Sosiaalinen media nuorisotyössä

Kirjoittajat: Kia Lahenius ja Sani Saijets

Sosiaalinen media on nykyään osa arkipäiväämme. Erityisesti nuoret käyttävät paljon aikaa sosiaalisessa mediassa ja hyödyntävät sen eri palveluita. Vanhemmat taas pyrkivät sinnittelemään mukana sosiaalisen median muuttuvilla alustoilla. Nuorisotyöntekijät ovat huomanneetkin sosiaalisen median olevan hyvä kanava viestiä nuorten kanssa, koska lähes jokaisella nuorella on oma puhelin ja käytössä edes jokin sosiaalisen median palvelu. 

Eri sosiaalisen median alustojen hyödyntäminen työssä 

Sosiaalinen media kattaa paljon erilaisia keskustelualustoja ja kuvasivustoja. Keskustelualustoilla, kuten esimerkiksi Whatsapp, Twitter, Facebook ja Snapchat, nuorisotyöntekijät pystyvät tavoittamaan nuoria ja perustamaan esimerkiksi erilaisia keskusteluryhmiä. Myös yksityisten viestien lähettäminen juuri tietylle henkilölle onnistuu näiden palveluiden kautta.  Nuorten on usein helpompi kertoa omista asioistaan nuorisotyöntekijälle verkossa kuin kasvokkain (Huotari 2015, 49). Keskustelualustoja voidaan hyödyntää myös erilaisten nuorten tapahtumista tiedottamiseen, kuten työpajat, nuorisoillat, retket, leirit sekä teemapäivät. Kuvasivustoja, kuten Instagram, osa nuorista käyttää päiväkirjamaisesti julkaisemalla lähes päivittäin videoita tai kuvia omasta elämästään. Nuorisotyöntekijät voivat tällöin seurata, mitä nuoren elämässä tapahtuu ja tarjota tarvittaessa erilaisia tukia. 

Sosiaalisen median huonot puolet 

Vaikka sosiaalisella medialla onkin paljon positiivisia vaikutuksia nuorisotyössä, ei ongelmilta voida välttyä. Koska nuoret saattavat ottaa yhteyttä nuorisotyöntekijään mihin aikaan vuorokaudesta tahansa, voi työ- ja vapaa-ajan erottaminen olla vaikeaa (Huotari 2015, 38). Sosiaalisessa mediassa nuorten on helpompaa valehdella omasta tilanteestaan ja jopa esiintyä toisena henkilönä. Koska sosiaalinen media muuttuu jatkuvasti, osa nuorisotyöntekijöistä ei pysy muutoksessa mukana eikä näin ollen pysty hyödyntämään sosiaalista mediaa työssään (Kallio 2015, 63). Koska sosiaalisen media alustat ovat julkisia, osa työntekijöistä kokee tietoturvan olevan heikko. Esimerkiksi nuorten kertomat asiat voivat helpommin levitä eteenpäin ulkopuolisille.   

Lähteet 

Huotari, J. 2015. Etsivä löytää vai löytääkö. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Pro gradu -työ. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/46509/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201507142579.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 6.5.2021]. 

Kallio, A. 2015. Sosiaalinen media nuorisotyössä. Jyväskylän yliopisto. Tietotekniikan laitos. Pro gradu -työ. PDF-dokumentti. Saatavissa: URN:NBN:fi:jyu-201502111284.pdf [viitattu 6.5.2021]. 

Kirjoittajat

Kirjoittajat Kia Lahenius ja Sani Saijets opiskelevat ensimmäistä vuotta sosionomeiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. 

Tukiperhe arjen voimavarana

Kirjoittajat: Laura Hemmilä ja Julia Tiihonen

Valitsimme blogin aiheeksi tukiperhetoiminnan sen ajankohtaisuuden ja oman kiinnostuksemme vuoksi. Tukiperhetoiminta on ollut tarpeellista aina, mutta nykyaikana perheiden sosiaaliset verkostot ovat kaventuneet entisestään. Isovanhemmat ja perheille muut tärkeät verkostot voivat olla fyysisesti kaukana tai heitä ei vain ole olemassa. Vanhemmat tarvitsevat normaalissa arjessaan perheen ulkopuolisia ihmissuhteita ja tukea jaksamiseensa. Mikäli ongelmat alkavat kasautua, perheen ulkopuolisen avun tarve on suorastaan välttämätöntä. Tällöin tukiperhetoiminta tarjoaa tarvittavan intervention.

Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa perheiden tukena ovat erilaiset palvelut ja tukitoimet, mutta toisinaan apua tarvitaan niin ammattilaisilta kuin välittäviltä kansalaisilta. Lastensuojelun avohuollon tukiperhetoimintaa tuottavat niin ammattilaiset kuin vapaaehtoiset. Lastensuojelua käyttävien perheiden tulee saada heidän tarpeisiinsa vastaavaa tukea oikea-aikaisesti ja riittävästi. (Matilainen 2008, 8.) Tukiperhetoiminnan pääpaino on tarjota hyvän elämän eväitä lapselle vanhempien ja kasvuympäristön merkitystä unohtamatta (Matilainen 2008,13).

Voidaan todeta, että koti punoo yhteen arjen ja hyvinvoinnin. Hyvinvointi liittyy vahvasti myös vuorovaikutukseen ihmisten kanssa, siihen, ketkä koetaan läheisiksi. Tämä koko perheen kattava hyvinvointi sisältää sosiaaliset suhteet, talouden ja mahdollisuuden itsensä toteuttamiseen, jota myös tukiperhetoiminta tukee (Haulivuori 2015, 25). Ideaalitilanteessa, jossa peräänkuulutetaan molempien perheiden hyvinvointia, yhteydenpito perheiden välillä? jatkuu vielä virallisen tukisuhteen loputtua (Matilainen 2008, 38).

Monilta lastensuojelun piirissä olevien perheiden lapsilta puuttuu elämästään isä tai miehen malli, jolloin tukiperheen tarjoama esimerkki tasavertaisista vanhemmista ja lapsista on koettu tärkeäksi (Matilainen 2008,82). Toinen näkökanta perustuu arvomaailman muutokseen terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Monet lastensuojelua käyttävät perheet ovat saaneet tukiperheiltään oppeja ja kannustusta parempiin elintapoihin (Haulivuori 2015, 59). Näitä muutoksia ovat muun muassa arjen rytmittäminen, perheen yhteiset liikunta- ja pelihetket sekä säännölliset ruokailut, joihin sisältyy lämpimät ateriat.

