilä, L., Kapiainen, S., Mesiäislehto, M. & Rissanen, P (toim.) 2022. Covid-19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen – Asiantuntija-arvio, kevät 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisuja 2022:4. E-kirja. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-865-1 [viitattu 30.11.2023].

Mielityinen, L., Hautamäki, S., Hakala, V., Fagerlund. M. & Ellonen, N. 2023. Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2022 – Määrät, piirteet ja niiden muutokset 1988–2022. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:5. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. E-kirja. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7158-5 [viitattu 30.11.2023].

Pietiläinen, M. 2022. Väkivallasta tarvitaan tilastotietoa eri näkökulmista. Tieto & Trendit – Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit. Tilastokeskus. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2022/vakivallasta-tarvitaan-tilastotietoa-eri-nakokulmista/ [viitattu: 30.11.2023].

STM. 2022. Istanbulin sopimuksen toimeenpanosuunnitelma vuosille 2022–2025. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2022:7. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. E-kirja. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-8659-6 [viitattu 30.11.2023].

Tilastokeskus. 2023. Viranomaisten tietoon tulleet avopuolison tekemät perheväkivaltatapaukset lisääntyivät 21,2 % vuonna 2022. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://stat.fi/julkaisu/cl8lc4yhfm4e60dukctz741r7 [viitattu 30.11.2023].

Leikkipedagogisen työotteen edut varhaiskasvatuksessa

Kirjoittaja: Enni Hänninen

Valitsin aiheekseni leikkipedagogisen työotteen edut varhaiskasvatuksessa, koska mikä lasten arjessa olisi tärkeämpää kuin leikkiminen. Leikin merkitys lapsen elämässä muodollisten toimintojen ohella voi hyvin helposti unohtua. On tärkeä palauttaa mieleen se, millä tavalla lapsi luontaisesti oppii. Leikkipedagogisen työotteen avulla oppimisesta tehdään lapselle hauskaa, ja se tapahtuu lapselle luontaisella tavalla eli leikkien. Aikuinen voi olla leikissä eri roolissa riippuen siitä, millaisen roolin leikki aikuiselta vaatii. 

Hanne Nyman (2018) kirjoittaa sivullaan siitä, kuinka leikki voimauttaa sekä lasta että aikuista. Tämän voisi ajatella olevan yksi keskeinen tekijä leikkipedagogisen työotteen eduista. Iloitseminen ja onnistumisen kokemukset antavat paljon lapselle ja kasvattajalle. Tällainen työmuoto tukee lämpimän vuorovaikutussuhteen kehittymistä.  

Oppii kuin huomaamattaan 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet (2022) jo itsessään määrittävät leikin keskeiseksi toimintatavaksi varhaiskasvatuksessa. Voidaan siis todeta, että leikin avulla lapsen elämään voidaan tuoda monipuolisesti kaikki vasun osa-alueet. Nyman (2018) korostaa kotileikin merkitystä, sillä sen avulla lapsella on mahdollisuus jäljentää aikuisen tekemistä ja tällä tavalla oppia arjen perusasioita. Oppiminen tapahtuu kuin vahingossa ilman pakottavaa ponnistelua tai aikuisen välitöntä ohjausta. 

Jos pysähdytään miettimään varhaiskasvatuksen pedagogista toimintaa, ajattelen, että lapset saavat ilon ja oppimisen kokemuksia enemmän leikkimisestä kuin erikseen järjestetystä ohjatusta toiminnasta. Ohjattu toiminta on usein aikuislähtöistä ja -johtoista, jollei lapsia ole aidosti kuunneltu ja aiheita heidän viesteistään poimittu. 

Leikin avulla lapsen on mahdollista ilmaista itseään. Pieni lapsi ilmaisee itseään itkulla, naurulla ja sanattomilla viesteillä. Jo hyvin pienen lapsen kanssa voidaan oppia leikissä uusia asioita. Vauvaikäisen kanssa on mahdollista leikkiä hassutteluleikkejä, jotka tukevat kehitystä lämpimän vuorovaikutussuhteen siivittämänä. 

Mikä meille on tärkeää?

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden on tärkeää tarkastella omaa toimintaansa ja pohtia, mikä on lapsille aidosti merkityksellistä. Vaikka varhaiskasvatussuunnitelmaa (2022) on pidettävä aina ohjaavana asiakirjana, voidaan sitä soveltaa jokaiselle lapselle sopivaksi. Jos leikkiminen tuntuu kasvattajasta haastavalta, on hyvä pysähtyä myös sen äärelle. Leikkimistä voidaan harjoitella, sillä niinhän lapsetkin tekevät, opettelevat uutta. Siinä ollaankin sitten uuden oppimisen äärellä kaikki. 

Turvallisuus on oleellinen osa varhaiskasvatuksen arkea. Turvallisuuteen kuuluu lapsella myös se, että hän kokee kuuluvansa osaksi yhteisöään. Leikin avulla lasten yhteisöllisyyttä voidaan vahvistaa. Kasvattajan ollessa osa leikkiä, voi hän tukea lasten keskinäistä vuorovaikutusta. Tässä taas yksi leikissä oppimisen esimerkki. 

Varhaiskasvatuksen pedagoginen suunta tulevaisuudessa

Haluan itse olla varhaiskasvattaja, joka osaa tarkastella omaa toimintaansa eri näkökulmista. Leikkipedagogiikka on ollut aiempina vuosikymmeninä niin sanotusti normi, ja muutos toimintakeskeisyyteen on tapahtunut erilaisten muutosten myötä ajan saatossa. Onneksi suunta leikin merkityksen korostamiseen on palannut. Lapsen oppimisen taival on pitkä ja lapsen kasvu yhteiskunnan jäseneksi monivaiheinen. On tärkeää, että lapsen annetaan leikkiä niin kauan kuin lapsesta se luontevalle tuntuu. Ja toivottavasti myös jokainen aikuinen joskus muistaa sisällään olevan lapsen, joka toisinaan voi herätä ja kaivata jälleen leikkimään.  

Hanne Nymanin (2018) sanoin: On ymmärrettävä, että ”leikki on kaikki, leikissä on kaikki. Jotta lapsi voi löytää tämän, on aikuisen ymmärrettävä olla kaikki, eli olla leikki.” 

Kirjoittaja

Enni Hänninen on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija ja varhaiskasvatuksen opettajan sijainen. 

Lähteet 

Nyman, H. 2018. Miksi leikki? Hannelandia. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.hannelandia.fi/leikki/ [viitattu 25.11.2023]. 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. 2022. Opetushallitus. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2022_2.pdf [viitattu 25.11.2023]. 

