Tag Archives: osallisuus

Yhteisöllisyys kouluyhteisön voimavarana: Tuki, turva ja yhteistyö oppilaiden hyvinvoinnin edistämisessä

Kirjoittaja: Meri Halonen

Kirjoitan tästä aiheesta, koska kouluyhteisön hyvinvointi ja oppilaiden kouluviihtyvyys ovat olennaisia tekijöitä oppilaiden kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja koulun ilmapiirille. Yhteisöllisyys ja tuki muodostavat perustan oppilaiden sitoutumiselle kouluun ja oppimiseen, ja niiden merkitys kouluyhteisön ilmapiirille ja oppilaiden hyvinvoinnille on kiistaton. Tässä kirjoituksessa tarkastelen yhteisöllisen hyvinvointityön merkitystä kouluympäristössä sekä keskeisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat oppilaiden kouluviihtyvyyteen ja koulun ilmapiiriin. Lisäksi pyrin korostamaan tarvetta jatkuvalle kehitystyölle ja yhteisöllisen tuen vahvistamiselle kouluyhteisössä, jotta voimme luoda entistä parempia ja turvallisempia oppimisympäristöjä kaikille oppilaille.

Kouluilmapiiri

Kouluyhteisön yhteistyölliset ponnistelut ovat olennaisia koulun ilmapiirin ja oppilaiden kouluviihtyvyyden edistämisessä. Tämä näkökulma korostaa, että koulun hyvinvointityö ei ole vain sääntöjen noudattamista, vaan syvempää yhteisön rakentamista ja toinen toistemme tukemista. Yhteisöllisyys on avainasemassa koulun ilmapiirin luomisessa. Kun oppilaat kokevat yhteenkuuluvuutta ja hyväksyntää, heidän on helpompi sitoutua kouluun ja oppimiseen. Tämä edellyttää toimivia rakenteita ja aikuisten läsnäoloa, jotta oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen arjen tapahtumiin ovat mahdollisia. ”Osallisuus on kokemus kuulumisesta ja kiinnittymisestä, arvostuksesta ja vaikutusmahdollisuuksista kouluympäristössä. Se on myös oppilaiden mahdollisuutta ilmaista mielipiteitään ja näkemyksiään.” (Sergejeff 2023.)


Tuki ja turva oppilaiden hyvinvoinnille koulussa

Tuki ja turva ovat keskeisiä tekijöitä oppilaiden hyvinvoinnille koulussa. Aikuisten rooli on luoda turvallinen ilmapiiri, jossa oppilaat voivat ilmaista itseään avoimesti ja saada tarvittaessa apua erilaisiin tilanteisiin. Lisäksi tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettaminen osana kouluarkea voi edistää oppilaiden keskinäistä ymmärrystä ja ryhmädynamiikan positiivista kehitystä. Tämä on koulun johdon ja henkilöstön näkemys, joka on todettu Sitouttavan kouluyhteistyön arvioinnin väliraportissa. Paljon puhutaan yhteisistä tavoitteista, jokaisen oppilaan hyvinvoinnin tukemiseen, tarvitaan jatkuvaa kehitystyötä. Mutta pysähdytäänkö aidosti kuuntelemaan oppilaita, heidän näkemyksiään kokemuksia yhteisöllisyyden kokemuksen lisäämiseksi? Kommunikaation parantaminen, oppilaiden osallisuuden lisääminen ja henkilökunnan koulutuksen ja resurssien lisääminen ovat avainasemassa, jotta voimme tarjota oppilaillemme entistä parempaa tukea. Mutta miten tähän päästään? Uskaltakaa antaa oppilaille päätäntävaltaa yhteisöllisessä työssä ja selvittäkää, mitä oppilaat haluavat. Innovoikaa uudenalisia toimintatapoja, jotka eivät ole aikuisjohtoisia.

Uhkia yhteisöllisen hyvinvointityön laiminlyönnille

Uhkia, jotka liittyvät yhteisöllisen hyvinvointityön laiminlyöntiin, ei pidä aliarvioida. Puutteellinen tuki ja heikko yhteisöllisyys voivat johtaa vakaviin ongelmiin, kuten kiusaamiseen ja syrjäytymiseen. Siksi on tärkeää jatkaa yhteisöllisen hyvinvointityön kehittämistä ja panostaa sen vahvistamiseen kouluyhteisössämme. Vaikka yhteisöllinen hyvinvointityö ei ole vielä täydellistä, se on askel oikeaan suuntaan. Jatkamalla tätä työtä yhdessä ja kuuntelemalla oppilaiden ääntä voimme rakentaa entistä parempaa ja turvallisempaa kouluyhteisöä.

Kriittinen pohdinta ja kehitysehdotukset

Vaikka yhteisöllisyys ja tuki muodostavat vahvan perustan oppilaiden hyvinvoinnille koulussa, on tärkeää tunnistaa, että nämä tekijät eivät ole itsestäänselvyyksiä. Yhteisöllisen hyvinvointityön laiminlyönti voi aiheuttaa vakavia seurauksia, kuten kiusaamista ja syrjäytymistä, mikä korostaa tarvetta jatkuvasti kehittää kouluyhteisön tukijärjestelmiä. Yksi merkittävä kehityskohde on varhaisen tunnistamisen ja intervention vahvistaminen. Koulun henkilökunnan tulee olla valmiina tunnistamaan mahdolliset ongelmatilanteet ja tarjoamaan asianmukaista tukea oppilaille, jotka sitä tarvitsevat. Tämä voi vaatia lisäkoulutusta ja resurssien kohdentamista varhaisen tuen järjestelmiin. Lisäksi on tärkeää panostaa oppilaiden osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien lisäämiseen kouluyhteisössä. Aktiivinen osallistuminen päätöksentekoon ja koulun toiminnan suunnitteluun voi lisätä oppilaiden sitoutumista ja tunteen siitä, että heidän äänensä kuuluu. Kouluyhteisön tulee myös jatkuvasti arvioida ja päivittää hyvinvointityön käytäntöjä ja strategioita vastaamaan muuttuvia tarpeita ja haasteita. Tämä edellyttää avointa ja jatkuvaa keskustelua kouluyhteisön jäsenten välillä sekä valmiutta sopeutua uusiin olosuhteisiin ja haasteisiin. Yhteisöllisen hyvinvointityön kehittämisen tavoitteena tulisi olla entistä turvallisemman, osallistavamman ja tukevamman oppimisympäristön luominen kaikille oppilaille. Tämä edellyttää sitoutumista ja yhteistyötä kaikilta kouluyhteisön jäseniltä sekä jatkuvaa pyrkimystä parantaa ja kehittää käytäntöjä oppilaiden parhaaksi.

Kirjoittaja

Kirjoittaja Meri Halonen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, yhteisöpedagogi, lastensuojelutyön asiantuntija ja kohta viittä vaille valmis sosionomi. Innostun kehittämisestä ja uusien toimintamallien kokeiluista. Yrityksen ja erehdyksen kautta löydetään varmasti aidosti toimivia ratkaisuja.

