Tag Archives: #lainaaaikaasi

Ikäihmisten yksinäisyys

Kirjoittaja: Paula Puttonen

Ikäihmisten yksinäisyys lienee aiheena sellainen, joka nousee otsikoihin säännöllisin väliajoin. Koronapandemia ja sen aikaiset rajoitukset tuntuivat nostavan entisestään eri-ikäisten yksinäisyyden väestön tietoisuuteen. Vaikka aihe voi vaikuttaa ”kuluneelta”, miksi se on esillä säännöllisin väliajoin? Ja ehkäpä ennen kaikkea: miksei tähän haasteeseen tunnuta pystyttävän vastaamaan niin, että ilmiötä saataisiin vähennettyä? Kenen vastuulla on ylipäänsä vastata tähän haasteeseen?

Ikääntyminen ja yksinäisyys lukuina

Tilastokeskuksen mukaan yli 64-vuotiaiden määrä tulee kasvamaan vuoteen 2070 asti ja suurinta kasvu on vuoteen 2030 saakka (Väestö ja väestöennuste ikäryhmittäin 2023). Siinä, missä 65–74-vuotiaiden määrän kasvu on jyrkintä vuoteen 2020 saakka, jatkuu tämän jälkeen 75–84-vuotiaiden ja yli 85-vuotiaden määrän lisääntyminen 2040-luvulle asti kiihtyen suurten ikäluokkien ikääntyessä tulevina vuosina. Vuoteen 2050 mennessä yli 85-vuotiaiden määrän odotetaan kaksinkertaistuvan. (Rotkirch 2021.)

Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimuksen mukaan vuonna 2022 koki 65 vuotta täyttäneistä 9,9 % ja 75 vuotta täyttäneistä 12 % itsensä yksinäiseksi (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2022). Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2022 eniten yksinäisyyttä kokivat 85 vuotta täyttäneet. 65–74- ja 75–84-vuotiaiden ikäryhmien tulokset puolestaan olivat matalampia kuin 16–24- ja 25–34-vuotiailla. Ulkopuolisuuden tunnetta kokivat eniten muihin ikäryhmiin verrattuna 85 vuotta täyttäneet, toiseksi eniten 75–84-vuotiaat ja kolmanneksi eniten 65–74-vuotiaat. Ne vastaajat, joilla oli toimintarajoitteita, kokivat ulkopuolisuuden tunnetta muita vastaajia enemmän, ja yksinäisyyden tunteen kokeminen oli yleisintä yksin asuvilla. (Elinolotilasto 2022.) Käytännössä puhutaan sadoista tuhansista ikäihmisistä, jopa joka kolmas ikäihminen kärsii yksinäisyydestä (Laakso & Kononen 2022).

Yksin, mutta ei yksinäinen

Yksinäisyyden kokemus on moniulotteinen subjektiivinen tunnetila, johon liittyy usein toteutumattomia sosiaalisia odotuksia. Ihmissuhteissa koetut puutteet voivat olla niin määrällisiä kuin laadullisiakin. Ihminen voi olla yksin ilman, että hän kokee itseään yksinäiseksi ja vastaavasti kokea itsensä yksinäiseksi suuressakin joukossa. (Savikko ym. 2019.) Yksinäisyyden kokeminen ei siis ole aina riippuvainen muista ihmisistä ja vaikka ihminen olisi paljon yksin, hän ei välttämättä koe sitä huonona (Uotila 2011, 74). Yksinäisyyttä on vaikea määritellä, koska se on yksilöllinen kokemus. Usein yksinäisyys koetaan ahdistavana ja epämiellyttävänä – ei toivottuna olotilana (Levo s.a.).

Yksinäisyyden on todettu olevan yhteydessä erilaisiin toiminnanvajeisiin ja toimintakyvyn heikkenemiseen. Vaikuttavina tekijöinä taustalla voi olla mm. yksin asuminen, puutteet sosiaalisissa suhteissa, leskeytyminen, eläkkeelle jääminen, sairastuminen ja terveysongelmat, erilaiset menetykset, elämänmuutokset ja -tapahtumat sekä heikko taloudellinen tilanne. Myös yhteiskunnan asenteet ja yksilölliset tekijät, kuten arkuus tai persoonallisuuden piirteet, voivat lisätä yksinäisyyden kokemusta. (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023; Kangassalo & Teeri 2017; Levo s.a.; Pitkälä & Routasalo 2012.)

