Author Archives: Hirvonen Johanna

Syrjäyttääkö etäopiskelu ammattikoulunuoren?

Kirjoittaja: Tiina Lepistö

Etäopiskelu on tullut jäädäkseen ja osalle opiskelijoista se on elämäntilanteen kannalta ihanteellinen vaihtoehto. Tänä keväänä kuraattoriharjoittelussani huomasin, että osalle toisen asteen opiskelijoista etäopiskelu voi kuitenkin toimia jopa syrjäyttävänä tekijänä.

Digitaalisilla ratkaisuilla voidaan parhaimmillaan lisätä tasa-arvoa, kun koulutuksen saavutettavuus paranee eikä asuinpaikkakunta rajaa opiskelumahdollisuuksia. Etäopiskelu tuo opiskeluun joustavuutta, kun opiskelu ei sido tiettyyn aikaan tai paikkaan. Digitaalisuuden avulla koulutuksen järjestäjät voivat kehittää ja toteuttaa uudenlaista yhteistyötä, ja resursseja voidaan käyttää tehokkaammin. Toisen asteen koulutuksessa digitalisaatiolla halutaan mm. vahvistaa elinikäistä ja jatkuvaa oppimista sekä nopeuttaa ja yksilöllistää opintopolkuja. (OKM 2022,19,104-105.)

Nuorisolain (21.12.2016/1285) mukaan nuoria ovat alle 29-vuotiaat. Silti 18 vuoden ikä on Suomessa merkittävä rajapyykki. Esimerkiksi opiskelussa se tarkoittaa, että oma vastuu lisääntyy ja tuen määrä vähenee. Etäopiskelu voi aiheuttaa ongelmia varsinkin silloin, jos elämänhallinnassa on haasteita. Kun kotoa ei tarvitse lähteä aamuisin minnekään, elämästä puuttuu rytmi. Sosiaalisten tilanteiden pelko voi kasvaa, kun sosiaalisia kontakteja ei ole, ja vähitellen jo ajatus kotoa poistumisesta saattaa ahdistaa. Yksinäisyys on tuttu ja kipeä tunne monelle etäopiskelijalle.

Osallisuuden kokemuksella on tärkeä merkitys nuoren hyvinvoinnille. Osallisuutta on kokemus siitä, että kuuluu omiin lähiyhteisöihinsä ja yhteiskuntaan ja voi osallistua sosiaaliseen toimintaan myös vapaa-ajalla. Oman vertaisryhmän merkitys on suuri. (THL 2023.) Etäopiskelijan hyvinvoinnin ongelmat voivat kasautua, jos opiskeluryhmä ei tarjoa opiskelijalle riittävää tukea, ryhmäytymistä ei tapahdu eikä opettaja tule kunnolla tutuksi. Tukea ja apua tehtäviin voi olla vaikea pyytää.

Karvi eli Kansallinen koulutuksen arviointikeskus selvitti, miten koronan aiheuttamat poikkeusolot vaikuttivat oppimisen edellytyksiin eri koulutusasteilla tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta (Goman ym. 2021). Selvitys antaa arvokasta tietoa myös normaaliajan etäopiskelun vaatimuksista ja kehittämisestä.

Etäopiskelun sujuminen vaatii opiskelijalta hyviä oppimis- ja opiskeluvalmiuksia, opiskelutaitoja ja itseohjautuvuutta. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelutaitojen puutetta kokivat selvityksen mukaan erityisesti ne opiskelijat, joilla oli ollut paljon haasteita opinnoissa, opiskelumotivaatiossa ja henkisessä jaksamisessa. (Goman ym. 2021,5, 153)

Kun oppimisympäristöt monipuolistuvat, täytyy oppimisen tukeen ja vuorovaikutukseen panostaa ja opiskelijoiden oppimisvalmiuksia ja itseohjautuvuutta vahvistaa. Opiskelijoiden tuen tarpeita tulee tunnistaa paremmin ja vahvistaa niin yksilöllistä tukea kuin opettajien digitaalista ja pedagogista osaamistakin. Lisäksi tulisi kehittää toimintamalleja, joiden avulla voidaan vähentää opiskelijoiden henkistä kuormitusta ja tukea hyvinvointia. (Goman ym. 2021,5.) Mahdollisimman tasa-arvoisten ja yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien tulee olla kaikkien saatavilla. Digitaalisten ratkaisujen tulisikin olla nykyisiä oppimis- ja opetustapoja tukevia ja täydentäviä, ei niitä korvaavia. (OKM 2022,105.)

Matala koulutus on yksi merkittävimmistä nuoren syrjäytymisen riskitekijöistä (THL 2023). Tästäkin syystä nuorten koulussa viihtymiseen ja siellä pysymiseen tulee panostaa. Etäopiskelu ei ole pelkästään hyvä tai paha asia. Tärkeintä olisi huomioida ne tekijät, jotka vaikuttavat etäopiskelun onnistumiseen tai epäonnistumiseen ja pyrkiä vaikuttamaan niihin.

Lähteet

Goman, J., Huusko, M., Isoaho, K., Lehikko, A., Metsämuuronen, J., Rumpu, N., Seppälä, H., Venäläinen, S. & Åkerlund, C. 2021. Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen eri koulutusasteilla. Osa 3. Kansallisen arvioinnin yhteenveto ja suositukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 8:2021. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://karvi.fi/wp-content/uploads/2021/04/KARVI_0821.pdf [viitattu 2.5.2023].

Nuorisolaki 21.12.2016/1285.

OKM. 2022. Laadukas toisen asteen koulutus kaikille: Toisen asteen koulutuksen yhteistyön ja järjestäjärakenteen kehittämishankkeen loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:31. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-796-3. [viitattu 5.5.2023].

THL. 2023. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy. WWW- dokumentti. Päivitetty 11.4.2023. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/hyvinvointi-ja-terveys/nuorten-syrjaytymisen-ehkaisy#neet [viitattu 5.5.2023].

Kirjoittaja

Tiina Lepistö

Kokevatko työikäisetkin yksinäisyyttä?

Kirjoittaja: Nelli Nieminen

Nuorten syrjäytymistä ja yliopisto-opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä on tutkittu suhteellisen paljon. Sen sijaan työelämässä olevat aikuiset yksinäisyyden osalta on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. (Hyttinen & Valkonen 2018, 26.) Varsinkin korona-aikana ja sen jälkeen monet eri ikäryhmät ovat kokeneet yksinäisyyttä ja sosiaalista irrallisuutta. Joka kymmenes suomalainen aikuinen tuntee itsensä usein yksinäiseksi (Hyttinen & Valkonen 2018, 27). Se tuntuu suhteellisen suurelta määrältä työyhteisöjämme ajatellen. Jos yksinäisyys kestää pitkään, elinajanodote alenee, syrjäytymisriski lisääntyy sekä masennuksen ja sydänsairauksien riski lisääntyy (Murto ym. 2017, Hyttisen & Valkosen 2018, 27 mukaan). Aikuisten yksinäisyys on senkin takia vakavaa, että se saattaa siirtyä sukupolvelta toiselle (Hyttinen & Valkonen 2018, 27).

Parisuhde ja yksinäisyys

Kinnunen & Kontula (2021) tutkivat parisuhteettomien naisten ja miesten onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä, muun muassa yksinäisyyden kokemusta. Heidän tuloksistaan nähtiin, että parisuhteettomat naiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin parisuhteettomat miehet. Näiden naisten onnellisuus on vahvasti yhteydessä vähäiseen koettuun yksinäisyyteen. (Kinnunen & Kontula 2021, 141.)

Voisi kuvitella, että yksi läheisimmistä ihmissuhteista, parisuhde, takaisi yksinäisyyden puuttumisen. Kuinka ollakaan, parisuhteenkaan yksinäisyys ei olekaan pelkästään fyysistä, vaan yleensä subjektiivinen kokemus, vaikka sitä kannattelisivat ja pitäisivät yhdessä fyysiset tai ulkoiset asiat kuten lapset. Usein syyt yksinäisyydelle parisuhteessa tulevat ilmi eron myötä. Työikäisillä ja ruuhkavuosissa elävillä esimerkiksi työ saattaa tulla parisuhdetta tärkeämmäksi, jolloin kumppani voi tuntea itsensä yksinäiseksi. (Kontula & Saari 2016, 129.)

Yksinäisyyttä kolmella tasolla

Sekä yhteiskunnassa, yhteisöissä että yksilöllisellä tasolla yksinäisyys haastaa (Hyttinen & Valkonen 2018, 27). Grönlund & Falk (2016) käsittelevät järjestöjen toimintaa yksinäisyyden kohtaamiseksi näillä kolmella tasolla toiminnan painottuessa yleensä enemmän viimeiseen tasoon. Yksilöille tarjottava tuki, taidot ja toiminta kohdistuvat yksilön sosiaalisten taitojen ja itsetuntemuksen opettelemiseen. Heille halutaan antaa välineitä, joilla vähentää yksinäisyyttä ja tukea henkilön omaa toimijuutta.