Tukiperhetoiminta antaa lapsille elämän eväitä ja turvallisuuden tunnetta sekä rajoja ja rakkautta. Tämä on syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen kannalta erittäin tärkeää, ja tällä pyritään turvaamaan kaikille lapsille ja nuorille tasavertaiset mahdollisuudet selvitä elämässä eteen päin parhaalla mahdollisella tavalla. Konkreettinen esimerkki on saavuttaa toisen asteen tutkinto tukiperheeltä saadun tuen ja mallin avulla. Tukiperheet ovatkin mitä suurimmassa määrin lastensuojelua käyttävien perheiden arjen voimavara.

Lähteet

Haulivuori, K. 2015. ”Vähän erilaista elämää näki” – Tukiperheessä lapsuudessaan käyneiden aikuisten näkemyksiä arvoista tukiperhetoiminnassa. Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Pro gradu -työ. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/98238/GRADU-1449496008.pdf?sequence=1 [viitattu 4.5.2021]

Matilainen, M. 2008. ”Tärkeä lastensuojelun tukimuoto, jota ei voi hoitaa toisella kädellä” : Jyväskyläläisten lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä tukiperhetoiminnasta. Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Pro gradu -työ. WWW-dokumentti. Saatavissa: URN:NBN:fi:jyu-201207182100.pdf [viitattu 4.5.2021].

Kirjoittajat

Kirjoittajat Laura Hemmilä ja Julia Tiihonen ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoita.

Miten korona vaikuttaa nuorten kasvuun?

Kirjoittajat: Noora Lambert ja Sonja Rapo

Tunteiden avulla luomme elämäämme tavoitteita eli jonkun motivaattorin, joka vie meitä eteenpäin. Järki kertoo meille, miten saavuttaa tavoitteet ja toimia niiden mukaan. Aivomme lähettävät viestin tunnetilasta, joka leviää pikkuhiljaa kehossamme ja voimme tunnistaa sekä sanoittaa tunnetiloja. Tunteet ovat oleellisesti tärkeä osa ihmissuhteitamme sekä sitä, miten luomme uusia suhteita ja ylläpidämme jo olemassa olevia. (Paavola 2020, 14–16.)

Lähdimme Ylen artikkelin (Vähäsarja 2021) innoittamana keskustelemaan tässä blogitekstissä siitä, miten korona tulee vaikuttamaan pienten lasten tunne-elämän kehitykseen tulevaisuudessa. Keskustelumme siirtyi kuitenkin nuorten jaksamiseen ja tunne-elämän kehittymiseen koronan aikana, jota tässä kirjoituksessa käsittelemme.

Positiivisia kokemuksia ja tunne-elämän harjoitteluja

Nuorten olisi erityisen tärkeää saada positiivisia ja turvallisia tunnekokemuksia, jotta heidän tunne-elämänsä voisi kehittyä mahdollisimman myönteiseksi ja tasapainoiseksi. Hyvä kohtaaminen, läsnäolo, hyväksytyksi tuleminen sekä hyvä tunneyhteys läheisiin ovat asioita, jotka tukevat hyvää ja tasapainoista tunnekehitystä nuoruudessa. (Heikkinen & Nieminen 2019, 13–14.) Korkiamäen (2013) mukaan nuorille tärkeimpiä ihmissuhteita ovat omat kaveri- ja ihmissuhteet. Olisi tärkeää, että nuoret pääsisivät harjoittelemaan kognitiivisia, emotionaalisia ja sosiaalisia taitojaan. Taitojen harjoittaminen tukee nuoren itsetunnon ja hyvinvoinnin kasvua ja kehitystä. Ryhmässä toimiessaan nuoret oppivat sosiaalisia taitoja, ja toisiltaan saama tieto tukee kognitiivista kasvua. Luottamus ja tuki ystävien välillä kasvattaa nuoren emotionaalisia taitoja. (Korkiamäki 2013, 43.) Miten käy, jos nuoret eivät pääse harjoittelemaan näitä taitoja yhdessä?

Oleellinen osa nuoruutta on myös aikuisuuteen ja kasvamiseen liittyvien asioiden pohtiminen yhdessä kavereiden kanssa (Korkiamäki 2013, 43). Mihin haen kouluun? Milloin muutan pois kotoa? Mikä on unelma-ammattini? Millainen on unelmataloni? Haluanko aikuisena perhettä? Näitä suuria kysymyksiä pohditaan yhdessä kavereiden kanssa varmasti pitkälle varhaisaikuisuuteen, mutta varsinkin nuoruudessa.

Nuorten uusi arki

Nuorten arki on muuttunut koronan vuoksi monella tavalla ja vaatinut täysin uudenlaiseen tilanteeseen sopeutumista. Monet tärkeät tapahtumat ovat jääneet välistä, kuten vanhojen tanssit, penkkarit ja fuksivuoden tapahtumat. Rajamäen (2021) mukaan suurin osa nuorista luo suhteita hyviin ystäviin, tulevaan puolisoon ja tekevät suuria päätöksiä tulevaisuuden kannalta opintojen ensimmäisinä vuosina. Olennainen osa nuorten itsenäistymistä on yhteenkuuluvuuden tunne perheen ulkopuolisten henkilöiden kanssa.

Muistamme varmasti kaikki nuoruuden jännittävät vaiheet, kuten kotoa pois muuttamisen ja ensimmäisen parisuhteen. Korona vaikuttaa varmasti näihin jokaisen elämään kuuluviin käännekohtiin. Vie varmasti aikaa, että näemme, millä kaikilla tavoilla korona on vaikuttanut nuoriimme. Toivomme, että nuorten pahoinvointiin puututtaisiin tarpeeksi ajoissa sillä, kuten tiedetään, nuorissa on tulevaisuus.

Lähteet

Heikkinen, J., Niemi, A. 2019. Tunteiden kanssa taitavasti- työkalupakki tun-netyöskentelyyn nuorten kanssa. Karelia-ammattikorkeakoulu. Sosiaalialan koulutusohjelma. Opinnäytetyö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/265317/Heikki-nen_Jenni_Niemi_Antti_2019_12_09.pdf.pdf?sequence=2&isAllowed=y https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/70057 [viitattu 27.4.2021]

Korkiamäki, R. 2013. Kaveria ei jätetä! Sosiaalinen pääoma nuorten vertaissuhteissa. Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Akateeminen väitöskirja. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/68124/978-951-44-9124-5.pdf?se-quence=1&isAllowed=y [viitattu: 5.5.2021]

Paavola, S., Laaksonen, T. 2020. Sisältä sanoiksi: Tunnekortit teini-ikäisille. Seinäjoen ammattikorkeakoulu. Sosiaali- ja terveysala. Opinnäytetyö. PDF-dokumentti. Saatavissa: www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/352397/Paavola_Sini.pdf?sequence=7&isAllowed=y [viitattu 27.4.2021]

Rajamäki, T. 2021. Asiantuntijat ovat huolissaan nuorista, joihin korona-aika jättää syvän jäljen: ”Miten muutamaa ikäluokkaa on voitu rajoittaa niin paljon”. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007817792.html [viitattu 10.5.2021]

Vähäsarja, S. 2021. 1-vuotias Kerttu on koko elämänsä nähnyt vieraita vain kaukaa, ja hymytkin jäävät maskien taakse – erikoisella ajalla voi olla hänen kehitykselleen suuri merkitys. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://yle.fi/uutiset/3-11815844  [viitattu 10.5.2021]

Kirjoittajat

Kirjoittajat Noora Lambert ja Sonja Rapo opiskelevat ensimmäistä vuotta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa (XAMK) sosionomeiksi.