Yksinäisyys altistaa terveysriskeille

Yksinäisyyden aiheuttamat terveysriskit ovat samaa suuruusluokkaa kuin tupakoiminen ja jopa kolme kertaa suuremmat kuin ylipainon (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023). Lisäksi yksinäisyys vaikuttaa elämänlaatuun ja turvallisuuden kokemukseen (Kangassalo & Teeri 2017).

Pitkittynyt yksinäisyyden kokemus voi aiheuttaa mm. arvottomuuden kokemuksia, elämänilon ja -halun hiipumista ja unettomuutta (Levo s.a.). Yksinäisyys altistaa myös erilaisille sairauksille, toimintavajeille, lisääntyneille terveyspalveluiden käytölle, syrjäytymiselle ja lisää jopa kuolemanvaaraa. Kroonisesti yksinäisten elinajanodote on muita vertailuryhmiä heikompi. Lisäksi se altistaa mm. masennukselle, erilaisille infektioille, sydänsairauksille, kognition heikkenemiselle, sekä voi aiheuttaa muutoksia terveyskäyttäytymisessä. (Tilasto ja indikaattoripankki Sotkanet 2023; Pitkälä & Routasalo 2012; Savikko ym. 2019.) Koettu yksinäisyys voi heikentää ja vaikeuttaa kotona selviämistä ja lisää myös laitoshoidon tarvetta (Levo s.a.).

Mikä neuvoksi ja kenen toimesta?

Suomalaisen vanhuspolitiikan keskeisiä tavoitteita ovat ikääntyneiden kotona asumisen turvaaminen koko elämän ajaksi, ikääntyneiden itsenäisen selviytymisen tukeminen heidän arjessaan ja kotihoidon kohdentaminen eniten apua tarvitseville (Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28:12.2012/980; STM 2020).

Sosiaalihuoltolaissa säädetään tukipalveluista, joiden tarkoitus on luoda ja ylläpitää henkilön kodissa sellaisia olosuhteita, että hän voi suoriutua jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti. Lisäksi palvelut ovat sellaisia, joiden avulla henkilö voi saada hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä. Yhtenä tällaisena tukipalveluna on lakiin kirjattu osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät ja tukevat palvelut. (Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301)

Vaikka kyse on valtakunnallisista suosituksista ja lakiin kirjatuista asioista, on itselleni jäänyt sellainen käsitys, että Suomessa on alueellisia eroja palvelujen järjestämisen suhteen. Järjestäjinä vaikuttavat toimivan hyvinvointialueiden ja kuntien (joilla on ensisijainen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä) ohella erilaiset järjestöt, seurakunnat, vapaaehtoisverkostot, yms.

Pysähdyinkin tarkastelemaan Keski-Suomen hyvinvointialueen sivuja. Sosiaalista kanssakäymistä edistävien ja tukevien palveluiden määrä näyttäytyi sivustolla vähäisenä, vaikka ikäihmisten palveluissa oli tuotu esille ennaltaehkäiseviä palveluita ja varhaista tukea (mm. ikääntyneiden päivätoiminta) muiden palveluiden ohella. Kotihoidon ja ikääntyvien asumisen palveluiden myöntämisperusteissa löytyi kirjaus asiakkaan ensisijaisesta ohjaamisesta kuntien ja järjestöjen järjestämiin osallisuutta tukeviin toimintoihin tai kuntouttavaan päivätoimintaan palvelutarpeen arvioinnin jälkeen (Keski-Suomen hyvinvointialue 2023, 13).

Uotila (2011, 74) on nostanut esille suuren osan ihmisistä näkevän yhteiskunnan velvollisuudeksi puuttua ikääntyneiden yksinäisyyteen jollain tapaa. Yhteiskunnan ja järjestöjen järjestämän avun painottuminen pitkälti sosiaalisten kontaktien ja sosiaalisuuden lisäämiselle on kääntänyt näkökulman yksinäisyydestä sosiaalisten suhteiden puutteeksi. Aina ei tarvita ulkopuolista ihmistä tai palveluita, jotta yksinäisyys lievittyisi, eivätkä kaikki ihmiset viihdy kerhoissa. Suurempi tekijä yksinäisyyden lievittämisen näkökulmasta saattaakin löytyä yhteiskunnan asenteista ja niiden merkityksestä.

