Tag Archives: ikäihminen

Ikäihmisten perhehoito osana ikääntyvien hyvinvointia

Kirjoittaja: Heli Ursin

Kiinnostuin ikäihmisten perhehoidosta ollessani työharjoittelussa Eloisalla perhehoidon palveluohjauksessa alkuvuodesta 2023. Ikäihmisten perhehoito oli itselleni melko uusi asia ja minusta tuntuu, että sitä ei tunneta vielä kovinkaan laajasti. Haluan kirjoitukseni kautta tuoda perhehoitoa esille yhtenä erittäin hyvänä matalan kynnyksen palveluna ja vaihtoehtona ikäihmisten kotona asumisen tukemiselle.

Kuva: Pixabay.com

Perhehoidon kehittäminen oli osa hallituksen I&O Kärkihanketta (2016–2018), hankkeen tarkoituksena oli kehittää ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistaa kaikenikäisten omaishoitoa. (Ks. Ahokas-Kuukkonen 2016.) Hankkeen myötä perustettiin monitoimijakeskus Omatori Mikkeliin sekä neuvontapisteet Nestori Savonlinnaan ja Veturitori Pieksämäelle. Perhehoitajien määrä koko maassa yli kaksinkertaistui vuodesta 2015 vuoteen 2018. Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI) -hanke tavoitteli kärkihankkeen teemoja ja auttoi omais- ja perhehoidon kehittämisessä ja juurruttamisessa. (Owal Group 2019, 60.)

Vuonna 2020 Etelä-Savossa oli seitsemän perhekotia, perhehoidossa oli 212 ikäihmistä ja hoitopäiviä kertyi 6 303. (Perhehoitoliitto s.a.). Kasvu viimeisen kahden vuoden aikana on ollut huimaa, sillä tällä hetkellä perhekoteja Etelä-Savossa on jo 20, perhehoidossa ikäihmisiä on 640 ja hoitopäiviä on jopa noin 15 000. Erilaiset hankkeet ovat edesauttaneet perhehoidon kasvua, mutta tarve sen lisäämiselle on jatkuvaa. (Maaranen 2023).

Mitä on ikäihmisten perhehoito?

Ikääntyvien perhehoito tarjoaa turvallista ja inhimillistä hoivaa ja huolenpitoa. Se tukee yhteisöllisyyttä, ihmissuhteita ja perheen arkeen osallistumista ikäihmisen voimavarat ja vahvuudet huomioiden. Perhehoito tukee ja ylläpitää hyvää elämänlaatua. Perhehoidossa huomioidaan ikäihmisen yksilölliset tarpeet, toiveet ja turvallisuus. Vahvuutena perhehoidossa on sen jatkuvuus, pysyvät ihmissuhteet sekä koti asumisen ja hoivan ympäristönä. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 5; Perhehoitoliitto s.a.)

Perhehoito sopii ikäihmiselle, kun hänen toimintakykynsä tai elämänlaatunsa on heikentynyt ja hän tarvitsee apua arjesta selviytymiseen iän, vamman, sairauden tai turvattomuuden vuoksi. Perhehoito on hyvä vaihtoehto, kun ikäihminen ei vielä tarvitse palveluasumista tai laitoshoitoa. Kotikunnan palveluohjaaja tai SAS-ryhmä arvioi palvelutarpeen ikäihmisen ja hänen läheistensä kanssa yhdessä. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 5; Perhehoitoliitto s.a.)

Perhehoitoa voi toteuttaa monella eri tavalla. On pitkäaikaista ja lyhytaikaista perhehoitoa. Kiertävä perhehoitaja tarjoaa omaishoitajalle mahdollisuuden käydä kodin ulkopuolella virkistäytymässä sekä on arjessa tukena ja apuna ikäihmiselle. Perhehoitoa järjestetään perhehoitajan tai hoidettavan kotona. Perhehoitajan tulee käydä ennakkovalmennus sekä soveltua tehtävään. Perhehoitoa toteuttava kunta tekee perhehoitajan kanssa toimeksiantosopimuksen. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 4; Koinsaari & Rautio 2018, 33, 61; Noro 2019, 38; Perhehoitoliitto s.a.)

Lopuksi

Perhehoitajan työtä tehdään suurella sydämellä ja omalla persoonalla. Perhehoitajalla on aikaa kuunnella ja olla läsnä. Perhehoitaja auttaa ja tukee ikäihmistä osallistumaan hänelle tärkeisiin askareisiin ja arjen toimintoihin. Parhaimmillaan perhehoito lisää ikäihmisen turvallisuuden tunnetta, osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä onnistumisen iloa. Perhekodissa asuessaan ikäihminen on perheenjäsen, osa perhettä.

Kuva: Pixabay.com

Lähteet

Ahokas-Kukkonen, I. 2016. Ikääntyvien palvelukokonaisuus Etelä-Savossa vuoteen 2025 mennessä. Hallituksen I&O Kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. PDF-tiedosto. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/12617122/Etel%C3%A4-Savo_Ik%C3%A4%C3%A4ntyvien+palvelukokonaisuus+vuoteen+2025.pdf/83cbb53d-6166-878f-731c-0f41345ed99e/Etel%C3%A4-Savo_Ik%C3%A4%C3%A4ntyvien+palvelukokonaisuus+vuoteen+2025.pdf [viitattu 8.5.2023].

Maaranen, S. 2023. Eloisan omais- ja perhehoidon koordinaattori. Sähköpostiviesti 5.5.2023. Etelä-Savon hyvinvointialue. [viitattu 8.5.2023].

Noro, A. 2019. (toim.) Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015–2018: Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:61. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161377 [viitattu 8.5.2023].

Koinsaari, J, Rautio, E. 2018. Osallisuus, monitoimijuus ja arjen tuki. Sosiaali ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:55. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161263 [viitattu 8.5.2023].

Eloisa 2023. Etelä-Savon hyvinvointialue. Sääntökirjat. Ikäihmisten ja vammaisten perhehoidon sääntökirja 2023. WWW-tiedosto. Päivitetty 10.3.2023. Saatavissa: https://etelasavonha.fi/eloisa/saantokirjat/#ikaihmisten-ja-vammaisten-perhehoidon-saantokirjat [viitattu 8.5.2023].

Owal Group. 2019. I&O Kärkihankkeen arviointi 3/2019. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/13111556/Raportti+IO+arviointi.pdf/ [viitattu 8.5.2023].

Perhehoitoliitto. s.a. Minustako perhehoitaja? Ikäihmisten perhehoito. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.perhehoitoliitto.fi/minustako_perhehoitaja/ikaihmisten_perhehoito [viitattu 8.5.2023].

Kirjoittaja

Heli Ursin on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja aloittanut juuri kiertävänä perhehoitajana Etelä-Savon hyvinvointialueella.