Vertaistuen merkitys masennuskuntoutujille

Kirjoittaja: Katri Kuosmanen

Masennus on suurin yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen, selviää Eläketurvakeskuksen (2019) tilastosta. Tämä tarkoittaa valtavaa määrää inhimillistä kärsimystä sekä merkittävää haastetta kansantaloudelle. Mielenterveyspalveluja on saatavilla aivan liian vähän samalla, kun ihmisten ongelmat monimutkaistuvassa maailmassa vain lisääntyvät. Mielenterveyden keskusliiton (2019) julkaiseman mielenterveysbarometrin luvut ovat synkkiä. Mielenterveyden ammattilaisista 91 % kokee, että avuntarvitsijat eivät saa riittävästi mielenterveyspalveluja. Ammattilaisista 94 % kokee, että psykiatriseen hoitoon ei pääse jonottamatta. Mikä on vertaistuen rooli masennuskuntoutujien palveluvalikoimassa?

Vertaistuen mahdollisuudet

Masentuneen kokemusmaailmaa kuvaavat ulkopuolisuus, merkityksettömyys, toivottomuus ja osattomuus. Vertaisuuteen perustuvan kuntoutusmuodon on osoitettu parantavan masennuksesta kärsivien elämänlaatua erityisesti voimaantumisen, itsetunnon, työ- ja toimintakyvyn ja psyykkisen oireilun osa-alueilla (Tuulio-Henriksson ym. 2015, 67). Vertaistukitoimintaan osallistuva sekä saa, että antaa apua. Hän saa osakseen ensiarvoisen tärkeää ymmärrystä ja on tärkeä tuki toisille avuntarvitsijoille. Tämä vahvistaa hänen toimijuuttaan, osallisuuttaan ja merkityksellisyyttään.

Masennus itsessään eristää yksilön ympäröivistä yhteisöistä. Lisäksi mielenterveysongelmiin liittyvä stigma voi vaikeuttaa ongelmasta puhumista ja avun hakemista. Vertaistoimintaan osallistuneet masennuskuntoutujat ovat kokeneet häpeän oman masennuksen ympäriltä hävinneen ja asenteen omaa masennusta kohtaan muuttuneen ryhmätoiminnan ansiosta (Tuulio-Henriksson ym. 2015, 64.) On helpottavaa kohdata toinen ihminen, joka kokee samanlaisia tunteita ja painii samanlaisten ongelmien kanssa kuin itse. Toinen voi sanoittaa omat epämääräiset ja sekavat tuntemukset kouriintuntuvasti. Kun pystyy puhumaan ongelmastaan vertaisille, voi rohkaistua kertomaan siitä myös muille.

Masennuksen aiheuttama häpeä ja sosiaalinen eristäytyminen voivat estää tuen hakemisen ryhmämuotoisista tukitoimista. Ryhmässä toimiminen voi olla hankalaa esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Se, millaiseksi ryhmän vuorovaikutus ja jäsenten roolit muodostuvat, vaikuttaa vastavuoroisen tukisuhteen syntymiseen. Onkin hyvä, että vertaistukea on tarjolla monimuotoisesti ja -kanavaisesti. Kaksikin ihmistä riittää toisilleen vertaisiksi, ja tukea voi saada myös verkon välityksellä. Internetistä vertaistukea hakevat, erityisesti masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivät, arvostavat anonymiteettiä eikä nimettömänä esiintymisellä ole merkittävää vaikutusta vertaistuen hyvinvointivaikutuksiin (Taskinen 2017, 59–60).

Tukimuoto muiden rinnalle

Ihminen on sosiaalinen olento. Silti yhteiskunnassamme vallitsee yksilökeskeisyys ja itsepärjäämisen kulttuuri. Vertaistuen voimaannuttavia vaikutuksia tulisikin hyödyntää niin yhteisöllisyyden vahvistajana kuin erilaisten elämän haasteiden tukimuotona. Synnytyksen kokenut on paras keskustelukumppani ensimmäistä synnytystään jännittävälle, ja alkoholistit saavat samaistumisen kokemuksia AA-kerhoissa. Tuleeko masentunut täysin ymmärretyksi vasta kohdatessaan toisen samasta ongelmasta kärsivän?

Vertaistuki ei ole ammatillisen hoidon korvaaja, mutta se voisi olla matalan kynnyksen tukimuoto vertaansa vailla. Ammatillisesti ohjattunakin vertaistukitoiminta vie vain vähän yhteiskunnan resursseja. Ihmisten toisilleen tarjoamalla avulla ei voida korjata palveluiden saatavuusongelmaa, mutta se voisi olla hyödyllistä niin hoitoon pääsyä jonottaville, hoidon piirissä oleville muiden palveluiden ohella kuin vasta mielen pulmia aprikoiville.

Lähteet

Eläketurvakeskus. 2019. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirrytään yhä useammin masennuksen vuoksi. WWW-dokumentti. Julkaistu 4.4.2019. Saatavissa: https://www.etk.fi/ajankohtaista/tyokyvyttomyyselakkeelle-siirrytaan-yha-useammin-masennuksen-vuoksi/ [viitattu 15.6.2021].

Mielenterveyden keskusliitto. 2019. Mielenterveysbarometri 2019. Helsinki: Mielenterveyden keskusliitto. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.mtkl.fi/toimintamme/julkaisut/mielenterveysbarometri2019/ [viitattu 14.5.2021].

Taskinen, S. 2017. Vertaistuki verkossa. Kuinka internet-välitteistä tukea käytetään? Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/18326/urn_nbn_fi_uef-20170840.pdf [viitattu 14.5.2021].

Tuulio-Henriksson, A., Appelqvist-Schmidlechner, K. & Salmelainen, U. 2015. AMI-kuntoutus Ryhmäpainotteinen kuntoutusmalli työelämässä oleville masennuskuntoutujille. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 138. Kelan tutkimusosasto. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/156631/Tutkimuksia138.pdf?sequence=26&isAllowed=y [viitattu 14.5.2021].