Nuorten mielenterveyskriisiin tarvitaan ratkaisuja

Kirjoittaja: Joonas Moilanen

Suomalaisten nuorten mielenterveyden tila on huolestuttavalla mallilla. Yhä useampi nuori kamppailee mielenterveyden haasteiden kanssa. Psykiatriset osastot ovat täynnä eikä psykoterapeutteja ole riittävästi. Hoitoon pääseminen on vaikeaa, jolloin ennaltaehkäisyn merkitys korostuu. Monissa nuorten mielenterveyttä kuvaavissa indikaattoreissa on niin Suomessa kuin kansainvälisestikin raportoitu negatiivista kehitystä (Kiviruusu & Aalto-Setälä 2023, 1).

Terveydenhuolto, oppilaitokset, sosiaalihuolto, nuorisotoimi ja neuvolapalvelut tukevat mielenterveyden kanssa vauvasta varhaisaikuisuuteen saakka. Nämä palveluntarjoajat eivät kuitenkaan riitä auttamaan nuoria riittävästi. Palvelut eivät ole sellaisenaan riittäviä purkamaan kriisiä, joten kenttää on kehitettävä. Taysin nuorisopsykiatrian vastuualuejohtaja Riittakerttu Kaltiala kuvailee nuorilla ilmenevän yksinäisyyttä, syrjäytymistä ja mielenterveyden häiriöitä. Kaltiala painottaa keskustelemaan siitä, miksi perheet, koulut ja yhteisöt ovat epäonnistuneet tehtävässään taata jokaiselle nuorelle tasapainoinen aikuisuus (Tays 2020).

Millaisista haasteista on kyse ja mikä niiden laajuus on?

Mielenterveyden häiriöistä etenkin masennus- ja ahdistushäiriöt ovat yleistyneet. Näiden lisäksi tyttöjen kokemat mielenterveyshäiriöt kuten syömishäiriöt ovat lisääntyneet. (Kiviruusu & Aalto-Setälä 2023, 1). THL:n mukaan vakavia itsemurha-ajatuksia on nuorista 10–15 prosentilla, ja jopa joka viides nuori viiltelee itseään ilman itsemurhatarkoitusta (Marttunen ym. 2013). Nämä ovat pysäyttäviä lukemia, joihin tarvitaan muutosta. Haasteiden yleisyydestä tiedetään ainakin sen verran, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2020 tekemän tilastoraportin mukaan joka viides 18–22-vuotias oli ollut vuonna 2020 vuoden sisällä yhteydessä terveydenhuoltoon mielenterveyden haasteiden vuoksi. Muussa tutkimuksessa on arvioitu, että 15–25 prosentilla nuorista voidaan todeta olevan jokin mielenterveydellinen häiriö, ja 10–15 prosentilla on häiriön vuoksi alentunut toimintakyky (Forsell 2022). Alentunut toimintakyky kuormittaa sosiaalialan palvelujärjestelmää pidemmässä juoksussa vielä enemmän, kun tilannetta ei hoideta ajoissa. Haasteet ovat siis mittavia ja vaativat rankkoja toimenpiteitä.

Mitä asialle voidaan tehdä?

Nuorten mielenterveyden haasteita tarkasteltaessa ennaltaehkäisy korostuu. Monesti mielenterveyden haasteiden oireet alkavat 12–14 vuoden iässä, mutta niitä on vaikea tunnistaa, jolloin hoitoon hakeudutaan myöhemmin. Oikea-aikaisesti kohdennettu apu mahdollistaisi nuorten paremman kiinnittymisen yhteiskuntaan ja työelämään, mikä puolestaan parantaisi nuoren omaa toimintakykyä (Hedman ym. 2021, 2). Sen lisäksi, että apua saataisiin oikeaan aikaan, tarvitaan kuitenkin myös enemmän auttajia.

Viime aikoina on puhuttu siitä, että psykoterapeuttikoulutuksesta pitäisi tulla ilmainen, mikä edesauttaisi mielenterveyspalveluja. Lisäksi tarvitaan palveluita. Tästä hyvänä esimerkkinä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella on vuonna 2023 aloittanut toimintansa syömishäiriöyksikkö, joka vastaa koko hyvinvointialueen syömishäiriöpotilaiden tarpeesta. Olennaisia tavoitteita yksikön perustamisessa on koulutuksen ja tuen tarjoaminen perusterveydenhuollon henkilöstölle sekä syömishäiriöiden pahenemisen ennaltaehkäisy (STT). Tällaista palvelujen kehittämistä Suomessa tarvitaan lisää sen lisäksi, että tekijöitä olisi tarpeeksi ja haasteet saataisiin näkyväksi.

Kirjoittaja

Kirjoittaja Joonas Moilanen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Lähteet

Forsell, M. 2022. Lasten ja nuorten mielenterveysperusteinen tutkimus ja hoito 2020: Lähes joka viidennellä 18–22-vuotiaalla oli mielenterveyteen liittyvä käynti julkisessa terveydenhuollossa vuonna 2020. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060342738 [viitattu 22.11.2023].

Hedman, J., Vastamäki, M. & Joffe, G. 2018. Nuorten mielenterveyspalvelut – määrä, tarjonta ja kohdentuminen Uudenmaan alueella. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 55(1). PDF-dokumentti. Saatavissa: https://doi.org/10.23990/sa.69221 [viitattu 22.11.2023].

Kiviruusu, O. & Aalto-Setälä, T. 2023. Lasten ja nuorten mielenterveysoireilu ei näytä laantumisen merkkejä. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 60(2). PDF-dokumentti. Saatavissa: https://doi.org/10.23990/sa.129680 [viitattu 22.11.2023].

Marttunen, M., Huurre, T., Strandholm, T. & Viialainen, R. 2013. Nuorten mielenterveyshäiriöt: Opas nuorten parissa työskenteleville aikuisille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-245-647-2 [viitattu 22.11.2023].

Nuorten mielenterveyspalveluiden kehittämistyö edistyy Pohteella. 2023. STT Viestintäpalvelut Oy. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.sttinfo.fi/tiedote/69994988/nuorten-mielenterveyspalveluiden-kehittamistyo-edistyy-pohteella?publisherId=69817636&lang=fi [viitattu 22.11.2023].

Tays. 2020. Nuorten mielenterveyshäiriöiden kasvu on hätähuuto yhteikunnan muutoksesta. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.tays.fi/fi-FI/Nuorten_mielenterveyden_hairioiden_kasvu [viitattu 22.11.2023].

