Monthly Archives: toukokuu 2023

Syrjäyttääkö etäopiskelu ammattikoulunuoren?

Kirjoittaja: Tiina Lepistö

Etäopiskelu on tullut jäädäkseen ja osalle opiskelijoista se on elämäntilanteen kannalta ihanteellinen vaihtoehto. Tänä keväänä kuraattoriharjoittelussani huomasin, että osalle toisen asteen opiskelijoista etäopiskelu voi kuitenkin toimia jopa syrjäyttävänä tekijänä.

Digitaalisilla ratkaisuilla voidaan parhaimmillaan lisätä tasa-arvoa, kun koulutuksen saavutettavuus paranee eikä asuinpaikkakunta rajaa opiskelumahdollisuuksia. Etäopiskelu tuo opiskeluun joustavuutta, kun opiskelu ei sido tiettyyn aikaan tai paikkaan. Digitaalisuuden avulla koulutuksen järjestäjät voivat kehittää ja toteuttaa uudenlaista yhteistyötä, ja resursseja voidaan käyttää tehokkaammin. Toisen asteen koulutuksessa digitalisaatiolla halutaan mm. vahvistaa elinikäistä ja jatkuvaa oppimista sekä nopeuttaa ja yksilöllistää opintopolkuja. (OKM 2022,19,104-105.)

Nuorisolain (21.12.2016/1285) mukaan nuoria ovat alle 29-vuotiaat. Silti 18 vuoden ikä on Suomessa merkittävä rajapyykki. Esimerkiksi opiskelussa se tarkoittaa, että oma vastuu lisääntyy ja tuen määrä vähenee. Etäopiskelu voi aiheuttaa ongelmia varsinkin silloin, jos elämänhallinnassa on haasteita. Kun kotoa ei tarvitse lähteä aamuisin minnekään, elämästä puuttuu rytmi. Sosiaalisten tilanteiden pelko voi kasvaa, kun sosiaalisia kontakteja ei ole, ja vähitellen jo ajatus kotoa poistumisesta saattaa ahdistaa. Yksinäisyys on tuttu ja kipeä tunne monelle etäopiskelijalle.

Osallisuuden kokemuksella on tärkeä merkitys nuoren hyvinvoinnille. Osallisuutta on kokemus siitä, että kuuluu omiin lähiyhteisöihinsä ja yhteiskuntaan ja voi osallistua sosiaaliseen toimintaan myös vapaa-ajalla. Oman vertaisryhmän merkitys on suuri. (THL 2023.) Etäopiskelijan hyvinvoinnin ongelmat voivat kasautua, jos opiskeluryhmä ei tarjoa opiskelijalle riittävää tukea, ryhmäytymistä ei tapahdu eikä opettaja tule kunnolla tutuksi. Tukea ja apua tehtäviin voi olla vaikea pyytää.

Karvi eli Kansallinen koulutuksen arviointikeskus selvitti, miten koronan aiheuttamat poikkeusolot vaikuttivat oppimisen edellytyksiin eri koulutusasteilla tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta (Goman ym. 2021). Selvitys antaa arvokasta tietoa myös normaaliajan etäopiskelun vaatimuksista ja kehittämisestä.

Etäopiskelun sujuminen vaatii opiskelijalta hyviä oppimis- ja opiskeluvalmiuksia, opiskelutaitoja ja itseohjautuvuutta. Ammatillisessa koulutuksessa opiskelutaitojen puutetta kokivat selvityksen mukaan erityisesti ne opiskelijat, joilla oli ollut paljon haasteita opinnoissa, opiskelumotivaatiossa ja henkisessä jaksamisessa. (Goman ym. 2021,5, 153)

Kun oppimisympäristöt monipuolistuvat, täytyy oppimisen tukeen ja vuorovaikutukseen panostaa ja opiskelijoiden oppimisvalmiuksia ja itseohjautuvuutta vahvistaa. Opiskelijoiden tuen tarpeita tulee tunnistaa paremmin ja vahvistaa niin yksilöllistä tukea kuin opettajien digitaalista ja pedagogista osaamistakin. Lisäksi tulisi kehittää toimintamalleja, joiden avulla voidaan vähentää opiskelijoiden henkistä kuormitusta ja tukea hyvinvointia. (Goman ym. 2021,5.) Mahdollisimman tasa-arvoisten ja yhdenvertaisten opiskelumahdollisuuksien tulee olla kaikkien saatavilla. Digitaalisten ratkaisujen tulisikin olla nykyisiä oppimis- ja opetustapoja tukevia ja täydentäviä, ei niitä korvaavia. (OKM 2022,105.)

