Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen

Kirjoittaja: Jevonia Heikkilä

Aurinkoisena kevätaamuna, juodessani kupillisen mustaa kahvia aloin pohtia syrjäytymisen määritelmää ja syrjäytymistä nuorten näkökulmasta tässä epävarmassa, koronapandemian ja Ukrainan sodan sävyttämässä maailmassa. Blogikirjoituksessa käsitellään nuorten syrjäytymistä, sen ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä sekä ennaltaehkäisemisen kannattavuutta.

Syrjäytyneet nuoret

Syrjäytymisellä tarkoitetaan prosessia eli vaiheittain etenevää tapahtumasarjaa, joka voi tapahtua joko hyvin nopeasti tai päinvastoin kestää useiden vuosien ajan. Syrjäytyminen johtaa huono-osaisuuteen, jolla viitataan ihmisten elinoloissa esiintyviin, samanaikaisesti ilmeneviin useisiin puutteisiin. Syrjäytymiseen liittyy samanaikaisesti kyvyttömyyden tunnetta, köyhyyttä sekä eristäytymistä. (Ihalainen & Kettunen 2016, 130.)

Syrjäytymisen kannalta ratkaisevana tekijänä pidetään nuoruutta, sillä siihen liittyy yleensä monia suuria elämänmuutoksia ja siirtymävaiheita, joita ovat esimerkiksi koulutuksen ja työpaikan hankkiminen sekä omaan kotiin muuttaminen. Syrjäytymisen mittaaminen on haastavaa, minkä vuoksi syrjäytyneiden nuorten määrästä ei ole saatavilla tarkkoja tilastotietoja. THL:n vuonna 2020 julkaiseman arvion mukaan Suomessa suunnilleen 14 000‒100 000 syrjäytynyttä nuorta (Eduskunta 2022, 14). Pyykkösen laatiman selvityksen mukaan Suomessa oli vuoden 2021 lopussa noin 64 000 syrjäytynyttä nuorta, iältään 19–28-vuotiaita (Pyykkönen 2023, 18).

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen keinot

Syrjäytymisen ennaltaehkäisemisellä viitataan huono-osaisuuden ylisukupolviseen ennaltaehkäisemiseen, huono-osaisuuden varhaiseen tunnistamiseen sekä tukijärjestelmien luomiseen tilanteissa, joissa on poikkeuksellisen suuri syrjäytymisriski (Nordling 2014). Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä neuvolat, päiväkodit ja koulut ovat avainasemassa. Niissä työskentelevä henkilöstö voi tukea vanhemmuutta ja lapsiperheitä, tarjota tietoisesti psykososiaalista kehitystä tukevia toimenpiteitä sekä tunnistaa huomattavan osan syrjäytymisvaarassa olevista nuorista. (Marttunen ym. 2014, 144.)

Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria yhdistäviä piirteitä ovat syrjään vetäytyvyys, levottomuus sekä haasteet koskien sekä oppimista että sosiaalista vuorovaikutusta. Koulussa oppilaan tai opiskelijan passiivisuus, aloitekyvyttömyys, vetäytyminen, poissaolot ja koulumenestyksen heikentyminen saattavat kieliä orastavasta mielenterveyden häiriöstä, mikä puolestaan kategorioidaan yhdeksi syrjäytymisen riskitekijäksi. (Marttunen ym. 2014, 144.) Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä keskeisessä asemassa on myös syrjäytymistä aiheuttavien riskitekijöiden tunnistaminen. Syrjäytymisen riskitekijöitä ovat maahanmuuttajataustaisuus, asunnottomuus, yksin asuminen, vanhempien alhainen koulutustaso, toimeentulotukiasiakkuus, työttömyys sekä päihde- ja mielenterveysongelmat (Eduskunta 2022, 15–16; Myrskylä 2015, 18–22).

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen kannalta merkittäviä toimenpiteitä ovat koulutukseen satsaaminen, nuoriin investoiminen sosiaalipolitiikan avulla, nuorten yhteiskuntatakuu sekä kunkin nuoren voimavaroihin soveltuvien toimintamahdollisuuksien selkiyttäminen ja lisääminen. Nuorten yhteiskuntatakuulla tarjotaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle kuntoutus-, työpaja-, harjoittelu-, työ- tai opiskelupaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömyyden alkamisesta. Konkreettisia esimerkkejä nuoren voimavaroihin soveltuvista toimintamahdollisuuksista ovat työssä kouluttautuminen, palvelusetelityö, työpajapaikka sekä palkkatuettu työ. (Palola ym. 2012, 310, 313.)

Edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi keskeisiä nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä ovat muutokseen kannustava, nuorilähtöinen, yksilön toimijuutta edistävä ja tarpeita vastaava palvelujärjestelmä. Palvelujärjestelmään tulisi kuulua koulutuksen, kuntoutuksen, sosiaalitoimen, työhallinnon, terveydenhoidon sekä muiden vastaavien toimijoiden asiantuntemusta. Palvelujärjestelmän tuki- ja palveluverkostossa tulisi myös olla nuorelle määrätty “luottohenkilö”, joka olisi helposti tavoitettavissa esimerkiksi tilanteissa, joissa nuori kokee palvelujärjestelmän haasteelliseksi. Palvelujärjestelmässä sekä työelämän ja koulutuksen rakenteissa kannattaa olla huomattavaa yksilöllistä joustoa sekä syrjäytyneiden että syrjäytymisuhan alla olevien nuorten tilanteissa. (Palola ym. 2012, 313.)

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen tärkeys

Nuorten ja laajemmassa mittakaavassa koko väestön syrjäytymisen ennaltaehkäiseminen on kannattavaa, koska syrjäytyminen aiheuttaa huomattavia inhimillisiä kärsimyksiä, tuottaa yhteiskunnalle suuria taloudellisia kustannuksia sekä on yhteydessä niin rikoksen uhriksi joutumiseen, rikollisuuteen syyllistymiseen kuin päihde- ja mielenterveysongelmiin. (Rikoksentorjunta.fi s.a.; Nordling 2014).

Nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen tärkeyttä voidaan perustella myös turvallisuuden näkökulmasta. Syrjäytymisen ja turvallisuuden suhde on kaksisuuntainen; syrjäytyminen aiheuttaa turvallisuusongelmia, joiden kokeminen vastaavasti lisää syrjäytymistä. Syrjäytyminen muodostaa yhden suurimmista uhista Suomen sisäiselle turvallisuudelle. Syrjäytymisriskien merkitys vaikuttaa eri tavoin myös yksilöiden turvallisuuspääoman kehittymiseen. Konkreettisena esimerkkinä yksilön turvallisuuspääoman kehittymisen heikentymisestä voidaan pitää varhaisessa aikuisiässä tapahtuvia tapaturmia, jotka osittain johtuvat päihteiden, kuten huumeiden väärinkäytöstä (Pyykkönen 2023, 11, 18–19.)

Blogikirjoituksen myötä toivoisin, että nuorten syrjäytymiseen sekä sen ennaltaehkäisemiseen puututtaisiin sekä valtakunnallisella että laajemmassa mittakaavassa globaalilla tasolla. Nimittäin mainitsemieni syrjäytymisestä koituvien negatiivisten seurausten vuoksi voidaan todeta, että nuorten syrjäytyminen vaikuttaa hyvin negatiivisesti niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnankin tasolla. Blogikirjoitukseen vedoten voidaan myös todeta syrjäytymisen ennaltaehkäisemisen olevan taloudellisesti kestävämpää verrattuna rikollisuuden ja työttömyyden torjumiseen, sosiaalietuuksien maksamiseen sekä kalliiden erityisterveydenhuollon palveluiden kustantamiseen.

Lähteet

Eduskunta. 2022. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palvelurakenne, rahavirrat sekä seurannan haasteet. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2022. Helsinki: Tarkastusvaliokunta. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/TRVJ_1_2022_Nuorten_syrjaytyminen.pdf [viitattu 28.05.2023].

Ihalainen, J. & Kettunen, T. 2016. Turvaverkko vai trampoliini sosiaaliturvan mahdollisuudet. Helsinki: Sanoma Pro Oy.

Marttunen, M., Haravuori, H. & Santalahti, P. 2014. Lasten ja nuorten mielenterveys ja syrjäytyminen. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti 51, 143–145. Verkkolehti. Saatavissa: https://journal.fi/sla/article/view/48317 [viitattu 28.05.2023].

Myrskylä, P. 2015. Toisen asteen koulutuksesta ja työelämästä syrjään jääneet 2000–2013. Teoksessa Määttä, A. & Määttä, M. (toim.) Parempia ratkaisuja koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tukemiseen. Valtion selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 16/2015. Helsinki: Valtioneuvoston kanslia, 18–22. PDF-dokumentti. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-287-197-8 [viitattu 08.06.2023].

Nordling, E. 2014. Syrjäytyminen on ehkäistävissä – elämä raiteilleen, Esa Nordling, THL. YouTube. Videoleike. Julkaistu 1.10.2014. Saatavissa: https://www.youtube.com/watch?v=216Y5cpJiko [viitattu 28.05.2023].

Palola, E. & Hannikainen-Ingman, K. & Karjalainen, V. 2013. Nuorten syrjäytymistä on tutkittava pintaa syvemmin. Yhteiskuntapolitiikka 77, 310–315. Verkkolehti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209117950 [viitattu 08.06.2023].

Pyykkönen, J. 2023. Syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten turvallisuuspääoman vahvistaminen. Sisäministeriön julkaisuja 2023:11. Helsinki: Sisäministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164754/SM_2023_11.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 28.05.2023].

Kirjoittaja

Jevonia Heikkilä on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, XAMK:ssa.