Ikääntyneiden yksinäisyyttä voi lievittää jo se, että he kokevat olevansa arvostettuja yhteiskunnan jäseniä. Osaltaan ikääntyneiden palveluihin panostaminen viestii tätä arvostusta. On myös muistettava, ettei kaikkea yksinäisyyttä voida poistaa, koska mitkä tahansa ihmissuhteet eivät automaattisesti lievitä yksinäisyyden tunnetta. Edes omat lapset eivät aina ole avainasemassa yksinäisyyden lievittämisessä huolimatta siitä kuinka merkityksellisiä he muutoin olisivat. (Uotila 2011, 74.) Kangassalo & Teeri (2017, 288) nostivat esille Pirhosen (2015) esittämän ajatuksen siitä, että aikuisella ihmisellä on tarve kokea itsensä tarpeelliseksi ja hyväksytyksi, sekä saada osakseen rakkautta. Tarve vastavuoroisiin ihmissuhteisiin on olemassa läpi koko aikuisiän.

Mikä neuvoksi tilastojen osoittaessa väestön ikääntyvän ja yksinäisyyden sekä ulkopuolisuuden olevan yleisempää ikääntyneillä muuhun väestöön verrattuna? Samaan aikaan ikääntymiseen liittyy sellaisia elämänmuutoksia, jotka altistavat yksinäisyyden tunteen kokemiselle. Kun yhdistämme nämä tekijät siihen, että ikääntyneet ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden merkittävä käyttäjäryhmä ja ikääntyminen lisää myös laitoshoidon tarvetta, tultaneen tulevina vuosina kohtaamaan entistä enemmän haasteita väestön hyvinvoinnin ja terveyden tukemisen näkökulmasta. Palvelurakenteiden ja palveluiden tarkasteleminen ja kehittäminen on väistämätöntä myös sosiaalista hyvinvointia ja osallisuutta lisäävien palveluiden osalta.

Sen lisäksi, että käännämme katseemme yhteiskuntaan, voisimmeko kääntää sitä itseemme – sinuun, minuun, meihin. Jos lukijana olet lainkaan itseni kaltainen ihminen, saattaa myös sinulla nousta ajatus ”Millä ajalla?”. Olen itse keski-ikää koputteleva, ehkäpä toki pahimmat ruuhkavuodet (toivottavasti) ohittanut itseni täti-ihmiseksi identifioima rouvashenkilö. Arki tuntuu olevan aina täynnä. Töissä käynnin ohella opiskelen, talouteeni kuuluu lemmikkejä, ja omalle perheellekin pitäisi löytää aikaa. Vapaaehtoistoimintaan mukaan lähteminen tuntuu työläältä ja sitovalta, muutoinkin usein saa painiskella erilaisten riittämättömyyden tunteiden kanssa – milloin perhe saa liian vähän aikaa, ystäviäkään en ole nähnyt, lemmikkienkin kanssa pitäisi ehtiä enemmän, entä omat vanhemmat ja läheiset, tehtävien deadline lähestyy, lista on loputon.

Mitäpä jos ajattelisimmekin pienemmässä mittakaavassa, aloittaen itsestämme? Olenko luomassa ja ylläpitämässä sellaista arkea, joka altistaa itseni yksinäisyyden kokemuksille? Entäpä omat lähimpäni, voinko tehdä heidän eteensä jotain? Mietittäessä vapaaehtoistoimintaa olin vastikään puheissa erään pienen kunnan hyvinvointijohtajan kanssa. Keskustelu ajautui vapaaehtoistoimijoiden saamisen haasteisiin ja siihen, että vapaaehtoistoiminta koetaan herkästi liian sitovaksi. Hyvinvointijohtaja kehitteli parhaillaan omassa kunnassa Lainaa aikaasi -tempausta osana Hykari-hanketta. Hankkeella oli ollut aikaisemmin tänä vuonna sama kampanja osassa Keski-Suomen kuntia. Perusidea oli simppeli: kirjastoihin oli koottu avunlainauspiste, jossa pystyi täyttämään avunlainauskortin. Lainauskorttiin sai itse määritellä, kuinka paljon oli halukas lainaamaan aikaansa kampanjan aikana sekä itselle sopivan auttamisen muodon. Kortin täyttäjään oltiin yhteydessä hänen apuaan tarvitsevan ikäihmisen löydyttyä. Toki tämän tyyppinen toiminta vaatii koordinoijaa, mutta mitä jos tästä tulisikin pysyvämpi tapa? Madaltuisiko kynnys lähteä mukaan toimintaan, jos se ei tuntuisikaan niin sitovalta? Myös kesäasukkaat pystyvät toimimaan mökkipaikkakunnillaan tällaisen toiminnan kautta. Mitäpä, jos jokainen harkitsisimme lainaavamme aikaamme edes kertaluonteisesti? Parhaimmillaan se saattaisi poikia jotain sellaista, jonka arvon ymmärrämme itsekin vasta jälkeen päin.

