Category Archives: Yleinen

Erityinen tila kohtaamiselle

Kirjoittaja: Päivi Rynö

Kuva: Päivi Rynö

Koulukuraattorin vastaanotolle saapuu sovitusti oppilas, joka miettii, mistähän kuraattori haluaisi keskustella, mistä itse haluaisin puhua. Tässä huoneessa oppilaalle tarjotaan osallisuutta, aivan kuin koulun opetussuunnitelmassakin tätä korostetaan.  Osallisuus voi olla myös sitä, että istut ja olet paikalla. Työ osallisuuden eteen ei aina ole mitään dramaattista. (Korppi & Latvala 2010, 25).  Mitä istuessa näet? Miten se, mitä näet vaikuttaa sinuun? Miten se vaikuttaa oppilaaseen, joka istuu nyt tässä huoneessa? Kuraattorin aikaa sai odotella viikon, koska ei ollut niin kiire. Ehkä jännittää? Katse hakeutuu pöydällä olevaan hiekkakulhoon, josta voisi kahmaista kourallisen ja valuttaa sitä takaisin sormien välistä. Hiekka voi tuntua terapeuttiselta ja auttaa oppilasta keskittymään hetkeen ja puhuminen on vapautuneempaa, kun voi samalla tehdä jotakin. Kuraattorin työ on tukea lapsen oppimista, ja tuen tarpeet määräytyvät yksilöllisesti.  Niiden lisäksi luonnon elementit voivat rauhoittaa mieltä.  Luottamus syntyy vuorovaikutuksessa ja siihen tarvitaan tilaa, aikaa ja rauhaa. (Ahvenkoski 2019, 10).

”Kaikkea saa koskea”

Näin sanoi kuraattorin työtä opettava opettaja meille opiskelijoille. Hänen työhuoneessansa kaikkea saa koskea, kunhan ei ripottele hiekkamaljasta hiekkaa sohvalle. Huoneesta otetusta kuvasta näkyy vihertävän sävyinen huone, ja huoneen värit ovat rauhoittavia luonnon sävyjä. On helpompi koskettaa huoneessa olevia tavaroita ja samalla keskustella ehkä vähän aroistakin asioista. Jalkoja hierovasta tärinästä voivat pitää neurologisista häiriöistä oirehtivat.  Aistimuksen voi tehdä myös mielikuvana, jolloin rauhoittuminen tapahtuu visuaalisella tavalla. Mielikuva voi viedä sinut esimerkiksi rauhoittumaan metsään ja samalla koet tunteen olevasi osa luontoa. (Ahvenkoski 2019, 10.)

Luontointerventio

Kuraattorin työ ei ole terapiatyötä, vaan oppimista tukevaa koulun sosiaalityötä. Kuraattorin luona käydyistä keskusteluista välittyy terapeuttinen tunne, ja siksi huoneen sisutus voi olla hyvinkin tärkeässä roolissa luottamuksellisen keskustelun syntymiselle. Hyvin usein kuraattorin kanssa saatetaan puhua tunteista, ja niistä on varmasti miellyttävämpi puhua luonnon ympäröimässä tilassa kuin kliinisesti sisustetussa huoneessa. Kun huone on sisustettu luonnon värein tai silmät lepäävät luontokuvilla sisutetussa huoneessa, on helpompi näyttää ja puhua tunteista ja hyväksyä itsensä. (Salonen 2020, 55.)  

“Voisin tulla uudelleenkin”

…sanoo oppilas kuraattorille. Hän haluaa käydä keskustelemassa ja hänelle kuraattori on ”luottoaikuinen”, koska käynnit ovat luottamuksellisia. Aina ei ole heti tiedossa syytä, miksi oppilas hakeutuu kuraattorin vastaanotolle, eikä tarvitse ollakaan. Kuraattori on koulussa oppilaita varten. Tapaamiset perustuvat luottamukseen, jonka perustana on toimiva vuorovaikutus. Sitä voi edesauttaa vastaanottohuoneen sisustus, jossa luontomaisema tai sen elementit voivat auttaa rauhoittumaan hetkeen. Luonto on kuin sauna, jossa kaikki ovat tasavertaisia. Uutisissa olemme nähneet ja kuulleet lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. Yksikin ihminen, joka on kiinnostunut lapsesta tai nuoresta, voi olla merkittävä tekijä hänen elämässään, antaa tunteen siitä, että ”Kelpaan”. Kuraattorin työ on ennaltaehkäisevää työtä, jossa kartoitetaan oppilaan voimavaroja ja sitä kautta vahvistetaan hänen resilienssiään. Se, miten näkee maailman, voi muuttua tässä ja nyt!

Lähteet

Ahvenkoski, J. 2019. Kokonaisvaltainen luontokokemus, luonnossa koetut vaikutukset ja ympäristövastuullisuus- Luonnosta Virtaa – tutkimuksen ryhmämuotoinen luontointerventio. Jyväskylän yliopisto. Psykologian ja kasvatustieteiden tiedekunta. Pro- gradu –tutkielma. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/68579/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-202004172802.pdf?sequence=1 [viitattu 08.11.2023].

Korppi, M., Latvala, J. 2010. Osallistava vuorovaikutuksen malli lasten osallisuuden mahdollistajana. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. Pro gradu- tutkielma. Pdf-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/25307/URN:NBN:fi:jyu-201009302820.pdf [viitattu 08.11.2023].

Salonen K., 2020.Kokonaisvaltainen luontokokemus hyvinvoinnin tukena. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Akateeminen väitöskirja. Pdf-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/121602/978-952-03-1563-4.pdf?sequence=2&isAllowed=y/ [viitattu 8.11.2023].

Kirjoittaja

Päivi Rynö, sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Nuorisotyöntekijöiden rooli rauhankasvattajina 

Kirjoittaja: Senja Hartikainen

Meistä jokainen voi toimia rauhankasvattajana nonformaaleissa oppimisympäristöissä. Nuorisotyöntekijöiden rooli tässä tehtävässä kuitenkin korostuu, sillä he kohtaavat päivittäin työssään nuoria. Ukrainan sota aiheuttaa nuorissa ahdistusta, pelkoa ja huolta. Nuorisotyöntekijöiden on osattava kohdata nämä nuoret, tarjottava heille tukea ja vastattava heidän kysymyksiinsä. Onko nuorisotyöntekijöillä tällä hetkellä riittävästi osaamista kohdata nuoret muuttuneessa maailmantilanteessa? Mielestäni nykyisiä hyviä toimintatapoja on koottava yhteen ja uusia käytäntöjä sekä menetelmiä on kehitettävä.

Globaalikasvatus ja rauhankasvatus 

Rauhankasvatus on osa globaalikasvatusta. Globaalit ilmiöt haastavat koulutusta ja kasvatusta ja pakottavat löytämään uusia ratkaisuja tilanteiden hallitsemiseen. Globaalikasvatuksella tavoitellaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää maapalloa, jossa toteutuu yhdenvertaisuus, tasa-arvoisuus ja rauha. Lasten ja nuorten tulee ymmärtää oman toimintansa merkitys yhteiskunnassa sekä oppia kriittisen ajattelun taitoa, kestävää elämäntapaa ja vastuullisuutta. Kasvattajien tehtävänä on tukea lasten ja nuorten osallisuutta. Globaalikasvatus pohjaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, joissa keskiössä on puuttua globaaliin sosiaaliseen epätasa-arvoon. (Rajala & Lehtomäki 2019.)  

Rauhankasvatuksen käsite on kaivettava pois pölyyntyneestä pöytälaatikosta ja päivitettävä tämän päivän tasolle. Nykyisin käsitteellä viitataan kaiken henkisen, kulttuurisen, taloudellisen sekä hengellisen väkivallan ehkäisemiseen. Käsite ei siis koske ainoastaan sotaa. (Kallioniemi 2023.) Mielestäni nuorisotyöntekijät voivat dialogisella työotteellaan vaikuttaa nuorten asenteisiin ja suhtautumiseen ja sitä kautta moninaisuuden ymmärtämiseen sekä erilaisten elämäntapojen hyväksymiseen.

Rauha voidaan määritellä koko maailmaa koskevaksi arvoksi ja tilaksi, mutta myös konkreettisella tasolla esimerkiksi opiskelurauhaksi. Tavoitteena on joka tapauksessa voimaannuttaa yksilö oman elämänsä toimijaksi, jolla on vaikutusmahdollisuudet edistää rauhan toteutumista. Näin saadaan aikaan kestävää muutosta. (Koponen s.a.) Suomen ensimmäisessä kansallisessa toimintaohjelmassa vuosille 2021–2024 ”Nuoret, rauha ja turvallisuus” nuoret nähdään voimavaroina, joilla on vaikutusvaltaa rauhan rakentamiseen (Ulkoministeriö 2021).  

Sodan vaikutukset nuoriin  

Miten pystytään vastaamaan sota-alueelta tulevien pakolaisten tarpeisiin? Sota-alueella elävät nuoret ovat haavoittuvassa iässä, koska heidän sosiaaliset, emotionaaliset ja kognitiiviset taitonsa ovat vasta kehittymässä. Sodan julmuudet horjuttavat kehitystä, ja seuraukset tulevat näkymään pitkällä aikavälillä nuorten mielenterveydessä ja sosiaalisessa toiminnassa. Keväällä 2023 julkaistussa tutkimuksessa vertailtiin sota-alueella asuvien nuorten mielenterveyttä Ukrainan rauhallisella alueella asuvien nuorten hyvinvointiin. Sota-alueella elävät nuoret kärsivät päivittäisestä stressistä ja traumoista. Traumaperäisen stressihäiriön riski oli nelinkertainen sodan kokeneilla nuorilla. Keskivaikean ja vaikean masennuksen sekä ahdistuneisuushäiriön riskit olivat myös kolminkertaiset suhteessa nuoriin, jotka eivät eläneet sota-alueilla. Myös Ukrainan rauhallisilla alueilla esiintyi tavanomaista enemmän ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Nuoret pelkäävät sodan laajenemista ja ovat huolissaan läheistensä turvallisuudesta. (Osokina ym. 2023, 335–340.) 