Yhteisöllisyyden muodostumista taas pyritään helpottamaan avaamalla järjestöjen ovet kohtaamispaikoiksi. Tämä helpottaa osallistumista toisten samassa tilanteessa olevien tapaamiseen, vaikkakin se edellyttää henkilön omaa aktiivisuutta, jota epäilen, että monillakaan yksinäisillä luonnostaan olisi. Yhteiskunnan tasolla pyritään vaikuttamaan valistuksen kautta, sosiaalisten taitojen opettamisella sekä rakenteelliseen yksinäisyyteen vaikuttamisella laajemmin. Halutaan kouluttaa yksinäisten parissa työskenteleviä henkilöitä, kuten ryhmänohjaajia. (Grönlund & Falk 2016, 201, 203.)

Joskus yksinäisyyteen vaikuttaminen voi olla hyvin yksinkertaiselta kuulostava asia, kuten toisen henkilön hyväksyminen ja kunnioittaminen sekä vuorovaikutuksessa oleminen ja mielenterveyden edistäminen (Rehnbäck 2013, 41), mutta toisinaan sitä voi olla vaikea käytännössä toteuttaa. Vaikka aikuiset löytäisivätkin jostain säännöllisen ryhmän, jossa käydä ja löytäisivät aikaa sille, sekään ei takaa, että ryhmässä syntyisi pidempiaikaisia ryhmän ulkopuolisia ihmissuhteita.

Varsinkin tässä ikäryhmässä ehkä oletetaan, että suurimmalla osalla työikäisistä olisi jo vakiintuneet ihmissuhteet. Vaikka ihmissuhteita olisikin, iso elämänmuutos voi aiheuttaa sen, että ainakin tilapäisesti ihmissuhteet vähenevät ja yksinäisyys lisääntyy. Toki elämänmuutos voi hyvällä tuurilla aiheuttaa myös päinvastaisen reaktion eli ihmissuhteet lisääntyvät. Kuitenkin aikuisena on yleensä aina vaikeampi solmia uusia suhteita kuin nuorempana.

Lähteet

Grönlund, H. & Falk, H. 2016. Kolmas sektori ja yksinäisyyden vähentäminen. Teoksessa Saari, J. (toim.) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. E-kirja. [viitattu 15.5.2023].

Hyttinen, S. & Valkonen, T. 2018. Yksinäisten työikäisten vuorovaikutussuhteet. Teoksessa Koponen, J., Kokkonen, L., Kostiainen, E. & Virtanen, I. A. (toim.) Prologi: puheviestinnän vuosikirja 2018. Jyväskylä: Prologos ry, 26–42. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/60977/prologi2018kaikkisivut.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 15.5.2023].

Kinnunen, A. & Kontula, O. 2021. Suhteetonta elämää – parisuhteettomien onnellisuustekijät. Janus 4, 141–159. Verkkolehti. Saatavissa: https://doi.org/10.30668/janus.89473 [viitattu 15.5.2023].

Kontula, O. & Saari, J. 2016. Yksinäisyys parisuhteessa. Teoksessa Saari, J. (toim.) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. E-kirja. [viitattu 15.5.2023].

Rehnbäck, I. 2013. Aikuisten yksinäisyyden kokemukset mielenterveyden edistämisen haasteena. Diak pohjoinen, Oulu. Terveyden edistämisen koulutusohjelma. YAMK opinnäytetyö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052310304 [viitattu 15.5.2023].

Kirjoittaja

Nelli-Maaria Nieminen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Ikäihmisten perhehoito osana ikääntyvien hyvinvointia

Kirjoittaja: Heli Ursin

Kiinnostuin ikäihmisten perhehoidosta ollessani työharjoittelussa Eloisalla perhehoidon palveluohjauksessa alkuvuodesta 2023. Ikäihmisten perhehoito oli itselleni melko uusi asia ja minusta tuntuu, että sitä ei tunneta vielä kovinkaan laajasti. Haluan kirjoitukseni kautta tuoda perhehoitoa esille yhtenä erittäin hyvänä matalan kynnyksen palveluna ja vaihtoehtona ikäihmisten kotona asumisen tukemiselle.

Kuva: Pixabay.com

Perhehoidon kehittäminen oli osa hallituksen I&O Kärkihanketta (2016–2018), hankkeen tarkoituksena oli kehittää ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistaa kaikenikäisten omaishoitoa. (Ks. Ahokas-Kuukkonen 2016.) Hankkeen myötä perustettiin monitoimijakeskus Omatori Mikkeliin sekä neuvontapisteet Nestori Savonlinnaan ja Veturitori Pieksämäelle. Perhehoitajien määrä koko maassa yli kaksinkertaistui vuodesta 2015 vuoteen 2018. Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI) -hanke tavoitteli kärkihankkeen teemoja ja auttoi omais- ja perhehoidon kehittämisessä ja juurruttamisessa. (Owal Group 2019, 60.)

Vuonna 2020 Etelä-Savossa oli seitsemän perhekotia, perhehoidossa oli 212 ikäihmistä ja hoitopäiviä kertyi 6 303. (Perhehoitoliitto s.a.). Kasvu viimeisen kahden vuoden aikana on ollut huimaa, sillä tällä hetkellä perhekoteja Etelä-Savossa on jo 20, perhehoidossa ikäihmisiä on 640 ja hoitopäiviä on jopa noin 15 000. Erilaiset hankkeet ovat edesauttaneet perhehoidon kasvua, mutta tarve sen lisäämiselle on jatkuvaa. (Maaranen 2023).

Mitä on ikäihmisten perhehoito?

Ikääntyvien perhehoito tarjoaa turvallista ja inhimillistä hoivaa ja huolenpitoa. Se tukee yhteisöllisyyttä, ihmissuhteita ja perheen arkeen osallistumista ikäihmisen voimavarat ja vahvuudet huomioiden. Perhehoito tukee ja ylläpitää hyvää elämänlaatua. Perhehoidossa huomioidaan ikäihmisen yksilölliset tarpeet, toiveet ja turvallisuus. Vahvuutena perhehoidossa on sen jatkuvuus, pysyvät ihmissuhteet sekä koti asumisen ja hoivan ympäristönä. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 5; Perhehoitoliitto s.a.)

Perhehoito sopii ikäihmiselle, kun hänen toimintakykynsä tai elämänlaatunsa on heikentynyt ja hän tarvitsee apua arjesta selviytymiseen iän, vamman, sairauden tai turvattomuuden vuoksi. Perhehoito on hyvä vaihtoehto, kun ikäihminen ei vielä tarvitse palveluasumista tai laitoshoitoa. Kotikunnan palveluohjaaja tai SAS-ryhmä arvioi palvelutarpeen ikäihmisen ja hänen läheistensä kanssa yhdessä. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 5; Perhehoitoliitto s.a.)

Perhehoitoa voi toteuttaa monella eri tavalla. On pitkäaikaista ja lyhytaikaista perhehoitoa. Kiertävä perhehoitaja tarjoaa omaishoitajalle mahdollisuuden käydä kodin ulkopuolella virkistäytymässä sekä on arjessa tukena ja apuna ikäihmiselle. Perhehoitoa järjestetään perhehoitajan tai hoidettavan kotona. Perhehoitajan tulee käydä ennakkovalmennus sekä soveltua tehtävään. Perhehoitoa toteuttava kunta tekee perhehoitajan kanssa toimeksiantosopimuksen. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 4; Koinsaari & Rautio 2018, 33, 61; Noro 2019, 38; Perhehoitoliitto s.a.)

Lopuksi

Perhehoitajan työtä tehdään suurella sydämellä ja omalla persoonalla. Perhehoitajalla on aikaa kuunnella ja olla läsnä. Perhehoitaja auttaa ja tukee ikäihmistä osallistumaan hänelle tärkeisiin askareisiin ja arjen toimintoihin. Parhaimmillaan perhehoito lisää ikäihmisen turvallisuuden tunnetta, osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä onnistumisen iloa. Perhekodissa asuessaan ikäihminen on perheenjäsen, osa perhettä.

Kuva: Pixabay.com

Lähteet

Ahokas-Kukkonen, I. 2016. Ikääntyvien palvelukokonaisuus Etelä-Savossa vuoteen 2025 mennessä. Hallituksen I&O Kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. PDF-tiedosto. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/12617122/Etel%C3%A4-Savo_Ik%C3%A4%C3%A4ntyvien+palvelukokonaisuus+vuoteen+2025.pdf/83cbb53d-6166-878f-731c-0f41345ed99e/Etel%C3%A4-Savo_Ik%C3%A4%C3%A4ntyvien+palvelukokonaisuus+vuoteen+2025.pdf [viitattu 8.5.2023].