Lähteet

Elinolotilasto 2022. Suomen virallinen tilasto (SVT). WWW-dokumentti. Tiedote 31.3.2023. Saatavissa: https://www.stat.fi/julkaisu/cl8sh640so9n30bw7s21tu6s8 [viitattu 19.9.2023].

Kangassalo, R. & Teeri, S. 2017. Yksinäisyys kotona asuvien iäkkäiden elämässä. Gerontologia. 31(4), 278–290. PDF-dokumentti. Saatavissa:  https://doi.org/10.23989/gerontologia.63106 [viitattu 20.9.2023].

Keski-Suomen hyvinvointialue. 2023. Kotihoidon ja ikääntyvien asumisen palveluiden myöntämisperusteet 1.1.2023 alkaen. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://hyvaks.fi/sites/default/files/2023-01/Keski_suomen_hyvinvointialueen_kotihoidon_ja_ikaantyneiden_asumispalvelujen_myontamisperusteet%2001012023.pdf [viitattu 21.9.2023].

Laakso, L-K. & Kononen, H. 2022. Pahimmillaan yksinäisyys on ikäihmisten sosiaalinen kuolema, mutta Liisa Kivelä, 85, nauttii vapaudesta: ”En enää aloittaisi uutta liittoa”. YLE, uutiset. Julkaistu 23.10.2022. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://yle.fi/a/74-20001850 [viitattu 19.9.2023].

Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 28:12.2012/980.

Levo, T. s.a. Ikäihmisten yksinäisyys. Eläkeliitto. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.elakeliitto.fi/tietoa/ikaantyneen-mielenterveys/ikaihmisten-yksinaisyys [viitattu 20.9.2023].

Pitkälä, K. & Routasalo, P. 2012. Ryhmästä apua vanhusten yksinäisyyteen. Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 2012;128(12):1215–6. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.duodecimlehti.fi/duo10334 [viitattu 20.9.2023].

Rotkirch, A. 2021. Vanheneminen on etuoikeus. Vanhustyön keskusliitto. Julkaistu 8.4.2021. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://vtkl.fi/vanheneminen-on-etuoikeus [viitattu 19.9.2023].

Savikko, N., Jansson, A. & Pitkälä, K. 2019. Yksinäisyys on kognition heikkenemisen merkittävä riskitekijä ikääntyneellä. Lääkärilehti. 19/2019vsk74, s.1189–1196. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/katsausartikkeli/yksinaisyys-on-kognition-heikkenemisen-merkittava-riskitekija-ikaantyneella/?public=543263a7f4cb89972346afa854db46f6 [viitattu 20.9.2023].

Sosiaalihuoltolaki 30.12.2014/1301.

STM. 2020. Laatusuositus hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2020–2023. Tavoitteena ikäystävällinen Suomi. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2020:29. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa:  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-5457-1 [viitattu 21.9.2023].

Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet. 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 65 vuotta täyttäneet sekä itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 75-vuotta täyttäneet. (THL) (ind. 4286 ja 4287). WWW-dokumentti. Saatavissa: https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/taulukko/?indicator=szY00o83BAA=&region=s07MBAA=&year=sy5ztjbS0zUEAA==&gender=t&abs=f&color=f&buildVersion=3.1.1&buildTimestamp=202309010633 [viitattu 19.9.2023].

Tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet. 2023. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Itsensä yksinäiseksi tuntevien osuus (%), 65 vuotta täyttäneet (THL) (ind. 4286). WWW-dokumentti. Saatavissa:  https://sotkanet.fi/sotkanet/fi/metadata/indicators/4286 [viitattu 21.9.2023].

Uotila, H. 2011. Vanhuus ja yksinäisyys. Tutkimus iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden kokemuksista, niiden merkityksistä ja tulkinnoista. Tampereen yliopisto. Terveystieteiden yksikkö. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8553-4 [viitattu 20.9.2023].

Väestö ja väestöennuste ikäryhmittäin. 2023. Suomen virallinen tilasto (SVT). WWW-dokumentti. Päivitetty 3.4.2023. Saatavissa: https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_vaesto.html#vaesto-vaestoennuste-ikaryhmittain [viitattu 19.9.2023].

Kirjoittaja

Paula Puttonen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.