Asukaspuistotoiminta perheiden arjen tukena

Kirjoittaja: Minja Juvonen

Kirjoitan tästä aiheesta viimeisimmän työharjoitteluni pohjalta, jossa pääsin toteuttamaan asukaspuistotoimintaa sekä kehittämään varhaiskasvatustoimintaa. Harjoitteluuni sisältyi osittain tiedon tuottamista Kirkkonummen varhaiskasvatuksen laatulupauksien toteuttamisesta, mutta pääasiassa harjoittelu oli konkreettista asiakastyötä perheiden kohtaamisen muodossa sekä erilaisen toiminnan ohjausta perheille.

Harjoittelun myötä huomasin, millainen voimavara asukaspuistotoiminta voi perheille olla, joten tässä kirjoituksessa avaan Kirkkonummen avoimen varhaiskasvatuksen toimintamallia ja sen merkitystä asiakkaille.

Mitä on asukaspuistotoiminta?

Lyhyesti sanottuna työskentelyn ytimessä on perheiden hyvinvoinnin tukeminen ja avoin kohtaaminen. Yksi päivän tavoitteista on tervehtiä jokaista asiakasta päivän aikana – mahdollisuuksien mukaan.

Asukaspuistotoiminta on avointa varhaiskasvatusta, jossa järjestetään aktiviteettejä lapsiperheille, esimerkiksi musiikkia ja liikuntaa sekä sisällä että ulkona. Toimintaan osallistutaan yhdessä oman huoltajan tai muun aikuisen kanssa. Keskeisenä periaatteena asukaspuistossa on kuitenkin se, että paikalle voi saapua oman aikataulun mukaan, eikä toimintaan tarvitse ilmoittautua etukäteen. Puistoon voi saapua myös ihan vain viettämään aikaa ja tapaamaan muita perheitä. (Kirkkonummi.fi s.a.)

Asukaspuistossa työskentelee varhaiskasvatuksen ammattilaisia, joille asiakas voi kertoa omista kuulumisistaan tai vaikka huolenaiheistaan. Asukaspuiston työntekijä voi ohjata perheen esimerkiksi hyvinvointialueen tarjoaman perhetyön piiriin. Asukaspuistot tekevätkin tiivistä yhteistyötä erilaisten perheiden hyvinvointia tukevien tahojen kanssa. Perhetyön lisäksi tällaisia tahoja ovat muun muassa seurakunta, neuvola ja varhaiskasvatuksen kuraattori. (Kirkkonummi.fi s.a).

Perheiden tukeminen asukaspuistossa

Asukaspuisto on auki lähes joka päivä, myös koulujen loma-aikoina. Monet asiakkaat ovat sanoneet, että kun kotona seinät kaatuvat päälle, he voivat aina tulla asukaspuistoon leikkimään. Vanhempi saa vertaistukea asukaspuiston muista vanhemmista ja samalla lapsi saa leikkikavereita muista lapsista.

Varsinkin vauvavuoden aikana neljän seinän sisällä saa itsensä helposti pitkästymään, jolloin asukaspuisto on erinomainen paikka tulla rikkomaan rutiineja ja näkemään muita ihmisiä. Vauvatkin usein viihtyvät heille uusien paikkojen ja lelujen tutkimisen lomassa. Lisäksi joissakin tilanteissa voi olla hankalaa löytää paikkoja, joissa käydä vauvan kanssa; varsinkaan, jos perhettä tai ystäviä ei asu lähellä.

Perheen varhainen tukeminen on erittäin tärkeää, koska sillä voi parhaimmillaan olla hyvinkin pitkäaikaisia positiivisia vaikutuksia. Jo pelkän vuorovaikutussuhteen ylläpitäminen ammattilaisen kanssa voi ennaltaehkäistä stressiä tai muuta arjen haastetta. Etenkin matalan kynnyksen tukipalvelut lapsen varhaisessa iässä voi tukea jaksamisen vaikeuksia sekä lapsella että aikuisella. Esimerkiksi varhainen tuki vauvan uneen tai vanhempien jaksamiseen liittyen hyödyttää vielä pitkään vauva-ajan jälkeenkin. (Turun yliopisto 2021, 35-36.) Asukaspuiston toiminta on virallisesti avointa varhaiskasvatusta. Työssä tehdään myös osittain ennaltaehkäisevää perhetyötä, koska useat asiakkaat avautuvat omista haasteistaan työntekijöille. Harjoitteluni aikana itsekin kuulin usealta perheeltä, kuinka seinät kaatuisivat päälle, jos asukaspuistoa ei olisi.

Kirjoittaja

Kirjoittaja on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Lähteet

Asukaspuisto Fyyri. s.a. Kirkkonummen kunta. WWW-dokumentti. saatavissa: https://kirkkonummi.fi/asukaspuistot_1/asukaspuisto-fyyri/  [viitattu 27.12.2025]

Asukaspuistot. s.a. Kirkkonummen kunta. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://kirkkonummi.fi/asukaspuistot_1/ [viitattu 26.12.2025]

Lapsiperheiden stressistä. 2021. Turun yliopisto. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://sites.utu.fi/finnbrain/wp-content/uploads/sites/68/2024/01/Lapsiperheiden-stressista.pdf [viitattu 5.1.2025]

Vastaa