Maaranen, S. 2023. Eloisan omais- ja perhehoidon koordinaattori. Sähköpostiviesti 5.5.2023. Etelä-Savon hyvinvointialue. [viitattu 8.5.2023].

Noro, A. 2019. (toim.) Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015–2018: Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:61. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161377 [viitattu 8.5.2023].

Koinsaari, J, Rautio, E. 2018. Osallisuus, monitoimijuus ja arjen tuki. Sosiaali ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:55. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161263 [viitattu 8.5.2023].

Eloisa 2023. Etelä-Savon hyvinvointialue. Sääntökirjat. Ikäihmisten ja vammaisten perhehoidon sääntökirja 2023. WWW-tiedosto. Päivitetty 10.3.2023. Saatavissa: https://etelasavonha.fi/eloisa/saantokirjat/#ikaihmisten-ja-vammaisten-perhehoidon-saantokirjat [viitattu 8.5.2023].

Owal Group. 2019. I&O Kärkihankkeen arviointi 3/2019. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/13111556/Raportti+IO+arviointi.pdf/ [viitattu 8.5.2023].

Perhehoitoliitto. s.a. Minustako perhehoitaja? Ikäihmisten perhehoito. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.perhehoitoliitto.fi/minustako_perhehoitaja/ikaihmisten_perhehoito [viitattu 8.5.2023].

Kirjoittaja

Heli Ursin on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja aloittanut juuri kiertävänä perhehoitajana Etelä-Savon hyvinvointialueella.

Lähisuhdeväkivalta ja hyvinvointialueiden vastuu sen ennaltaehkäisyssä

Kirjoittaja: Elina Vaikkinen

Lähisuhdeväkivalta on yleinen ongelma Suomessa. Joka vuosi noin 130 000 henkilöä kokee lähisuhdeväkivaltaa (STM 2020). Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jossa tekijä ja uhri ovat keskenään lähisuhteessa. Se voi olla perheväkivaltaa tai parisuhdeväkivaltaa ja se voi kohdistua niin nykyisiin kuin entisiinkin kumppaneihin, lapsiin tai muihin sukulaisiin ja läheisiin. Tyypillistä lähisuhdeväkivallalle kuitenkin on, että teot tapahtuvat yksityisissä tiloissa ja teot jäävät lähes poikkeuksetta piiloon. (Pietiläinen ym. 2022, 4.)  

Lähisuhdeväkivalta on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma yleisyytensä ja vaikutustensa vuoksi. Se aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja terveyshaittoja, mutta myös suuria kustannuksia yhteiskunnalle, peräti 150 miljoonan euron vuosittaisia terveydenhuollon lisäkustannuksia. (Krogell ym. 2023.) Väkivallan ja pelon aiheuttamassa jatkuvassa stressitilassa eläminen on yhteydessä krooniseen tulehdukseen elimistössä, mikä puolestaan lisää riskiä sairastua masennukseen sekä erilaisiin somaattisiin sairauksiin (October & Laitinen 2022, 3). 

Lähisuhdeväkivalta tiedettyä yleisempää 

Läheskään kaikkia lähisuhdeväkivaltatapauksia ei ilmoiteta poliisille, eivätkä väkivaltaa kokeneet välttämättä hakeudu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Arvioidaan, että vain noin 10–15 % lähisuhdeväkivaltatapauksista tulee viranomaisten tietoon. Palveluiden käyttöön vaikuttaa esimerkiksi, paljonko ja millaisia palveluita on saatavilla. (Krogell ym.  2023.) Tässä mielestäni onkin paljon ajattelemisen aihetta. Miten tuottaa sellaisia palveluita, jotta ensinnäkin lähisuhdeväkivaltatapauksista uskallettaisiin kertoa ja toiseksi erilaisten auttavien palveluiden piiriin hakeuduttaisiin matalalla kynnyksellä? 

Vastuu hyvinvointialueilla 

Vastuu väkivallan ennaltaehkäisystä ja palveluketjujen luomisesta on siirtynyt vuoden 2023 alusta alkaen uusille hyvinvointialuille. October ja Laitinen (2022) korostavat koordinaatiorakenteiden merkitystä. Vankat rakenteet kunta-, alue- ja valtionhallinnon tasolla selkiyttävät vastuita ja luovat monialaista yhteistyötä, toimivia käytäntöjä ja palvelupolkuja väkivallan kaikille osapuolille. Väkivallan ennaltaehkäisyn velvoite perustuu ihmisoikeussopimuksiin ja perustuslakiin ja se vaatii monen toimijan saumatonta yhteistyötä hyvinvointialueilla ja kunnissa.  

Hyvinvointialueiden tulisi kiinnittää lähisuhdeväkivallan ehkäisy työryhmä osaksi ylintä poikkihallinnollista työryhmää. Hyvinvointialueille tulisi nimetä myös väkivallan ehkäisyn vastuuhenkilö tai koordinaattori, joka huolehtii siitä, että poikkihallinnollinen ja moniammatillinen työ toimii hyvin. (October & Laitinen 2022, 3–11.) Monella hyvinvointialueella onkin jo henkilö nimetty tai haussa. Toimivien rakenteiden luomisessa oleellista on, että kuntien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmiin sisällytettäisiin lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaatio sekä suunnitelmat (STM 2020). 

Lopuksi 

Vuonna 2008 on jo ensimmäisen kerran suositeltu jokaiseen kuntaan tai yhteistoiminta-alueelle asetettavaksi lähisuhdeväkivallan koordinaatioryhmä, jonka tehtävänä olisi vastata väkivallan ehkäisyn suunnittelusta, koordinoinnista ja seurannasta. Silti vielä 2019 alussa järjestetyn selvityksen mukaan noin puolesta kyselyyn vastanneista kunnasta tai kuntayhtymästä puuttui lähisuhdeväkivallan koordinaatioryhmä. (Siltala ym. 2022, 26.) Lähisuhdeväkivallan aiheuttamat haitat ovat olleet tiedossa jo pitkään, mutta valtiotasolla tähän asiaan on vastikään herätty. Ja hyvä niin, mutta miksi vasta nyt? Kauanko toimivien palveluketjujen luomiseen menee aikaa? Ja kauanko menee vielä aikaa, että myönteisiä muutoksia tapahtuu lähisuhdeväkivallan tilastoissa? Mielenkiinnolla jään seuraamaan hyvinvointialueiden koordinaatiotyöryhmien työn tuloksia. 

Lähteet

Krogell, J., Ketola, M. & Pihlajasaari, M. 2023. THL-Blogi. Hyvinvointialueille tarvitaan nimetyt lähisuhdeväkivaltakoordinaattorit. WWW-tiedosto. Saatavissa: https://blogi.thl.fi/hyvinvointialueille-tarvitaan-nimetyt-lahi-suhdevakivaltakoordinaattorit/ [viitattu 23.4.2023].

October, M. & Laitinen, H-L. 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ohjeet kunnille ja hyvinvointialueille lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaatiorakenteiden ja lähisuhdeväkivallan vastaisen toiminnan järjestämiseksi. Ohjaus 10/2022. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/144538/OHJ2022_010_09062022.pdf [viitattu 23.4.2023].

Pietiläinen, M., Keski-Petäjä, M., Lipasti, L. & Attila, H. 2022. Parisuhdeväkivallan kokemukset yleisiä Suomessa. Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -tutkimuksen ennakkotuloksia. Tilastokeskus. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.stat.fi/media/uploads/sukupuolistunut_vakivalta_teemasivu/parisuhdevakivallan_kokemukset_yleisia_suomessa.pdf [viitattu 23.4.2023].

Siltala, H., Hisasue, T., Hietamäki, J., Saari, J., Laajasalo, T., October, M., Laitinen H-L. & Raitanen, J. 2022. Lähisuhdeväkivallasta aiheutuva palveluiden käyttö ja kustannukset Terveys-, sosiaali- ja oikeuspalveluissa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:52. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164292/VNTEAS_2022_52.pdf?sequence=13&isAllowed=y [viitattu 24.4.2023].

Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Selvitys: lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön monialaisen yhteistyön rakenteita on vahvistettava. WWW-tiedosto. Saatavissa: https://soteuudistus.fi/-//1271139/selvitys-lahisuhdevakivallan-ehkaisytyon-monialaisen-yhteistyon-rakenteita-on-vahvistettava [viitattu 23.4.2023].

Kirjoittaja

Elina Vaikkinen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Leima: Ihminen

Kirjoittaja: Katja Saikkonen

Sain ajatuksen tämän tekstin kirjoittamisesta taannoin, kun kuulin sattumalta erään henkilön toivovan, että hänet olisi sijoitettu aiemmin kodin ulkopuolelle. Tämä herätti huomioni, koska useimmiten julkisuudessa annetaan ymmärtää, että sijaishuollossa olleet ovat jonkinlaisia systeemin uhreja ja sijaishuolto voi pilata nuoren elämän. Toisaalta sijoitettu voi salata taustaansa, koska pelkää muiden suhtautumisen itseään kohtaan muuten muuttuvan. Tämän tekstin avulla toivonkin herättäväni ajatuksia siitä, millaisia oletuksia sijaishuoltonuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta voi syntyä tutkimustiedon ja uutisoinnin valossa. Haluaisin, että pohdimme myös sitä, millaisen kuvan nuoret voivat itse itsestään muodostaa, kun he toimivat näitä tutkimuksia tulkitsevien ammattilaisten kanssa.