Vertailukohteena nostan esiin suomalaisten nuorten hyvinvoinnin sota -aikana. Nuorten kokemuksia korona-aikana selvittäneessä tutkimuksessa muun muassa selvitettiin suomalaisten nuorten ajatuksia Ukrainan sodasta. Iän ja oppiasteen myötä myös kokemus turvallisuudesta muuttui. Suomalaisista nuorista naisista vajaa puolet koki turvattomuutta ja epävarmuutta maailman tilanteesta. Kolmasosa koki ahdistusta Suomeen kohdistuvasta sotilaallisesta uhasta. Kuitenkin nuorista useat kantoivat huolta sodan seurauksista Suomelle, kuten polttoaineen ja ruoanhinnan noususta. (Helfer ym. 2022.)  

Nuorisotyö edistää nuorten hyvinvointia sota-aikana 

Nuorten tulisi ymmärtää toistensa taustat ja erilaiset lähtökohdat sodasta (Sheehkdoon 2023, 40). Median kautta uutisointi tapahtumista on jokaisen nähtävillä, joten nuorisotyön tehtävä on keskustella ennakkoluuloista sekä vihapuheesta nuorten kanssa. Toisten kunnioittaminen ja sovussa eläminen kansalaisuuksista riippumatta on kaiken pohja. (Rauhankasvatusinstituutti s.a.)  

Nuorisotyöntekijöiden tehtävänä on mahdollistaa nuorille tavallisen arjen jatkuminen ja turvallisuuden tunne. Erityisen tärkeää on ryhmäytymisen edistäminen ja ryhmässä toimiminen. Kun nuori kokee itse olevansa valmis keskustelemaan sodasta, nuorisotyöntekijältä vaaditaan kuuntelemisen taitoa. (Rauhankasvatusinstituutti s.a.) Rauhankasvatus kuuluu osaksi jokaista kohtaamista (Ryhänen 2023, 20–21). 

Nuorisotyöntekijät havaitsevat nuorten keskuudessa syrjiviä käytänteitä, ja kiusaamiseen tulee puuttua. (Rauhankasvatusinstituutti s.a.) Tässä ajassa tulisi oppia rakentamaan rauhanomaisia ratkaisuja tilanteisiin ja olemaan ennen kaikkea ystävällinen muita kohtaan (Paatero 2016). Konfliktien ratkominen ilman väkivaltaa takaa jokaiselle nuorelle turvallisen ympäristön. 

Lähteet

Helfer, A., Manner, J. & Pitkänen, T. 2022. Poikkeustila toisen jälkeen: nuorten näkemyksiä koronasta Ukrainan sotaan. Nuorisotutkimusseura RY. Nuorisotutkimusverkosto. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.nuorisotutkimusseura.fi/nakokulma89 [viitattu 12.10.2023].  

Kallioniemi, A. 2023. Lähtökohtia koulun rauhankasvatukseen. Teoksessa Rautionmaa, H. &

Koponen, S. (toim.) Rauhankasvatus opetuksessa. Rauhankasvatus opetuksessa – opas. Helsinki: HEA – Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus, 4–5. E-kirja. Saatavissa: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2023-10/HEA_rauhankasvatus_opas_1.pdf [viitattu 12.10.2023]. 

Koponen, S. s.a. Rauhankasvatus: idealismia kriittisten silmälasien läpi. Teoksessa Rautionmaa, H. & Koponen, S. (toim.) Rauhankasvatus opetuksessa. Rauhankasvatus opetuksessa – opas. Helsinki: HEA – Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus, 7–8. E-kirja. Saatavissa: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2023-10/HEA_rauhankasvatus_opas_1.pdf [viitattu 12.10.2023]. 

Osokina, O., Silwal, S., Bohdanova, T., Hodes, M., Sourander, A. & Skokauskas, N. 2023. Impact of the Russian Invasion on Mental Health of Adolescents in Ukraine. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry 3. 335–343. Verkkolehti. Saatavissa: https://doi.org/10.1016/j.jaac.2022.07.845 [viitattu 12.10.2023].  

Paatero, S. 2016. Maailma koulussa: Globaalit muutokset ovat nyt niin kiihkeitä, että nuoret tarvitsevat tukea kasvaakseen aktiivisiksi ratkaisijoiksi. Maailman kuvalehti 29.11.2016. Verkkolehti. Saatavissa: https://maailmankuvalehti.fi/2016/12/lyhyet/maailma-koulussa/ [viitattu 12.10.2023].  

Rajala, A. & Lehtomäki E. 2019. Mitä on globaalikasvatuksen tutkimus? Kasvatus 5, 427–429. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://hdl.handle.net/10138/311909 [viitattu 12.10.2023].  

Rauhankasvatusinstituutti. s.a. Kuinka käsitellä konfliktia ja rauhaa lasten ja nuorten kanssa? WWW-dokumentti. Saatavissa: https://rauhankasvatus.fi/kuinka-kasitella-konfliktia-ja-rauhaa/ [viitattu 12.10.2023].  

Ryhänen, V. 2023. Rauhankasvatus sivutuotteena? Teoksessa Rautionmaa, H. & Koponen, S. (toim.) Rauhankasvatus opetuksessa. Rauhankasvatus opetuksessa – opas. Helsinki: HEA – Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus, 20–21. E-kirja. Saatavissa: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2023-10/HEA_rauhankasvatus_opas_1.pdf [viitattu 12.10.2023].  

Sheekhdoon, L. 2023. Lasten taustat tulee huomioida. Teoksessa Rautionmaa, H. & Koponen, S. (toim.) Rauhankasvatus opetuksessa. Rauhankasvatus opetuksessa – opas. Helsinki: HEA – Helsingin yliopiston koulutuksen arviointikeskus, 40. E-kirja. Saatavissa: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/2023-10/HEA_rauhankasvatus_opas_1.pdf [viitattu 12.10.2023].  

Ulkoministeriö. 2021. Nuoret, rauha ja turvallisuus: Suomen kansallinen toimintaohjelma 2021–2024. Ulkoministeriön julkaisuja 2021:3. Helsinki: Ulkoministeriö. E-kirja.  Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-281-352-7 [viitattu 12.10.2023]. 

Kirjoittaja

Kirjoittaja Senja Hartikainen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.  

Ikäihmisten yksinäisyys

Kirjoittaja: Paula Puttonen

Ikäihmisten yksinäisyys lienee aiheena sellainen, joka nousee otsikoihin säännöllisin väliajoin. Koronapandemia ja sen aikaiset rajoitukset tuntuivat nostavan entisestään eri-ikäisten yksinäisyyden väestön tietoisuuteen. Vaikka aihe voi vaikuttaa ”kuluneelta”, miksi se on esillä säännöllisin väliajoin? Ja ehkäpä ennen kaikkea: miksei tähän haasteeseen tunnuta pystyttävän vastaamaan niin, että ilmiötä saataisiin vähennettyä? Kenen vastuulla on ylipäänsä vastata tähän haasteeseen?

Ikääntyminen ja yksinäisyys lukuina

Tilastokeskuksen mukaan yli 64-vuotiaiden määrä tulee kasvamaan vuoteen 2070 asti ja suurinta kasvu on vuoteen 2030 saakka (Väestö ja väestöennuste ikäryhmittäin 2023). Siinä, missä 65–74-vuotiaiden määrän kasvu on jyrkintä vuoteen 2020 saakka, jatkuu tämän jälkeen 75–84-vuotiaiden ja yli 85-vuotiaden määrän lisääntyminen 2040-luvulle asti kiihtyen suurten ikäluokkien ikääntyessä tulevina vuosina. Vuoteen 2050 mennessä yli 85-vuotiaiden määrän odotetaan kaksinkertaistuvan. (Rotkirch 2021.)

Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimuksen mukaan vuonna 2022 koki 65 vuotta täyttäneistä 9,9 % ja 75 vuotta täyttäneistä 12 % itsensä yksinäiseksi (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2022). Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 eniten yksinäisyyttä kokivat 85 vuotta täyttäneet. 65–74- ja 75–84-vuotiaiden ikäryhmien tulokset puolestaan olivat matalampia kuin 16–24- ja 25–34-vuotiailla. Ulkopuolisuuden tunnetta kokivat eniten muihin ikäryhmiin verrattuna 85 vuotta täyttäneet, toiseksi eniten 75–84-vuotiaat ja kolmanneksi eniten 65–74-vuotiaat. Ne vastaajat, joilla oli toimintarajoitteita, kokivat ulkopuolisuuden tunnetta muita vastaajia enemmän, ja yksinäisyyden tunteen kokeminen oli yleisintä yksin asuvilla. (Elinolotilasto 2022.) Käytännössä puhutaan sadoista tuhansista ikäihmisistä, jopa joka kolmas ikäihminen kärsii yksinäisyydestä (Laakso & Kononen 2022).

Yksin, mutta ei yksinäinen

Yksinäisyyden kokemus on moniulotteinen subjektiivinen tunnetila, johon liittyy usein toteutumattomia sosiaalisia odotuksia. Ihmissuhteissa koetut puutteet voivat olla niin määrällisiä kuin laadullisiakin. Ihminen voi olla yksin ilman, että hän kokee itseään yksinäiseksi ja vastaavasti kokea itsensä yksinäiseksi suuressakin joukossa. (Savikko ym. 2019.) Yksinäisyyden kokeminen ei siis ole aina riippuvainen muista ihmisistä ja vaikka ihminen olisi paljon yksin, hän ei välttämättä koe sitä huonona (Uotila 2011, 74). Yksinäisyyttä on vaikea määritellä, koska se on yksilöllinen kokemus. Usein yksinäisyys koetaan ahdistavana ja epämiellyttävänä – ei toivottuna olotilana (Levo s.a.).

Yksinäisyyden on todettu olevan yhteydessä erilaisiin toiminnanvajeisiin ja toimintakyvyn heikkenemiseen. Vaikuttavina tekijöinä taustalla voi olla mm. yksin asuminen, puutteet sosiaalisissa suhteissa, leskeytyminen, eläkkeelle jääminen, sairastuminen ja terveysongelmat, erilaiset menetykset, elämänmuutokset ja -tapahtumat sekä heikko taloudellinen tilanne. Myös yhteiskunnan asenteet ja yksilölliset tekijät, kuten arkuus tai persoonallisuuden piirteet, voivat lisätä yksinäisyyden kokemusta. (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023; Kangassalo & Teeri 2017; Levo s.a.; Pitkälä & Routasalo 2012.)

Yksinäisyys altistaa terveysriskeille

Yksinäisyyden aiheuttamat terveysriskit ovat samaa suuruusluokkaa kuin tupakoiminen ja jopa kolme kertaa suuremmat kuin ylipainon (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023). Lisäksi yksinäisyys vaikuttaa elämänlaatuun ja turvallisuuden kokemukseen (Kangassalo & Teeri 2017).