Kirjoittaja

Kirjoittaja Katri Kuosmanen on ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

ADHD – kirous vai siunaus?

Kirjoittajat: Essi Matilainen ja Oskari Välipakka

Joulukuussa 2020 elämäni muuttui kokonaan, kun minulla todettiin ADHD ja sain vihdoin selityksen omalle käytökselleni. Tämän blogin aiheena on aikuisiällä todettu ADHD ja sen mukana tulleet hyödyt ja haitat. Haluamme tuoda ADHD:n hyviä puolia esiin, jotta ymmärrettäisiin, että ADHD ei ole vain riehumista ja sekoilua vaan se voi myös auttaa ihmistä keksimään erilaisia tapoja suoriutua elämästä. Henkilökohtaisesti olen nykyään ylpeä, että minulla on ADHD, ja sosionomin koulutuksen avulla haluan auttaa nuoria ymmärtämään, että se on enemmänkin etu kuin haitta.

Elämäni erilaisena

Lapsena ja nuorena tiesin olevani erilainen kuin muut, mutta minua ei lapsena tutkittu, ja nuoruudessa olin jo kehittänyt tapoja kiertää suurimmat ongelmat, joten en nähnyt syytä vaatia tutkimuksia. Työelämässä kuitenkin huomasin ongelmia, joita muilla ei ollut ja halusin vihdoinkin “tutkituttaa pääni”.

Kun minulla vihdoin todettiin ADHD, se tuli todella suurena helpotuksena, mutta samalla mieleen tuli heti: Miten erilaista elämäni olisikaan, jos olisin saanut avun aikaisemmin? Olen taistellut minäkuvani kanssa koko elämäni. Kun ihminen saa ADHD-diagnoosin aikuisiällä, hänen täytyy tehdä niin sanottu identiteetin uudelleenneuvottelu. Onnistuessaan tämä uudelleenneuvottelu auttaa löytämään toimintatapoja, jotka saavat esille erityisiä voimavaroja, muun muassa ylikeskittymisen sekä luovan ja nopean kyvyn ratkaista ongelmia. (Paavola 2016, 38.)

ADHD:n hyvät puolet?

Olen huomannut muokkaavani tehtäviä niin, että voin käyttää omia ADHD-oireita hyödyksi. Huomasin oppivani ja tekeväni töitä nopeammin ja paremmin, kun opin käyttämään ADHD:ta voimavarana enkä yrittänyt tehdä niin kuin on “normaalia”. Tämä erilainen tapa tehdä asioita on myös tuonut ongelmia, etenkin koulussa. Opettajat voivat opettaa asioita totutulla tavallaan. Kuitenkaan oppilaan saama oikea vastaus eri tavalla tai tavalla, jota hän ei välttämättä osaa selittää, ei tarkoita hänen huijaavan.

On osoitettu, että palveluiden parissa tai palveluissa työskentelevät  työntekijät saattavat rakentaa tarkkaavaisuushäiriöiselle lapselle ongelmakeskeistä identiteettiä, ja on luonnollista, että epäonnistuneen ihmisen identiteetti vaikuttaa negatiivisesti hänen uskoonsa tulevaisuuteen. (Paavola 2016, 38.) On kestämätöntä, että nuori, jolla jo entuudestaan on huono itsetunto, joutuu luokan edessä nöyryytetyksi vain erilaisen ajattelutavan takia. Tällaiset tapahtumat aiheuttivat suuria henkisiä ongelmia myös minulle nuoruudessani. Mielestämme ADHD-tutkimuksia tulisikin suunnata myös ADHD:n positiivisiin vaikutuksiin. Anders Hansenin kirja ADHD voimavarana: missä kohtaa kirjoa olet? käy tätä aihetta tarkemmin läpi, ja suosittelemme suuresti sen lukemista – jos aihe kiinnostaa.

Lähteet

Paavola, V. 2016. Päässä vaan tulee semmonen dikdikdikdik – tarkkaavaisuushäiriöisten aikuisten ammatillinen toimijuus. Jyväskylän yliopisto. Aikuiskasvatustieteenlaitos. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/52398/URN%3aNBN%3afi%3ajyu-201612165137.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 8.5.2021]

Kirjoittajat

Kirjoittajat Essi Matilainen ja Oskari Välipakka ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoita. Teksti on yhteiskirjoitus, vaikka siinä tarkastellaankin ADHD:ta vain toisen kirjoittajan kokemuksista käsin.

Tiesitkö, että jälkihuollon ikärajaa on nostettu?

Kirjoittaja: Janika Pylvänäinen

Jälkihuolto on nuoren pitkäaikaisen avohuollon tai sijaishuollon päättymisen jälkeistä taloudellista, terveydellistä, konkreettista ja psykososiaalista tukea. Sosiaalihuolto on vastuussa siitä, että jälkihuoltoa on mahdollisuutta saada tarpeeksi tarpeisiin nähden. Jälkihuollon tavoitteena on tarjota moniammatillista palvelukokonaisuutta, joka tukee nuoren aikuistumista ja itsenäistymistä sekä vahvistaa nuorta yksilönä ja itsenäisenä toimijana aikuisuuden alkutaipaleella. Tämä vähentää nuoren syrjäytymisriskiä sekä ylisukupolvista huono-osaisuutta. Jälkihuolto on yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein osa nuoren huolenpidon ketjua. Hyvin hoidetulla jälkihuollolla on vaikutus siihen, millainen yhteiskunnan jäsen nuoresta kasvaa. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2021.)

1.1.2020 alkaen jälkihuollossa tuli voimaan merkittävä uudistus, jossa jälkihuollon päättymisen ikärajaa nostettiin 21 ikävuodesta 25 ikävuoteen. Tämä on mielestäni hieno uudistus, sillä harva juuri täysi-ikäinen nuori on valmis täysin itsenäiseen elämään. Puhumattakaan siitä, että itsenäistyminen tapahtuisi sijaishuollosta.