Yhteiskunnalliseen osallisuuteen ajatellaan yleensä kuuluvan ainakin se, että henkilö on mukana joko työelämässä tai opiskelee työllistyäkseen. Mille sijaishuollosta itsenäistyneen nuoren yhteiskunnallinen osallisuus sitten tutkimustiedon valossa näyttää? Lehtotie (2018) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan noin 20-vuotiaiden nuorten kokemuksia jälkihuollon toimivuudesta, ja tässä yhteydessä hän nostaa esiin myös nuorten koulutustaustan. Lehtotie (2018, 53) kertoo, että kukaan hänen haastattelemistaan viidestä nuoresta ei ollut suorittanut peruskoulun jälkeen mitään opintoja loppuun useista yrityksistä ja alanvaihdoista huolimatta. Heillä ei ollut myöskään mitään kokemusta työelämästä tai haaveammattia (Lehtotie 2018, 53).

Samankaltaisia päätelmiä on tehnyt myös Näykki (2020) tarkastellessaan kymmenen jälkihuollon asiakkaana olevan nuoren asiakasdokumenteista koostuvaa aineistoa. Yksi nuorista oli suorittanut lukion ja kaksi ammattikoulun, mutta muiden osalta opiskelut takkusivat tai niihin ei ollut kiinnitytty laisinkaan (Näykki 2020, 39–40). Entä sitten työelämään siirtyminen? Tätä aihetta ovat tutkineet mm. Ristikari ym. (2016, 100–101), Harkko ym. (2016, 40) sekä Kääriälä (2020, 52). Kaikki edellä mainitut tuovat julkaisuissaan esiin sen, kuinka sijaishuollon asiakkuus nähdään yhtenä riskitekijänä työelämän ulkopuolelle jäämiseen ainakin varhaisaikuisuudessa. Tässäkin on kyse toki ketjureaktiosta, sillä työelämässä vaaditaan usein opintojen tuomaa muodollista pätevyyttä.

Rehellisesti sanottuna kaikki edellä kirjoitettu on totta. Mutta sen lisäksi meidän jokaisen olisi mielestäni hyvä huomioida, että se ei ole koko totuus. Heino (2020, 240) muistuttaa meitä siitä, kuinka käyttämämme kieli ja tuottamamme tieto voivat myös muovata totuutta. Kun puhumme ja kirjoitamme sijaishuollossa olleiden lasten vaarasta syrjäytyä, voimme ajattelemattamme tehdä tästä ajatuksesta itseään toteuttavan ennusteen. Silloin unohtuu se Heinon (2020, 240) kuvaama tosiasia, että kaksi kolmesta sijaishuollossa olleesta pärjää elämässään ihan hyvin. Pärjäämistä tukee erityisesti se, jos lapsi on sijoitettu ennen teini-ikää, sijoitus on ollut kestoltaan joko hyvin lyhyt- tai vastaavasti pitkäaikainen ja lapsen sijoituspaikka on pysynyt samana (Heino 2020, 241; Kääriälä 2020, 52).

Toivoisin, ja niin toivoisivat Heinon (2020, 241–242) mainitsemat nuoretkin, että jokainen lapsi ja nuori nähtäisiin ensisijaisesti omana itsenään, ilman ylimääräisiä leimoja. Nämä leimat voivat aiheuttaa sen, että vanhemmat, sukulaiset, opettajat, naapurit tai läheiset eivät uskalla tarpeen tullessa kääntyä lastensuojelun puoleen: pelätään, että lastensuojelun asiakkuus pilaa elämän. Tai sijaishuollossa ollut lapsi tai nuori alisuoriutuu, koska ajattelee kuuluvansa siihen joukkoon, jolle on tässä yhteiskunnassa annettu pärjäämättömän osa. Erästä arvostamaani ihmistä mukaillen voisin sanoa, että meille jokaiselle on olemassa vain yksi leima ja se leima on ihminen. Yritetään muistaa tämä.

Lähteet

Harkko, J., Lehikoinen, T., Lehto, S. & Ala-Kauhaluoma, M. 2016. Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? Nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmä. Helsinki: Kela. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/170035/Tutkimuksia144.pdf?sequence=4&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Heino, T. 2020. Mikä auttaa? Tutkimusperustaiset ja käytännössä toimivat työmenetelmät teininä sijoitettujen lasten hoidossa. Helsinki: THL, Itla. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140861/RAP2020_012_Mik%C3%A4%20auttaa_22022021.pdf?sequence=9&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Kääriälä, A. 2020. ALWAYS A STEP BEHIND? Educational and Employment Transitions among Children in Out-of-home Care. Helsingin yliopisto. Valtiotieteiden tiedekunta. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/317968/alwaysas.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Lehtotie, K. 2018. SELVIYTYMINEN, SYRJÄYTYMINEN JA OSALLISUUS-Jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten kokemuksia jälkihuollosta. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104869/1546434672.pdf?sequence=1 [viitattu 1.5.2023].

Näykki, R. 2020. JÄLKIHUOLLOSTA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN-Nuorten tuen polut sosiaalityöntekijöiden laatimissa asiakasdokumenteissa. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/120988/N%C3%A4ykkiRitva.pdf?sequence=2&isAllowed=y [viitattu 1.5.2023].

Ristikari, T., Törmäkangas, L., Lappi, A., Haapakorva, P., Kiilakoski, T., Merikukka, M., Hautakoski, A., Pekkarinen, E. & Gissler, M. 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä-25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Nuorisotutkimusseura. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131119/URN_ISBN_978-952-302-712-1.pdf?sequence=1 [viitattu 3.5.2023].

Kirjoittaja

Katja Saikkonen on kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Xamkissa.

Mielenterveystyö ei vielä vastaa kysyntää

Kirjoittaja: Maisa Kerttula

Ihmisten fyysinen terveys ja hoitomuodot ovat edistyneet paljon viime vuosikymmenien aikana, mutta mielenterveyden muutoksissa ei ole valitettavasti tapahtunut samaa muutosta. Mielenterveyden ongelmat eivät ole vain yhdellä ratkaisulla hoidettavissa, vaan ne ovat usein monen eri tekijän ja ongelman summa. Tilastot kertovat karuja totuuksia siitä, kuinka laaja ongelma on ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tilanne ei ole lähivuosina helpottamassa, päinvastoin.

Aikuisista 20-25% sairastaa mielenterveyden häiriöitä vuosittain ja kustannuksiksi on arvioitu Suomen osalta 11 miljardia euroa vuodessa! Sanotaan, että kysyvä saa apua, mutta miten voidaan parhaiten auttaa, jos sairastunut on kyvytön kysymään, jonot palveluihin ovat liian pitkät tai resursseja ei ole riittävään apuun? (Mieli 2021; THL 2023.) 

Hoidon saatavuuden epäoikeudenmukaisuus 

Hallitus julkaisi vuoden 2020 alussa mielenterveysstrategian, jonka tarkoituksena on turvata mielenterveystyön tavoitteellisuus ja jatkuvuus. Hoitoa varmasti saakin, mutta minkälaista, milloin ja miten tehokasta, voi riippua suuresti elintasosta. Mielenterveyspalvelut tarjoavat lääkäri- ja sairaanhoitajakäyntejä apua tarvitsevalle, mutta nämä eivät kuitenkaan ole itsessään riittävä ratkaisu ongelmaan. Lääkkeellinen hoito voi toimia ensiapuna ja mahdollistaa mielenterveysongelmista kärsivän jaksamisen jonottaessa jatkohoitoa, jota ei kuitenkaan valitettavan usein ole saatavilla oikea-aikaisesti. (THL 2023.) 

Psykoterapia hoitona on tehokasta mielenterveysongelmissa, ja se edistää kuntoutusta. Vuonna 2011 Kelan harkinnanvarainen psykoterapia muuttui lakisääteiseksi kuntoutuspsykoterapiaksi. Teoriassa siis kaikki hyvin, mutta käytännössä kaikkea muuta. Vuosien 2011-2017 välillä kuntoutuspsykoterapiaa saaneiden määrä kaksinkertaistui. (Kela 2018.) Kelan myöntämiä psykoterapeutteja ei ole tarpeeksi ja itsekustannettuna monellakaan ei ole siihen varaa. Ja vaikka sattuisit löytämään itsellesi psykoterapeutin Kelan tukemana, ei korvaus kata koko käyntiä. Jäljelle jäävä summa voi olla liian suuri maksettavaksi, sillä mielenterveyden ongelmat ovat korostuneet pienituloisten ja köyhemmän väestön keskuudessa. (Kela 2023.) 

Psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Korkeilan (2015) mukaan psykoterapiapalveluita käyttävät ovat useiden tutkimusten mukaan muuta väestöä korkeammin koulutettuja eivätkä usein edes kärsi diagnosoidusta psykiatrisesta häiriöstä. Jo tämä itsessään kertoo hoidon epäoikeudenmukaisuuden trendin: jos olet hyvin toimeentuleva, sinulla on myös varaa saada apua nopeammin. Pienituloisemman väestön keskuudessa hoidon saaminen on pitkän odotuksen takana ja ongelmat kasaantuvat. Ennaltaehkäisevän työn tärkeys korostuu, mutta kuinka sitä toteutettaisiin tehokkaasti ja oikea-aikaisesti? 

Hoitopolun todellisuus 

Ihmisen sairastuessa mielenterveyden häiriöön eli psykiatriseen häiriöön hoitopolku suunnitellaan aina tapauskohtaisesti ja yksilöllisesti. Tietoa hakiessa esimerkiksi Mielenterveystalon sivuilla on lueteltu monia eri vaihtoehtoja, joilla apua voi saada mielenterveyspalveluiden, menetelmien ja hoitomuotojen kautta (Mielenterveystalo).  

Oman läheiseni sairastuttua mielenterveyden häiriöön melkeinpä kaikki nämä palvelut ja menetelmät loistivat poissaolollaan. Tarjottiin lääkärikäyntiä, joka määräsi lääkkeitä pitkillä sivuvaikutuslistoilla, joihin kuului muun muassa itsetuhoisen käytöksen riskin kasvaminen. Tarjottiin säännöllistä käyntiä sairaanhoitajan vastaanotolla, jolla ei todellisuudessa ole tarpeenmukaista osaamista ongelmien kohtaamiseen ja purkamiseen keskustelun kautta. Siinä se. Omaisia ei otettu mukaan hoitopolkuun ja potilaalta vaadittiin kohtuutonta oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta psyykkiseen kuntoon nähden. Terapiatiedusteluun vastattiin, että henkisen kunnon täytyy olla parempi terapian läpikäymiseen.  

Voiko siis olla, että ihmisen täytyy olla tarpeeksi varakas tai itseohjautuva ja aktiivinen tarpeenmukaista apua saadakseen? Luulen, että vain pieni osa todellisuudessa mielenterveyden häiriöitä sairastavista kuuluu tähän porukkaan. Tästä voi johtua myös se, että vain puolet sairastuneista aikuisista saa tarvitsemaansa hoitoa. (Mieli 2021.) 

Ennaltaehkäisyn tärkeys 

Etsivä vanhustyö ja etsivä nuorisotyö ovat jo laajalle levinneet työkäytännöt, mutta ehkäisevä mielenterveystyö ei vielä toteudu valtakunnallisesti. Mielenterveysongelmat voivat kehittyä vähitellen pitkän ajan kuluessa eikä psyykkisen kunnon heikkenemistä itse huomata. Varhaista tukea ja ennaltaehkäisevää työtä ohjaava etsivä työ voisi auttaa useamman avun piiriin tunnistaen avuntarpeessa olevat mielenterveyden häiriöille altistuneet tai jo sairastuneet ihmiset. Sanna Marinin hallitusohjelmassa on kirjaus mielenterveyslainsäädännön uudistamisesta. Tähän kuuluu muun muassa mielenterveyspalvelujen saatavuuden parantaminen ja laadun kehittäminen sekä etsivän työn määrittely sosiaalihuollon lakisääteiseksi tehtäväksi. Nähtäväksi jää, mitä seuraava hallitus saa aikaan mielenterveystyön ja sen hoitovelan purkamisen suhteen. (Talentia 2022; HE 197/2022.) 

Lähteet

HE 197/2022. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi. 

Kela 2018. Kelan kuntoutuspsykoterapiassa olevien määrä on kaksinkertaistunut 2010-luvulla. Tilastokatsaus. Tilasto- ja tietovarastoryhmä. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/231801/Kelan_kuntoutuspsykoterapiassa_olevien_maara_on_kaksinkertaistunut_2010-luvulla.pdf?sequence=3 [viitattu 29.3.2023]. 

Kela 2023. Korvauksen määrä. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia-korvauksen-maara [viitattu 29.3.2023]. Päivitetty 23.2.2023. 

Korkeila, J. 2015. Psykoterapian vaikuttavuus mielenterveydenhäiriössä. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, artikkelin tunnus: nix02191 (050.064). Verkkolehti. Saatavissa: https://www.kaypahoito.fi/nix02191 [viitattu 29.3.2023]. 

Mielenterveystalo. Mielenterveyspalvelut. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/mielenterveyspalvelut [viitattu 29.3.2023]. 

Mieli 2021. Tilastotietoa mielenterveydestä. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://mieli.fi/yhteiskunta/mielenterveys-suomessa/tilastotietoa-mielenterveydesta/ [viitattu 29.3.2023]. Päivitetty 16.12.2021. 

Talentia 2022. Talentian lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://www.talentia.fi/wp-content/uploads/2022/10/talentia-ry-lausunto-he-197_2022-1.pdf [viitattu 2.4.2023]. 

THL, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2023. Mielenterveyshäiriöt. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot [viitattu 29.3.2023]. Päivitetty 28.3.2023. 

Kirjoittaja

Maisa Kerttula on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. 

Jälkihuollosta kohti itsenäistä elämää

Kirjoittaja: Sara Lähteenmäki

Kuva: Pixabay.com

Olen toiminut ohjaajana kahdessa eri nuorisokodissa, ja erityisesti jälkimmäinen työkokemukseni avasi silmiä sille, että jälkihuoltoon siirtyminen tulisi saada organisoitua paremmin kuin se tänä päivänä ehditään tehdä.

Sijaishuollon kustannukset ovat hyvin korkeita, ja pahimmassa tapauksessa nuoren siirryttyä jälkihuoltoon saattaa elämä romahtaa entiselleen, jos tuki ei ole riittävä tai oikein kohdennettu kullekin nuorelle. Parhaassa tapauksessa jälkihuollolla voidaan mahdollistaa sijoituksen ja sitä edeltävien lastensuojelun toimenpiteiden tulosten jatkuvuus ja tukea onnistunutta siirtymää pois sijaishuollosta. Sijaishuollosta siirtyminen jälkihuoltoon on yhtä tärkeä kuin muutkin siirtymävaiheet lastensuojeluprosesseissa ja siksi siihen tulee panostaa riittävästi. (Pukkio & Hipp 2016.)

”Kaikista tärkein asia nuoren jälkihuollon onnistumiseksi olisi ennakointi ja nuoren vahva osallistaminen suunnitteluun jo sijaishuollon aikana.”

Olen itse haaveillut ja suunnitellut perustavani lastensuojelun jälkihuoltoon palvelukonseptin, joka ei mahdollistaisi tällaista putoamista. Haluaisin hyödyntää siinä itselleni tuttua etsivän nuorisotyön työotetta ja -menetelmiä yhdistäen sen sosiaalihuollon palvelutuotantoon. Etsivää nuorisotyötä ja jälkihuoltoa yhdistää vapaaehtoisuuden periaate, joka voisi toimia voimavarana nuorelle myös jälkihuollon työskentelyssä. Ajattelen, että kaikista tärkein asia nuoren jälkihuollon onnistumiseksi olisi ennakointi ja nuoren vahva osallistaminen suunnitteluun jo sijaishuollon aikana. Tärkeää olisi huomioida jokaisen yksilölliset tuen tarpeet ja voimavarat, koska ne voivat vaihdella yksilöiden välillä hyvin suuresti.

Nuorten elämänpolut jatkuvat sijaishuollon jälkeen hyvin eri tavoilla. Siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että myös palveluiden kattavuudessa huomioitaisiin tämä kirjo. Mielestäni on vääryys, että nuoren odotetaan heti täysi-ikäistyttyään ja sijaishuollosta muuttaessaan osaavan ottaa elämästään vastuuta. Sijaishuollossa nuoren oma toimijuus jää usein ohueksi, koska ohjaajat tekevät paljon nuoren puolesta. Kun nuoren sijaishuolto päättyy, on hänellä usein samanaikaisia haasteita edessään: sijaishuoltopaikasta irtaantuminen fyysisesti ja emotionaalisesti, muutto toiselle paikkakunnalle, opiskelu tai työnteko sekä oman paikan löytäminen elämässään ja ympäröivässä maailmassa. (Pukkio & Hipp.)

Yhteiskunta teki oikein siinä, että jälkihuollon ikärajaa nostettiin muutamia vuosia sitten 21 vuodesta 25 vuoteen. Perustelen näkemykseni sillä, että täysi-ikäistymisen ja mahdollisesti koko elämän kestäneen sijoituksen jälkeen kolme vuotta on liian lyhyt aika opetella itsenäistymistä ja itsensä löytämistä. Nyt työskentelyaikaa jää yhteensä seitsemän vuotta, jos tarve niin vaatii ja nuori sitoutuu tähän.

Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin (YEE)-hanke on Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama hanke, jossa yhtenä tavoitteena on nuorten tarpeisiin vastaavien, integroitujen palvelu- ja toimintamallien kehittäminen sekä monialaisen yhteistoiminnan vahvistaminen. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022). Toivon, että tällä hankkeella saataisiin luotua jälkihuoltoon pysyviä rakenteellisia muutoksia ja lisättyä nuorten osallisuutta.

Uusia palveluntuottajia jälkihuoltoon varmasti tarvitaan, koska jälkihuollon asiakasmäärät ovat nousseet, kun tarkastellaan lastensuojelun keskusliiton tekemiä tilastoja vuosilta 1996 – 2014. Vuonna 1996 jälkihuollossa on ollut nuoria 1 327, vuonna 2014 vastaava luku on ollut 7 482. (Pukkio & Hipp.) Luku on siis yli viisinkertaistunut parinkymmenen vuoden aikana.

Peräänkuulutan aina luottamuksellisuutta ja vapaaehtoisuutta nuorten kanssa työskentelyssä. Jälkihuollon ollessa nuorelle vapaaehtoista ja nuoren ollessa täysin päätösvaltainen omassa elämässään, on hyvin keskeistä ohjata ja tukea nuorta asettamaan häntä itseään edistäviä tavoitteita jälkihuollon työskentelylle. Nuorelle pitää saada luotua tunne, että hänen kanssaan työskentelevä aikuinen välittää oikeasti ja  luottaa nuoreen. Tällöin luottamussuhteen syntyminen mahdollistuu myös toisinpäin. Työntekijän asenne ja aitous välittyvät nuorelle niin hyvässä kuin pahassa ja vaikuttavat olennaisesti työskentelyn sujuvuuteen. Myös Xamkissa toteutetussa tutkimuksellisessa opinnäytetyössä Essoten jälkihuoltopalveluille yhdeksi tulokseksi nousi nuorten toive ottaa heidät vastaan ihmisinä ongelmien sijaan, työntekijöiden suurempi määrä sekä pienempi nuorten määrä työntekijää kohden. (Mustonen & Mäkinen 2022.) Opinnäytetyön tuloksista välittyi itselleni lukijana kuva siitä, kuinka nuoret kaipaavat luotettavaa rinnalla kulkijaa, jolla on aikaa kohdata.

Kirjoituksellani haluan herättää sosiaalialan toimijoita pohtimaan aihetta ja miettimään omissa organisaatioissaan jälkihuollon toteuttamista sekä siirtymää sijaishuollosta jälkihuoltoon. Oman jälkeni tähän aion jättää sitten, kun toimin yrittäjänä jälkihuollon parissa.

Lähteet

Mustonen, H. & Mäkelä, M. 2022. Asiakastyytyväisyyskysely lastensuojelun jälkihuollon asiakkaille. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/786165/mustonen_henna_m%E4kel%E4_marjo.pdf?sequence=2 [viitattu 9.2.2023].

Pukkio, S. & Hipp, T. (toim.). 2016. Mikä jälki jää? Opas lastensuojelun jälkihuoltotyöhön. Lastensuojelun keskusliitto. Helsinki. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.lskl.fi/wp-content/uploads/Opas-lastensuojelun-jalkihuoltotyohon-120616-1.pdf [viitattu 10.2.2023].

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 2022. Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä Eteenpäin (YEE)-hanke. WWW-dokumentti. Päivitetty 7.7.2022. Saatavissa: https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/yhdessa-aikuisuuteen-elamassa-eteenpain-yee- [viitattu 12.2.2023].

Kirjoittaja

Sara Lähteenmäki on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Kirjaamisen etiikka ja asiakaslähtöisyys sosiaalialalla

Kirjoittajat: Riitta Härkönen ja Minna Nevalainen

Kuva: Pixabay.com

Kirjaamisen etiikka ja asiakaslähtöisyys sosiaalialalla on ajankohtainen aihe. Sosiaalialalla kirjaaminen tarkoittaa aina valintojen tekemistä. Kaikkea ei voi eikä ole oleellistakaan kirjata dokumentteihin. Tällöin on syytä miettiä, millä perusteella valintoja tekee. Kun kirjaaja valitsee näkökulman, jonka hän haluaa tuoda esiin, voi jokin toinen asia jäädä pois. Mitä, jos juuri tämä pois rajattu asia on asiakkaan mielestä tärkeää ja oleellista? Kumman näkökulmaa tulisi kirjaamisessa kunnioittaa vai pitäisikö ottaa huomioon molempien näkemys ja onko se aina edes mahdollista? Avainasemassa on sosiaalialan ammattilaisen harkinta ja kokemus omasta alastaan. Kirjattavat päätökset arvioidaan kirjaamishetkellä, ja siihen vaikuttaa aina asiakkaan yksilöllinen tilanne sekä mahdollinen moniammatillinen yhteistyö kirjaamisessa. Tämä vaatii työn suunnitelmallisuutta sekä ymmärrystä siitä, mihin käyttötarkoitukseen kyseiset kirjaukset milloinkin menevät. (Laaksonen ym. 2022, 11; Jokinen ym. 2021, 30–31; Ålander & Soukko 2021.)

Miten tavoitteet kirjataan,

ketä ne palvelevat,

riittääkö nuoren osallistumiseksi ”en tiiä” tai ”haluun nukkuu”?

Kirjaaminen herättää myös muita eettisiä kysymyksiä. Voiko dokumentteihin kirjata asioita, joista ei ole asiakkaan kanssa puhuttu? Mitkä asiat ja arvot vaikuttavat kirjaajan havainnointiin ja sitä kautta kirjaamiseen? Jos tehdään arviota esimerkiksi asiakkaan kodin siisteydestä, onko havainnoijalle tai kirjaajalle selvää, mitkä ovat hänen omat siisteyskäsityksensä, mitkä asiakkaan ja mitä siisteystasoa yhteisesti haetaan. Näkyvätkö lopputuloksessa faktat vai kirjaajan omat henkilökohtaiset arvot ja näkökulmat, joiden pohjalta tehdään kirjauksia, toimenpiteitä ja jopa päätöksiä? Olisi hyvä reflektoida ja puhua näistä asioista työryhmässä sekä käydä eettistä pohdintaa yhdessä, jotta linjaukset pysyvät yhtenäisinä, asia pysyy mielessä ja herättelee pohtimaan omia näkökulmia ja kirjaamiseen vaikuttavia seikkoja. (Heikkinen 2022, 25; Laaksonen ym. 2011, 11–12, 38–39.)

Asiakaslähtöisyys ja asiakasta osallistava kirjaus sosiaalialalla

Kenelle kirjataan? Sosiaalialalla kirjauksia tehdään asiakkaana olevan henkilön asiakirjoihin, mutta myös pyydettäessä tai muusta perustellusta syystä muillekin tahoille. Kirjauksen teksti tulisi aina kohdentaa ihmisille eikä organisaatioille, ja tekstin tulisi olla ymmärrettävää ja selkeää – ei vaikeaselkoista ammattikieltä. Hyvänä ohjeena voisi toimia se, että kirjoittaa asiakkaalle. Silloin tekstistä tulee yleistajuista, ja painopiste on siinä, mitä asiakkaan kanssa on tehty ja puhuttu. Hyvä yleiskieli vähentää väärinymmärrysten mahdollisuutta. Joskus puhekieltä käytettäessä voi toisen hyvää tarkoittava ilmaisu muuttua toisen silmissä päinvastaiseksi. (Laaksonen ym. 2011, 38–39.)

Sosiaalialalla työn ja kirjaamisen tulisi olla läpinäkyvää ja asiakasta osallistavaa esimerkiksi niin, että kirjaukset tehdään yhdessä asiakkaan kanssa. Kirjauksia voi käyttää myös kertauksen välineenä keskusteltaessa, mitä viime kerralla on tehty tai sovittu. Yhdessä asiakkaan kanssa kirjaaminen mahdollistaa molempien näkökulmien esiin tuonnin. Tällöin on helpompi välttyä väärinymmärryksiltä, ja asioiden merkityssisältö tulee ilmi. Yhdessä kirjaaminen kasvattaa luottamussuhdetta. Asiakas on osallisena kirjaamassa käytyä keskustelua tai yhdessä sovittuja asioita ja näkee, mitä työntekijä hänestä järjestelmään kirjaa. Aina tämä ei onnistu ainakaan etukäteen esimerkiksi lastensuojelussa, jos kyseessä on äkillinen tilanne, kuten kiireellinen sijoitus ja huoli lapsen hyvinvoinnista. (Laaksonen ym. 2011, 12, 38–39; Heikkinen 2022, 16–17, 31.)