Lähteet

Markkanen E-L., Rumpu N., Saarinen J., Hyvärinen N., Henriksson P., Lantela L., Lumme M., Paalasmaa J., Palmu I., Palmu M. 2022.  Sitouttavan kouluyhteistyön arviointi. Arvioinnin väliraportti. Saatavilla:  Sitouttavan kouluyhteisötyön arviointi – arvioinnin väliraportti | Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) Viitattu: [2.5.2024].

Sergejeff J. (toim.) 2023. Yhteisellä koulutiellä: Käsikirja perusopetuksen oppilaiden läsnäolon tukemiseen ja poissaolojen vähentämiseen. Saatavilla: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-924-0  Viitattu: [2.5.2024].

Ikäystävällinen ympäristö iäkkäille

Kirjoittaja: Johanna Tyry

Iäkkäiden väestöryhmä kasvaa tulevaisuudessa. Iäkkäiden tarpeet tulee ottaa huomioon ja tutkia, miten ympäristö soveltuu iäkkäille. Ennakointi ja tulevaisuusajattelu on varautumista tulevaan: Mitä pitäisi ottaa huomioon, kun puhutaan ikäystävällisestä ympäristöstä?

Millainen on ikäystävällinen ympäristö?

Ikäystävällisyys ympäristöstä puhuttaessa tarkoittaa sitä, miten iäkkäiden tarpeet ja heidän voimavaransa otetaan huomioon. Miten tuetaan iäkkäiden aktiivisuutta ja turvallisuutta? Ikäystävällinen ympäristö tukee osallisuutta ja hyvinvointia.

Ikäystävällinen ympäristö tässä kohtaa tarkoittaa viihtyisää, esteetöntä ja helposti hahmotettavaa ympäristöä, jossa on helppo liikkua. Liikkumisen ehtona ovat hyvät opasteet ja kulkuväylät sekä kävelyyn soveltuvat alustat. (Rajaniemi & Rappe, 12.)

Palveluiden tavoitettavuus ja riittävyys iäkkäiden ihmisten asuinalueilla on tärkeää. Iäkkäille tulee olla paikkoja kohdata muita. Heillä tulee olla mahdollisuus osallistua ja toimia muiden kanssa. Ympäristön tulee olla virikkeellinen ja viihtyisä (Rajaniemi & Rappe, 12). Ikäystävällinen ympäristö on sellainen, jossa mahdollistuu kaikenikäisten eläminen. Oma koti ja tuttu ympäristö tuovat hyvinvointia ja edistävät terveyttä aktiivisuuden kautta.

Ikäystävällinen ympäristö tukee henkilön voimavaroja ja itsenäisyyttä. Turvallisessa ympäristössä aktiivisen elämän tarjoaminen ikäihmiselle on kunnioituksen ja solidaarisuuden osoittamista heitä kohtaan. (Rajaniemi & Rappe, 13.) Fyysisesti ja sosiaalisesti esteetön ympäristö on ikäystävällinen ikääntyville.

   Kuva: Pixabay

Miten voidaan tukea ikäystävällistä ympäristöä?

Ikäystävällistä ympäristöä voidaan tukea monin keinoin. Politiikalla, järjestelmällä, palveluilla, tuotteilla sekä teknologialla voidaan ylläpitää ikäihmisen fyysistä ja psyykkistä kykyä toimia läpi elämän: tarjotaan mahdollisuus asua ja elää toiveiden ja halujen mukaan. (Rajaniemi & Rappe, 13.)

Yhtä kaikki, tulevaisuudessa ikäystävällisyys tulee korostumaan ja kaikenikäisten tulisi voida asua samalla alueella rinta rinnan iästä riippumatta. Terveydenhuolto ei pysty vastaamaan ikääntyvien hoidon tarpeeseen, jos elämän edellytyksiä ei järjestetä niin, että he saavat asua kodeissaan mahdollisimman pitkään. On aika toimia ennen kuin on liian myöhäistä.

Kirjoittaja

Kirjoittaja on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Lähteet

Rajaniemi J. & Rappe E. 2020. Ikäystävällisyyden edistäminen asuinalueilla ja taajamissa. Ympäristöministeriö. Helsinki. WWW-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-042-2 [viitattu 11.2.2024].

Yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa

Kirjoittaja: Heidi Utriainen

Salibandya, tanssia, pianonsoittoa, liikkakerhoa ja kuvataidekerhoa; harrastuksia on monia. Lapset ja nuoret kasvavat osana ryhmää. Harrastuksissa tapaa kavereita ja saa kenties uusiakin tovereita. Mielekäs vapaa-ajantoiminta ja harrastukset tarjoavat onnistumisen kokemuksia, nostattavat itsetuntoa ja lisäävät sosiaalista hyvinvointia. Tarjoaapa mukava harrastus myös vastapainoa koulutyölle. Onko kaikilla lapsilla ja nuorilla kuitenkaan yhdenvertaista mahdollisuutta harrastaa? Jos lapsella ja nuorella on jokin erityisen tuen tarve, ovatko harrastusmahdollisuudet samat kuin muillakin?

Erityistä tukea tarvitsevan lapsen ja nuoren voi olla haastavaa aloittaa uusi harrastus. Haasteita voi olla toiminnallisessa osallistumisessa sekä yksilöstä riippumattomissa tekijöissä. Osallisuus ja sosiaaliset suhteet ovat erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille aivan yhtä merkityksellisiä asioita kuin muillekin. Lapsi harjoittelee toisten lasten kanssa toimiessaan tunnetaitoja, kuten omien tunteiden hallintaa, toisten tunteiden huomiointia sekä niihin vastaamista. Lisäksi harrastustoiminnassa voi harjoitella yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaitoja. Toimiessaan ryhmässä ikätovereiden kanssa lapsi ja nuori saa hyvää kokemusta ja harjoitusta vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidoista.

Kuva: Word, kuvapankkikuva

Erilaisten harrastusvaihtoehtojen ja harrastusryhmien saatavuus vaihtelee paljonkin riippuen paikkakunnasta. Pienillä paikkakunnilla mahdollisuuksia voi olla vähän tai sitten ei ollenkaan. Sopivat harrastusmahdollisuudet voivat sijaita kaukana. Harrastamista rajoittavat tekijät ovat usein ympäristöstä johtuvia ulkoisia esteitä. Myös kokemus ennakkoluuloista ja syrjinnästä voivat estää osallistumasta. (Turunen 2021, 12.)

Uskon, että kaikilla harrastustoimijoilla ei ole tietoa, miten esimerkiksi jostakin liikuntaharrastuksesta voisi tehdä esteettömän, esimerkiksi erilaisia apuvälineitä hyödyntäen. Harrastusryhmien olosuhteiden tulisi olla turvalliset ja esteettömät. Valmentajilla ja ohjaajilla tulee olla osaamista ja tietotaitoa erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kanssa toimimisesta. (Turunen 2021, 12.)

Ohjaajan toiminnalla on merkitystä

Harrastusryhmien ohjaajilla on suuri vaikutus lapsen ja nuoren osallisuuden kokemukseen. Aktiivinen vuorovaikutus ohjaajan ja lapsen välillä on yksi osallisuuden toteutumisen reunaehdoista. Ohjaajalla tulee olla ammatillisia ja asenteellisia valmiuksia ohjaajana toimimiseen. (Ahola & Pollari 2018, 7.)