Lastensuojelun piirissä elävien lasten olosuhteet ja tulevaisuus on vähän väliä puheenaiheena. Syystäkin, sillä onhan lastensuojelun avo-, sijais- ja jälkihuollon piirissä ollut yhteensä 71 786 asiakasta vuonna 2019 (Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä 2020, 35). Millaiselta aikuisuus voi näyttää, jos lapsuus on ollut turvatonta ja nuori on joutunut sijoitetuksi nuorisokotiin? Heillähän on enemmän kuormittavia tekijöitä, henkisesti ja fyysisesti. Heillä on suuremmat, monimutkaisemmat haasteet ja ongelmat kuin perheessä asuvilla nuorilla. (Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä 2020, 16–18)

Suurin osa sijoituksista kodin ulkopuolelle tapahtuu vanhemman ja sosiaalityöntekijän yhteispäätöksellä ajatellen lapsen parasta, turvallisuutta ja tulevaisuutta. Sijoitettujen lasten ja nuorten taustalla voi olla useita eri tekijöitä, voi olla taloudellisia ongelmia johtuen vanhempien kouluttamattomuudesta, pitkäaikaisesta työttömyydestä, yksinhuoltajuudesta, mielenterveysongelmista tai muusta sairastumisesta. Lapsen kotioloissa voi ilmetä väkivaltaa sekä fyysistä että henkistä, päihteiden käyttöä ja mahdollisesti perheriitoja tai avioeroa. Nämä ongelmat kasaantuneina yhteen ovat yleisimpiä kodin ulkopuolelle tehtävän pitkäaikaisen sijoituksen syitä; syitä, joihin lapsi ei itse voi vaikuttaa, mutta saattaa reagoida vahvasti kasvaessaan. (Ristikari ym. 2018, 17, 75–83.)

Sijoitettuina olleilla nuorilla on suuria riskejä tulevaisuudessa, jotka voivat johtaa syrjäytymiseen nuorella iällä. Näitä riskejä ovat esimerkiksi köyhyys, suurempi todennäköisyys huume- ja päihderiippuvuuksiin sekä ajautuminen rikolliseen toimintaan. Sijoitetuilla nuorilla on aikuisiällä psyykkisen oireilun ja mielenterveyden häiriöiden lisäksi yleisimmin pitkäaikaissairauksia, joihin myönnetään kuntoutusta sekä työkyvyttömyyseläkepäätöksiä yhä useampia. (Ristikari ym. 2018, 57–65.) Sijoitetuilla nuorilla on myös opiskelussa sekä työelämään astumisessa enemmän haasteista ja hankaluuksia, ja alle puolet sijoitetuista nuorista suorittaa toisen asteen tutkinnon loppuun (Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä 2020, 14). Vakavin eroavaisuus kodin ulkopuolelle sijoitetuilla ja perheessä asuvilla nuorilla aikuisilla ovat tämänhetkiset kuolleisuusluvut. Sijoitetuilla ilmenee huomattavasti enemmän kuolleisuutta tapaturmien, itsemurhan ja muiden väkivaltaisten syiden johdosta. (Ristikari ym. 2018, 57–65, 126.)

Näiden edellä mainittujen asioiden johdosta mielestäni on erittäin tärkeää, että sosiaalihuolto panostaa lasten ja nuorten jälkihuoltoon. Jälkihuollon ikärajan nostaminen voi tulevaisuudessa helpottaa nuorten aikuistumista. Tämän ansiosta voidaan mahdollisesti välttyä sijoitettujen nuorten syrjäytymiseltä ja heistä kasvaisi mahdollisimman tasapainoisia ja terveitä aikuisia. Paranevatko tilastot tulevaisuudessa vai eivät? Siitä toivon mukaan saamme tuloksia vuosien varrella.

Lähteet

Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmä. 2020. Lastensuojelun vaativan sijaishuollon uudistamistyöryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriö. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162414/STM_2020_28_rap.pdf [viitattu 21.5.2021]

Ristikari, T. Keski-Säntti, M. Sutela, E. Haapakorva, P.  Kiilakoski, T. Pekkarinen, E. Kääriälä, A. Aaltonen, M. Huotari, T. Merikukka, M. Salo, J. Juutinen, A. Pesonen-Smith, A & Gissler, M. 2018. Suomi lasten kasvuympäristönä. Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/137104/URN_ISBN_978-952-343-152-2.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 21.5.2021]

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2021. Lastensuojelun käsikirja. WWW-Dokumentti. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/lastensuojelun-kasikirja [viitattu 3.5.2021] 

Kirjoittaja

Kirjoittaja Janika Pylvänäinen on ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Puutu, jos havaitset kiusaamista!

Kirjoittajat: Ansa Haikarainen, Petra Härkönen, Milla Kuronen ja Janette Vihilä

Valitsimme sosionomipintoihimme kuuluvan Ohjaus ja osallisuus -opintojakson taideaktivismitehtävän aiheeksi koulukiusaamisen. Aihe on ollut lähiaikoina paljon puheenaiheena uutisissa. Vaikka koulukiusaamista on aina esiintynyt, tuntuu se olevan nyt paljon enemmän esillä mediassa. Koulukiusaaminen vaikuttaisi nykypäivänä olevan paljon rajumpaa, ja monessa tapauksessa jopa hyvin rikollista toimintaa esim. Koskelan surmatapaus. Nykypäivänä on helppo kiusata esimerkiksi netissä, ja sitä pystyy myös tehdä nimettömästi.

Tiedätkö, mikä lasketaan kiusaamiseksi? Kiusaaminen ei välttämättä kuitenkaan nykyään ole niin näkyvää kuin aikaisemmin, kyseessä voi olla henkinen väkivalta sekä nettikiusaaminen, joka yhdistyy koulumaailmaan. Netissä tapahtuva kiusaaminen ei näy päällepäin, vaan kiusatun tulisi itse mainita ja kertoa asiasta, asia, jota harvoin kiusattu uskaltaa tehdä. Lapset eivät mielellään kerro kiusatuksi joutumisesta koulun henkilökunnalle pelätessään oppilaiden kostoa. Kun koulukiusatuilta on kysytty, kenelle he ovat kertoneet kiusaamisesta, tyypillisin vastaus on: ei kenellekään. Kiusatut oppilaat eivät kovin usein kerro kokemuksistaan edes kotona, koska häpeävät kiusaamisen kohteeksi joutumistaan ja/tai pelkäävät vanhempiensa syyllistävän heitä ja vanhempien ajattelevan, että he ovat itse aiheuttaneet kiusaamisen. (Pörhölä s.a.)

Ryhmämme teki opintojakson oppimistehtävänä ruohonjuurisarjakuvan, jossa näkyy kuinka tulisi ja ei tulisi toimia, kun oppilas kertoo kiusaamisesta (Kuva 1). Ajatuksena on, että kaikkien tulisi puuttua kiusaamiseen eikä koskaan vähätellä kiusatun tuntemuksia. Sarjakuvaa voisi käyttää esimerkiksi julisteena koulujen seinillä, jolloin se olisi muistuttamassa tärkeästä asiasta.