Pitkittynyt yksinäisyyden kokemus voi aiheuttaa mm. arvottomuuden kokemuksia, elämänilon ja -halun hiipumista ja unettomuutta (Levo s.a.). Yksinäisyys altistaa myös erilaisille sairauksille, toimintavajeille, lisääntyneille terveyspalveluiden käytölle, syrjäytymiselle ja lisää jopa kuolemanvaaraa. Kroonisesti yksinäisten elinajanodote on muita vertailuryhmiä heikompi. Lisäksi se altistaa mm. masennukselle, erilaisille infektioille, sydänsairauksille, kognition heikkenemiselle, sekä voi aiheuttaa muutoksia terveyskäyttäytymisessä. (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023; Pitkälä & Routasalo 2012; Savikko ym. 2019.) Koettu yksinäisyys voi heikentää ja vaikeuttaa kotona selviämistä ja lisää myös laitoshoidon tarvetta (Levo s.a.).

Mikä neuvoksi ja kenen toimesta?

Suomalaisen vanhuspolitiikan keskeisiä tavoitteita ovat ikääntyneiden kotona asumisen turvaaminen koko elämän ajaksi, ikääntyneiden itsenäisen selviytymisen tukeminen heidän arjessaan ja kotihoidon kohdentaminen eniten apua tarvitseville (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28:12.2012/980; STM 2020).

Sosiaalihuoltolaissa säädetään tukipalveluista, joiden tarkoitus on luoda ja ylläpitää henkilön kodissa sellaisia olosuhteita, että hän voi suoriutua jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti. Lisäksi palvelut ovat sellaisia, joiden avulla henkilö voi saada hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä. Yhtenä tällaisena tukipalveluna on lakiin kirjattu osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät ja tukevat palvelut. (Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301)

Vaikka kyse on valtakunnallisista suosituksista ja lakiin kirjatuista asioista, on itselleni jäänyt sellainen käsitys, että Suomessa on alueellisia eroja palvelujen järjestämisen suhteen. Järjestäjinä vaikuttavat toimivan hyvinvointialueiden ja kuntien (joilla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä) ohella erilaiset järjestöt, seurakunnat, vapaaehtoisverkostot, yms.

Pysähdyinkin tarkastelemaan Keski-Suomen hyvinvointialueen sivuja. Sosiaalista kanssakäymistä edistävien ja tukevien palveluiden määrä näyttäytyi sivustolla vähäisenä, vaikka ikäihmisten palveluissa oli tuotu esille ennaltaehkäiseviä palveluita ja varhaista tukea (mm. ikääntyneiden päivätoiminta) muiden palveluiden ohella. Kotihoidon ja ikääntyvien asumisen palveluiden myöntämisperusteissa löytyi kirjaus asiakkaan ensisijaisesta ohjaamisesta kuntien ja järjestöjen järjestämiin osallisuutta tukeviin toimintoihin tai kuntouttavaan päivätoimintaan palvelutarpeen arvioinnin jälkeen (Keski-Suomen hyvinvointialue 2023, 13).

Uotila (2011, 74) on nostanut esille suuren osan ihmisistä näkevän yhteiskunnan velvollisuudeksi puuttua ikääntyneiden yksinäisyyteen jollain tapaa. Yhteiskunnan ja järjestöjen järjestämän avun painottuminen pitkälti sosiaalisten kontaktien ja sosiaalisuuden lisäämiselle on kääntänyt näkökulman yksinäisyydestä sosiaalisten suhteiden puutteeksi. Aina ei tarvita ulkopuolista ihmistä tai palveluita, jotta yksinäisyys lievittyisi, eivätkä kaikki ihmiset viihdy kerhoissa. Suurempi tekijä yksinäisyyden lievittämisen näkökulmasta saattaakin löytyä yhteiskunnan asenteista ja niiden merkityksestä.

Ikääntyneiden yksinäisyyttä voi lievittää jo se, että he kokevat olevansa arvostettuja yhteiskunnan jäseniä. Osaltaan ikääntyneiden palveluihin panostaminen viestii tätä arvostusta. On myös muistettava, ettei kaikkea yksinäisyyttä voida poistaa, koska mitkä tahansa ihmissuhteet eivät automaattisesti lievitä yksinäisyyden tunnetta. Edes omat lapset eivät aina ole avainasemassa yksinäisyyden lievittämisessä huolimatta siitä kuinka merkityksellisiä he muutoin olisivat. (Uotila 2011, 74.) Kangassalo & Teeri (2017, 288) nostivat esille Pirhosen (2015) esittämän ajatuksen siitä, että aikuisella ihmisellä on tarve kokea itsensä tarpeelliseksi ja hyväksytyksi, sekä saada osakseen rakkautta. Tarve vastavuoroisiin ihmissuhteisiin on olemassa läpi koko aikuisiän.

Mikä neuvoksi tilastojen osoittaessa väestön ikääntyvän ja yksinäisyyden sekä ulkopuolisuuden olevan yleisempää ikääntyneillä muuhun väestöön verrattuna? Samaan aikaan ikääntymiseen liittyy sellaisia elämänmuutoksia, jotka altistavat yksinäisyyden tunteen kokemiselle. Kun yhdistämme nämä tekijät siihen, että ikääntyneet ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden merkittävä käyttäjäryhmä ja ikääntyminen lisää myös laitoshoidon tarvetta, tultaneen tulevina vuosina kohtaamaan entistä enemmän haasteita väestön hyvinvoinnin ja terveyden tukemisen näkökulmasta. Palvelurakenteiden ja palveluiden tarkasteleminen ja kehittäminen on väistämätöntä myös sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta lisäävien palveluiden osalta.

Sen lisäksi, että käännämme katseemme yhteiskuntaan, voisimmeko kääntää sitä itseemme – sinuun, minuun, meihin. Jos lukijana olet lainkaan itseni kaltainen ihminen, saattaa myös sinulla nousta ajatus ”Millä ajalla?”. Olen itse keski-ikää koputteleva, ehkäpä toki pahimmat ruuhkavuodet (toivottavasti) ohittanut itseni täti-ihmiseksi identifioima rouvashenkilö. Arki tuntuu olevan aina täynnä. Töissä käynnin ohella opiskelen, talouteeni kuuluu lemmikkejä, ja omalle perheellekin pitäisi löytää aikaa. Vapaaehtoistoimintaan mukaan lähteminen tuntuu työläältä ja sitovalta, muutoinkin usein saa painiskella erilaisten riittämättömyyden tunteiden kanssa – milloin perhe saa liian vähän aikaa, ystäviäkään en ole nähnyt, lemmikkienkin kanssa pitäisi ehtiä enemmän, entä omat vanhemmat ja läheiset, tehtävien deadline lähestyy, lista on loputon.

Mitäpä jos ajattelisimmekin pienemmässä mittakaavassa, aloittaen itsestämme? Olenko luomassa ja ylläpitämässä sellaista arkea, joka altistaa itseni yksinäisyyden kokemuksille? Entäpä omat lähimpäni, voinko tehdä heidän eteensä jotain? Mietittäessä vapaaehtoistoimintaa olin vastikään puheissa erään pienen kunnan hyvinvointijohtajan kanssa. Keskustelu ajautui vapaaehtoistoimijoiden saamisen haasteisiin ja siihen, että vapaaehtoistoiminta koetaan herkästi liian sitovaksi. Hyvinvointijohtaja kehitteli parhaillaan omassa kunnassa Lainaa aikaasi -tempausta osana Hykari-hanketta. Hankkeella oli ollut aikaisemmin tänä vuonna sama kampanja osassa Keski-Suomen kuntia. Perusidea oli simppeli: kirjastoihin oli koottu avunlainauspiste, jossa pystyi täyttämään avunlainauskortin. Lainauskorttiin sai itse määritellä, kuinka paljon oli halukas lainaamaan aikaansa kampanjan aikana sekä itselle sopivan auttamisen muodon. Kortin täyttäjään oltiin yhteydessä hänen apuaan tarvitsevan ikäihmisen löydyttyä. Toki tämän tyyppinen toiminta vaatii koordinoijaa, mutta mitä jos tästä tulisikin pysyvämpi tapa? Madaltuisiko kynnys lähteä mukaan toimintaan, jos se ei tuntuisikaan niin sitovalta? Myös kesäasukkaat pystyvät toimimaan mökkipaikkakunnillaan tällaisen toiminnan kautta. Mitäpä, jos jokainen harkitsisimme lainaavamme aikaamme edes kertaluonteisesti? Parhaimmillaan se saattaisi poikia jotain sellaista, jonka arvon ymmärrämme itsekin vasta jälkeen päin.

Lähteet

Elinolotilasto 2022. Suomen virallinen tilasto (SVT). WWW-dokumentti. Tiedote 31.3.2023. Saatavissa: https://www.stat.fi/julkaisu/cl8sh640so9n30bw7s21tu6s8 [viitattu 19.9.2023].

Kangassalo, R. & Teeri, S. 2017. Yksinäisyys kotona asuvien iäkkäiden elämässä. Gerontologia. 31(4), 278–290. PDF-dokumentti. Saatavissa:  https://doi.org/10.23989/gerontologia.63106 [viitattu 20.9.2023].

Keski-Suomen hyvinvointialue. 2023. Kotihoidon ja ikääntyvien asumisen palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2023 alkaen. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://hyvaks.fi/sites/default/files/2023-01/Keski_suomen_hyvinvointialueen_kotihoidon_ja_ikaantyneiden_asumispalvelujen_myontamisperusteet%2001012023.pdf [viitattu 21.9.2023].

Laakso, L-K. & Kononen, H. 2022. Pahimmillaan yksinäisyys on ikäihmisten sosiaalinen kuolema, mutta Liisa Kivelä, 85, nauttii vapaudesta: ”En enää aloittaisi uutta liittoa”. YLE, uutiset. Julkaistu 23.10.2022. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20001850 [viitattu 19.9.2023].

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28:12.2012/980.

Levo, T. s.a. Ikäihmisten yksinäisyys. Eläkeliitto. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.elakeliitto.fi/tietoa/ikaantyneen-mielenterveys/ikaihmisten-yksinaisyys [viitattu 20.9.2023].