Senioreiden yhteisöllinen asuminen

Kirjoittaja: Maria Vanhatalo

Kuva: Pixabay.com

Ikäihmisten asumisen muoto on ollut ajankohtaista ennen, se on sitä nyt ja on myös tulevaisuudessa. Viime vuosikymmeninä siihen on jouduttu mielestäni kiinnittämään huomiota enemmän, sillä yhteisöllinen asuminen omien aikuisten lasten ja lastenlasten kanssa on vähentynyt lasten muuttaessa aikuistuttuaan omiin koteihin ja esimerkiksi maalta kaupunkiin. Ikääntyneet vanhemmat ovatkin jääneet useimmin asumaan puolisonsa kanssa tai yksin.  Ikäihmisten hyvinvoinnille ja toimintakyvyn säilymiselle on keskeinen vaikutus asuinoloilla, asuinympäristöllä sekä sosiaalisilla suhteilla (Asuminen ja ympäristö s.a.).

Yhteisöllinen asuminen

Ihmisen jokapäiväisessä elämässä koti on tärkeä asia, ja iäkkäistä ihmisistä suurin osa haluaa mahdollisimman pitkään asua kotona. Asuminen vuokralla yhteisöllisen asumisen yksikössä on yksi ratkaisu siihen. Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan omaa huonetta tai asuntoa, joka on välimuoto omasta kodista ja ympärivuorokautisesta hoivasta. Käytettävissä on myös oleskeluun ja seurusteluun yhteisiä tiloja, joissa voi tavata muita asukkaita. Yhteisöllisessä asumisessa on mahdollisuus tukipalveluihin tai kotihoitoon tarvittaessa, siinä voidaan asua myös ilman palveluja. Palvelut ovat asukkaalle maksullisia ja maksu määräytyy käytettyjen palveluiden sekä bruttotulojen mukaan. Tarjolla olevia palveluita ovat mm. terveyden- ja sairaanhoito, siivous, vaatteiden huolto sekä turvapalvelut. Yhteisöllinen asuminen painottuu yhteisöllisyyteen. (Yhteisöllinen asuminen s.a..)

Kuva: Pixabay.com

Yhteisöllisyys ja yhteisöllinen elämäntapa

Palin (2022) kertoo tutkielmassaan, että mielekästä toimintaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta voidaan rakentaa helposti yhteisöllisellä toiminnalla isollekin ryhmälle. Ikääntyneen toimintakykyä voidaan ylläpitää tai jopa parantaa sosiaalisilla kontakteilla joissain määrin, lisäksi arjen mielekkyys paranee yhteisöllisyydellä. Arjen rytmitys, sosiaalisuuden tukeminen sekä toimintakyvyn ylläpitäminen paranevat yhteisöllisellä toiminnalla.

Helsingin Arabianrannassa on yhteisöllinen talo, 70 asukkaan kerrostalo nimeltään Loppukiri. Sen tarkoituksena on aktiivisuuden mahdollistaminen sekä ikääntyneiden asukkaiden sosiaalinen kanssakäyminen. Asukkaat pysyvät virkeinä aktiivisen elämän sekä tarpeellisuuden tunteen avulla ja näin hoivavaihe myös lyhenee.  (Gruborovics 2013, 5.) Mielestäni on tärkeää, että ikäihmisten elämässä säilyisi aktiivisuus sekä tunne siitä, että he ovat tarpeellisia. Monelle ikäihmiselle työelämästä pois jääminen saattaa olla kriisi, ja he saattavat tuntea itsensä ulkopuoliseksi ja tarpeettomaksi. Tämmöinen yhteisöasuminen voi ehkäistä edellä mainittuja ajatuksia.

Gruborovics (2013, 11) kertoo, että Loppukirissä yhteisö on toiminnallista. Saman katon alla asuvat asukkaat jakavat talon arjen työt sekä kokoontuvat ruokapöydän ääreen yhdessä me-hengen ja yhteenkuuluvuuden tunteen jakaen ja sitä nostattaen. Toiminnallisen yhteisön Loppukiristä tekevät yhdessäolo ja yhdessä tekeminen.

Yhteisöllisessä Senioritalo Loppukirissä tehtyjen haastattelujen perusteella yhteisöllisyys ilmenee nimenomaan arjen toiminnoissa. Työnteko, naapuriapu ja yhteisruokailu ovat tärkeimpiä teemoja arjessa. Työnteko tuo haastateltavien mukaan elämään rytmiä ja tarkoitusta sekä jäsentää elämää. Sosiaalisen turvallisuuden kannalta naapuriapu on tärkeää ja sitä onkin harjoiteltu yhteisössä. Naapuriavulla ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että asukkaat ryhtyisivät omaishoitajiksi toisilleen, vaan siitä vastuu on yhteiskunnalla. Yhteisöllisyyden ytimenä sekä kantavana teemana koetaan yhteisruokailut. Sosiaalista turvallisuutta tuo myös nämä päivittäin tapahtuvat kohtaamiset ruokailun merkeissä. (Gruborovics 2013.)

Kuva: Pixabay.com

Lähteet

Asuminen ja ympäristö. S.a. Ikäinstituutti. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.ikainstituutti.fi/asuminen-ja-ymparisto/ [viitattu 20.11.2023].

Gruborovics, E. 2013. Yhdessä jaettu. Yhteisöllinen elämäntapa senioritalo Loppukirissä. Jyv’skylän yliopisto. Historian ja etnologian laitos. Etnologian pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/42695/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201312182835.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 20.11.2023].

Palin, S. 2022. Yhteisöllisyys ikääntyneen arjessa. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/142425/PalinSusanna.pdf?sequence=2&isAllowed=y [viitattu 20.11.2023].

Yhteisöllinen asuminen. S.a. Soite. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://soite.fi/palvelut-ja-yhteys/ikaihmisten-palvelut/yhteisollinen_asuminen/  [viitattu 20.11.2023].

Kirjoittaja

Kirjoittaja on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelija.