Työskentelen itse tuntiohjaajana Vauhti!-toiminnassa, joka on harrastus- ja vapaa-ajantoimintaa tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Vauhti!-toiminnan yhtenä tavoitteena on lapsen ja nuoren onnistumisen kokemukset ja niiden kautta vahvistuva itsetunto. Vauhti!-toiminnan ydintavoitteena on erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten yhdenvertainen kohtaaminen sekä tietoisuuden lisääminen harrastustoimijoiden keskuudessa. Tiedon lisääminen on tärkeää, sillä sen avulla voi vähentää ihmisten ennakkoluuloja. Tietoisuuden avulla suvaitsevaisuus lisääntyy erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kohtaamisessa.

Vauhti!-ryhmien toiminta suunnitellaan yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Toiminnassa huomioidaan lasten ja nuorten mielenkiinnon kohteet ja toiveet sekä tutustutaan myös uusiin lajeihin ja harrastusmahdollisuuksiin. Olemme esimerkiksi leiponeet, retkeilleet, pitäneet discoa sekä pelailtu erilaisia pelejä ja liikuntaleikkejä. Toiminnassa huomioidaan vahvasti lasten ja nuorten osallisuus.

Kuva: Word, kuvapankkikuva

Saavutettavat harrastusympäristöt

Joustamisella ja harrastusympäristöjen soveltamisella voidaan luoda saavutettavia harrastusympäristöjä. Lapsen saadessa onnistumisen kokemuksia ryhmään osallistumisesta alkaa lapsi ajan kanssa kokea ryhmän itselleen merkitykselliseksi ja voi kokea aitoa osallisuutta ryhmään kuulumisessa. (Stenvall 2018, 27.)

Yksinkertaisetkin toimet, kuten vaikkapa kuvakorttien käyttö, selkokielisyys ja toiminnan etenemisen ennakoitavuuteen panostaminen voivat olla tärkeitä tekijöitä saavutettavuudessa. Ne voivat olla ohjaajilta aivan pieniä tekoja, mutta silti lapsen ja nuoren osallisuuden kannalta merkityksellisiä. Olennaista on se, miten lapset kohdataan, miten heidän toimintaansa suhtaudutaan sekä millainen tila lapsilla on tehdä ja toimia. (Stenvall 2018, 27.)

Lähteet

Ahola, S. & Pollari, K. 2018. Lapsella on oikeus osallisuuteen -vammaisuudesta riippumatta. Päätösten tueksi 2018: 1.  Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135864/URN_ISBN_978-952-302-999-6.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Stenvall, E. 2018. Yhteiskunnallinen osallisuus ja toimijuus. Lasten osallistuminen, kansalaisuus ja poliittisuus arjen käytäntöinä. Tampereen yliopisto. Johtamiskorkeakoulun tiedekunta. Väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis 2407. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104221/978-952-03-0820-9.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Turunen, M. 2021. Kehitysvammaisten lasten ja nuorten osallisuus urheiluseurojen toiminnassa. Jyväskylän yliopisto. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. PDF-tiedosto. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/75461/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-202105122741.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.12.2023].

Kirjoittaja

Kirjoittaja Heidi Utriainen on kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Erityinen tila kohtaamiselle

Kirjoittaja: Päivi Rynö

Kuva: Päivi Rynö

Koulukuraattorin vastaanotolle saapuu sovitusti oppilas, joka miettii, mistähän kuraattori haluaisi keskustella, mistä itse haluaisin puhua. Tässä huoneessa oppilaalle tarjotaan osallisuutta, aivan kuin koulun opetussuunnitelmassakin tätä korostetaan.  Osallisuus voi olla myös sitä, että istut ja olet paikalla. Työ osallisuuden eteen ei aina ole mitään dramaattista. (Korppi & Latvala 2010, 25).  Mitä istuessa näet? Miten se, mitä näet vaikuttaa sinuun? Miten se vaikuttaa oppilaaseen, joka istuu nyt tässä huoneessa? Kuraattorin aikaa sai odotella viikon, koska ei ollut niin kiire. Ehkä jännittää? Katse hakeutuu pöydällä olevaan hiekkakulhoon, josta voisi kahmaista kourallisen ja valuttaa sitä takaisin sormien välistä. Hiekka voi tuntua terapeuttiselta ja auttaa oppilasta keskittymään hetkeen ja puhuminen on vapautuneempaa, kun voi samalla tehdä jotakin. Kuraattorin työ on tukea lapsen oppimista, ja tuen tarpeet määräytyvät yksilöllisesti.  Niiden lisäksi luonnon elementit voivat rauhoittaa mieltä.  Luottamus syntyy vuorovaikutuksessa ja siihen tarvitaan tilaa, aikaa ja rauhaa. (Ahvenkoski 2019, 10).

”Kaikkea saa koskea”

Näin sanoi kuraattorin työtä opettava opettaja meille opiskelijoille. Hänen työhuoneessansa kaikkea saa koskea, kunhan ei ripottele hiekkamaljasta hiekkaa sohvalle. Huoneesta otetusta kuvasta näkyy vihertävän sävyinen huone, ja huoneen värit ovat rauhoittavia luonnon sävyjä. On helpompi koskettaa huoneessa olevia tavaroita ja samalla keskustella ehkä vähän aroistakin asioista. Jalkoja hierovasta tärinästä voivat pitää neurologisista häiriöistä oirehtivat.  Aistimuksen voi tehdä myös mielikuvana, jolloin rauhoittuminen tapahtuu visuaalisella tavalla. Mielikuva voi viedä sinut esimerkiksi rauhoittumaan metsään ja samalla koet tunteen olevasi osa luontoa. (Ahvenkoski 2019, 10.)

Luontointerventio

Kuraattorin työ ei ole terapiatyötä, vaan oppimista tukevaa koulun sosiaalityötä. Kuraattorin luona käydyistä keskusteluista välittyy terapeuttinen tunne, ja siksi huoneen sisutus voi olla hyvinkin tärkeässä roolissa luottamuksellisen keskustelun syntymiselle. Hyvin usein kuraattorin kanssa saatetaan puhua tunteista, ja niistä on varmasti miellyttävämpi puhua luonnon ympäröimässä tilassa kuin kliinisesti sisustetussa huoneessa. Kun huone on sisustettu luonnon värein tai silmät lepäävät luontokuvilla sisutetussa huoneessa, on helpompi näyttää ja puhua tunteista ja hyväksyä itsensä. (Salonen 2020, 55.)  

