Kirjoittaja: Iiris Pitkämäki
Pihlajamäki (2017) toteaa sosiaalityön pro gradu -tutkielmassaan, että nuori tarvitsee sääntöjä noudattaakseen sisäistä motivaatiota, joka nousee kohdatuksi ja rakastetuksi tulemisen kokemuksesta. Rakkauden kokemuksen on siis oltava sääntöjen noudattamisen perusta. Muutoin riskinä on, että nuori ei ymmärrä sääntöjen tarkoitusta ja lastensuojelulaitoksen työntekijän hyvää tahtoa rajojen taustalla. Nuoret tulevat lastensuojelulaitoksiin kuitenkin pääasiassa perheistä, joissa rajojen asettaminen ja lapsen ja aikuisen välistä kunnioitusta rakentava kasvatus ei ole toteutunut. Nuorilta on kotona puuttunut huolenpito ja turva. Heillä ei ole kokemusta rakastetuksi ja kohdatuksi tulemisesta, mikä näkyy erilaisina käytöksen, kasvun ja kehityksen ongelmina. Tällöin korostuu lastensuojelulaitoksen rooli rakkauden ja rajojen asettajana. (Pihlajamäki 2017, 3, 16, 52–53.)
Auktoritatiivinen kasvatustyyli kuvaa tätä rajojen ja rakkauden tasapainottelua (kuva 1). Auktoritatiivisessa kasvatustyylissä rakkaus ja rajat (toisin sanoen vastaanottavaisuus ja vaativuus) ovat tasapainossa, eli kumpaakin kasvatuksellista osa-aluetta painotetaan yhtä paljon. Autoritaarisessa kasvatustyylissä kontrolli korostuu vanhempien osoittamien positiivisten tunteiden kustannuksella, sallivassa kasvatustyylissä tilanne on päinvastoin. Laiminlyövässä kasvatustyylissä puuttuvat sekä rakkaus, että rajat. Tällainen rajojen ja rakkauden tasapaino on kaiken kasvatuksen ihanne, tavoite ja lähtökohta. (Rajaniemi & Ylisuutari 2017, 15–16.)
Kuva 1. Rakkauden ja rajojen tasapaino kasvatuksessa
Lapset tulevat lastensuojelulaitokseen hyvin erilaisista taustoista, joita kuitenkin yhdistävät lapsuuden traumaattiset kokemukset ja sijoittamisen kriisi. Lapsi ei näistä lähtökohdista johtuen kykene välttämättä rakentamaan laitoksen henkilökuntaan korjaavaa kiintymyssuhdetta. Miten osoittaa rakkautta lapselle, joka ei rikkonaisuuttaan pysty ottamaan sitä vastaan? Miten asettaa rakkaudelliset rajat lapselle, joka ei voi kokea rakkautta? Tällöin nousee esiin terapeuttisten menetelmien tarpeellisuus.
Erilaisista terapeuttisista menetelmistä erityisesti DDP (Dyadic Developmental Psychotherapy eli vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia) keskittyy tähän ongelmaan. DDP pyrkii korjaamaan vaurioituneen kiintymyssuhdemallin ytimen, ja mahdollistamaan uusien, parantavien kiintymyssuhteiden synnyn. Näissä rakastavissa, turvallisissa suhteissa rakentuu lapsen henkinen hyvinvointi (kuva 2). Tämä hyvinvointi sisältää perusturvallisuuden kokemuksen, oman elämänsä aktiiviseksi toimijaksi voimaantumisen ja myönteisen minäkuvan kehittymisen. Nämä kaikki ovat nuorelle elintärkeitä rakennuspalikoita elämän ja tulevaisuuden luomiseksi. (Timonen-Kallio ym. 2017, 18–21.)
Kuva 2. Suhteissa rakentuva lapsen hyvinvointi (Fattorea, ym. (2009) mukaillen Timonen-Kallio, ym. 2017, 19)
Kiintymyssuhdemallin korjaantuminen on usealle nuorelle ainoa väylä, jota pitkin he pystyvät hyödyntämään lastensuojelulaitoksen tarjoaman auktoritatiivisen kasvatuksen eheyttävän vaikutuksen. Erilaisten terapiamuotojen ja erityisesti DDP-terapian avulla lastensuojelulaitoksen auktoritatiivisen kasvatuksen suojissa lapsi voisi kokea lähtökohdistaan huolimatta lapsuuden merkittävämmän tehtävän toteutuvan: Hän voisi kokea olevansa rakastettu ja turvassa. Valitettavasti olemassa olevia työvälineitä tällaiseen lapsen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen ei useinkaan käytetä. Suurimmassa osassa lastensuojelulaitoksia ei ole erinäisiin terapiamuotoihin koulutettua henkilökuntaa eikä resursseja kouluttamisen toteuttamiseen. (Timonen-Kallio ym. 2017, 18–21.)
Pihlajamäen (2017) työ ja Timonen-Kallion ym. (2017) laatima työpaperi nostavat esiin lastensuojelulaitosten arkea koskevia kriittisiä kysymyksiä: Onko kunnioitus, myötätunto, hyväksyntä ja tuki lastensuojelulaitoksissa yhtä runsasta kuin sääntöjen paljous? Onko rajoista mitään hyötyä lapsille, jos niiden takana vaikuttavat motiivit jäävät heille epäselviksi? Jääkö lastensuojelulaitosten tärkein tehtävä resurssipulan jalkoihin? Millä eväillä lastensuojelulaitosten nuorten odotetaan kehittyvän tasapainoisiksi, kiintymyssuhteisiin kykeneviksi aikuisiksi?
Vastausta odottaen,
Xamkin sosiaalialan opiskelija Iiris Pitkämäki
Lähteet
Pihlajamäki, P. 2017. ”Mikään ei saa mennä rikki, keneenkään ei saa sattua ja mitään peruuttamatonta ei saa tapahtua”: Tutkimus lastensuojelulaitosten säännöistä. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -työ. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi//bitstream/10024/101588/1/GRADU-1497863354.pdf [viitattu 21.4.2021].
Rajaniemi, S. & Ylisuutari, M. 2017. Vanhempien kasvatustietoisuus: Vanhempien käsityksiä kasvatuksesta ja vanhemmuudesta. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Opinnäytetyö. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2017121821765 [viitattu 21.4.2021].
Timonen-Kallio, E., Yliruka, L. & Närhi, P. 2017. Lastensuojelun terapeuttisen laitoskasvatuksen mallinnus. Työpaperi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/132319/Tyo%cc%88paperi_2017_23_netti%20%282%29.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 21.4.2021].
Kirjoittaja
Kirjoittaja Iiris Pitkämäki on Xamkin sosiaalialan opiskelija.