Erityinen tila kohtaamiselle

Kirjoittaja: Päivi Rynö

Kuva: Päivi Rynö

Koulukuraattorin vastaanotolle saapuu sovitusti oppilas, joka miettii, mistähän kuraattori haluaisi keskustella, mistä itse haluaisin puhua. Tässä huoneessa oppilaalle tarjotaan osallisuutta, aivan kuin koulun opetussuunnitelmassakin tätä korostetaan.  Osallisuus voi olla myös sitä, että istut ja olet paikalla. Työ osallisuuden eteen ei aina ole mitään dramaattista. (Korppi & Latvala 2010, 25).  Mitä istuessa näet? Miten se, mitä näet vaikuttaa sinuun? Miten se vaikuttaa oppilaaseen, joka istuu nyt tässä huoneessa? Kuraattorin aikaa sai odotella viikon, koska ei ollut niin kiire. Ehkä jännittää? Katse hakeutuu pöydällä olevaan hiekkakulhoon, josta voisi kahmaista kourallisen ja valuttaa sitä takaisin sormien välistä. Hiekka voi tuntua terapeuttiselta ja auttaa oppilasta keskittymään hetkeen ja puhuminen on vapautuneempaa, kun voi samalla tehdä jotakin. Kuraattorin työ on tukea lapsen oppimista, ja tuen tarpeet määräytyvät yksilöllisesti.  Niiden lisäksi luonnon elementit voivat rauhoittaa mieltä.  Luottamus syntyy vuorovaikutuksessa ja siihen tarvitaan tilaa, aikaa ja rauhaa. (Ahvenkoski 2019, 10).

”Kaikkea saa koskea”

Näin sanoi kuraattorin työtä opettava opettaja meille opiskelijoille. Hänen työhuoneessansa kaikkea saa koskea, kunhan ei ripottele hiekkamaljasta hiekkaa sohvalle. Huoneesta otetusta kuvasta näkyy vihertävän sävyinen huone, ja huoneen värit ovat rauhoittavia luonnon sävyjä. On helpompi koskettaa huoneessa olevia tavaroita ja samalla keskustella ehkä vähän aroistakin asioista. Jalkoja hierovasta tärinästä voivat pitää neurologisista häiriöistä oirehtivat.  Aistimuksen voi tehdä myös mielikuvana, jolloin rauhoittuminen tapahtuu visuaalisella tavalla. Mielikuva voi viedä sinut esimerkiksi rauhoittumaan metsään ja samalla koet tunteen olevasi osa luontoa. (Ahvenkoski 2019, 10.)

Luontointerventio

Kuraattorin työ ei ole terapiatyötä, vaan oppimista tukevaa koulun sosiaalityötä. Kuraattorin luona käydyistä keskusteluista välittyy terapeuttinen tunne, ja siksi huoneen sisutus voi olla hyvinkin tärkeässä roolissa luottamuksellisen keskustelun syntymiselle. Hyvin usein kuraattorin kanssa saatetaan puhua tunteista, ja niistä on varmasti miellyttävämpi puhua luonnon ympäröimässä tilassa kuin kliinisesti sisustetussa huoneessa. Kun huone on sisustettu luonnon värein tai silmät lepäävät luontokuvilla sisutetussa huoneessa, on helpompi näyttää ja puhua tunteista ja hyväksyä itsensä. (Salonen 2020, 55.)  

“Voisin tulla uudelleenkin”

…sanoo oppilas kuraattorille. Hän haluaa käydä keskustelemassa ja hänelle kuraattori on ”luottoaikuinen”, koska käynnit ovat luottamuksellisia. Aina ei ole heti tiedossa syytä, miksi oppilas hakeutuu kuraattorin vastaanotolle, eikä tarvitse ollakaan. Kuraattori on koulussa oppilaita varten. Tapaamiset perustuvat luottamukseen, jonka perustana on toimiva vuorovaikutus. Sitä voi edesauttaa vastaanottohuoneen sisustus, jossa luontomaisema tai sen elementit voivat auttaa rauhoittumaan hetkeen. Luonto on kuin sauna, jossa kaikki ovat tasavertaisia. Uutisissa olemme nähneet ja kuulleet lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. Yksikin ihminen, joka on kiinnostunut lapsesta tai nuoresta, voi olla merkittävä tekijä hänen elämässään, antaa tunteen siitä, että ”Kelpaan”. Kuraattorin työ on ennaltaehkäisevää työtä, jossa kartoitetaan oppilaan voimavaroja ja sitä kautta vahvistetaan hänen resilienssiään. Se, miten näkee maailman, voi muuttua tässä ja nyt!

Lähteet

Ahvenkoski, J. 2019. Kokonaisvaltainen luontokokemus, luonnossa koetut vaikutukset ja ympäristövastuullisuus- Luonnosta Virtaa – tutkimuksen ryhmämuotoinen luontointerventio. Jyväskylän yliopisto. Psykologian ja kasvatustieteiden tiedekunta. Pro- gradu –tutkielma. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/68579/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-202004172802.pdf?sequence=1 [viitattu 08.11.2023].

Korppi, M., Latvala, J. 2010. Osallistava vuorovaikutuksen malli lasten osallisuuden mahdollistajana. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. Pro gradu- tutkielma. Pdf-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/25307/URN:NBN:fi:jyu-201009302820.pdf [viitattu 08.11.2023].

Salonen K., 2020.Kokonaisvaltainen luontokokemus hyvinvoinnin tukena. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Akateeminen väitöskirja. Pdf-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/121602/978-952-03-1563-4.pdf?sequence=2&isAllowed=y/ [viitattu 8.11.2023].

Kirjoittaja

Päivi Rynö, sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Nuorisotyöntekijöiden rooli rauhankasvattajina 

Kirjoittaja: Senja Hartikainen

Meistä jokainen voi toimia rauhankasvattajana nonformaaleissa oppimisympäristöissä. Nuorisotyöntekijöiden rooli tässä tehtävässä kuitenkin korostuu, sillä he kohtaavat päivittäin työssään nuoria. Ukrainan sota aiheuttaa nuorissa ahdistusta, pelkoa ja huolta. Nuorisotyöntekijöiden on osattava kohdata nämä nuoret, tarjottava heille tukea ja vastattava heidän kysymyksiinsä. Onko nuorisotyöntekijöillä tällä hetkellä riittävästi osaamista kohdata nuoret muuttuneessa maailmantilanteessa? Mielestäni nykyisiä hyviä toimintatapoja on koottava yhteen ja uusia käytäntöjä sekä menetelmiä on kehitettävä.

Globaalikasvatus ja rauhankasvatus 

Rauhankasvatus on osa globaalikasvatusta. Globaalit ilmiöt haastavat koulutusta ja kasvatusta ja pakottavat löytämään uusia ratkaisuja tilanteiden hallitsemiseen. Globaalikasvatuksella tavoitellaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää maapalloa, jossa toteutuu yhdenvertaisuus, tasa-arvoisuus ja rauha. Lasten ja nuorten tulee ymmärtää oman toimintansa merkitys yhteiskunnassa sekä oppia kriittisen ajattelun taitoa, kestävää elämäntapaa ja vastuullisuutta. Kasvattajien tehtävänä on tukea lasten ja nuorten osallisuutta. Globaalikasvatus pohjaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, joissa keskiössä on puuttua globaaliin sosiaaliseen epätasa-arvoon. (Rajala & Lehtomäki 2019.)  