“Voisin tulla uudelleenkin”

…sanoo oppilas kuraattorille. Hän haluaa käydä keskustelemassa ja hänelle kuraattori on ”luottoaikuinen”, koska käynnit ovat luottamuksellisia. Aina ei ole heti tiedossa syytä, miksi oppilas hakeutuu kuraattorin vastaanotolle, eikä tarvitse ollakaan. Kuraattori on koulussa oppilaita varten. Tapaamiset perustuvat luottamukseen, jonka perustana on toimiva vuorovaikutus. Sitä voi edesauttaa vastaanottohuoneen sisustus, jossa luontomaisema tai sen elementit voivat auttaa rauhoittumaan hetkeen. Luonto on kuin sauna, jossa kaikki ovat tasavertaisia. Uutisissa olemme nähneet ja kuulleet lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntymisestä. Yksikin ihminen, joka on kiinnostunut lapsesta tai nuoresta, voi olla merkittävä tekijä hänen elämässään, antaa tunteen siitä, että ”Kelpaan”. Kuraattorin työ on ennaltaehkäisevää työtä, jossa kartoitetaan oppilaan voimavaroja ja sitä kautta vahvistetaan hänen resilienssiään. Se, miten näkee maailman, voi muuttua tässä ja nyt!

Lähteet

Ahvenkoski, J. 2019. Kokonaisvaltainen luontokokemus, luonnossa koetut vaikutukset ja ympäristövastuullisuus- Luonnosta Virtaa – tutkimuksen ryhmämuotoinen luontointerventio. Jyväskylän yliopisto. Psykologian ja kasvatustieteiden tiedekunta. Pro- gradu –tutkielma. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/68579/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-202004172802.pdf?sequence=1 [viitattu 08.11.2023].

Korppi, M., Latvala, J. 2010. Osallistava vuorovaikutuksen malli lasten osallisuuden mahdollistajana. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. Pro gradu- tutkielma. Pdf-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/25307/URN:NBN:fi:jyu-201009302820.pdf [viitattu 08.11.2023].

Salonen K., 2020.Kokonaisvaltainen luontokokemus hyvinvoinnin tukena. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Akateeminen väitöskirja. Pdf-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/121602/978-952-03-1563-4.pdf?sequence=2&isAllowed=y/ [viitattu 8.11.2023].

Kirjoittaja

Päivi Rynö, sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Leima: Ihminen

Kirjoittaja: Katja Saikkonen

Sain ajatuksen tämän tekstin kirjoittamisesta taannoin, kun kuulin sattumalta erään henkilön toivovan, että hänet olisi sijoitettu aiemmin kodin ulkopuolelle. Tämä herätti huomioni, koska useimmiten julkisuudessa annetaan ymmärtää, että sijaishuollossa olleet ovat jonkinlaisia systeemin uhreja ja sijaishuolto voi pilata nuoren elämän. Toisaalta sijoitettu voi salata taustaansa, koska pelkää muiden suhtautumisen itseään kohtaan muuten muuttuvan. Tämän tekstin avulla toivonkin herättäväni ajatuksia siitä, millaisia oletuksia sijaishuoltonuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta voi syntyä tutkimustiedon ja uutisoinnin valossa. Haluaisin, että pohdimme myös sitä, millaisen kuvan nuoret voivat itse itsestään muodostaa, kun he toimivat näitä tutkimuksia tulkitsevien ammattilaisten kanssa.

Yhteiskunnalliseen osallisuuteen ajatellaan yleensä kuuluvan ainakin se, että henkilö on mukana joko työelämässä tai opiskelee työllistyäkseen. Mille sijaishuollosta itsenäistyneen nuoren yhteiskunnallinen osallisuus sitten tutkimustiedon valossa näyttää? Lehtotie (2018) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan noin 20-vuotiaiden nuorten kokemuksia jälkihuollon toimivuudesta, ja tässä yhteydessä hän nostaa esiin myös nuorten koulutustaustan. Lehtotie (2018, 53) kertoo, että kukaan hänen haastattelemistaan viidestä nuoresta ei ollut suorittanut peruskoulun jälkeen mitään opintoja loppuun useista yrityksistä ja alanvaihdoista huolimatta. Heillä ei ollut myöskään mitään kokemusta työelämästä tai haaveammattia (Lehtotie 2018, 53).

Samankaltaisia päätelmiä on tehnyt myös Näykki (2020) tarkastellessaan kymmenen jälkihuollon asiakkaana olevan nuoren asiakasdokumenteista koostuvaa aineistoa. Yksi nuorista oli suorittanut lukion ja kaksi ammattikoulun, mutta muiden osalta opiskelut takkusivat tai niihin ei ollut kiinnitytty laisinkaan (Näykki 2020, 39–40). Entä sitten työelämään siirtyminen? Tätä aihetta ovat tutkineet mm. Ristikari ym. (2016, 100–101), Harkko ym. (2016, 40) sekä Kääriälä (2020, 52). Kaikki edellä mainitut tuovat julkaisuissaan esiin sen, kuinka sijaishuollon asiakkuus nähdään yhtenä riskitekijänä työelämän ulkopuolelle jäämiseen ainakin varhaisaikuisuudessa. Tässäkin on kyse toki ketjureaktiosta, sillä työelämässä vaaditaan usein opintojen tuomaa muodollista pätevyyttä.

Rehellisesti sanottuna kaikki edellä kirjoitettu on totta. Mutta sen lisäksi meidän jokaisen olisi mielestäni hyvä huomioida, että se ei ole koko totuus. Heino (2020, 240) muistuttaa meitä siitä, kuinka käyttämämme kieli ja tuottamamme tieto voivat myös muovata totuutta. Kun puhumme ja kirjoitamme sijaishuollossa olleiden lasten vaarasta syrjäytyä, voimme ajattelemattamme tehdä tästä ajatuksesta itseään toteuttavan ennusteen. Silloin unohtuu se Heinon (2020, 240) kuvaama tosiasia, että kaksi kolmesta sijaishuollossa olleesta pärjää elämässään ihan hyvin. Pärjäämistä tukee erityisesti se, jos lapsi on sijoitettu ennen teini-ikää, sijoitus on ollut kestoltaan joko hyvin lyhyt- tai vastaavasti pitkäaikainen ja lapsen sijoituspaikka on pysynyt samana (Heino 2020, 241; Kääriälä 2020, 52).

Toivoisin, ja niin toivoisivat Heinon (2020, 241–242) mainitsemat nuoretkin, että jokainen lapsi ja nuori nähtäisiin ensisijaisesti omana itsenään, ilman ylimääräisiä leimoja. Nämä leimat voivat aiheuttaa sen, että vanhemmat, sukulaiset, opettajat, naapurit tai läheiset eivät uskalla tarpeen tullessa kääntyä lastensuojelun puoleen: pelätään, että lastensuojelun asiakkuus pilaa elämän. Tai sijaishuollossa ollut lapsi tai nuori alisuoriutuu, koska ajattelee kuuluvansa siihen joukkoon, jolle on tässä yhteiskunnassa annettu pärjäämättömän osa. Erästä arvostamaani ihmistä mukaillen voisin sanoa, että meille jokaiselle on olemassa vain yksi leima ja se leima on ihminen. Yritetään muistaa tämä.

