Oikeutta vai turvallisuutta?

Päivi Kytö, Elina Paassilta-Mattila, Anu Roitto ja Varpu Teikari

Opiskelemme hyvinvoinnin edistämisen Yamk-tutkintoa Xamkissa. Opinnoissa pohdimme yksilön hyvinvointia ja siihen vahvasti liittyvää itsemääräämisoikeutta sekä turvallisuutta. Covid-19 pandemian aiheuttamat poikkeusolot ovat johtaneet useisiin kanteluihin sekä yhteydenottoihin oikeusasiamiehelle (EOAK/3232/2020).  Kanteluiden aiheina ovat olleet mm. asiakkaaseen kohdistuvat menettelytavat, itsemääräämisoikeuden loukkaaminen ja yhteydenpidon rajoittaminen. Poikkeusoloja on käytetty perusteluna rajoitustoimenpiteille, jotka ovat loukanneet esimerkiksi vanhusten perusoikeuksia hoivakodeissa.

Covid-19 on yleisvaarallinen tartuntatauti.  Se voi olla kohtalokas ikäihmisille ja onkin aiheuttanut paljon kuolemantapauksia Suomessa. Viimeistään poikkeusolot ja niiden esiintuomat ihmisoikeus- ja itsemääräämisoikeusloukkaukset nostivat esiin vanhentuneen ja puutteellisen lainsääsäädäntömme asiakkaan ja potilaan asemasta ja oikeuksista. Erityisesti vanhustenhuollon asiakkaat ovat jääneet ilman lainsäädännöllistä turvaa rajoittamis- ja itsemääräämisoikeudellisissa asioissa. (Nikumaa ym. 2018.)

Asumispalveluissa hoitotyötä ohjaa lainsäädännön ohella eettisyys. Pandemian aikana on jouduttu miettimään asiakkaan itsemääräämisoikeuden rajoittamista turvallisuutta vaarantamatta. Ammattilaisten tulee huomioida tarkasti itsemääräämisoikeudet. Samalla heillä on kuitenkin velvollisuus turvata ja edistää asiakkaan tarvitsemaa huolenpitoa, hoitoa, turvallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä. Ammattilainen joutuu joissakin tilanteissa luovimaan erilaisten perusoikeuksien välissä. (Tukiliitto.fi s.a.)

Ammattietiikka on asiasisällöltään lainsäädäntöä laajempi käsite. Se vastuuttaa työntekijöitä ja työyhteisöjä eettiseen keskusteluun, harkintaan ja päätöksentekoon. Sosiaalihuollon henkilökunnan on tunnettava lainsäädäntöä. Heidän on osattava käytännössä huomioida lakisidonnaisuus, oikeasuhtaisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteet. Vastoin lakeja olevia ohjeita ja suosituksia ei saa noudattaa. (EOAK/3513/2020.)

Pandemian leviämisen alueellisten erojen takia työyhteisöt ja organisaatiot ovat kovan paineen alla ohjeistuksien muuttuessa nopeasti. Työyhteisöissä korostuvat itsearvioinnin merkitys, hyvä ja kattava tiedonkulku sekä yhtenäiset käytänteet. Haastavissa ongelmatilanteissa ammattilaisen tulisi osata täyttää lakiin perustuvat velvollisuutensa, turvata omaa juridista asemaansa sekä kunnioittaa ja turvata asiakkaiden itsemääräämisoikeutta.  Ammattieettinen harkinta ohjaa ensisijaisesti sosiaalialan ammattilaisen työtä.

Lähteet

EOAK/3513/2020. Lähiomaisen hautajaisiin pääsyn epääminen poikkeusolojen takia. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/3513/2020 [viitattu 11.12.2020].

EOAK/3232/2020. Vanhuksiin kohdistuvat ratkaisut koronaepidemian aikana. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.oikeusasiamies.fi/r/fi/ratkaisut/-/eoar/3232/2020 [viitattu 11.12.2020].

Nikumaa, H., Poikonen, H. & Mäki-Petäjä-Leinonen, A. 2018. Asiakas- ja potilaslaki yhdistyvät – miten muuttuu muistisairaan ihmisen itsemääräämisoikeus? Blogi. Päivitetty: 30.4.2018. Saatavissa: https://blogs.uef.fi/oikeuttakohtuudella/2018/04/30/asiakas-ja-potilaslaki-yhdistyvat-miten-muuttuu-muistisairaan-ihmisen-itsemaaraamisoikeus/ [viitattu 11.12.2020].

Tukiliitto.fi s.a. Mitä itsemääräämisoikeus on? WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.tukiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/itsemaaraamisoikeus/mita-itsemaaraamisoikeus-on/ [viitattu 11.12.2020].

Kirjoittajat

Päivi Kytö, Elina Paassilta-Mattila, Anu Roitto ja Varpu Teikari

Xamk Hyvinvoinnin edistäminen Yamk-opiskelijat