Pitkälä, K. & Routasalo, P. 2012. Ryhmästä apua vanhusten yksinäisyyteen. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 2012;128(12):1215–6. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.duodecimlehti.fi/duo10334 [viitattu 20.9.2023].

Rotkirch, A. 2021. Vanheneminen on etuoikeus. Vanhustyön keskusliitto. Julkaistu 8.4.2021. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://vtkl.fi/vanheneminen-on-etuoikeus [viitattu 19.9.2023].

Savikko, N., Jansson, A. & Pitkälä, K. 2019. Yksinäisyys on kognition heikkenemisen merkittävä riskitekijä ikääntyneellä. Lääkärilehti. 19/2019vsk74, s.1189–1196. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/katsausartikkeli/yksinaisyys-on-kognition-heikkenemisen-merkittava-riskitekija-ikaantyneella/?public=543263a7f4cb89972346afa854db46f6 [viitattu 20.9.2023].

Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301.

STM. 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa:  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5457-1 [viitattu 21.9.2023].

Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet. 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 65 vuotta täyttäneet sekä itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 75-vuotta täyttäneet. (THL) (ind. 4286 ja 4287). WWW-dokumentti. Saatavissa: https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/taulukko/?indicator=szY00o83BAA=&region=s07MBAA=&year=sy5ztjbS0zUEAA==&gender=t&abs=f&color=f&buildVersion=3.1.1&buildTimestamp=202309010633 [viitattu 19.9.2023].

Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet. 2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 65 vuotta täyttäneet (THL) (ind. 4286). WWW-dokumentti. Saatavissa:  https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/metadata/indicators/4286 [viitattu 21.9.2023].

Uotila, H. 2011. Vanhuus ja yksinäisyys. Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden kokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Tampereen yliopisto. Terveystieteiden yksikkö. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8553-4 [viitattu 20.9.2023].

Väestö ja väestöennuste ikäryhmittäin. 2023. Suomen virallinen tilasto (SVT). WWW-dokumentti. Päivitetty 3.4.2023. Saatavissa: https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaesto-vaestoennuste-ikaryhmittain [viitattu 19.9.2023].

Kirjoittaja

Paula Puttonen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Työhyvinvointi kuuluu kaikille

Kirjoittaja: Elsa Valjakka

Jotta sosiaalialalla voidaan tuottaa palveluita tehokkaasti ja laadukkaasti, on
ensiluokkaisen tärkeää keskittyä pohtimaan, mitä työhyvinvointi on ja kuinka siihen
voidaan vaikuttaa. Työhyvinvoinnin kokemukseen vaikuttavia tekijöitä ovat työhön
liitetty turvallisuuden, mielekkyyden, terveyden ja hyvinvoinnin kokemus (Sosiaali- ja
terveysministeriö s.a.). Sosiaalialan työssä on kuitenkin tiedostettu, että
psykososiaalisen työn kuorma on suuri ja vaikuttaa merkittävästi koettuun
työhyvinvointiin (Pekkarinen 2023). Psykososiaaliset kuormitustekijät työssä voivat
liittyä työn järjestelyihin, sisältöön tai työyhteisön sisällä vallitsevien sosiaalisten
suhteiden toimivuuteen (Työsuojeluhallinto 2023).


Työhyvinvoinnin tila ja työssä kuormittavat tekijät

Miten Suomi voi? -tutkimuskooste tuo näkyväksi, että koronapandemia on jättänyt
jälkensä koko Suomen työhyvinvointiin (Työterveyslaitos s.a.). Kevan työhyvinvointia
käsittelevä tutkimus osoittaa, että sosiaali- ja terveysalan puolella koettu henkinen ja
fyysinen työkyky on menossa huolestuttavaa vauhtia alaspäin. Lisäksi työntekijät
kokevat, että työhyvinvoinnin kehityksen suunta työyhteisöissä on
laskusuhdanteessa. Erityisesti varhaiskasvatuksessa työskentelevät henkilöt
kuvaavat vaikuttamismahdollisuuksiensa ja voimavarojensa heikentyneen työhönsä
liittyen. (Pekkarinen & Pulkkinen 2023, 13–18, 32.)

Sosiaali- ja terveysaloilla on yleisesti ottaen ollut viime vuosien aikana merkittävin
määrä haasteita työvoiman saatavuudessa (Tehvameri 2021, 49–51). Sosiaalityön
kuormittavuus on tutkimuksissa tunnistettu. Sosiaalityössä asiakkaiden määrä on
yhtä työntekijää kohden suuri, työtahti kova ja asiakkailla useita ongelmia samaan
aikaan. Työkentillä asiakkaiden moniongelmaisuus aiheuttaa myös väkivallan uhkaa
ja konkreettisia väkivaltatilanteita. (Salo ym. 2016, 3, 6–8, 16.) Lastensuojelun
laitoshoidossa työskentelevät työntekijät kuvaavat myös olevansa tyytymättömiä
henkilöstön määrään suhteessa asiakkaisiin. Työmäärä yhtä ihmistä kohden lisää
työhön liittyviä paineita ja on tätä kautta yhteydessä työhyvinvointiin sekä palvelun
laadukkuuteen (Tiili & Kukkonen 2021, 23). On mielestäni oleellista pohtia ovatko
työntekijöiden rekrytointihaasteet seuraus siitä, että työn tiedetään olevan
kuormittavaa ja työhyvinvoinnin tätä kautta puutteellista. Kukapa haluaisi tietoisesti
altistaa itseään tarpeettoman suurille työpaineille ja stressille.

Työhyvinvointiin on mahdollista vaikuttaa

Vaikka työhyvinvointia uhkaavat monet tekijät, voidaan hyvinvoinnin kokemukseen
silti vaikuttaa. Miten Suomi voi? -tutkimushanke on koonnut tietoa yleisesti siitä,
kuinka työhyvinvointia voidaan lisätä. Tutkimushankkeen mukaan olisi yleisesti
alasta riippumatta oleellista panostaa työyhteisön sisäiseen vuorovaikutukseen.
Kaikkia kuuntelevalla ja kunnioittavalla työotteella voidaan saada paljon hyvää
aikaan. Lisäksi johtamisessa tulisi keskittyä nostamaan esille yhteisiä onnistumisia ja
kannustaa oman ammattitaidon kehittämiseen työmotivaation ylläpitämiseksi.
(Työterveyslaitos s.a.) Myös Tiilin ja Kukkosen (2021, 21) mukaan työyhteisöstä
saatava sosiaalinen tuki on tärkeää, koska sen avulla voidaan vähentää työstä
aiheutuvaa stressiä.

Organisaation tasolla olisi hyvä kiinnittää huomiota riittäviin
resursseihin ja siihen, että työt jakautuvat työntekijöiden kesken tasaisesti. Lisäksi
luomalla mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työhön annetaan työntekijöille
mahdollisuus sovittaa työ- ja vapaa-aika paremmin yhteen. (Työterveyslaitos s.a.)
Myös henkilökohtaiset ominaisuudet voivat vaikuttaa työhyvinvointiin. Salon ja
kumppaneiden (2016, 24–25) mukaan omien tunteiden hallinta sekä tietoisuustaidot
auttavat käsittelemään asiakkaiden haastavia tilanteita, jolloin henkistä uupumusta ei
pääse tapahtumaan. Vastuu työhyvinvoinnin ylläpidosta kuuluu siis kaikille. Jokainen voi olla omalla
toiminnallaan vaikuttaa siihen, että Suomessa työhyvinvoinnin kokemus saadaan
taas nousuun.

Lähteet

Pekkarinen, H. 2023. Sosiaalialalla käynnistettävä työhyvinvointiremonitti. Talentia.
WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.talentia.fi/blogi/sosiaalialalla-onkaynnistettava-tyohyvinvointiremontti/ [viitattu 25.9.2023].

Pekkarinen, L. & Pulkkinen, J. 2023. Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2022.
Kevan tutkimuksia 2023:1. Helsinki: Keva. PDF-dokumentti. Saatavissa:
https://www.keva.fi/globalassets/2-tiedostot/ta-tiedostot/esitteet-jajulkaisut/julkisen_alan_tyohyvinvointi_2022.pdf [viitattu 25.9.2023].

Salo, P., Rantonen, O., Aalto, V., Oksanen, T., Vahtera, J., Junnonen, S.,
Baldschun, A., Väisänen, R., Mönkkönen, K. & Hämäläinen, J. 2016.
Sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi. Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja
sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Työterveyslaitos. PDF-dokumentti. Saatavissa:
https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131353/Sosiaality%C3%B6ntekij%C3%B6iden%20hyvinvointi.pdf?sequence=1 [viitattu 25.9.2023].

Sosiaali- ja terveysministeriö. s.a. Työhyvinvointi. WWW-dokumentti. Saatavissa:
https://stm.fi/tyohyvinvointi [viitattu 25.9.2023].

Tiili, A. & Kukkonen, J. 2021. Lapsen vuoksi. Lastensuojelun laitoshoidon
vetovoimatekijät ja alalta työntävät tekijät. Lastensuojelun keskusliiton verkkojulkaisu
2021:2. Helsinki: Talentia. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.lskl.fi/wpcontent/uploads/2021/03/Lapsen-vuoksi-Lastensuojelun-laitoshoidonvetovoimatekijat-ja-alalta-tyontavat-tekijat.pdf [viitattu 25.9.2023].

Tehvameri, T. 2021. Katsaus sote-alan työvoimaan. Toimintaympäristön
ajankohtaisten muutosten ja pidemmän aikavälin tarkastelua. TEM toimialaraportti
2021:2. Helsinki: Työ- ja elinkeinoministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa:
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162852/TEM_2021_02_t.pd
f?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 25.9.2023].

Työterveyslaitos. s.a. Miten suomi voi. WWW-dokumentti. Saatavissa:
https://www.ttl.fi/tutkimus/hankkeet/miten-suomi-voi [viitattu 25.9.2023].

Työsuojeluhallinto. 2023. Mitkä ovat työn psykososiaaliset kuormitustekijät. WWWdokumentti. Päivitetty 20.6.2023. Saatavissa:
https://www.tyosuojelu.fi/tyoolot/psykososiaalinen-kuormitus/kuormitustekijat [viitattu
25.9.2023].

Kirjoittaja

Elsa Valjakka on kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen

Kirjoittaja: Jevonia Heikkilä

Aurinkoisena kevätaamuna, juodessani kupillisen mustaa kahvia aloin pohtia syrjäytymisen määritelmää ja syrjäytymistä nuorten näkökulmasta tässä epävarmassa, koronapandemian ja Ukrainan sodan sävyttämässä maailmassa. Blogikirjoituksessa käsitellään nuorten syrjäytymistä, sen ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä sekä ennaltaehkäisemisen kannattavuutta.