Lähteet

Harkko, J., Lehikoinen, T., Lehto, S. & Ala-Kauhaluoma, M. 2016. Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? Nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmä. Helsinki: Kela. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/170035/Tutkimuksia144.pdf?sequence=4&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Heino, T. 2020. Mikä auttaa? Tutkimusperustaiset ja käytännössä toimivat työmenetelmät teininä sijoitettujen lasten hoidossa. Helsinki: THL, Itla. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140861/RAP2020_012_Mik%C3%A4%20auttaa_22022021.pdf?sequence=9&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Kääriälä, A. 2020. ALWAYS A STEP BEHIND? Educational and Employment Transitions among Children in Out-of-home Care. Helsingin yliopisto. Valtiotieteiden tiedekunta. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/317968/alwaysas.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Lehtotie, K. 2018. SELVIYTYMINEN, SYRJÄYTYMINEN JA OSALLISUUS-Jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten kokemuksia jälkihuollosta. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104869/1546434672.pdf?sequence=1 [viitattu 1.5.2023].

Näykki, R. 2020. JÄLKIHUOLLOSTA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN-Nuorten tuen polut sosiaalityöntekijöiden laatimissa asiakasdokumenteissa. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/120988/N%C3%A4ykkiRitva.pdf?sequence=2&isAllowed=y [viitattu 1.5.2023].

Ristikari, T., Törmäkangas, L., Lappi, A., Haapakorva, P., Kiilakoski, T., Merikukka, M., Hautakoski, A., Pekkarinen, E. & Gissler, M. 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä-25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Nuorisotutkimusseura. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131119/URN_ISBN_978-952-302-712-1.pdf?sequence=1 [viitattu 3.5.2023].

Kirjoittaja

Katja Saikkonen on kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Xamkissa.

Jälkihuollosta kohti itsenäistä elämää

Kirjoittaja: Sara Lähteenmäki

Kuva: Pixabay.com

Olen toiminut ohjaajana kahdessa eri nuorisokodissa, ja erityisesti jälkimmäinen työkokemukseni avasi silmiä sille, että jälkihuoltoon siirtyminen tulisi saada organisoitua paremmin kuin se tänä päivänä ehditään tehdä.

Sijaishuollon kustannukset ovat hyvin korkeita, ja pahimmassa tapauksessa nuoren siirryttyä jälkihuoltoon saattaa elämä romahtaa entiselleen, jos tuki ei ole riittävä tai oikein kohdennettu kullekin nuorelle. Parhaassa tapauksessa jälkihuollolla voidaan mahdollistaa sijoituksen ja sitä edeltävien lastensuojelun toimenpiteiden tulosten jatkuvuus ja tukea onnistunutta siirtymää pois sijaishuollosta. Sijaishuollosta siirtyminen jälkihuoltoon on yhtä tärkeä kuin muutkin siirtymävaiheet lastensuojeluprosesseissa ja siksi siihen tulee panostaa riittävästi. (Pukkio & Hipp 2016.)

”Kaikista tärkein asia nuoren jälkihuollon onnistumiseksi olisi ennakointi ja nuoren vahva osallistaminen suunnitteluun jo sijaishuollon aikana.”

Olen itse haaveillut ja suunnitellut perustavani lastensuojelun jälkihuoltoon palvelukonseptin, joka ei mahdollistaisi tällaista putoamista. Haluaisin hyödyntää siinä itselleni tuttua etsivän nuorisotyön työotetta ja -menetelmiä yhdistäen sen sosiaalihuollon palvelutuotantoon. Etsivää nuorisotyötä ja jälkihuoltoa yhdistää vapaaehtoisuuden periaate, joka voisi toimia voimavarana nuorelle myös jälkihuollon työskentelyssä. Ajattelen, että kaikista tärkein asia nuoren jälkihuollon onnistumiseksi olisi ennakointi ja nuoren vahva osallistaminen suunnitteluun jo sijaishuollon aikana. Tärkeää olisi huomioida jokaisen yksilölliset tuen tarpeet ja voimavarat, koska ne voivat vaihdella yksilöiden välillä hyvin suuresti.

Nuorten elämänpolut jatkuvat sijaishuollon jälkeen hyvin eri tavoilla. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että myös palveluiden kattavuudessa huomioitaisiin tämä kirjo. Mielestäni on vääryys, että nuoren odotetaan heti täysi-ikäistyttyään ja sijaishuollosta muuttaessaan osaavan ottaa elämästään vastuuta. Sijaishuollossa nuoren oma toimijuus jää usein ohueksi, koska ohjaajat tekevät paljon nuoren puolesta. Kun nuoren sijaishuolto päättyy, on hänellä usein samanaikaisia haasteita edessään: sijaishuoltopaikasta irtaantuminen fyysisesti ja emotionaalisesti, muutto toiselle paikkakunnalle, opiskelu tai työnteko sekä oman paikan löytäminen elämässään ja ympäröivässä maailmassa. (Pukkio & Hipp.)

Yhteiskunta teki oikein siinä, että jälkihuollon ikärajaa nostettiin muutamia vuosia sitten 21 vuodesta 25 vuoteen. Perustelen näkemykseni sillä, että täysi-ikäistymisen ja mahdollisesti koko elämän kestäneen sijoituksen jälkeen kolme vuotta on liian lyhyt aika opetella itsenäistymistä ja itsensä löytämistä. Nyt työskentelyaikaa jää yhteensä seitsemän vuotta, jos tarve niin vaatii ja nuori sitoutuu tähän.

Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin (YEE)-hanke on Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke, jossa yhtenä tavoitteena on nuorten tarpeisiin vastaavien, integroitujen palvelu- ja toimintamallien kehittäminen sekä monialaisen yhteistoiminnan vahvistaminen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022). Toivon, että tällä hankkeella saataisiin luotua jälkihuoltoon pysyviä rakenteellisia muutoksia ja lisättyä nuorten osallisuutta.

Uusia palveluntuottajia jälkihuoltoon varmasti tarvitaan, koska jälkihuollon asiakasmäärät ovat nousseet, kun tarkastellaan lastensuojelun keskusliiton tekemiä tilastoja vuosilta 1996 – 2014. Vuonna 1996 jälkihuollossa on ollut nuoria 1 327, vuonna 2014 vastaava luku on ollut 7 482. (Pukkio & Hipp.) Luku on siis yli viisinkertaistunut parinkymmenen vuoden aikana.

Peräänkuulutan aina luottamuksellisuutta ja vapaaehtoisuutta nuorten kanssa työskentelyssä. Jälkihuollon ollessa nuorelle vapaaehtoista ja nuoren ollessa täysin päätösvaltainen omassa elämässään, on hyvin keskeistä ohjata ja tukea nuorta asettamaan häntä itseään edistäviä tavoitteita jälkihuollon työskentelylle. Nuorelle pitää saada luotua tunne, että hänen kanssaan työskentelevä aikuinen välittää oikeasti ja  luottaa nuoreen. Tällöin luottamussuhteen syntyminen mahdollistuu myös toisinpäin. Työntekijän asenne ja aitous välittyvät nuorelle niin hyvässä kuin pahassa ja vaikuttavat olennaisesti työskentelyn sujuvuuteen. Myös Xamkissa toteutetussa tutkimuksellisessa opinnäytetyössä Essoten jälkihuoltopalveluille yhdeksi tulokseksi nousi nuorten toive ottaa heidät vastaan ihmisinä ongelmien sijaan, työntekijöiden suurempi määrä sekä pienempi nuorten määrä työntekijää kohden. (Mustonen & Mäkinen 2022.) Opinnäytetyön tuloksista välittyi itselleni lukijana kuva siitä, kuinka nuoret kaipaavat luotettavaa rinnalla kulkijaa, jolla on aikaa kohdata.