Rauhankasvatuksen käsite on kaivettava pois pölyyntyneestä pöytälaatikosta ja päivitettävä tämän päivän tasolle. Nykyisin käsitteellä viitataan kaiken henkisen, kulttuurisen, taloudellisen sekä hengellisen väkivallan ehkäisemiseen. Käsite ei siis koske ainoastaan sotaa. (Kallioniemi 2023.) Mielestäni nuorisotyöntekijät voivat dialogisella työotteellaan vaikuttaa nuorten asenteisiin ja suhtautumiseen ja sitä kautta moninaisuuden ymmärtämiseen sekä erilaisten elämäntapojen hyväksymiseen.

Rauha voidaan määritellä koko maailmaa koskevaksi arvoksi ja tilaksi, mutta myös konkreettisella tasolla esimerkiksi opiskelurauhaksi. Tavoitteena on joka tapauksessa voimaannuttaa yksilö oman elämänsä toimijaksi, jolla on vaikutusmahdollisuudet edistää rauhan toteutumista. Näin saadaan aikaan kestävää muutosta. (Koponen s.a.) Suomen ensimmäisessä kansallisessa toimintaohjelmassa vuosille 2021–2024 ”Nuoret, rauha ja turvallisuus” nuoret nähdään voimavaroina, joilla on vaikutusvaltaa rauhan rakentamiseen (Ulkoministeriö 2021).  

Sodan vaikutukset nuoriin  

Miten pystytään vastaamaan sota-alueelta tulevien pakolaisten tarpeisiin? Sota-alueella elävät nuoret ovat haavoittuvassa iässä, koska heidän sosiaaliset, emotionaaliset ja kognitiiviset taitonsa ovat vasta kehittymässä. Sodan julmuudet horjuttavat kehitystä, ja seuraukset tulevat näkymään pitkällä aikavälillä nuorten mielenterveydessä ja sosiaalisessa toiminnassa. Keväällä 2023 julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin sota-alueella asuvien nuorten mielenterveyttä Ukrainan rauhallisella alueella asuvien nuorten hyvinvointiin. Sota-alueella elävät nuoret kärsivät päivittäisestä stressistä ja traumoista. Traumaperäisen stressihäiriön riski oli nelinkertainen sodan kokeneilla nuorilla. Keskivaikean ja vaikean masennuksen sekä ahdistuneisuushäiriön riskit olivat myös kolminkertaiset suhteessa nuoriin, jotka eivät eläneet sota-alueilla. Myös Ukrainan rauhallisilla alueilla esiintyi tavanomaista enemmän ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Nuoret pelkäävät sodan laajenemista ja ovat huolissaan läheistensä turvallisuudesta. (Osokina ym. 2023, 335–340.) 

Vertailukohteena nostan esiin suomalaisten nuorten hyvinvoinnin sota -aikana. Nuorten kokemuksia korona-aikana selvittäneessä tutkimuksessa muun muassa selvitettiin suomalaisten nuorten ajatuksia Ukrainan sodasta. Iän ja oppiasteen myötä myös kokemus turvallisuudesta muuttui. Suomalaisista nuorista naisista vajaa puolet koki turvattomuutta ja epävarmuutta maailman tilanteesta. Kolmasosa koki ahdistusta Suomeen kohdistuvasta sotilaallisesta uhasta. Kuitenkin nuorista useat kantoivat huolta sodan seurauksista Suomelle, kuten polttoaineen ja ruoanhinnan noususta. (Helfer ym. 2022.)  

Nuorisotyö edistää nuorten hyvinvointia sota-aikana 

Nuorten tulisi ymmärtää toistensa taustat ja erilaiset lähtökohdat sodasta (Sheehkdoon 2023, 40). Median kautta uutisointi tapahtumista on jokaisen nähtävillä, joten nuorisotyön tehtävä on keskustella ennakkoluuloista sekä vihapuheesta nuorten kanssa. Toisten kunnioittaminen ja sovussa eläminen kansalaisuuksista riippumatta on kaiken pohja. (Rauhankasvatusinstituutti s.a.)  

Nuorisotyöntekijöiden tehtävänä on mahdollistaa nuorille tavallisen arjen jatkuminen ja turvallisuuden tunne. Erityisen tärkeää on ryhmäytymisen edistäminen ja ryhmässä toimiminen. Kun nuori kokee itse olevansa valmis keskustelemaan sodasta, nuorisotyöntekijältä vaaditaan kuuntelemisen taitoa. (Rauhankasvatusinstituutti s.a.) Rauhankasvatus kuuluu osaksi jokaista kohtaamista (Ryhänen 2023, 20–21). 

Nuorisotyöntekijät havaitsevat nuorten keskuudessa syrjiviä käytänteitä, ja kiusaamiseen tulee puuttua. (Rauhankasvatusinstituutti s.a.) Tässä ajassa tulisi oppia rakentamaan rauhanomaisia ratkaisuja tilanteisiin ja olemaan ennen kaikkea ystävällinen muita kohtaan (Paatero 2016). Konfliktien ratkominen ilman väkivaltaa takaa jokaiselle nuorelle turvallisen ympäristön. 

Lähteet

Helfer, A., Manner, J. & Pitkänen, T. 2022. Poikkeustila toisen jälkeen: nuorten näkemyksiä koronasta Ukrainan sotaan. Nuorisotutkimusseura RY. Nuorisotutkimusverkosto. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.nuorisotutkimusseura.fi/nakokulma89 [viitattu 12.10.2023].  

Kallioniemi, A. 2023. Lähtökohtia koulun rauhankasvatukseen. Teoksessa Rautionmaa, H. &

Koponen, S. (toim.) Rauhankasvatus opetuksessa. Rauhankasvatus opetuksessa – opas. Helsinki: HEA – Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus, 4–5. E-kirja. Saatavissa: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2023-10/HEA_rauhankasvatus_opas_1.pdf [viitattu 12.10.2023]. 

Koponen, S. s.a. Rauhankasvatus: idealismia kriittisten silmälasien läpi. Teoksessa Rautionmaa, H. & Koponen, S. (toim.) Rauhankasvatus opetuksessa. Rauhankasvatus opetuksessa – opas. Helsinki: HEA – Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus, 7–8. E-kirja. Saatavissa: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2023-10/HEA_rauhankasvatus_opas_1.pdf [viitattu 12.10.2023]. 