Syrjäytyneet nuoret

Syrjäytymisellä tarkoitetaan prosessia eli vaiheittain etenevää tapahtumasarjaa, joka voi tapahtua joko hyvin nopeasti tai päinvastoin kestää useiden vuosien ajan. Syrjäytyminen johtaa huono-osaisuuteen, jolla viitataan ihmisten elinoloissa esiintyviin, samanaikaisesti ilmeneviin useisiin puutteisiin. Syrjäytymiseen liittyy samanaikaisesti kyvyttömyyden tunnetta, köyhyyttä sekä eristäytymistä. (Ihalainen & Kettunen 2016, 130.)

Syrjäytymisen kannalta ratkaisevana tekijänä pidetään nuoruutta, sillä siihen liittyy yleensä monia suuria elämänmuutoksia ja siirtymävaiheita, joita ovat esimerkiksi koulutuksen ja työpaikan hankkiminen sekä omaan kotiin muuttaminen. Syrjäytymisen mittaaminen on haastavaa, minkä vuoksi syrjäytyneiden nuorten määrästä ei ole saatavilla tarkkoja tilastotietoja. THL:n vuonna 2020 julkaiseman arvion mukaan Suomessa suunnilleen 14 000‒100 000 syrjäytynyttä nuorta (Eduskunta 2022, 14). Pyykkösen laatiman selvityksen mukaan Suomessa oli vuoden 2021 lopussa noin 64 000 syrjäytynyttä nuorta, iältään 19–28-vuotiaita (Pyykkönen 2023, 18).

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen keinot

Syrjäytymisen ennaltaehkäisemisellä viitataan huono-osaisuuden ylisukupolviseen ennaltaehkäisemiseen, huono-osaisuuden varhaiseen tunnistamiseen sekä tukijärjestelmien luomiseen tilanteissa, joissa on poikkeuksellisen suuri syrjäytymisriski (Nordling 2014). Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä neuvolat, päiväkodit ja koulut ovat avainasemassa. Niissä työskentelevä henkilöstö voi tukea vanhemmuutta ja lapsiperheitä, tarjota tietoisesti psykososiaalista kehitystä tukevia toimenpiteitä sekä tunnistaa huomattavan osan syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. (Marttunen ym. 2014, 144.)

Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria yhdistäviä piirteitä ovat syrjään vetäytyvyys, levottomuus sekä haasteet koskien sekä oppimista että sosiaalista vuorovaikutusta. Koulussa oppilaan tai opiskelijan passiivisuus, aloitekyvyttömyys, vetäytyminen, poissaolot ja koulumenestyksen heikentyminen saattavat kieliä orastavasta mielenterveyden häiriöstä, mikä puolestaan kategorioidaan yhdeksi syrjäytymisen riskitekijäksi. (Marttunen ym. 2014, 144.) Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä keskeisessä asemassa on myös syrjäytymistä aiheuttavien riskitekijöiden tunnistaminen. Syrjäytymisen riskitekijöitä ovat maahanmuuttajataustaisuus, asunnottomuus, yksin asuminen, vanhempien alhainen koulutustaso, toimeentulotukiasiakkuus, työttömyys sekä päihde- ja mielenterveysongelmat (Eduskunta 2022, 15–16; Myrskylä 2015, 18–22).

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen kannalta merkittäviä toimenpiteitä ovat koulutukseen satsaaminen, nuoriin investoiminen sosiaalipolitiikan avulla, nuorten yhteiskuntatakuu sekä kunkin nuoren voimavaroihin soveltuvien toimintamahdollisuuksien selkiyttäminen ja lisääminen. Nuorten yhteiskuntatakuulla tarjotaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle kuntoutus-, työpaja-, harjoittelu-, työ- tai opiskelupaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömyyden alkamisesta. Konkreettisia esimerkkejä nuoren voimavaroihin soveltuvista toimintamahdollisuuksista ovat työssä kouluttautuminen, palvelusetelityö, työpajapaikka sekä palkkatuettu työ. (Palola ym. 2012, 310, 313.)

Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi keskeisiä nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ovat muutokseen kannustava, nuorilähtöinen, yksilön toimijuutta edistävä ja tarpeita vastaava palvelujärjestelmä. Palvelujärjestelmään tulisi kuulua koulutuksen, kuntoutuksen, sosiaalitoimen, työhallinnon, terveydenhoidon sekä muiden vastaavien toimijoiden asiantuntemusta. Palvelujärjestelmän tuki- ja palveluverkostossa tulisi myös olla nuorelle määrätty “luottohenkilö”, joka olisi helposti tavoitettavissa esimerkiksi tilanteissa, joissa nuori kokee palvelujärjestelmän haasteelliseksi. Palvelujärjestelmässä sekä työelämän ja koulutuksen rakenteissa kannattaa olla huomattavaa yksilöllistä joustoa sekä syrjäytyneiden että syrjäytymisuhan alla olevien nuorten tilanteissa. (Palola ym. 2012, 313.)

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen tärkeys

Nuorten ja laajemmassa mittakaavassa koko väestön syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen on kannattavaa, koska syrjäytyminen aiheuttaa huomattavia inhimillisiä kärsimyksiä, tuottaa yhteiskunnalle suuria taloudellisia kustannuksia sekä on yhteydessä niin rikoksen uhriksi joutumiseen, rikollisuuteen syyllistymiseen kuin päihde- ja mielenterveysongelmiin. (Rikoksentorjunta.fi s.a.; Nordling 2014).

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen tärkeyttä voidaan perustella myös turvallisuuden näkökulmasta. Syrjäytymisen ja turvallisuuden suhde on kaksisuuntainen; syrjäytyminen aiheuttaa turvallisuusongelmia, joiden kokeminen vastaavasti lisää syrjäytymistä. Syrjäytyminen muodostaa yhden suurimmista uhista Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Syrjäytymisriskien merkitys vaikuttaa eri tavoin myös yksilöiden turvallisuuspääoman kehittymiseen. Konkreettisena esimerkkinä yksilön turvallisuuspääoman kehittymisen heikentymisestä voidaan pitää varhaisessa aikuisiässä tapahtuvia tapaturmia, jotka osittain johtuvat päihteiden, kuten huumeiden väärinkäytöstä (Pyykkönen 2023, 11, 18–19.)

Blogikirjoituksen myötä toivoisin, että nuorten syrjäytymiseen sekä sen ennaltaehkäisemiseen puututtaisiin sekä valtakunnallisella että laajemmassa mittakaavassa globaalilla tasolla. Nimittäin mainitsemieni syrjäytymisestä koituvien negatiivisten seurausten vuoksi voidaan todeta, että nuorten syrjäytyminen vaikuttaa hyvin negatiivisesti niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnankin tasolla. Blogikirjoitukseen vedoten voidaan myös todeta syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen olevan taloudellisesti kestävämpää verrattuna rikollisuuden ja työttömyyden torjumiseen, sosiaalietuuksien maksamiseen sekä kalliiden erityisterveydenhuollon palveluiden kustantamiseen.

Lähteet

Eduskunta. 2022. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelurakenne, rahavirrat sekä seurannan haasteet. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2022. Helsinki: Tarkastusvaliokunta. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/TRVJ_1_2022_Nuorten_syrjaytyminen.pdf [viitattu 28.05.2023].

Ihalainen, J. & Kettunen, T. 2016. Turvaverkko vai trampoliini sosiaaliturvan mahdollisuudet. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Marttunen, M., Haravuori, H. & Santalahti, P. 2014. Lasten ja nuorten mielenterveys ja syrjäytyminen. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 51, 143–145. Verkkolehti. Saatavissa: https://journal.fi/sla/article/view/48317 [viitattu 28.05.2023].

Myrskylä, P. 2015. Toisen asteen koulutuksesta ja työelämästä syrjään jääneet 2000–2013. Teoksessa Määttä, A. & Määttä, M. (toim.) Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. Valtion selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 18–22. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-197-8 [viitattu 08.06.2023].

Nordling, E. 2014. Syrjäytyminen on ehkäistävissä – elämä raiteilleen, Esa Nordling, THL. YouTube. Videoleike. Julkaistu 1.10.2014. Saatavissa: https://www.youtube.com/watch?v=216Y5cpJiko [viitattu 28.05.2023].

Palola, E. & Hannikainen-Ingman, K. & Karjalainen, V. 2013. Nuorten syrjäytymistä on tutkittava pintaa syvemmin. Yhteiskuntapolitiikka 77, 310–315. Verkkolehti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209117950 [viitattu 08.06.2023].

Pyykkönen, J. 2023. Syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten turvallisuuspääoman vahvistaminen. Sisäministeriön julkaisuja 2023:11. Helsinki: Sisäministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164754/SM_2023_11.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.05.2023].

Kirjoittaja

Jevonia Heikkilä on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, XAMK:ssa.

Syrjäyttääkö etäopiskelu ammattikoulunuoren?

Kirjoittaja: Tiina Lepistö

Etäopiskelu on tullut jäädäkseen ja osalle opiskelijoista se on elämäntilanteen kannalta ihanteellinen vaihtoehto. Tänä keväänä kuraattoriharjoittelussani huomasin, että osalle toisen asteen opiskelijoista etäopiskelu voi kuitenkin toimia jopa syrjäyttävänä tekijänä.

Digitaalisilla ratkaisuilla voidaan parhaimmillaan lisätä tasa-arvoa, kun koulutuksen saavutettavuus paranee eikä asuinpaikkakunta rajaa opiskelumahdollisuuksia. Etäopiskelu tuo opiskeluun joustavuutta, kun opiskelu ei sido tiettyyn aikaan tai paikkaan. Digitaalisuuden avulla koulutuksen järjestäjät voivat kehittää ja toteuttaa uudenlaista yhteistyötä, ja resursseja voidaan käyttää tehokkaammin. Toisen asteen koulutuksessa digitalisaatiolla halutaan mm. vahvistaa elinikäistä ja jatkuvaa oppimista sekä nopeuttaa ja yksilöllistää opintopolkuja. (OKM 2022,19,104-105.)