Kirjoituksellani haluan herättää sosiaalialan toimijoita pohtimaan aihetta ja miettimään omissa organisaatioissaan jälkihuollon toteuttamista sekä siirtymää sijaishuollosta jälkihuoltoon. Oman jälkeni tähän aion jättää sitten, kun toimin yrittäjänä jälkihuollon parissa.

Lähteet

Mustonen, H. & Mäkelä, M. 2022. Asiakastyytyväisyyskysely lastensuojelun jälkihuollon asiakkaille. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/786165/mustonen_henna_m%E4kel%E4_marjo.pdf?sequence=2 [viitattu 9.2.2023].

Pukkio, S. & Hipp, T. (toim.). 2016. Mikä jälki jää? Opas lastensuojelun jälkihuoltotyöhön. Lastensuojelun keskusliitto. Helsinki. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/Opas-lastensuojelun-jalkihuoltotyohon-120616-1.pdf [viitattu 10.2.2023].

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2022. Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin (YEE)-hanke. WWW-dokumentti. Päivitetty 7.7.2022. Saatavissa: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/yhdessa-aikuisuuteen-elamassa-eteenpain-yee- [viitattu 12.2.2023].

Kirjoittaja

Sara Lähteenmäki on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Nuorten työpajat sote-uudistuksen myrskyn silmässä

Kirjoittaja: Heli Turve

Nuorten työpajatoiminta on murroksessa sote-uudistuksen astuessa voimaan vuoden 2023 alussa. Sote-uudistuksen myötä kuntouttava työtoiminta siirtyy hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle eivätkä siten kunnalliset työpajat voi enää tuottaa kuntouttavaa työtoimintaa tai tarjota toimintaa kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla. Tämä voi monessa kunnassa johtaa työpajatoiminnan alasajoon.

Nuorten työpajat ovat perinteisesti tarjonneet valmennusta kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla joko suoraan omilla sopimuksilla tai niin sanotulla kumppanuusmallilla, jossa valmentautuja ohjautuu sotepalveluntuottajan sopimuksilla nuorten työpajalle. Kuntouttavan työtoiminnan sopimusmuutokset vaikuttavat suoraan nuorten työpajojen asiakasmääriin, ja sitä kautta toiminnan jatkuminen on varsinkin pienillä paikkakunnilla uhattuna.

Nuorten työpajat toimivat monilla paikkakunnilla AVI-rahoitteisina hankkeina, jotka ovat saaneet toimintaansa erityisavustusta. AVIn myöntämä eritysavustus on toiminnan kannalta merkittävä tekijä, sillä pelkästään kuntarahoituksella työpajatoimintaa ei pienillä paikkakunnilla pystyttäisi välttämättä tarjoamaan lainkaan.

Nuorten työpajojen ja etsivän nuorisotyön kattojärjestön Into ry:n mukaan Sote-uudistus on heikentämässä nuorten työpajapalveluiden saatavuutta. Lisäksi muutokset TE-palveluissa tuovat omia haasteita nuorten palveluihin työllisyyspalveluiden siirtyessä kuntien hoidettavaksi vuoden 2024 alussa. Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllisyyden edistäminen edellyttää tarpeisiin vastaavia palveluita. Nykyisillä kunnallisilla nuorten työpajoilla toteutettava kuntouttava työtoiminta tarjoaisi tähän hyvät mahdollisuudet (Into ry 2022).

Nuorten työpajojen keskeisin tehtävä on nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja palveluiden tarjoaminen syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ja tätä kautta aktiivisena toimijana toimiminen niin kunnallisella kuin yhteiskunnallisella tasolla.

Sote-uudistus tuo palvelukentälle muutoksia, jotka voivat heikentää kuntalaisten palveluita sosiaali- ja terveyspalveluiden keskittyessä yhä vahvemmin kasvukeskuksiin. Erityisesti nuorille suunnattuja palveluita on pienissä kunnissa entuudestaan vähän tarjolla, minkä vuoksi nuorten työpajojen tarjoamat palvelut alle 29-vuotiaille nuorille ovat merkityksellisiä ja helposti saatavia. Apu, ohjaus ja tuki ovat siellä, missä nuoria kohdataan. Sote-uudistuksen myötä pelkona on, että nuorten palvelut heikkenevät eivätkä nuorten vaikuttamismahdollisuudet omiin palveluihinsa enää toteudu.

Sote-uudistuksen keskellä tulevaisuuden toiminnan turvaamiseksi nuorten työpajoilta vaaditaan aktiivisuutta toiminnan sekä yhteistyön eri muotojen kehittämisessä yhdessä sote-toimijan kanssa. Mikäli työpajojen toimintaa kyetään jatkamaan, nuorten työpajat voivat edelleen tarjota luonnollisen jatkopolun kuntouttavasta työtoiminnasta työkokeiluun nuorten työpajalle. Tavoitteena niin hyvinvointialueella kuin nuorten työpajoilla tulisi olla suunnitelmallinen yhteistyö, jolla tuetaan nuorten polkua kohti opintoja tai työelämää.

Nuorten työpajojen toiminnan turvaamisen tulisi olla sekä hyvinvointialueiden että kuntien yhteinen tavoite. Syrjäytymisen ehkäiseminen on yhteiskunnallisestikin merkittävä tavoite, ja siihen sitoutumisen tulisi olla yhteinen päämäärä. Siksi myös eri sopimusvaihtoehtoja ja toiminnan järjestämistä olisi hyvä pohtia kuntien ja hyvinvointialueiden kesken siten, että nuorille kohdennetut monipuoliset palvelut säilyvät pienissäkin kunnissa vielä vuoden 2023 jälkeen. Keskeistä on nuorisolain mukaisen toiminnan jatkumisen turvaaminen, nuorten osallisuuden tukeminen sekä kunnan roolin selkiyttäminen muutostilanteessa.

Kuva: Heli Turve

Kirjoittaja

Heli Turve on nuorten työpajan työtoiminnan ohjaaja, sosionomi AMK.

Lähteet

Into ry, artikkeli: Ratkaisut kunnallisen työpajatoiminnan turvaamiseksi sote-uudistuksessa, saatavissa: https://www.intory.fi/ajankohtaista/uutiset/into-ratkaisut-kunnallisen-tyopajatoiminnan-turvaamiseksi-sote-uudistuksessa/ (viitattu 02.12.2022).

Turvallinen ja hallittu siirtymä hyvinvointialueelle

Kirjoittajat: Miila Anttila, Sara Huttunen ja Anna Vinni

Työntekijän kokema osallisuus vahvistaa resilienssiä ja kykyä selvitä työelämän muutoksista. Osallisuus muutoksessa vahvistaa selviytymiskykyä työssä, lisää vaikuttamisen mahdollisuuksia ja luottamuksen tunnetta.