Kuva 1. Vastuu puuttua kiusaamiseen 

Menetelmää voisi soveltaa esittelemällä sitä opettajille ja oppilaille.  Ruohonjuurisarjakuvamme olisi kaikkien nähtävissä koulun tiloissa. Lisäksi on tärkeää saada luotua keskustelua kiusaamisesta, kiusaamiseen puuttumisesta sekä kiusaamisen vaikutuksista. Kiusaamisen tunnistaminen vaatii koulun aikuisilta herkkyyttä lasten sanattoman ja sanallisen viestinnän sekä heidän vuorovaikutussuhteidensa havainnoinnissa. Sekä koulun henkilökunnan että oppilaiden tulee tietää, millaista kiusaaminen ja kiusaamisviestintä voivat olla. Lapsille pitäisi kertoa jo pienestä pitäen, ottaen huomioon lapsen ikä ja ymmärrys ettei muita tule kiusata ja mitä kiusaamisesta voi seurata.

Mielestämme taidelähtöisellä toiminnalla saa enemmän huomiota ja keskustelua aikaiseksi kuin tavanomaisilla “tiedotelappusilla”. Lisäksi taidelähtöiset menetelmät voivat toimia hyvänä muistutuksena julkisissa tiloissa, kuten koulun käytävillä.

Lähteet

Pörhölä, M. Koulukiusaaminen terveystiedon opetuksen haasteena. Opetushallitus. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/koulukiusaaminen-terveystiedon-opetuksen-haasteena [viitattu 7.5.2021]

Kirjoittajat
Kirjoittajat Ansa Haikarainen, Petra Härkönen, Milla Kuronen ja Janette Vihilä ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoita.

Osallisuudesta eväitä elämään

Kirjoittajat: Eveliina Mannila ja Milla Mäiseli

Haastattelimme opintoihimme liittyen lastenkodissa työskentelevää sosionomia, ja hän nosti esiin työnsä tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi lasten ja nuorten osallisuuden lisäämisen. Tästä muotoutui blogikirjoituksemme aihe liittyen osallisuuteen sijaishuollossa ja sen antamiin valmiuksiin nuorten itsenäistymiseen.

Mitä laki sanoo osallisuudesta?

Lastensuojelulaissa (13.4.2007/417) määrätään lapsen osallisuudesta. Lain mukaan lasta tulee kuulla häntä itseään koskevassa lastensuojeluasiassa, jos se ei ole haitaksi tai vaaraksi hänelle itselleen tai hänen läheisilleen. Lapsen mielipide ja toivomukset tulee ottaa huomioon hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (8.4.1983/361) ohjeistaa myös, että sijaishuollon tehtävänä on kasvattaa lasta vastuullisuuteen ja aikuisuuteen sekä edistää ja tukea lapsen itsenäistymistä.

Millaiset valmiudet osallisuus ja itseään koskevien päätösten tekoon osallistuminen antaa nuorten itsenäistymiseen? Tähän kysymykseen lähdimme etsimään vastauksia.

Millaiset eväät itsenäistymiseen tarjotaan sijaishuollossa?

Leinosen (2017) pro gradu -tutkielman mukaan sijaishuollossa olevien nuorten osallisuus on hyvin vajavaista, erityisesti itsenäistymiseen liittyen. Merkittävä vaikutus nuorten osallisuuden mahdollistajana ja nuorten itsenäistymiseen liittyvien taitojen valmentamisessa on nimenomaan sijaishuoltopaikalla.

Nuoret saavat Lahtisen (2017) mukaan hyvin vaikuttaa jatko-opintojen ja sijaishuollon jälkeisen asuinpaikan valintaan. He kaipaavat kuitenkin enemmän tietoa vaihtoehdoista. Nuoret pitivät työntekijöiden antamaa tietoa hyvin koulu- ja työkeskeisenä.  Esimerkiksi eräs nuori koki tulleensa täysin torpatuksi, kun hän suunnitteli koulukodin jälkeen pitävänsä pari välivuotta totutellen koulukodin ulkopuoliseen elämään. Ohjaajan mielestä hänen olisi ollut parempi hakeutua suoraan jatkokoulutukseen. (Lahtinen 2017.)

Nuoret nostivat Lahtisen (2017) haastatteluissa esiin käytännön työ- ja harrastuskokeilujen järjestämisen sekä koulukodin ulkopuolella vietetyn ajan parhaina tapoina lisätä osallisuutta tukevaa tulevaisuuden suunnittelua. Nuorilla oli myös pelkoa siitä, onko heillä riittävästi taitoja siviilielämään koulukotielämän jälkeen.

Millaisia eväitä nuoret kaipaavat itsenäiseen elämään?

Nuoret toivat esille haluavansa tietoa ja käytännön neuvoja liittyen raha-asioihin ja ihmissuhteisiin. Lahtisen haastattelemilla nuorilla oli tunne, etteivät he saa riittävästi ohjausta ja opetusta tulevaisuutta varten ajan puutteen vuoksi. Tässä esimerkkinä erään nuoren kokemus: ”Mut kerran ku mä olin yksin tääl ja muut oli lomil ja tääl oli kaks ohjaajaa ni katottiin netis tuntikausii kaikkii asumisjuttuja ja koulujuttuja.” (Lahtinen 2017.) Juuri tällaista kiireetöntä keskustelua nuoret kaipaavat.

Lähteet

Lahtinen, H. 2017. Nuorten kokemukset osallisuuden ja kuulluksi tulemisen toteutumisesta koulukodin arjessa. Turun yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201708047866 [viitattu 7.5.2021].

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361

Lastensuojelulaki 13.4.2007/417 

Leinonen, P. 2017. Nuorten kokemuksia osallisuudesta ja suunnitelmallisesta sosiaalityöstä sijaishuollon aikana. Lapin yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:ula-201703101092 [viitattu 6.5.2021]. 

Kirjoittajat

Kirjoittajat Eveliina Mannila ja Milla Mäiseli opiskelevat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa sosionomeiksi ensimmäistä vuotta.

Iäkkäiden kokema väkivalta ja korona

Kirjoittaja: Jenni Jäske

Joka kolmas ikääntyneistä on kohdannut lähisuhdeväkivaltaa. Aiheesta puhutaan hyvin vähän vielä nykyäänkin. Aiheeseen liittyy syyllisyyden, pelon ja häpeän tunteita. Se estää iäkkäitä kertomasta kaltoinkohtelusta ja hakemasta apua. Aiheen nostaminen yleiseen keskusteluun voi madaltaa kynnystä hakea apua. Myös tietoisuus lisääntyy puhumalla. Lait velvoittavat avun tarjoamiseen väkivallan uhreille. (Takkula-Heikkinen, Mäkiranta & Vesala 2019, 2-5.)

Seuraava runo on otettu sivulta Radikaalia mielenterveyttä ja runon nimi on pyyntöjä:

”Voinko minä kutsua sinua traumaksi?

Sinä muodoton, hämärästä

selkärankaan syöksyvä sinä.