Nuorisolain (21.12.2016/1285) mukaan nuoria ovat alle 29-vuotiaat. Silti 18 vuoden ikä on Suomessa merkittävä rajapyykki. Esimerkiksi opiskelussa se tarkoittaa, että oma vastuu lisääntyy ja tuen määrä vähenee. Etäopiskelu voi aiheuttaa ongelmia varsinkin silloin, jos elämänhallinnassa on haasteita. Kun kotoa ei tarvitse lähteä aamuisin minnekään, elämästä puuttuu rytmi. Sosiaalisten tilanteiden pelko voi kasvaa, kun sosiaalisia kontakteja ei ole, ja vähitellen jo ajatus kotoa poistumisesta saattaa ahdistaa. Yksinäisyys on tuttu ja kipeä tunne monelle etäopiskelijalle.

Osallisuuden kokemuksella on tärkeä merkitys nuoren hyvinvoinnille. Osallisuutta on kokemus siitä, että kuuluu omiin lähiyhteisöihinsä ja yhteiskuntaan ja voi osallistua sosiaaliseen toimintaan myös vapaa-ajalla. Oman vertaisryhmän merkitys on suuri. (THL 2023.) Etäopiskelijan hyvinvoinnin ongelmat voivat kasautua, jos opiskeluryhmä ei tarjoa opiskelijalle riittävää tukea, ryhmäytymistä ei tapahdu eikä opettaja tule kunnolla tutuksi. Tukea ja apua tehtäviin voi olla vaikea pyytää.

Karvi eli Kansallinen koulutuksen arviointikeskus selvitti, miten koronan aiheuttamat poikkeusolot vaikuttivat oppimisen edellytyksiin eri koulutusasteilla tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta (Goman ym. 2021). Selvitys antaa arvokasta tietoa myös normaaliajan etäopiskelun vaatimuksista ja kehittämisestä.

Etäopiskelun sujuminen vaatii opiskelijalta hyviä oppimis- ja opiskeluvalmiuksia, opiskelutaitoja ja itseohjautuvuutta. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelutaitojen puutetta kokivat selvityksen mukaan erityisesti ne opiskelijat, joilla oli ollut paljon haasteita opinnoissa, opiskelumotivaatiossa ja henkisessä jaksamisessa. (Goman ym. 2021,5, 153)

Kun oppimisympäristöt monipuolistuvat, täytyy oppimisen tukeen ja vuorovaikutukseen panostaa ja opiskelijoiden oppimisvalmiuksia ja itseohjautuvuutta vahvistaa. Opiskelijoiden tuen tarpeita tulee tunnistaa paremmin ja vahvistaa niin yksilöllistä tukea kuin opettajien digitaalista ja pedagogista osaamistakin. Lisäksi tulisi kehittää toimintamalleja, joiden avulla voidaan vähentää opiskelijoiden henkistä kuormitusta ja tukea hyvinvointia. (Goman ym. 2021,5.) Mahdollisimman tasa-arvoisten ja yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien tulee olla kaikkien saatavilla. Digitaalisten ratkaisujen tulisikin olla nykyisiä oppimis- ja opetustapoja tukevia ja täydentäviä, ei niitä korvaavia. (OKM 2022,105.)

Matala koulutus on yksi merkittävimmistä nuoren syrjäytymisen riskitekijöistä (THL 2023). Tästäkin syystä nuorten koulussa viihtymiseen ja siellä pysymiseen tulee panostaa. Etäopiskelu ei ole pelkästään hyvä tai paha asia. Tärkeintä olisi huomioida ne tekijät, jotka vaikuttavat etäopiskelun onnistumiseen tai epäonnistumiseen ja pyrkiä vaikuttamaan niihin.

Lähteet

Goman, J., Huusko, M., Isoaho, K., Lehikko, A., Metsämuuronen, J., Rumpu, N., Seppälä, H., Venäläinen, S. & Åkerlund, C. 2021. Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen eri koulutusasteilla. Osa 3. Kansallisen arvioinnin yhteenveto ja suositukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 8:2021. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://karvi.fi/wp-content/uploads/2021/04/KARVI_0821.pdf [viitattu 2.5.2023].

Nuorisolaki 21.12.2016/1285.

OKM. 2022. Laadukas toisen asteen koulutus kaikille: Toisen asteen koulutuksen yhteistyön ja järjestäjärakenteen kehittämishankkeen loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:31. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-796-3. [viitattu 5.5.2023].

THL. 2023. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy. WWW- dokumentti. Päivitetty 11.4.2023. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/hyvinvointi-ja-terveys/nuorten-syrjaytymisen-ehkaisy#neet [viitattu 5.5.2023].

Kirjoittaja

Tiina Lepistö

Kokevatko työikäisetkin yksinäisyyttä?

Kirjoittaja: Nelli Nieminen

Nuorten syrjäytymistä ja yliopisto-opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä on tutkittu suhteellisen paljon. Sen sijaan työelämässä olevat aikuiset yksinäisyyden osalta on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. (Hyttinen & Valkonen 2018, 26.) Varsinkin korona-aikana ja sen jälkeen monet eri ikäryhmät ovat kokeneet yksinäisyyttä ja sosiaalista irrallisuutta. Joka kymmenes suomalainen aikuinen tuntee itsensä usein yksinäiseksi (Hyttinen & Valkonen 2018, 27). Se tuntuu suhteellisen suurelta määrältä työyhteisöjämme ajatellen. Jos yksinäisyys kestää pitkään, elinajanodote alenee, syrjäytymisriski lisääntyy sekä masennuksen ja sydänsairauksien riski lisääntyy (Murto ym. 2017, Hyttisen & Valkosen 2018, 27 mukaan). Aikuisten yksinäisyys on senkin takia vakavaa, että se saattaa siirtyä sukupolvelta toiselle (Hyttinen & Valkonen 2018, 27).

Parisuhde ja yksinäisyys

Kinnunen & Kontula (2021) tutkivat parisuhteettomien naisten ja miesten onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä, muun muassa yksinäisyyden kokemusta. Heidän tuloksistaan nähtiin, että parisuhteettomat naiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin parisuhteettomat miehet. Näiden naisten onnellisuus on vahvasti yhteydessä vähäiseen koettuun yksinäisyyteen. (Kinnunen & Kontula 2021, 141.)

Voisi kuvitella, että yksi läheisimmistä ihmissuhteista, parisuhde, takaisi yksinäisyyden puuttumisen. Kuinka ollakaan, parisuhteenkaan yksinäisyys ei olekaan pelkästään fyysistä, vaan yleensä subjektiivinen kokemus, vaikka sitä kannattelisivat ja pitäisivät yhdessä fyysiset tai ulkoiset asiat kuten lapset. Usein syyt yksinäisyydelle parisuhteessa tulevat ilmi eron myötä. Työikäisillä ja ruuhkavuosissa elävillä esimerkiksi työ saattaa tulla parisuhdetta tärkeämmäksi, jolloin kumppani voi tuntea itsensä yksinäiseksi. (Kontula & Saari 2016, 129.)

Yksinäisyyttä kolmella tasolla

Sekä yhteiskunnassa, yhteisöissä että yksilöllisellä tasolla yksinäisyys haastaa (Hyttinen & Valkonen 2018, 27). Grönlund & Falk (2016) käsittelevät järjestöjen toimintaa yksinäisyyden kohtaamiseksi näillä kolmella tasolla toiminnan painottuessa yleensä enemmän viimeiseen tasoon. Yksilöille tarjottava tuki, taidot ja toiminta kohdistuvat yksilön sosiaalisten taitojen ja itsetuntemuksen opettelemiseen. Heille halutaan antaa välineitä, joilla vähentää yksinäisyyttä ja tukea henkilön omaa toimijuutta.

Yhteisöllisyyden muodostumista taas pyritään helpottamaan avaamalla järjestöjen ovet kohtaamispaikoiksi. Tämä helpottaa osallistumista toisten samassa tilanteessa olevien tapaamiseen, vaikkakin se edellyttää henkilön omaa aktiivisuutta, jota epäilen, että monillakaan yksinäisillä luonnostaan olisi. Yhteiskunnan tasolla pyritään vaikuttamaan valistuksen kautta, sosiaalisten taitojen opettamisella sekä rakenteelliseen yksinäisyyteen vaikuttamisella laajemmin. Halutaan kouluttaa yksinäisten parissa työskenteleviä henkilöitä, kuten ryhmänohjaajia. (Grönlund & Falk 2016, 201, 203.)

Joskus yksinäisyyteen vaikuttaminen voi olla hyvin yksinkertaiselta kuulostava asia, kuten toisen henkilön hyväksyminen ja kunnioittaminen sekä vuorovaikutuksessa oleminen ja mielenterveyden edistäminen (Rehnbäck 2013, 41), mutta toisinaan sitä voi olla vaikea käytännössä toteuttaa. Vaikka aikuiset löytäisivätkin jostain säännöllisen ryhmän, jossa käydä ja löytäisivät aikaa sille, sekään ei takaa, että ryhmässä syntyisi pidempiaikaisia ryhmän ulkopuolisia ihmissuhteita.

Varsinkin tässä ikäryhmässä ehkä oletetaan, että suurimmalla osalla työikäisistä olisi jo vakiintuneet ihmissuhteet. Vaikka ihmissuhteita olisikin, iso elämänmuutos voi aiheuttaa sen, että ainakin tilapäisesti ihmissuhteet vähenevät ja yksinäisyys lisääntyy. Toki elämänmuutos voi hyvällä tuurilla aiheuttaa myös päinvastaisen reaktion eli ihmissuhteet lisääntyvät. Kuitenkin aikuisena on yleensä aina vaikeampi solmia uusia suhteita kuin nuorempana.

Lähteet

Grönlund, H. & Falk, H. 2016. Kolmas sektori ja yksinäisyyden vähentäminen. Teoksessa Saari, J. (toim.) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. E-kirja. [viitattu 15.5.2023].

Hyttinen, S. & Valkonen, T. 2018. Yksinäisten työikäisten vuorovaikutussuhteet. Teoksessa Koponen, J., Kokkonen, L., Kostiainen, E. & Virtanen, I. A. (toim.) Prologi: puheviestinnän vuosikirja 2018. Jyväskylä: Prologos ry, 26–42. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/60977/prologi2018kaikkisivut.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 15.5.2023].

Kinnunen, A. & Kontula, O. 2021. Suhteetonta elämää – parisuhteettomien onnellisuustekijät. Janus 4, 141–159. Verkkolehti. Saatavissa: https://doi.org/10.30668/janus.89473 [viitattu 15.5.2023].