Kuva: Pixabay.com

Suomen lähihistorian suurimman hallinnollisen muutoksen H-hetki lähestyy: sote-uudistuksen myötä uudet hyvinvointialueet aloittavat toimintansa 1.1.2023. Opiskeluhuollon palvelut siirtyvät kuntien järjestämisvastuulta hyvinvointialueiden toimiksi. Innostuimme tarkastelemaan tulevaa muutosta Kymenlaakson opiskeluhuollon työntekijöiden näkökulmasta. Erityisen kiinnostuneita olimme siitä, millaisia positiivisia vaikutuksia työntekijöiden osallistamisella suunnittelutyöhön voi olla.

Kymenlaaksossa aloitettiin opiskeluhuollon palveluiden yhteiskehittäminen hanketyönä vuoden 2022 alussa. Yhteiskehittämisen tavoitteena on mahdollistaa yhdenvertaiset opiskeluhuollon palvelut kaikille Kymenlaakson oppilaille ja opiskelijoille. Lisäksi pyritään parantamaan palveluiden saatavuutta sekä varmistetaan yhteisöllisen työn säilyminen ensisijaisena opiskeluhuollon muotona. (Opiskeluhuollon uutiskirje 2022.) Erityisesti on pohdittu, mitä kaikkea pitää olla yhteisesti sovittuna ja mitkä asiat tulee olla valmiina, jotta olo olisi turvallinen siirryttäessä tekemään työtä hyvinvointialueella.

Yhteiskehittämisen tueksi on luotu ohjaus- ja projektiryhmät, joissa on määritelty muutostyön tavoitteet, tarpeet ja resurssit sekä arvioitu muutostyön riskit ja laadittu aikataulu kehittämistyölle (Vallenius 2022). Yhteiskehittäminen on ihmisten välistä tavoitteellista yhteistyötä, joka edellyttää tasavertaista osallistumista. Kymenlaakson opiskeluhuollon yhteiskehittämisessä on otettu työntekijät osalliseksi, ja he ovat kokeneet tulleensa kuulluiksi.

Näkemyksemme mukaan työntekijöiden osallisuuden lisääminen yhteiskehittämisessä vahvistaa luottamusta työntekijöiden ja esihenkilöiden välillä. Osallisuuden tavoitteena on antaa työntekijöille vastuuta työn kehittämisestä. Alasoinin (2021, 52) mukaan vahvistamalla henkilöstön osallisuutta uusien asioiden suunnittelussa voidaan lisätä henkilöstön ymmärrystä työnkuvasta osana kokonaisuutta. Osallisuutta lisäämällä voidaan lisätä myös henkilöstön sitoutumista omaan työtehtävään. Vaikutusmahdollisuudet synnyttävät hallinnan tunnetta kehitteillä olevista asioista.

Kehittämistyön ydin on yhdessä tekeminen. Vaativankin haasteen kohtaaminen, ymmärtäminen ja ratkaiseminen onnistuu usein yhdessä. (Järvensivu 2019, 53–54.) Mutta mikä olisi sopiva yhteiskehittämisen muoto asiakkaiden osallisuuden varmistamiseksi? Myös Kymenlaakson yhteiskehittämiseen osallistuvilla ryhmillä on ollut huolta siitä, tulevatko lapset ja perheet kuulluiksi hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa. Unohtuuko opiskeluhuollon asiakkaiden osallisuus organisaatiomuutoksen keskellä?

Työntekijän osallisuus muutoksessa vahvistaa selviytymiskykyä työssä, lisää vaikuttamisen mahdollisuuksia ja luottamuksen tunnetta. Koska asiakaslähtöisyys on opiskeluhuollossa merkityksellinen työtä ohjaava arvo, koemme, että asiakkaiden kuulluksi tuleminen muutostyössä olisi ensiarvoisen tärkeää. Myös Tuurnas ym. (2016, 117) ovat todenneet, että oleellista olisi löytää tasapaino julkisten palveluiden toimintamallien, asiakaslähtöisyyden ja avoimuuden välillä. Näin palveluiden arvo rakentuu asiakkaita varten.

Kirjoittajat

Miila Anttila, koulukuraattori, opiskelija/Hyvinvoinnin edistäminen YAMK,

Sara Huttunen, varhaiskasvatuksen opettaja, opiskelija/Hyvinvoinnin edistäminen YAMK,

Anna Vinni, opiskeluhuollon kuraattori, opiskelija/Hyvinvoinnin edistäminen YAMK

Lähteet

Alasoini, T. 2021. Työntekijöiden muuttuva rooli työelämän kehittämispuheessa. Teoksessa Kettunen, P. (toim.). Työntekijän osallisuus. Mitä se on ja mitä sillä tavoitellaan. Helsinki: Gaudeamus Oy, 38–54.

Järvensivu, T. 2019. Verkostojen johtaminen: opi ja etene yhdessä. Helsinki: Books on Demand.

Opiskeluhuollon uutiskirje. 2022. Kymenlaakson hyvinvointialue. Opiskeluhuolto sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://kymenhva.fi/opiskeluhuolto-sosiaali-ja-terveydenhuollon-uudistuksessa/ [viitattu 12.10.2022].

Tuurnas, S., Kurkela, K. & Rannisto, P. 2016. Osallisuuden monet kasvot. Teoksessa Rannisto, P. & Tienhaara, P. (toim.) Sote-palvelut markkinoilla, tavoitteita, toiveita ja ristiriitoja. Tampere: Tekes, 103–124. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://library.oapen.org/bitstream/handle/20.500.12657/31944/621500.pdf?sequence=1#page=11 [viitattu 9.10.2022].

Vallenius, S. 2022. Opiskeluhuollon kehittäminen. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushanke. Muutostyö vuonna 2022. Perhekeskus. PDF-dokumentti.

Osallisuudesta eväitä elämään

Kirjoittajat: Eveliina Mannila ja Milla Mäiseli

Haastattelimme opintoihimme liittyen lastenkodissa työskentelevää sosionomia, ja hän nosti esiin työnsä tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi lasten ja nuorten osallisuuden lisäämisen. Tästä muotoutui blogikirjoituksemme aihe liittyen osallisuuteen sijaishuollossa ja sen antamiin valmiuksiin nuorten itsenäistymiseen.

Mitä laki sanoo osallisuudesta?

Lastensuojelulaissa (13.4.2007/417) määrätään lapsen osallisuudesta. Lain mukaan lasta tulee kuulla häntä itseään koskevassa lastensuojeluasiassa, jos se ei ole haitaksi tai vaaraksi hänelle itselleen tai hänen läheisilleen. Lapsen mielipide ja toivomukset tulee ottaa huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (8.4.1983/361) ohjeistaa myös, että sijaishuollon tehtävänä on kasvattaa lasta vastuullisuuteen ja aikuisuuteen sekä edistää ja tukea lapsen itsenäistymistä.

Millaiset valmiudet osallisuus ja itseään koskevien päätösten tekoon osallistuminen antaa nuorten itsenäistymiseen? Tähän kysymykseen lähdimme etsimään vastauksia.

