Yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa

Kirjoittaja: Heidi Utriainen

Salibandya, tanssia, pianonsoittoa, liikkakerhoa ja kuvataidekerhoa; harrastuksia on monia. Lapset ja nuoret kasvavat osana ryhmää. Harrastuksissa tapaa kavereita ja saa kenties uusiakin tovereita. Mielekäs vapaa-ajantoiminta ja harrastukset tarjoavat onnistumisen kokemuksia, nostattavat itsetuntoa ja lisäävät sosiaalista hyvinvointia. Tarjoaapa mukava harrastus myös vastapainoa koulutyölle. Onko kaikilla lapsilla ja nuorilla kuitenkaan yhdenvertaista mahdollisuutta harrastaa? Jos lapsella ja nuorella on jokin erityisen tuen tarve, ovatko harrastusmahdollisuudet samat kuin muillakin?

Erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja nuoren voi olla haastavaa aloittaa uusi harrastus. Haasteita voi olla toiminnallisessa osallistumisessa sekä yksilöstä riippumattomissa tekijöissä. Osallisuus ja sosiaaliset suhteet ovat erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille aivan yhtä merkityksellisiä asioita kuin muillekin. Lapsi harjoittelee toisten lasten kanssa toimiessaan tunnetaitoja, kuten omien tunteiden hallintaa, toisten tunteiden huomiointia sekä niihin vastaamista. Lisäksi harrastustoiminnassa voi harjoitella yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaitoja. Toimiessaan ryhmässä ikätovereiden kanssa lapsi ja nuori saa hyvää kokemusta ja harjoitusta vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidoista.

Kuva: Word, kuvapankkikuva

Erilaisten harrastusvaihtoehtojen ja harrastusryhmien saatavuus vaihtelee paljonkin riippuen paikkakunnasta. Pienillä paikkakunnilla mahdollisuuksia voi olla vähän tai sitten ei ollenkaan. Sopivat harrastusmahdollisuudet voivat sijaita kaukana. Harrastamista rajoittavat tekijät ovat usein ympäristöstä johtuvia ulkoisia esteitä. Myös kokemus ennakkoluuloista ja syrjinnästä voivat estää osallistumasta. (Turunen 2021, 12.)

Uskon, että kaikilla harrastustoimijoilla ei ole tietoa, miten esimerkiksi jostakin liikuntaharrastuksesta voisi tehdä esteettömän, esimerkiksi erilaisia apuvälineitä hyödyntäen. Harrastusryhmien olosuhteiden tulisi olla turvalliset ja esteettömät. Valmentajilla ja ohjaajilla tulee olla osaamista ja tietotaitoa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. (Turunen 2021, 12.)

Ohjaajan toiminnalla on merkitystä

Harrastusryhmien ohjaajilla on suuri vaikutus lapsen ja nuoren osallisuuden kokemukseen. Aktiivinen vuorovaikutus ohjaajan ja lapsen välillä on yksi osallisuuden toteutumisen reunaehdoista. Ohjaajalla tulee olla ammatillisia ja asenteellisia valmiuksia ohjaajana toimimiseen. (Ahola & Pollari 2018, 7.)

Työskentelen itse tuntiohjaajana Vauhti!-toiminnassa, joka on harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Vauhti!-toiminnan yhtenä tavoitteena on lapsen ja nuoren onnistumisen kokemukset ja niiden kautta vahvistuva itsetunto. Vauhti!-toiminnan ydintavoitteena on erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten yhdenvertainen kohtaaminen sekä tietoisuuden lisääminen harrastustoimijoiden keskuudessa. Tiedon lisääminen on tärkeää, sillä sen avulla voi vähentää ihmisten ennakkoluuloja. Tietoisuuden avulla suvaitsevaisuus lisääntyy erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kohtaamisessa.

Vauhti!-ryhmien toiminta suunnitellaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Toiminnassa huomioidaan lasten ja nuorten mielenkiinnon kohteet ja toiveet sekä tutustutaan myös uusiin lajeihin ja harrastusmahdollisuuksiin. Olemme esimerkiksi leiponeet, retkeilleet, pitäneet discoa sekä pelailtu erilaisia pelejä ja liikuntaleikkejä. Toiminnassa huomioidaan vahvasti lasten ja nuorten osallisuus.

Kuva: Word, kuvapankkikuva

Saavutettavat harrastusympäristöt

Joustamisella ja harrastusympäristöjen soveltamisella voidaan luoda saavutettavia harrastusympäristöjä. Lapsen saadessa onnistumisen kokemuksia ryhmään osallistumisesta alkaa lapsi ajan kanssa kokea ryhmän itselleen merkitykselliseksi ja voi kokea aitoa osallisuutta ryhmään kuulumisessa. (Stenvall 2018, 27.)

Yksinkertaisetkin toimet, kuten vaikkapa kuvakorttien käyttö, selkokielisyys ja toiminnan etenemisen ennakoitavuuteen panostaminen voivat olla tärkeitä tekijöitä saavutettavuudessa. Ne voivat olla ohjaajilta aivan pieniä tekoja, mutta silti lapsen ja nuoren osallisuuden kannalta merkityksellisiä. Olennaista on se, miten lapset kohdataan, miten heidän toimintaansa suhtaudutaan sekä millainen tila lapsilla on tehdä ja toimia. (Stenvall 2018, 27.)

Lähteet

Ahola, S. & Pollari, K. 2018. Lapsella on oikeus osallisuuteen -vammaisuudesta riippumatta. Päätösten tueksi 2018: 1.  Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135864/URN_ISBN_978-952-302-999-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Stenvall, E. 2018. Yhteiskunnallinen osallisuus ja toimijuus. Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja poliittisuus arjen käytäntöinä. Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulun tiedekunta. Väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis 2407. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104221/978-952-03-0820-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Turunen, M. 2021. Kehitysvammaisten lasten ja nuorten osallisuus urheiluseurojen toiminnassa. Jyväskylän yliopisto. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. PDF-tiedosto. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/75461/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-202105122741.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Kirjoittaja

Kirjoittaja Heidi Utriainen on kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.