Kontula, O. & Saari, J. 2016. Yksinäisyys parisuhteessa. Teoksessa Saari, J. (toim.) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. E-kirja. [viitattu 15.5.2023].

Rehnbäck, I. 2013. Aikuisten yksinäisyyden kokemukset mielenterveyden edistämisen haasteena. Diak pohjoinen, Oulu. Terveyden edistämisen koulutusohjelma. YAMK opinnäytetyö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052310304 [viitattu 15.5.2023].

Kirjoittaja

Nelli-Maaria Nieminen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Ikäihmisten perhehoito osana ikääntyvien hyvinvointia

Kirjoittaja: Heli Ursin

Kiinnostuin ikäihmisten perhehoidosta ollessani työharjoittelussa Eloisalla perhehoidon palveluohjauksessa alkuvuodesta 2023. Ikäihmisten perhehoito oli itselleni melko uusi asia ja minusta tuntuu, että sitä ei tunneta vielä kovinkaan laajasti. Haluan kirjoitukseni kautta tuoda perhehoitoa esille yhtenä erittäin hyvänä matalan kynnyksen palveluna ja vaihtoehtona ikäihmisten kotona asumisen tukemiselle.

Kuva: Pixabay.com

Perhehoidon kehittäminen oli osa hallituksen I&O Kärkihanketta (2016–2018), hankkeen tarkoituksena oli kehittää ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistaa kaikenikäisten omaishoitoa. (Ks. Ahokas-Kuukkonen 2016.) Hankkeen myötä perustettiin monitoimijakeskus Omatori Mikkeliin sekä neuvontapisteet Nestori Savonlinnaan ja Veturitori Pieksämäelle. Perhehoitajien määrä koko maassa yli kaksinkertaistui vuodesta 2015 vuoteen 2018. Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI) -hanke tavoitteli kärkihankkeen teemoja ja auttoi omais- ja perhehoidon kehittämisessä ja juurruttamisessa. (Owal Group 2019, 60.)

Vuonna 2020 Etelä-Savossa oli seitsemän perhekotia, perhehoidossa oli 212 ikäihmistä ja hoitopäiviä kertyi 6 303. (Perhehoitoliitto s.a.). Kasvu viimeisen kahden vuoden aikana on ollut huimaa, sillä tällä hetkellä perhekoteja Etelä-Savossa on jo 20, perhehoidossa ikäihmisiä on 640 ja hoitopäiviä on jopa noin 15 000. Erilaiset hankkeet ovat edesauttaneet perhehoidon kasvua, mutta tarve sen lisäämiselle on jatkuvaa. (Maaranen 2023).

Mitä on ikäihmisten perhehoito?

Ikääntyvien perhehoito tarjoaa turvallista ja inhimillistä hoivaa ja huolenpitoa. Se tukee yhteisöllisyyttä, ihmissuhteita ja perheen arkeen osallistumista ikäihmisen voimavarat ja vahvuudet huomioiden. Perhehoito tukee ja ylläpitää hyvää elämänlaatua. Perhehoidossa huomioidaan ikäihmisen yksilölliset tarpeet, toiveet ja turvallisuus. Vahvuutena perhehoidossa on sen jatkuvuus, pysyvät ihmissuhteet sekä koti asumisen ja hoivan ympäristönä. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 5; Perhehoitoliitto s.a.)

Perhehoito sopii ikäihmiselle, kun hänen toimintakykynsä tai elämänlaatunsa on heikentynyt ja hän tarvitsee apua arjesta selviytymiseen iän, vamman, sairauden tai turvattomuuden vuoksi. Perhehoito on hyvä vaihtoehto, kun ikäihminen ei vielä tarvitse palveluasumista tai laitoshoitoa. Kotikunnan palveluohjaaja tai SAS-ryhmä arvioi palvelutarpeen ikäihmisen ja hänen läheistensä kanssa yhdessä. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 5; Perhehoitoliitto s.a.)

Perhehoitoa voi toteuttaa monella eri tavalla. On pitkäaikaista ja lyhytaikaista perhehoitoa. Kiertävä perhehoitaja tarjoaa omaishoitajalle mahdollisuuden käydä kodin ulkopuolella virkistäytymässä sekä on arjessa tukena ja apuna ikäihmiselle. Perhehoitoa järjestetään perhehoitajan tai hoidettavan kotona. Perhehoitajan tulee käydä ennakkovalmennus sekä soveltua tehtävään. Perhehoitoa toteuttava kunta tekee perhehoitajan kanssa toimeksiantosopimuksen. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 4; Koinsaari & Rautio 2018, 33, 61; Noro 2019, 38; Perhehoitoliitto s.a.)

Lopuksi

Perhehoitajan työtä tehdään suurella sydämellä ja omalla persoonalla. Perhehoitajalla on aikaa kuunnella ja olla läsnä. Perhehoitaja auttaa ja tukee ikäihmistä osallistumaan hänelle tärkeisiin askareisiin ja arjen toimintoihin. Parhaimmillaan perhehoito lisää ikäihmisen turvallisuuden tunnetta, osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä onnistumisen iloa. Perhekodissa asuessaan ikäihminen on perheenjäsen, osa perhettä.

Kuva: Pixabay.com

Lähteet

Ahokas-Kukkonen, I. 2016. Ikääntyvien palvelukokonaisuus Etelä-Savossa vuoteen 2025 mennessä. Hallituksen I&O Kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. PDF-tiedosto. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/12617122/Etel%C3%A4-Savo_Ik%C3%A4%C3%A4ntyvien+palvelukokonaisuus+vuoteen+2025.pdf/83cbb53d-6166-878f-731c-0f41345ed99e/Etel%C3%A4-Savo_Ik%C3%A4%C3%A4ntyvien+palvelukokonaisuus+vuoteen+2025.pdf [viitattu 8.5.2023].

Maaranen, S. 2023. Eloisan omais- ja perhehoidon koordinaattori. Sähköpostiviesti 5.5.2023. Etelä-Savon hyvinvointialue. [viitattu 8.5.2023].

Noro, A. 2019. (toim.) Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015–2018: Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:61. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161377 [viitattu 8.5.2023].

Koinsaari, J, Rautio, E. 2018. Osallisuus, monitoimijuus ja arjen tuki. Sosiaali ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:55. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161263 [viitattu 8.5.2023].

Eloisa 2023. Etelä-Savon hyvinvointialue. Sääntökirjat. Ikäihmisten ja vammaisten perhehoidon sääntökirja 2023. WWW-tiedosto. Päivitetty 10.3.2023. Saatavissa: https://etelasavonha.fi/eloisa/saantokirjat/#ikaihmisten-ja-vammaisten-perhehoidon-saantokirjat [viitattu 8.5.2023].

Owal Group. 2019. I&O Kärkihankkeen arviointi 3/2019. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/13111556/Raportti+IO+arviointi.pdf/ [viitattu 8.5.2023].

Perhehoitoliitto. s.a. Minustako perhehoitaja? Ikäihmisten perhehoito. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.perhehoitoliitto.fi/minustako_perhehoitaja/ikaihmisten_perhehoito [viitattu 8.5.2023].

Kirjoittaja

Heli Ursin on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja aloittanut juuri kiertävänä perhehoitajana Etelä-Savon hyvinvointialueella.

Lähisuhdeväkivalta ja hyvinvointialueiden vastuu sen ennaltaehkäisyssä

Kirjoittaja: Elina Vaikkinen

Lähisuhdeväkivalta on yleinen ongelma Suomessa. Joka vuosi noin 130 000 henkilöä kokee lähisuhdeväkivaltaa (STM 2020). Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jossa tekijä ja uhri ovat keskenään lähisuhteessa. Se voi olla perheväkivaltaa tai parisuhdeväkivaltaa ja se voi kohdistua niin nykyisiin kuin entisiinkin kumppaneihin, lapsiin tai muihin sukulaisiin ja läheisiin. Tyypillistä lähisuhdeväkivallalle kuitenkin on, että teot tapahtuvat yksityisissä tiloissa ja teot jäävät lähes poikkeuksetta piiloon. (Pietiläinen ym. 2022, 4.)  

Lähisuhdeväkivalta on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma yleisyytensä ja vaikutustensa vuoksi. Se aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja terveyshaittoja, mutta myös suuria kustannuksia yhteiskunnalle, peräti 150 miljoonan euron vuosittaisia terveydenhuollon lisäkustannuksia. (Krogell ym. 2023.) Väkivallan ja pelon aiheuttamassa jatkuvassa stressitilassa eläminen on yhteydessä krooniseen tulehdukseen elimistössä, mikä puolestaan lisää riskiä sairastua masennukseen sekä erilaisiin somaattisiin sairauksiin (October & Laitinen 2022, 3). 

Lähisuhdeväkivalta tiedettyä yleisempää 

Läheskään kaikkia lähisuhdeväkivaltatapauksia ei ilmoiteta poliisille, eivätkä väkivaltaa kokeneet välttämättä hakeudu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Arvioidaan, että vain noin 10–15 % lähisuhdeväkivaltatapauksista tulee viranomaisten tietoon. Palveluiden käyttöön vaikuttaa esimerkiksi, paljonko ja millaisia palveluita on saatavilla. (Krogell ym.  2023.) Tässä mielestäni onkin paljon ajattelemisen aihetta. Miten tuottaa sellaisia palveluita, jotta ensinnäkin lähisuhdeväkivaltatapauksista uskallettaisiin kertoa ja toiseksi erilaisten auttavien palveluiden piiriin hakeuduttaisiin matalalla kynnyksellä? 

Vastuu hyvinvointialueilla 

Vastuu väkivallan ennaltaehkäisystä ja palveluketjujen luomisesta on siirtynyt vuoden 2023 alusta alkaen uusille hyvinvointialuille. October ja Laitinen (2022) korostavat koordinaatiorakenteiden merkitystä. Vankat rakenteet kunta-, alue- ja valtionhallinnon tasolla selkiyttävät vastuita ja luovat monialaista yhteistyötä, toimivia käytäntöjä ja palvelupolkuja väkivallan kaikille osapuolille. Väkivallan ennaltaehkäisyn velvoite perustuu ihmisoikeussopimuksiin ja perustuslakiin ja se vaatii monen toimijan saumatonta yhteistyötä hyvinvointialueilla ja kunnissa.  