Millaiset eväät itsenäistymiseen tarjotaan sijaishuollossa?

Leinosen (2017) pro gradu -tutkielman mukaan sijaishuollossa olevien nuorten osallisuus on hyvin vajavaista, erityisesti itsenäistymiseen liittyen. Merkittävä vaikutus nuorten osallisuuden mahdollistajana ja nuorten itsenäistymiseen liittyvien taitojen valmentamisessa on nimenomaan sijaishuoltopaikalla.

Nuoret saavat Lahtisen (2017) mukaan hyvin vaikuttaa jatko-opintojen ja sijaishuollon jälkeisen asuinpaikan valintaan. He kaipaavat kuitenkin enemmän tietoa vaihtoehdoista. Nuoret pitivät työntekijöiden antamaa tietoa hyvin koulu- ja työkeskeisenä.  Esimerkiksi eräs nuori koki tulleensa täysin torpatuksi, kun hän suunnitteli koulukodin jälkeen pitävänsä pari välivuotta totutellen koulukodin ulkopuoliseen elämään. Ohjaajan mielestä hänen olisi ollut parempi hakeutua suoraan jatkokoulutukseen. (Lahtinen 2017.)

Nuoret nostivat Lahtisen (2017) haastatteluissa esiin käytännön työ- ja harrastuskokeilujen järjestämisen sekä koulukodin ulkopuolella vietetyn ajan parhaina tapoina lisätä osallisuutta tukevaa tulevaisuuden suunnittelua. Nuorilla oli myös pelkoa siitä, onko heillä riittävästi taitoja siviilielämään koulukotielämän jälkeen.

Millaisia eväitä nuoret kaipaavat itsenäiseen elämään?

Nuoret toivat esille haluavansa tietoa ja käytännön neuvoja liittyen raha-asioihin ja ihmissuhteisiin. Lahtisen haastattelemilla nuorilla oli tunne, etteivät he saa riittävästi ohjausta ja opetusta tulevaisuutta varten ajan puutteen vuoksi. Tässä esimerkkinä erään nuoren kokemus: ”Mut kerran ku mä olin yksin tääl ja muut oli lomil ja tääl oli kaks ohjaajaa ni katottiin netis tuntikausii kaikkii asumisjuttuja ja koulujuttuja.” (Lahtinen 2017.) Juuri tällaista kiireetöntä keskustelua nuoret kaipaavat.

Lähteet

Lahtinen, H. 2017. Nuorten kokemukset osallisuuden ja kuulluksi tulemisen toteutumisesta koulukodin arjessa. Turun yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201708047866 [viitattu 7.5.2021].

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 

Leinonen, P. 2017. Nuorten kokemuksia osallisuudesta ja suunnitelmallisesta sosiaalityöstä sijaishuollon aikana. Lapin yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201703101092 [viitattu 6.5.2021]. 

Kirjoittajat

Kirjoittajat Eveliina Mannila ja Milla Mäiseli opiskelevat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sosionomeiksi ensimmäistä vuotta.

Kaksisuuntainen kotoutuminen – molemminpuolista sopeutumista, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta

Saija Heikkinen ja Emilia Tirranen

Opiskelemme sosiaalialan YAMK-tutkintoa hyvinvoinnin edistämisen koulutuksessa. Opintojaksolla Muuttuva sosiaalityö ja sosiaalinen todellisuus kirjoitimme artikkelin, jossa tutkimme maahanmuuttajien yhteiskuntaan integroitumisen teemaa. Tämä blogikirjoitus on tiivistelmä artikkelimme keskeisestä sisällöstä.

Kotoutumista ajatellaan herkästi vain muualta Suomeen muuttavien tehtävänä ja heitä koskettavina poliittisina toimina. Myönteistä ja aktiivista kotoutumista voidaan edistää oikein kohdennetulla kotoutumis-, työllisyys-, koulutus- ja sosiaalipolitiikalla. Kotoutuminen on kuitenkin paljon muutakin. Yksilön tunteeseen kotoutumisesta liittyvät osallisuus, sosiaaliset suhteet kantaväestön kanssa, kielitaito sekä kuulluksi ja nähdyksi tuleminen. Kotoutumisen tunteen syntymiseen vaikuttavat kantaväestön asenteet ja suhtautuminen. Olemalla avoimia ja vastaanottavaisia, luomme edellytykset tulla osaksi yhteiskuntaamme. Parhaiten kotoutuminen onnistuu yhteiskunnassa, jossa ollaan vastaanottavaisia ja annetaan maahanmuuttajille mahdollisuus toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina jäseninä.

Sosiaalityön yksi keskeinen tehtävä on osallisuuden vahvistaminen. Sosiaalityön haaste maahanmuuttotyössä on löytää ja luoda aitoja kohtaamispaikkoja maahan muuttaneiden ja kantaväestön välille. Tätä haastavat osaltaan paitsi palvelujärjestelmän pirstaleisuus ja palvelupolkujen putkimaisuus, myös urautuneet ajatusmallit toimia toisin. Palvelujärjestelmien pirstaleisuutta tulisi eheyttää palvelujärjestelmien selkeyttämiseksi. Palvelupolkujen putkimaisuudesta tulisi pyrkiä kohti yksilöllisempiä palvelu- ja ohjauskokonaisuuksia asiakkaan henkilökohtaiset tarpeet huomioon ottaen. Samalla tulisi löytää ja luoda aitoja ja arkipäiväisen luontaisia kohtaamismahdollisuuksia maahan muuttaneiden ja kantaväestön välille molemminpuolisen kotoutumisen edistämiseksi.

Kaksisuuntaisella onnistuneella kotoutumisella voi olla molemminsuuntaisia vaikutuksia koettuun hyvinvointiin. Suomen kansainvälistyessä maahanmuuttajien mukanaan tuoma sosiaalinen ja inhimillinen pääoma rikastuttaa paitsi suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa myös suomalaisuutta. Maahanmuutto pakottaa tarkastelemaan suomalaisuutta uudesta näkökulmasta ja sietämään erilaisuutta. Joudumme tarkastelemaan erilaisuutta myös oman kulttuurimme sisällä, pohtimaan, mitä on suomalaisuus ja millainen merkitys sillä on itsellemme. Tunnistamalla muun muassa omat juuremme, käyttäytymismallimme ja kulttuuriperimämme opimme ymmärtämään sekä muita että itseämme. Ymmärtämällä mistä omat ennakkoluulomme tai pelkomme syntyvät voimme niitä poistaa ja lisätä hyvinvointiamme.

Suomeen lisääntyneen maahanmuuton myötä suomalaisuuden uudelleen tarkastelusta on tullut ajankohtaista. Uudistunut suomalaisuus vaatii molemminpuolista sopeutumista, ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Yhdessä luomme uuden määritelmän suomalaisuudelle, jolloin myös kantaväestö kotoutuu uuteen suomalaisuuteen.

Kirjoittajat

Saija Heikkinen, sosionomi AMK

Emilia Tirranen, sosionomi AMK

Sosiaalialan YAMK-opiskelijat, Xamk