Osokina, O., Silwal, S., Bohdanova, T., Hodes, M., Sourander, A. & Skokauskas, N. 2023. Impact of the Russian Invasion on Mental Health of Adolescents in Ukraine. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry 3. 335–343. Verkkolehti. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.jaac.2022.07.845 [viitattu 12.10.2023].  

Paatero, S. 2016. Maailma koulussa: Globaalit muutokset ovat nyt niin kiihkeitä, että nuoret tarvitsevat tukea kasvaakseen aktiivisiksi ratkaisijoiksi. Maailman kuvalehti 29.11.2016. Verkkolehti. Saatavissa: https://maailmankuvalehti.fi/2016/12/lyhyet/maailma-koulussa/ [viitattu 12.10.2023].  

Rajala, A. & Lehtomäki E. 2019. Mitä on globaalikasvatuksen tutkimus? Kasvatus 5, 427–429. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://hdl.handle.net/10138/311909 [viitattu 12.10.2023].  

Rauhankasvatusinstituutti. s.a. Kuinka käsitellä konfliktia ja rauhaa lasten ja nuorten kanssa? WWW-dokumentti. Saatavissa: https://rauhankasvatus.fi/kuinka-kasitella-konfliktia-ja-rauhaa/ [viitattu 12.10.2023].  

Ryhänen, V. 2023. Rauhankasvatus sivutuotteena? Teoksessa Rautionmaa, H. & Koponen, S. (toim.) Rauhankasvatus opetuksessa. Rauhankasvatus opetuksessa – opas. Helsinki: HEA – Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus, 20–21. E-kirja. Saatavissa: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2023-10/HEA_rauhankasvatus_opas_1.pdf [viitattu 12.10.2023].  

Sheekhdoon, L. 2023. Lasten taustat tulee huomioida. Teoksessa Rautionmaa, H. & Koponen, S. (toim.) Rauhankasvatus opetuksessa. Rauhankasvatus opetuksessa – opas. Helsinki: HEA – Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus, 40. E-kirja. Saatavissa: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2023-10/HEA_rauhankasvatus_opas_1.pdf [viitattu 12.10.2023].  

Ulkoministeriö. 2021. Nuoret, rauha ja turvallisuus: Suomen kansallinen toimintaohjelma 2021–2024. Ulkoministeriön julkaisuja 2021:3. Helsinki: Ulkoministeriö. E-kirja.  Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-281-352-7 [viitattu 12.10.2023]. 

Kirjoittaja

Kirjoittaja Senja Hartikainen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.  

Ikäihmisten yksinäisyys

Kirjoittaja: Paula Puttonen

Ikäihmisten yksinäisyys lienee aiheena sellainen, joka nousee otsikoihin säännöllisin väliajoin. Koronapandemia ja sen aikaiset rajoitukset tuntuivat nostavan entisestään eri-ikäisten yksinäisyyden väestön tietoisuuteen. Vaikka aihe voi vaikuttaa ”kuluneelta”, miksi se on esillä säännöllisin väliajoin? Ja ehkäpä ennen kaikkea: miksei tähän haasteeseen tunnuta pystyttävän vastaamaan niin, että ilmiötä saataisiin vähennettyä? Kenen vastuulla on ylipäänsä vastata tähän haasteeseen?

Ikääntyminen ja yksinäisyys lukuina

Tilastokeskuksen mukaan yli 64-vuotiaiden määrä tulee kasvamaan vuoteen 2070 asti ja suurinta kasvu on vuoteen 2030 saakka (Väestö ja väestöennuste ikäryhmittäin 2023). Siinä, missä 65–74-vuotiaiden määrän kasvu on jyrkintä vuoteen 2020 saakka, jatkuu tämän jälkeen 75–84-vuotiaiden ja yli 85-vuotiaden määrän lisääntyminen 2040-luvulle asti kiihtyen suurten ikäluokkien ikääntyessä tulevina vuosina. Vuoteen 2050 mennessä yli 85-vuotiaiden määrän odotetaan kaksinkertaistuvan. (Rotkirch 2021.)

Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimuksen mukaan vuonna 2022 koki 65 vuotta täyttäneistä 9,9 % ja 75 vuotta täyttäneistä 12 % itsensä yksinäiseksi (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2022). Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 eniten yksinäisyyttä kokivat 85 vuotta täyttäneet. 65–74- ja 75–84-vuotiaiden ikäryhmien tulokset puolestaan olivat matalampia kuin 16–24- ja 25–34-vuotiailla. Ulkopuolisuuden tunnetta kokivat eniten muihin ikäryhmiin verrattuna 85 vuotta täyttäneet, toiseksi eniten 75–84-vuotiaat ja kolmanneksi eniten 65–74-vuotiaat. Ne vastaajat, joilla oli toimintarajoitteita, kokivat ulkopuolisuuden tunnetta muita vastaajia enemmän, ja yksinäisyyden tunteen kokeminen oli yleisintä yksin asuvilla. (Elinolotilasto 2022.) Käytännössä puhutaan sadoista tuhansista ikäihmisistä, jopa joka kolmas ikäihminen kärsii yksinäisyydestä (Laakso & Kononen 2022).

Yksin, mutta ei yksinäinen

Yksinäisyyden kokemus on moniulotteinen subjektiivinen tunnetila, johon liittyy usein toteutumattomia sosiaalisia odotuksia. Ihmissuhteissa koetut puutteet voivat olla niin määrällisiä kuin laadullisiakin. Ihminen voi olla yksin ilman, että hän kokee itseään yksinäiseksi ja vastaavasti kokea itsensä yksinäiseksi suuressakin joukossa. (Savikko ym. 2019.) Yksinäisyyden kokeminen ei siis ole aina riippuvainen muista ihmisistä ja vaikka ihminen olisi paljon yksin, hän ei välttämättä koe sitä huonona (Uotila 2011, 74). Yksinäisyyttä on vaikea määritellä, koska se on yksilöllinen kokemus. Usein yksinäisyys koetaan ahdistavana ja epämiellyttävänä – ei toivottuna olotilana (Levo s.a.).

Yksinäisyyden on todettu olevan yhteydessä erilaisiin toiminnanvajeisiin ja toimintakyvyn heikkenemiseen. Vaikuttavina tekijöinä taustalla voi olla mm. yksin asuminen, puutteet sosiaalisissa suhteissa, leskeytyminen, eläkkeelle jääminen, sairastuminen ja terveysongelmat, erilaiset menetykset, elämänmuutokset ja -tapahtumat sekä heikko taloudellinen tilanne. Myös yhteiskunnan asenteet ja yksilölliset tekijät, kuten arkuus tai persoonallisuuden piirteet, voivat lisätä yksinäisyyden kokemusta. (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023; Kangassalo & Teeri 2017; Levo s.a.; Pitkälä & Routasalo 2012.)