Hyvinvointialueiden tulisi kiinnittää lähisuhdeväkivallan ehkäisy työryhmä osaksi ylintä poikkihallinnollista työryhmää. Hyvinvointialueille tulisi nimetä myös väkivallan ehkäisyn vastuuhenkilö tai koordinaattori, joka huolehtii siitä, että poikkihallinnollinen ja moniammatillinen työ toimii hyvin. (October & Laitinen 2022, 3–11.) Monella hyvinvointialueella onkin jo henkilö nimetty tai haussa. Toimivien rakenteiden luomisessa oleellista on, että kuntien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmiin sisällytettäisiin lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaatio sekä suunnitelmat (STM 2020). 

Lopuksi 

Vuonna 2008 on jo ensimmäisen kerran suositeltu jokaiseen kuntaan tai yhteistoiminta-alueelle asetettavaksi lähisuhdeväkivallan koordinaatioryhmä, jonka tehtävänä olisi vastata väkivallan ehkäisyn suunnittelusta, koordinoinnista ja seurannasta. Silti vielä 2019 alussa järjestetyn selvityksen mukaan noin puolesta kyselyyn vastanneista kunnasta tai kuntayhtymästä puuttui lähisuhdeväkivallan koordinaatioryhmä. (Siltala ym. 2022, 26.) Lähisuhdeväkivallan aiheuttamat haitat ovat olleet tiedossa jo pitkään, mutta valtiotasolla tähän asiaan on vastikään herätty. Ja hyvä niin, mutta miksi vasta nyt? Kauanko toimivien palveluketjujen luomiseen menee aikaa? Ja kauanko menee vielä aikaa, että myönteisiä muutoksia tapahtuu lähisuhdeväkivallan tilastoissa? Mielenkiinnolla jään seuraamaan hyvinvointialueiden koordinaatiotyöryhmien työn tuloksia. 

Lähteet

Krogell, J., Ketola, M. & Pihlajasaari, M. 2023. THL-Blogi. Hyvinvointialueille tarvitaan nimetyt lähisuhdeväkivaltakoordinaattorit. WWW-tiedosto. Saatavissa: https://blogi.thl.fi/hyvinvointialueille-tarvitaan-nimetyt-lahi-suhdevakivaltakoordinaattorit/ [viitattu 23.4.2023].

October, M. & Laitinen, H-L. 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ohjeet kunnille ja hyvinvointialueille lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaatiorakenteiden ja lähisuhdeväkivallan vastaisen toiminnan järjestämiseksi. Ohjaus 10/2022. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/144538/OHJ2022_010_09062022.pdf [viitattu 23.4.2023].

Pietiläinen, M., Keski-Petäjä, M., Lipasti, L. & Attila, H. 2022. Parisuhdeväkivallan kokemukset yleisiä Suomessa. Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -tutkimuksen ennakkotuloksia. Tilastokeskus. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.stat.fi/media/uploads/sukupuolistunut_vakivalta_teemasivu/parisuhdevakivallan_kokemukset_yleisia_suomessa.pdf [viitattu 23.4.2023].

Siltala, H., Hisasue, T., Hietamäki, J., Saari, J., Laajasalo, T., October, M., Laitinen H-L. & Raitanen, J. 2022. Lähisuhdeväkivallasta aiheutuva palveluiden käyttö ja kustannukset Terveys-, sosiaali- ja oikeuspalveluissa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:52. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164292/VNTEAS_2022_52.pdf?sequence=13&isAllowed=y [viitattu 24.4.2023].

Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Selvitys: lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön monialaisen yhteistyön rakenteita on vahvistettava. WWW-tiedosto. Saatavissa: https://soteuudistus.fi/-//1271139/selvitys-lahisuhdevakivallan-ehkaisytyon-monialaisen-yhteistyon-rakenteita-on-vahvistettava [viitattu 23.4.2023].

Kirjoittaja

Elina Vaikkinen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Leima: Ihminen

Kirjoittaja: Katja Saikkonen

Sain ajatuksen tämän tekstin kirjoittamisesta taannoin, kun kuulin sattumalta erään henkilön toivovan, että hänet olisi sijoitettu aiemmin kodin ulkopuolelle. Tämä herätti huomioni, koska useimmiten julkisuudessa annetaan ymmärtää, että sijaishuollossa olleet ovat jonkinlaisia systeemin uhreja ja sijaishuolto voi pilata nuoren elämän. Toisaalta sijoitettu voi salata taustaansa, koska pelkää muiden suhtautumisen itseään kohtaan muuten muuttuvan. Tämän tekstin avulla toivonkin herättäväni ajatuksia siitä, millaisia oletuksia sijaishuoltonuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta voi syntyä tutkimustiedon ja uutisoinnin valossa. Haluaisin, että pohdimme myös sitä, millaisen kuvan nuoret voivat itse itsestään muodostaa, kun he toimivat näitä tutkimuksia tulkitsevien ammattilaisten kanssa.

Yhteiskunnalliseen osallisuuteen ajatellaan yleensä kuuluvan ainakin se, että henkilö on mukana joko työelämässä tai opiskelee työllistyäkseen. Mille sijaishuollosta itsenäistyneen nuoren yhteiskunnallinen osallisuus sitten tutkimustiedon valossa näyttää? Lehtotie (2018) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan noin 20-vuotiaiden nuorten kokemuksia jälkihuollon toimivuudesta, ja tässä yhteydessä hän nostaa esiin myös nuorten koulutustaustan. Lehtotie (2018, 53) kertoo, että kukaan hänen haastattelemistaan viidestä nuoresta ei ollut suorittanut peruskoulun jälkeen mitään opintoja loppuun useista yrityksistä ja alanvaihdoista huolimatta. Heillä ei ollut myöskään mitään kokemusta työelämästä tai haaveammattia (Lehtotie 2018, 53).

Samankaltaisia päätelmiä on tehnyt myös Näykki (2020) tarkastellessaan kymmenen jälkihuollon asiakkaana olevan nuoren asiakasdokumenteista koostuvaa aineistoa. Yksi nuorista oli suorittanut lukion ja kaksi ammattikoulun, mutta muiden osalta opiskelut takkusivat tai niihin ei ollut kiinnitytty laisinkaan (Näykki 2020, 39–40). Entä sitten työelämään siirtyminen? Tätä aihetta ovat tutkineet mm. Ristikari ym. (2016, 100–101), Harkko ym. (2016, 40) sekä Kääriälä (2020, 52). Kaikki edellä mainitut tuovat julkaisuissaan esiin sen, kuinka sijaishuollon asiakkuus nähdään yhtenä riskitekijänä työelämän ulkopuolelle jäämiseen ainakin varhaisaikuisuudessa. Tässäkin on kyse toki ketjureaktiosta, sillä työelämässä vaaditaan usein opintojen tuomaa muodollista pätevyyttä.

Rehellisesti sanottuna kaikki edellä kirjoitettu on totta. Mutta sen lisäksi meidän jokaisen olisi mielestäni hyvä huomioida, että se ei ole koko totuus. Heino (2020, 240) muistuttaa meitä siitä, kuinka käyttämämme kieli ja tuottamamme tieto voivat myös muovata totuutta. Kun puhumme ja kirjoitamme sijaishuollossa olleiden lasten vaarasta syrjäytyä, voimme ajattelemattamme tehdä tästä ajatuksesta itseään toteuttavan ennusteen. Silloin unohtuu se Heinon (2020, 240) kuvaama tosiasia, että kaksi kolmesta sijaishuollossa olleesta pärjää elämässään ihan hyvin. Pärjäämistä tukee erityisesti se, jos lapsi on sijoitettu ennen teini-ikää, sijoitus on ollut kestoltaan joko hyvin lyhyt- tai vastaavasti pitkäaikainen ja lapsen sijoituspaikka on pysynyt samana (Heino 2020, 241; Kääriälä 2020, 52).

Toivoisin, ja niin toivoisivat Heinon (2020, 241–242) mainitsemat nuoretkin, että jokainen lapsi ja nuori nähtäisiin ensisijaisesti omana itsenään, ilman ylimääräisiä leimoja. Nämä leimat voivat aiheuttaa sen, että vanhemmat, sukulaiset, opettajat, naapurit tai läheiset eivät uskalla tarpeen tullessa kääntyä lastensuojelun puoleen: pelätään, että lastensuojelun asiakkuus pilaa elämän. Tai sijaishuollossa ollut lapsi tai nuori alisuoriutuu, koska ajattelee kuuluvansa siihen joukkoon, jolle on tässä yhteiskunnassa annettu pärjäämättömän osa. Erästä arvostamaani ihmistä mukaillen voisin sanoa, että meille jokaiselle on olemassa vain yksi leima ja se leima on ihminen. Yritetään muistaa tämä.

Lähteet

Harkko, J., Lehikoinen, T., Lehto, S. & Ala-Kauhaluoma, M. 2016. Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? Nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmä. Helsinki: Kela. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/170035/Tutkimuksia144.pdf?sequence=4&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Heino, T. 2020. Mikä auttaa? Tutkimusperustaiset ja käytännössä toimivat työmenetelmät teininä sijoitettujen lasten hoidossa. Helsinki: THL, Itla. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140861/RAP2020_012_Mik%C3%A4%20auttaa_22022021.pdf?sequence=9&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Kääriälä, A. 2020. ALWAYS A STEP BEHIND? Educational and Employment Transitions among Children in Out-of-home Care. Helsingin yliopisto. Valtiotieteiden tiedekunta. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/317968/alwaysas.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Lehtotie, K. 2018. SELVIYTYMINEN, SYRJÄYTYMINEN JA OSALLISUUS-Jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten kokemuksia jälkihuollosta. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104869/1546434672.pdf?sequence=1 [viitattu 1.5.2023].

Näykki, R. 2020. JÄLKIHUOLLOSTA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN-Nuorten tuen polut sosiaalityöntekijöiden laatimissa asiakasdokumenteissa. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/120988/N%C3%A4ykkiRitva.pdf?sequence=2&isAllowed=y [viitattu 1.5.2023].

Ristikari, T., Törmäkangas, L., Lappi, A., Haapakorva, P., Kiilakoski, T., Merikukka, M., Hautakoski, A., Pekkarinen, E. & Gissler, M. 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä-25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Nuorisotutkimusseura. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131119/URN_ISBN_978-952-302-712-1.pdf?sequence=1 [viitattu 3.5.2023].

Kirjoittaja

Katja Saikkonen on kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Xamkissa.