On tilanteita, jolloin asiakas ei välttämättä ole samaa mieltä työntekijän kanssa esimerkiksi työntekijän havainnoista. Tämä ei kuitenkaan saa estää faktapohjaista kirjaamista ja asioiden näkyväksi tekemistä. Kirjaukset toimivat myös kirjaajan oikeusturvana. Joskus on myös syytä ensin pohtia, miten motivoida asiakasta osallistumaan oman elämänsä päätöksentekoon ja miten toimia niin, ettei osallisuus ole vain ulkoapäin tuleva rakenne vaan oikeasti asiakasta osallistava ja häntä kuunteleva ja toteuttava väline. Vastavuoroinen kommunikaatio toimii perustana, jolle rakentaa ja jonka avulla vahvistaa asiakkaan osallisuutta. (Laaksonen ym. 2011, 12, 38–39; Heikkinen 2022, 16–17, 31.)

Lopuksi

Sosiaalipalveluissa esimerkiksi lastensuojelussa kuulee usein esitettävän kollegalle kirjaamisesta kysymyksiä, kuten “Voinko kirjata tämän näin?” tai “Ymmärtääkö tästä mitä tarkoitan?”. Keskustelu kollegan kanssa on yksi hyvä keino varmistaa, että on kirjannut selkeää ja ymmärrettävää tekstiä. Samalla voi käydä kollegan kanssa eettistä pohdintaa siitä, miten kirjataan. Hyvänä ohjeena muun muassa lastensuojelussa voisi toimia ajatus, että toisella olalla on asiakas ja toisella sosiaalityöntekijä. Silloin tulee aktiivisesti kirjatessa pohdittua, mitä kirjaa ja millä tyylillä. Sosiaalityöntekijän asettamat tavoitteet pysyvät mielessä sekä asiakkaan osallisuutta ja myönteistä kehitystä vahvistava työ ja kirjaus on avainasemassa.

Entä jos asiakas ei halua osallistua kirjaukseen tai tavoitteiden asettamiseen? Tässäkin on syytä kiinnittää huomiota asiakkaan motivointiin ja kirjaamistyyliin. Asiakkaan osallistamisen vahvistaminen positiivisen ajattelun kautta, merkityksellisyys ja yhdessä kirjaaminen voivat auttaa asiakkaan motivoimiseen. Miten kirjaamisella saadaan vahvistettua asiakkaan tai opiskelijan omaa osallisuutta? Miten kirjaamisessa tuodaan esiin asiakkaan tai opiskelijan oma mielipide ja näkemys, etenkin tilanteissa, joissa se poikkeaa työntekijän näkemyksestä? Pystyykö kirjaamisella vaikuttamaan asiakkaan tai opiskelijan motivointiin?

Lähteet

Hautamäki, L. & Hautamäki, T. 2020. Kodin ja koulun yhteistyö Wilman kautta huoltajien kokemana. Turun yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/149735/Hautamaki_Lotta_Hautamaki_Tuomas_opinnayte.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 6.11.2022].

Heikkinen, A. 2022. Arki, arvot ja etiikka: Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Helsinki: Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://talentia.lukusali.fi/#/reader/a6cd4fa0-38d8-11ed-90c9-00155d64030a [viitattu 3.10.2022].

Jokinen, T., Lehmuskoski, A., Louhijoki, H. & Ålander, A. 2021. Kirjaaminen monialaisessa yhteistyössä. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://yhteistyotilat.fi/wiki08/display/JULMOKI?preview=/64433619/64820962/Kirjaaminen%20monialaisessa%20yhteisty%C3%B6ss%C3%A4%20v1.pdf [viitattu 4.11.2022].

Laaksonen, M., Kääriäinen, A., Penttilä, M., Tapola-Haapala, M., Sahala, H., Kärki, J. & Jäppinen, A. 2011. Asiakastyön dokumentointi sosiaalihuollossa. Opastusta asiakastiedon käyttöön ja kirjaamiseen. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/79866/d68ab232-88fc-4478-8c21-91164a177a1a.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 3.10.2022].

Martinviita, H. & Valli, E. 2015. “Tämä on nykyaikaa.” Alakoululaisten huoltajien kokemuksia sähköisin viestintävälinein toteutetusta kodin ja koulun yhteistyöstä. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu-tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/47839/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201511253833.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 16.10.2022].

Ålander, A. & Soukko, T. 2021. Tiedolla johtamisen edellytykset syntyvät arjen terveydenhuollossa. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://soteuudistus.fi/web/soteuudistus/-/tiedolla-johtamisen-edellytykset-syntyvat-arjen-terveydenhuollossa [viitattu 4.11.2022].

Kirjoittajat

Riitta Härkönen ja Minna Nevalainen työskentelevät sosiaalialalla toisen asteen erityisoppilaitoksessa ja lastensuojelussa sekä opiskelevat hyvinvoinnin edistämistä (YAMK) Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Digitalisaatio ei saa syrjäyttää – miten pidämme kaikki mukana?

Kirjoittajat: Jenni Haarala, Miia Halttu, Tuula Järvinen, Mira Kuusisto ja Anu Ropponen

Yhteiskunnan teknologinen kehitys on ollut huimaa viime vuosikymmeninä. Digitalisaatio varmasti helpottaa monia asioita elämässä, mutta kolikolla on kääntöpuolensa. Ikäihmiselle tämä saattaa näyttäytyä tuttujen palveluiden siirtymisenä verkkoon. Kun palvelut karkaavat verkkoon, henkilökohtaiset asiointimahdollisuudet voivat heiketä merkittävästi.

Kuva: Microsoft Office 365, Word kuvapankki

Eettisyys tulee ottaa huomioon digitalisoituvissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Terveys ja hyvinvointi ovat ihmisen keskeisiä voimavaroja, joita edistetään erilaisilla menetelmillä. Digiteknologia on näistä yksi. Kuitenkin digiteknologisten ratkaisujen tulee perustua vahvaan arvoperustaan. Digiteknologia ei myöskään saa uhata sosiaalityön perusarvoa niin, että teknologiset ratkaisut estäisivät sosiaalialan työntekijän ja asiakkaan kohtaamisen. Teknologia ei saa aiheuttaa haittaa, tai ainakin haitan tulee olla paljon hyötyä pienempi. (Kivistö 2017.)

Ihmisarvon kunnioituksen ja itsemääräämisoikeuden tulee toteutua teknologian käytössä. Digitalisaatio nostaa uusia eettisiä ulottuvuuksia ratkaistavaksi. Näitä ovat esimerkiksi digitaalisen vapauden mukanaan tuomat tietoturvariskit sekä digitaalinen kuilu palveluiden saatavuudessa. Yksi keskeinen eettinen kysymys on niin kutsuttu digitaalinen syrjäytyminen eli asiakkaiden joutuminen keskenään eriarvoiseen asemaan. (Pohjola ym. 2017.) Eettistä pohdintaa tulisi aina käydä ikäihmisen ja hänen läheistensä kanssa pohtien yhdessä teknologian vaihtoehtoja, riskejä ja seurauksia (Leikas & Launiainen 2016).

Sosiaalityön ammattilaisella tulee olla sellaisia tietoja ja taitoja, joita eettinen ja osaava työskentely digitalisaatiossa edellyttää. Digitaalisten palvelujen ja teknologioiden laajempi käyttöönottaminen vaatii työntekijöiden osaamisen vahvistamista, työtapojen muutosta ja työyhteisössä teknistä tukea. Olisi epäeettistä, jos sosiaalialan ammattilainen suhtautuisi kielteisesti ja ulkoistaisi itsensä digitalisaatiolta. Ammattilaisten tulee toimia niissä ympäristöissä, jotka ovat osa asiakkaiden jokapäiväistä arkea. (Kivistö 2017.)

Digitaalisten palveluiden lisääntyessä asiakastyössä voi työntekijä joutua tekemään ammattieettistä pohdintaa ja valintoja tilanteissa, joissa oma arvomaailma tai osaaminen ovat ristiriidassa asiakkaalle tarjottavien palveluiden kanssa. Organisaation toimintatavat tai poliittinen päätöksenteko on voinut johtaa tilanteeseen, jossa esimerkiksi tiettyjä palveluita voidaan saada vain digi- tai etäpalveluna. Tällä voi olla suurtakin vaikutusta ihmisten hyvinvointiin, ja se voi olla jopa haitaksi ihmisten turvallisuudelle. Sosiaalialan ammattihenkilöiden onkin tuotava esiin heikommassa asemassa olevien ihmisten kohtaamaa digitalisaation aiheuttamaa epätasa-arvoa. (Heikkinen 2022.)

”Sosiaalialan ammattihenkilöiden onkin tuotava esiin heikommassa asemassa olevien ihmisten kohtaamaa digitalisaation aiheuttamaa epätasa-arvoa.”