Yksinäisyys altistaa terveysriskeille

Yksinäisyyden aiheuttamat terveysriskit ovat samaa suuruusluokkaa kuin tupakoiminen ja jopa kolme kertaa suuremmat kuin ylipainon (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023). Lisäksi yksinäisyys vaikuttaa elämänlaatuun ja turvallisuuden kokemukseen (Kangassalo & Teeri 2017).

Pitkittynyt yksinäisyyden kokemus voi aiheuttaa mm. arvottomuuden kokemuksia, elämänilon ja -halun hiipumista ja unettomuutta (Levo s.a.). Yksinäisyys altistaa myös erilaisille sairauksille, toimintavajeille, lisääntyneille terveyspalveluiden käytölle, syrjäytymiselle ja lisää jopa kuolemanvaaraa. Kroonisesti yksinäisten elinajanodote on muita vertailuryhmiä heikompi. Lisäksi se altistaa mm. masennukselle, erilaisille infektioille, sydänsairauksille, kognition heikkenemiselle, sekä voi aiheuttaa muutoksia terveyskäyttäytymisessä. (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023; Pitkälä & Routasalo 2012; Savikko ym. 2019.) Koettu yksinäisyys voi heikentää ja vaikeuttaa kotona selviämistä ja lisää myös laitoshoidon tarvetta (Levo s.a.).

Mikä neuvoksi ja kenen toimesta?

Suomalaisen vanhuspolitiikan keskeisiä tavoitteita ovat ikääntyneiden kotona asumisen turvaaminen koko elämän ajaksi, ikääntyneiden itsenäisen selviytymisen tukeminen heidän arjessaan ja kotihoidon kohdentaminen eniten apua tarvitseville (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28:12.2012/980; STM 2020).

Sosiaalihuoltolaissa säädetään tukipalveluista, joiden tarkoitus on luoda ja ylläpitää henkilön kodissa sellaisia olosuhteita, että hän voi suoriutua jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti. Lisäksi palvelut ovat sellaisia, joiden avulla henkilö voi saada hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä. Yhtenä tällaisena tukipalveluna on lakiin kirjattu osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät ja tukevat palvelut. (Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301)

Vaikka kyse on valtakunnallisista suosituksista ja lakiin kirjatuista asioista, on itselleni jäänyt sellainen käsitys, että Suomessa on alueellisia eroja palvelujen järjestämisen suhteen. Järjestäjinä vaikuttavat toimivan hyvinvointialueiden ja kuntien (joilla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä) ohella erilaiset järjestöt, seurakunnat, vapaaehtoisverkostot, yms.

Pysähdyinkin tarkastelemaan Keski-Suomen hyvinvointialueen sivuja. Sosiaalista kanssakäymistä edistävien ja tukevien palveluiden määrä näyttäytyi sivustolla vähäisenä, vaikka ikäihmisten palveluissa oli tuotu esille ennaltaehkäiseviä palveluita ja varhaista tukea (mm. ikääntyneiden päivätoiminta) muiden palveluiden ohella. Kotihoidon ja ikääntyvien asumisen palveluiden myöntämisperusteissa löytyi kirjaus asiakkaan ensisijaisesta ohjaamisesta kuntien ja järjestöjen järjestämiin osallisuutta tukeviin toimintoihin tai kuntouttavaan päivätoimintaan palvelutarpeen arvioinnin jälkeen (Keski-Suomen hyvinvointialue 2023, 13).

Uotila (2011, 74) on nostanut esille suuren osan ihmisistä näkevän yhteiskunnan velvollisuudeksi puuttua ikääntyneiden yksinäisyyteen jollain tapaa. Yhteiskunnan ja järjestöjen järjestämän avun painottuminen pitkälti sosiaalisten kontaktien ja sosiaalisuuden lisäämiselle on kääntänyt näkökulman yksinäisyydestä sosiaalisten suhteiden puutteeksi. Aina ei tarvita ulkopuolista ihmistä tai palveluita, jotta yksinäisyys lievittyisi, eivätkä kaikki ihmiset viihdy kerhoissa. Suurempi tekijä yksinäisyyden lievittämisen näkökulmasta saattaakin löytyä yhteiskunnan asenteista ja niiden merkityksestä.

Ikääntyneiden yksinäisyyttä voi lievittää jo se, että he kokevat olevansa arvostettuja yhteiskunnan jäseniä. Osaltaan ikääntyneiden palveluihin panostaminen viestii tätä arvostusta. On myös muistettava, ettei kaikkea yksinäisyyttä voida poistaa, koska mitkä tahansa ihmissuhteet eivät automaattisesti lievitä yksinäisyyden tunnetta. Edes omat lapset eivät aina ole avainasemassa yksinäisyyden lievittämisessä huolimatta siitä kuinka merkityksellisiä he muutoin olisivat. (Uotila 2011, 74.) Kangassalo & Teeri (2017, 288) nostivat esille Pirhosen (2015) esittämän ajatuksen siitä, että aikuisella ihmisellä on tarve kokea itsensä tarpeelliseksi ja hyväksytyksi, sekä saada osakseen rakkautta. Tarve vastavuoroisiin ihmissuhteisiin on olemassa läpi koko aikuisiän.

Mikä neuvoksi tilastojen osoittaessa väestön ikääntyvän ja yksinäisyyden sekä ulkopuolisuuden olevan yleisempää ikääntyneillä muuhun väestöön verrattuna? Samaan aikaan ikääntymiseen liittyy sellaisia elämänmuutoksia, jotka altistavat yksinäisyyden tunteen kokemiselle. Kun yhdistämme nämä tekijät siihen, että ikääntyneet ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden merkittävä käyttäjäryhmä ja ikääntyminen lisää myös laitoshoidon tarvetta, tultaneen tulevina vuosina kohtaamaan entistä enemmän haasteita väestön hyvinvoinnin ja terveyden tukemisen näkökulmasta. Palvelurakenteiden ja palveluiden tarkasteleminen ja kehittäminen on väistämätöntä myös sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta lisäävien palveluiden osalta.