Saanko vielä olla rikki,

hapuileva, arka?

Saanko ottaa sinut syliini ja muovailla?

Saanko kertoa sinut?

Saanko kertoa sinut

nimeltä mainiten, voiko se nimi

olla trauma, ovatko minun asiani

menneet kylliksi päin vittua onko tämä kipu todellista

Saanko päästää sinusta irti?”

kirjoitti: varhain [Sadanne]

(Lähde: Radikaalia mielenterveyttä 2019)

Tunnista väkivalta

Väkivallan tunnistaminen ja avun tarjoaminen on erityisen tärkeää. Viitteitä väkivallasta voi antaa fyysiset näkyvät vammat, kuten mustelmat ja ruhjeet. Väkivallan uhrin käytös voi myös muuttua äkillisesti iloisesta apaattiseen. (THL 2021.) Väkivallan uhrin oloa saattaa helpottaa tieto, ettei ole yksin. Tehdään väkivallasta aihe, josta voidaan puhua. Madalletaan kynnystä hakea apua ilman häpeän ja syyllisyyden tunnetta.

Pohdintaa koronan vaikutuksesta väkivaltaan

Koronan myötä kaikki palvelut ja kohtaamispaikat ovat olleet kiinni. Elinympäristö on rajautunut hyvin pieneksi. Ennen koronaa harrastukset ja ystävät saattoivat täyttää päivän. Koronan aikana kodista on poistuttu vain käymään pikaisesti kaupassa ja ehkä lenkillä. Lähisuhdeväkivallan uhreille korona-aika on varmasti ollut rankkaa. Kotoa ei pääse pois kuten ennen. Lisäksi palvelut ovat saattaneet siirtyä etäpalveluihin, jolloin väkivallan vaara on vaikeammin havaittavissa. Koronan myötä yksinäisyys on voinut lisääntyä. Paljon tapahtuu suljettujen ovien takana, jonne meillä ei ole pääsyä rajoitusten myötä.

Kuva: Pixabay

Kuinka saada apua toisen huomaamatta?

Sosiaalisessa mediassa on levinnyt väkivallan uhrien hätäviesti. Hätäviesti leviää nyt myös Suomessa (Kaksplus 2021). Hätäviesti viitotaan kädellä. Kyseessä on signal for help -käsimerkki. Käsimerkistä voi olla apua, jos toinen osapuoli ymmärtää sen ja hälyttää apua paikalle. Käsimerkin hyödyt ovat siinä, että se on huomaamaton tehdä. Väkivaltainen läheinen saattaa kontrolloida viestejä ja puheluita sekä tarkistaa ne. Käsimerkillä voit pyytää apua huomaamattomasti esim. videopuhelussa tai postimieheltä. Hätäviesti kädellä tehdään seuraavasti:

  1. Avaa kämmen
  2. Paina peukalo kämmentä vasten
  3. Laske loput neljä sormea peukalon päälle.

(Canadian women’s foundation. n.d.)

Pohdintaa

Iäkkäiden väkivalta on vakava asia. Ei kukaan halua kohdata väkivaltaa nuorena eikä vanhana. Sen takia olisi erityisen tärkeää huomata merkit mahdollisesta väkivallasta ja ottaa asia puheeksi sekä ilmoittaa asiasta. Syyllisyyden ja häpeän tunteita voidaan vähentää ymmärtämällä ja kuuntelemalla. Ole siis läsnä, kuuntele ja kerro, ettei vika ole väkivallan uhrissa. Tärkeää on ohjata avun piiriin ja mahdollisiin vertaistukiryhmiin. Vertaistuen avulla väkivallan uhrit saavat mahdollisuuden ymmärtää, ettei vika ole heissä ja oppivat taas arvostamaan itseään. Vertaistukiryhmissä saa myös neuvoja, kuinka asiasta päästä yli, vaikka väkivallan arvet eivät katoa koskaan.

Mielestäni on erityisen tärkeää, että tietous signal for help -käsimerkistä on levinnyt, koska se voi olla ainoa keino pyytää apua huomaamattomasti. Tietouden lisääntyessä on tietenkin vaara, että väkivallan tekijä ymmärtää käsimerkin myös, mikä vaikeuttaa avun pyytämistä ja saamista. Siitä huolimatta käsimerkin plussat ovat sen huomaamattomuus ja helppous. Sen pystyy tekemään myös salaa.

Loppusanat

Tunnista ja toimi.  Eli tunnista väkivalta ja toimi sen lopettamiseksi tai sen ehkäisemiseksi. Tavoitteeni kirjoituksellani on muistuttaa, että väkivaltaa voivat kokea kaikki ikään, kokoon, väriin tai vammaan katsomatta. Ikävä kyllä työssäni muistisairaiden kanssa näen väkivaltaa lähes päivittäin, kun asukkaat haukkuvat ja huitovat toisiaan. Työntekijänä saa olla koko ajan valppaana, jotta väkivaltaisia tilanteita syntyisi mahdollisimman vähän. Ikävä kyllä kaikkea ei voi nähdä, mutta kaikki tekevät parhaansa, jotta ketään ei satu henkisesti eikä fyysisesti. Toivon jokaiselta rohkeutta ottaa väkivalta puheeksi. Niin kauan kuin aihe on tabu, aiheesta puhutaan vähän ja avun hakemisen kynnys pysyy korkeana.

Lähteet

Canadian Women’s foundation. N.d. Signal for help. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://canadianwomen.org/signal-for-help/ [viitattu 23.4.2021]

Kaksplus. 2021. Pelastaisiko käsimerkki uhkaavasta tilanteesta? WWW-dokumentti. Saatavissa: https://kaksplus.fi/perhe/kasvatus/signal-for-help-kasimerkki-leviaa-nyt-myos-suomessa/. [viitattu 17.5.2021]

Radikaalia mielenterveyttä. 2019. Pyyntöjä-runo. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://radikaaliamielenterveytta.blog/2019/06/14/pyyntoja-runo/ [viitattu 23.4.2021]

Takkula-Heikkinen, K., Mäkiranta, T. & Vesala, R. 2019. Älä ohita vanhuksen kaltoinkohtelua. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma. Opinnäytetyö. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/263360/Takkula-Heikkinen_Kristiina.pdf?sequence=2&isAllowed=y [viitattu 23.4.2021]

THL. 2021. Lähisuhdeväkivallan tunnistaminen. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/ikaantyminen/hyvinvointia-vanhuuteen/lahisuhdevakivallan-tunnistaminen [viitattu 23.4.2021]

Kirjoittaja

Kirjoittaja Jenni Jäske on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija sekä lähihoitaja vanhusten parissa.