Asiakaslähtöinen sosiaalihuollon palveluosaaminen digiympäristössä tarkoittaa ammattilaisen tietotaitoa tunnistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän taustalla oleva lainsäädäntö. Ammattilaisen tulee tunnistaa ja hallita erilaisia sähköisiä palveluympäristöjä, palvelupolkuja ja niihin liittyviä työvälineitä. Ammattilainen auttaa asiakasta valitsemaan hänelle sopivan palvelun. Ammattihenkilöstön toiminnan tulee pohjautua lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000). Yhteiskunnassa on varmistettava se, että digitalisaatio ei syrjäytä ihmisiä. Digitaalisten palvelujen tarjoamista ohjaa laki (306/2019). Laki määrittää, että jokaisella on yhdenvertainen mahdollisuus käyttää digitaalisia palveluja.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla digitalisaatio ei ole itseisarvo vaan mahdollistaja, väline parempaan palveluun, kustannustehokkaampaan ja tuottavampaan toimintaan sekä ennen kaikkea ihmisten parempaan hyvinvointiin ja terveyteen. Digitaalisten palveluiden tulee olla esteettömiä ja helppokäyttöisiä. Palveluja täytyy olla tarjolla yhdenvertaisesti myös silloin, kun digitaalisten palveluiden käyttö ei ole mahdollista. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2016.)

Jokaisen ammattilaisen tulee pohtia eettisiä kysymyksiä, kuten oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa, toivoa ja elämänuskoa, ja asettua ikääntyneen rooliin siitä näkökulmasta, miten itse toivoisi ikääntyneenä tulevansa kohdelluksi. Nykyiset nuoret, jotka ovat kasvaneet digimaailmassa, pärjäävät ikäihmisinäkin varmasti digitaalisten palveluiden maailmassa. Mutta ennen sitä, meidän täytyy huolehtia riittävistä palveluista ja tuesta tämän päivän ikäihmisille.

Kirjoittajat

Jenni Haarala, Miia Halttu, Tuula Järvinen, Mira Kuusisto ja Anu Ropponen ovat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin Hyvinvoinnin edistäminen -koulutuksen sosionomi(YAMK)-opiskelijoita.

Lähteet

Heikkinen, A. (toim.) 2022. Arki, arvot ja etiikka. Sosiaalialan ammattihenkilön eettiset ohjeet. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n julkaisu. WWW-sivusto. Saatavissa: https://talentia.lukusali.fi/#/reader/a6cd4fa0-38d8-11ed-90c9-00155d64030a [viitattu 16.10.2022]. 

Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) 2017. Sosiaalityö digitalisaatiossa. PDF- julkaisu. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Saatavissa: https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63035/Sosiaalityo_digitalisaatiossa_pdfA.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 16.10.2022]. 

Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta 15.3.306/2019.

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 22.9.812/2000. 

Leikas, J. & Launiainen, H. (toim.) 2016. Anni ja Onni. Huomaamaton teknologia arjen apuna. Miina Sillanpään Säätiön julkaisusarja B:41. Keuruu: Miina Sillanpään Säätiö.

Pohjola, A. 2017. Sosiaalityöohjautuva digitalisaation kehittäminen. Teoksessa Kivistö, M. & Päykkönen, K. (toim.) Sosiaalityö digitalisaatiossa. PDF- julkaisu. Rovaniemi: Lapin yliopisto, 181–188. Saatavissa: https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/63035/Sosiaalityo_digitalisaatiossa_pdfA.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 16.10.2022].

Sosiaali- ja terveysministeriö. 2016. Digitalisaatio terveyden ja hyvinvoinnin tukena. Sosiaali- ja terveysministeriön digitalisaatiolinjaukset 2025. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/75526/JUL2016-5-hallinnonalan-ditalisaation-linjaukset-2025.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 18.10.2022]. 

Nuorten työpajat sote-uudistuksen myrskyn silmässä

Kirjoittaja: Heli Turve

Nuorten työpajatoiminta on murroksessa sote-uudistuksen astuessa voimaan vuoden 2023 alussa. Sote-uudistuksen myötä kuntouttava työtoiminta siirtyy hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle eivätkä siten kunnalliset työpajat voi enää tuottaa kuntouttavaa työtoimintaa tai tarjota toimintaa kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla. Tämä voi monessa kunnassa johtaa työpajatoiminnan alasajoon.

Nuorten työpajat ovat perinteisesti tarjonneet valmennusta kuntouttavan työtoiminnan sopimuksilla joko suoraan omilla sopimuksilla tai niin sanotulla kumppanuusmallilla, jossa valmentautuja ohjautuu sotepalveluntuottajan sopimuksilla nuorten työpajalle. Kuntouttavan työtoiminnan sopimusmuutokset vaikuttavat suoraan nuorten työpajojen asiakasmääriin, ja sitä kautta toiminnan jatkuminen on varsinkin pienillä paikkakunnilla uhattuna.

Nuorten työpajat toimivat monilla paikkakunnilla AVI-rahoitteisina hankkeina, jotka ovat saaneet toimintaansa erityisavustusta. AVIn myöntämä eritysavustus on toiminnan kannalta merkittävä tekijä, sillä pelkästään kuntarahoituksella työpajatoimintaa ei pienillä paikkakunnilla pystyttäisi välttämättä tarjoamaan lainkaan.

Nuorten työpajojen ja etsivän nuorisotyön kattojärjestön Into ry:n mukaan Sote-uudistus on heikentämässä nuorten työpajapalveluiden saatavuutta. Lisäksi muutokset TE-palveluissa tuovat omia haasteita nuorten palveluihin työllisyyspalveluiden siirtyessä kuntien hoidettavaksi vuoden 2024 alussa. Heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllisyyden edistäminen edellyttää tarpeisiin vastaavia palveluita. Nykyisillä kunnallisilla nuorten työpajoilla toteutettava kuntouttava työtoiminta tarjoaisi tähän hyvät mahdollisuudet (Into ry 2022).

Nuorten työpajojen keskeisin tehtävä on nuorten syrjäytymisen ehkäiseminen ja palveluiden tarjoaminen syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ja tätä kautta aktiivisena toimijana toimiminen niin kunnallisella kuin yhteiskunnallisella tasolla.

Sote-uudistus tuo palvelukentälle muutoksia, jotka voivat heikentää kuntalaisten palveluita sosiaali- ja terveyspalveluiden keskittyessä yhä vahvemmin kasvukeskuksiin. Erityisesti nuorille suunnattuja palveluita on pienissä kunnissa entuudestaan vähän tarjolla, minkä vuoksi nuorten työpajojen tarjoamat palvelut alle 29-vuotiaille nuorille ovat merkityksellisiä ja helposti saatavia. Apu, ohjaus ja tuki ovat siellä, missä nuoria kohdataan. Sote-uudistuksen myötä pelkona on, että nuorten palvelut heikkenevät eivätkä nuorten vaikuttamismahdollisuudet omiin palveluihinsa enää toteudu.

Sote-uudistuksen keskellä tulevaisuuden toiminnan turvaamiseksi nuorten työpajoilta vaaditaan aktiivisuutta toiminnan sekä yhteistyön eri muotojen kehittämisessä yhdessä sote-toimijan kanssa. Mikäli työpajojen toimintaa kyetään jatkamaan, nuorten työpajat voivat edelleen tarjota luonnollisen jatkopolun kuntouttavasta työtoiminnasta työkokeiluun nuorten työpajalle. Tavoitteena niin hyvinvointialueella kuin nuorten työpajoilla tulisi olla suunnitelmallinen yhteistyö, jolla tuetaan nuorten polkua kohti opintoja tai työelämää.

Nuorten työpajojen toiminnan turvaamisen tulisi olla sekä hyvinvointialueiden että kuntien yhteinen tavoite. Syrjäytymisen ehkäiseminen on yhteiskunnallisestikin merkittävä tavoite, ja siihen sitoutumisen tulisi olla yhteinen päämäärä. Siksi myös eri sopimusvaihtoehtoja ja toiminnan järjestämistä olisi hyvä pohtia kuntien ja hyvinvointialueiden kesken siten, että nuorille kohdennetut monipuoliset palvelut säilyvät pienissäkin kunnissa vielä vuoden 2023 jälkeen. Keskeistä on nuorisolain mukaisen toiminnan jatkumisen turvaaminen, nuorten osallisuuden tukeminen sekä kunnan roolin selkiyttäminen muutostilanteessa.

Kuva: Heli Turve

Kirjoittaja

Heli Turve on nuorten työpajan työtoiminnan ohjaaja, sosionomi AMK.

Lähteet

Into ry, artikkeli: Ratkaisut kunnallisen työpajatoiminnan turvaamiseksi sote-uudistuksessa, saatavissa: https://www.intory.fi/ajankohtaista/uutiset/into-ratkaisut-kunnallisen-tyopajatoiminnan-turvaamiseksi-sote-uudistuksessa/ (viitattu 02.12.2022).