Sen lisäksi, että käännämme katseemme yhteiskuntaan, voisimmeko kääntää sitä itseemme – sinuun, minuun, meihin. Jos lukijana olet lainkaan itseni kaltainen ihminen, saattaa myös sinulla nousta ajatus ”Millä ajalla?”. Olen itse keski-ikää koputteleva, ehkäpä toki pahimmat ruuhkavuodet (toivottavasti) ohittanut itseni täti-ihmiseksi identifioima rouvashenkilö. Arki tuntuu olevan aina täynnä. Töissä käynnin ohella opiskelen, talouteeni kuuluu lemmikkejä, ja omalle perheellekin pitäisi löytää aikaa. Vapaaehtoistoimintaan mukaan lähteminen tuntuu työläältä ja sitovalta, muutoinkin usein saa painiskella erilaisten riittämättömyyden tunteiden kanssa – milloin perhe saa liian vähän aikaa, ystäviäkään en ole nähnyt, lemmikkienkin kanssa pitäisi ehtiä enemmän, entä omat vanhemmat ja läheiset, tehtävien deadline lähestyy, lista on loputon.

Mitäpä jos ajattelisimmekin pienemmässä mittakaavassa, aloittaen itsestämme? Olenko luomassa ja ylläpitämässä sellaista arkea, joka altistaa itseni yksinäisyyden kokemuksille? Entäpä omat lähimpäni, voinko tehdä heidän eteensä jotain? Mietittäessä vapaaehtoistoimintaa olin vastikään puheissa erään pienen kunnan hyvinvointijohtajan kanssa. Keskustelu ajautui vapaaehtoistoimijoiden saamisen haasteisiin ja siihen, että vapaaehtoistoiminta koetaan herkästi liian sitovaksi. Hyvinvointijohtaja kehitteli parhaillaan omassa kunnassa Lainaa aikaasi -tempausta osana Hykari-hanketta. Hankkeella oli ollut aikaisemmin tänä vuonna sama kampanja osassa Keski-Suomen kuntia. Perusidea oli simppeli: kirjastoihin oli koottu avunlainauspiste, jossa pystyi täyttämään avunlainauskortin. Lainauskorttiin sai itse määritellä, kuinka paljon oli halukas lainaamaan aikaansa kampanjan aikana sekä itselle sopivan auttamisen muodon. Kortin täyttäjään oltiin yhteydessä hänen apuaan tarvitsevan ikäihmisen löydyttyä. Toki tämän tyyppinen toiminta vaatii koordinoijaa, mutta mitä jos tästä tulisikin pysyvämpi tapa? Madaltuisiko kynnys lähteä mukaan toimintaan, jos se ei tuntuisikaan niin sitovalta? Myös kesäasukkaat pystyvät toimimaan mökkipaikkakunnillaan tällaisen toiminnan kautta. Mitäpä, jos jokainen harkitsisimme lainaavamme aikaamme edes kertaluonteisesti? Parhaimmillaan se saattaisi poikia jotain sellaista, jonka arvon ymmärrämme itsekin vasta jälkeen päin.

Lähteet

Elinolotilasto 2022. Suomen virallinen tilasto (SVT). WWW-dokumentti. Tiedote 31.3.2023. Saatavissa: https://www.stat.fi/julkaisu/cl8sh640so9n30bw7s21tu6s8 [viitattu 19.9.2023].

Kangassalo, R. & Teeri, S. 2017. Yksinäisyys kotona asuvien iäkkäiden elämässä. Gerontologia. 31(4), 278–290. PDF-dokumentti. Saatavissa:  https://doi.org/10.23989/gerontologia.63106 [viitattu 20.9.2023].

Keski-Suomen hyvinvointialue. 2023. Kotihoidon ja ikääntyvien asumisen palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2023 alkaen. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://hyvaks.fi/sites/default/files/2023-01/Keski_suomen_hyvinvointialueen_kotihoidon_ja_ikaantyneiden_asumispalvelujen_myontamisperusteet%2001012023.pdf [viitattu 21.9.2023].

Laakso, L-K. & Kononen, H. 2022. Pahimmillaan yksinäisyys on ikäihmisten sosiaalinen kuolema, mutta Liisa Kivelä, 85, nauttii vapaudesta: ”En enää aloittaisi uutta liittoa”. YLE, uutiset. Julkaistu 23.10.2022. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20001850 [viitattu 19.9.2023].

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28:12.2012/980.

Levo, T. s.a. Ikäihmisten yksinäisyys. Eläkeliitto. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.elakeliitto.fi/tietoa/ikaantyneen-mielenterveys/ikaihmisten-yksinaisyys [viitattu 20.9.2023].

Pitkälä, K. & Routasalo, P. 2012. Ryhmästä apua vanhusten yksinäisyyteen. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 2012;128(12):1215–6. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.duodecimlehti.fi/duo10334 [viitattu 20.9.2023].

Rotkirch, A. 2021. Vanheneminen on etuoikeus. Vanhustyön keskusliitto. Julkaistu 8.4.2021. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://vtkl.fi/vanheneminen-on-etuoikeus [viitattu 19.9.2023].

Savikko, N., Jansson, A. & Pitkälä, K. 2019. Yksinäisyys on kognition heikkenemisen merkittävä riskitekijä ikääntyneellä. Lääkärilehti. 19/2019vsk74, s.1189–1196. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/katsausartikkeli/yksinaisyys-on-kognition-heikkenemisen-merkittava-riskitekija-ikaantyneella/?public=543263a7f4cb89972346afa854db46f6 [viitattu 20.9.2023].

Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301.

STM. 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa:  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5457-1 [viitattu 21.9.2023].

Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet. 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 65 vuotta täyttäneet sekä itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 75-vuotta täyttäneet. (THL) (ind. 4286 ja 4287). WWW-dokumentti. Saatavissa: https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/taulukko/?indicator=szY00o83BAA=&region=s07MBAA=&year=sy5ztjbS0zUEAA==&gender=t&abs=f&color=f&buildVersion=3.1.1&buildTimestamp=202309010633 [viitattu 19.9.2023].

Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet. 2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 65 vuotta täyttäneet (THL) (ind. 4286). WWW-dokumentti. Saatavissa:  https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/metadata/indicators/4286 [viitattu 21.9.2023].

Uotila, H. 2011. Vanhuus ja yksinäisyys. Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden kokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Tampereen yliopisto. Terveystieteiden yksikkö. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8553-4 [viitattu 20.9.2023].

Väestö ja väestöennuste ikäryhmittäin. 2023. Suomen virallinen tilasto (SVT). WWW-dokumentti. Päivitetty 3.4.2023. Saatavissa: https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaesto-vaestoennuste-ikaryhmittain [viitattu 19.9.2023].

Kirjoittaja

Paula Puttonen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.