Mielen taakkojen keventämisestä

Kirjoittaja: Katja Saikkonen

Elämme maassa, jossa jokaisella on mahdollisuus saavuttaa omalla sinnikkyydellään lähes mitä vain. Olemme katajainen, taipumaton ja tutkimusten (Helliwell ym. 2021) mukaan jopa maailman onnellisin kansa. Jo pienestä pitäen moni vanhempi voi toivoa lapsensa kasvavan itsenäiseksi, osallistuvaksi, pohdiskelevaksi ja menestyväksi tulevaisuuden tekijäksi. Tähän ennalta suunniteltuun elämän käsikirjoitukseen voi kuitenkin tulla myös sellaisia tapahtumia, joita kukaan tuskin siihen olisi lapsuudessaan kirjoittanut.

Tästä ennalta suunnittelemattomasta elämänkulusta kertoo Mielen tasapainoa -kolumnisarjassa nimimerkki ”Kaisa” (2021, 28). Hän muistuttaa, ettei kukaan lapsena haaveile tulevansa isona mielenterveyskuntoutujaksi tai, kuten hän itse itseään kuvailee, hulluksi (”Kaisa” 2021, 28). Joistakin kuitenkin tulee. Eläketurvakeskuksen vuoden 2020 Suomen työeläkkeensaajat -tilaston mukaan kolmannes kaikista työkyvyttömyyseläkkeistä on myönnetty mielenterveysperusteisesti (Eläketurvakeskus 2021). Mitä nuorempi ikäluokka on kyseessä, sitä suurempi on mielenterveydenhäiriöiden mukaan myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden prosentuaalinen osuus. Alle 35-vuotiaista 77 % oli saanut työkyvyttömyyseläkepäätöksensä mielenterveysperusteisesti ja 35–44 -vuotiaistakin 55 % (Eläketurvakeskus 2021).

Nykyään käytetty ilmaus mielenterveyskuntoutuja on paljon toiveita herättävämpi kuin mielisairas. Kuntoutuja on oletusarvoisesti matkalla kuntoutumiseen ja lopulta taas ”normaaliin” elämään. Sairas taas viittaa olotilaan, jossa ihminen kärsii sairaudesta ja sen elämää hankaloittavista oireista. Kuntoutuminen sinänsä on ihanteellinen tavoite, ja sitä varmasti moni mielenterveysongelmien kanssa painiva toivookin. Julkisuudessa puhutaan nykyään kiitettävästi mielenterveysongelmista, niiden kanssa elämisestä ja kuntoutumisesta. Myös netti on täynnä niin virallisia kuin epävirallisiakin ohjeistuksia siitä, kuinka tukea omaa henkistä hyvinvointiaan ja mielenterveyttään. Julkisuuden henkilöiden selviytymistarinoita lukiessa ja mielenterveyden kättä (kuvaus siitä, mistä mielenterveys koostuu) tuijottaessa voi tuntua, että eihän se nyt niin kamalaa ehkä olekaan –  jos omakin mieli sattuisi joskus järkkymään. Siitä vaan terapiaa ja lääkettä, ja kohta taas voi normaali elämä jatkua. Mutta aina se ei menekään näin.

Toisenlainen totuus tulee esiin niiden mielenterveyskuntoutujien suusta, jotka kätkeytyvät noiden aiemmin mainittujen prosenttilukujen taakse. Heidän kokemuksiaan on kuullut pro gradu -tutkielmassaan Katri Tuomi (2014). Tuomen (2014, 69) haastattelemien mielenterveyskuntoutujien mukaan yksi kuntoutumista hankaloittava tekijä on vaikeus saada tarvitsemaansa hoitoa. Todellisuudessa ei vain kävellä lääkärille ja sieltä resepti kourassa terapiaan. Lisäksi Tuomen (2014) haastattelemat mielenterveyskuntoutujat olivat työkyvyttömyyseläkkeellä eli he oletettavasti tarvitsisivat laadukasta ja monipuolista tukea kuntoutuakseen.

Myös nimimerkki Kaisa (2021, 28) kertoo oman kokemuksensa kautta mielenterveyskuntoutujan arjen olevan ajoittain kaukana julkisuuden selviytymistarinoista. Silloin, kun oma toimintakyky on sillä tasolla, että ruokavalio koostuu einespizzoista ja ainoa huvi on tupakointi, kuten Kaisa (2021, 28) asian ilmaisee, voi havaita mielenterveyden järkkymisen vaikuttavan elämään aika tavalla. Saatamme yksipuolisesti kuulla niitä tarinoita, joissa ongelmat on selätetty ja ihminen on palannut takaisin yhteiskunnan osallistuvaksi jäseneksi. Voi vain pohtia, minkälaisen lisätaakan nämä sinänsä hyvää tarkoittavat ja mielenterveyshäiriöiden leimaa vähentävät tarinat tuovat niille, joille jo hampaiden lankaus aamuisin on suuri voimainkoetus.

Empatia on kykyä asettua toisen ihmisen asemaan. Empatia näyttelee tärkeää osaa kaikissa ihmissuhteissamme. Sitä toivoisi nimimerkki ”Kaisa” (2021, 28) löytyvän kaikille mielenterveytensä kanssa kipuileville, ei vain selviytyjille. Tuomi (2014, 76) nostaa esiin mielestäni tärkeän näkökohdan siitä, voisiko yksilö päästä tasavertaisesti osalliseksi yhteiskuntaamme muuten kuin työn tai opiskelun kautta. Voisimmeko nähdä toisten auttamisen tai ystävänä ja läheisenä olemisen työn kanssa yhtä tärkeinä osallisuuden muotoina (Tuomi 2014, 76)? Mielenterveyskuntoutujan tai työkyvyttömyyseläkeläisen lisätaakkaa tällainen ajattelu voisi ainakin keventää.

Lähteet

Eläketurvakeskus. 2021. Suomen työeläkkeensaajat. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/tyoelakkeensaajat/ [viitattu 22.4.2021].

Helliwell, J.F., Layard, R., Sachs, J.D., De Neve J-E., Aknin L.B. & Wang, S. (toim.) 2021. World Happiness Report 2021. New York: Sustainable Development Solutions Network. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://worldhappiness.report/ [viitattu 17.5.2021].

”Kaisa”. 2021. Hullu mielenterveyskuntoutuja. Alueviesti 9/2021, 28.

Tuomi, K. 2014. ”Et sä voi sanoo kellekään tän ikäsenä, et mä oon eläkkeellä” Mielenterveyden häiriön vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien nuorten aikuisten identiteetti ja toimijuus. Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201410222237 [viitattu 22.4.2021].

Kirjoittaja

Kirjoittaja Katja Saikkonen on ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelija Xamkissa.