Matala koulutus on yksi merkittävimmistä nuoren syrjäytymisen riskitekijöistä (THL 2023). Tästäkin syystä nuorten koulussa viihtymiseen ja siellä pysymiseen tulee panostaa. Etäopiskelu ei ole pelkästään hyvä tai paha asia. Tärkeintä olisi huomioida ne tekijät, jotka vaikuttavat etäopiskelun onnistumiseen tai epäonnistumiseen ja pyrkiä vaikuttamaan niihin.

Lähteet

Goman, J., Huusko, M., Isoaho, K., Lehikko, A., Metsämuuronen, J., Rumpu, N., Seppälä, H., Venäläinen, S. & Åkerlund, C. 2021. Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen eri koulutusasteilla. Osa 3. Kansallisen arvioinnin yhteenveto ja suositukset. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 8:2021. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://karvi.fi/wp-content/uploads/2021/04/KARVI_0821.pdf [viitattu 2.5.2023].

Nuorisolaki 21.12.2016/1285.

OKM. 2022. Laadukas toisen asteen koulutus kaikille: Toisen asteen koulutuksen yhteistyön ja järjestäjärakenteen kehittämishankkeen loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2022:31. PDF- dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-796-3. [viitattu 5.5.2023].

THL. 2023. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy. WWW- dokumentti. Päivitetty 11.4.2023. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/lapset-nuoret-ja-perheet/hyvinvointi-ja-terveys/nuorten-syrjaytymisen-ehkaisy#neet [viitattu 5.5.2023].

Kirjoittaja

Tiina Lepistö

Kokevatko työikäisetkin yksinäisyyttä?

Kirjoittaja: Nelli Nieminen

Nuorten syrjäytymistä ja yliopisto-opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä on tutkittu suhteellisen paljon. Sen sijaan työelämässä olevat aikuiset yksinäisyyden osalta on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. (Hyttinen & Valkonen 2018, 26.) Varsinkin korona-aikana ja sen jälkeen monet eri ikäryhmät ovat kokeneet yksinäisyyttä ja sosiaalista irrallisuutta. Joka kymmenes suomalainen aikuinen tuntee itsensä usein yksinäiseksi (Hyttinen & Valkonen 2018, 27). Se tuntuu suhteellisen suurelta määrältä työyhteisöjämme ajatellen. Jos yksinäisyys kestää pitkään, elinajanodote alenee, syrjäytymisriski lisääntyy sekä masennuksen ja sydänsairauksien riski lisääntyy (Murto ym. 2017, Hyttisen & Valkosen 2018, 27 mukaan). Aikuisten yksinäisyys on senkin takia vakavaa, että se saattaa siirtyä sukupolvelta toiselle (Hyttinen & Valkonen 2018, 27).

Parisuhde ja yksinäisyys

Kinnunen & Kontula (2021) tutkivat parisuhteettomien naisten ja miesten onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä, muun muassa yksinäisyyden kokemusta. Heidän tuloksistaan nähtiin, että parisuhteettomat naiset ovat keskimäärin onnellisempia kuin parisuhteettomat miehet. Näiden naisten onnellisuus on vahvasti yhteydessä vähäiseen koettuun yksinäisyyteen. (Kinnunen & Kontula 2021, 141.)

Voisi kuvitella, että yksi läheisimmistä ihmissuhteista, parisuhde, takaisi yksinäisyyden puuttumisen. Kuinka ollakaan, parisuhteenkaan yksinäisyys ei olekaan pelkästään fyysistä, vaan yleensä subjektiivinen kokemus, vaikka sitä kannattelisivat ja pitäisivät yhdessä fyysiset tai ulkoiset asiat kuten lapset. Usein syyt yksinäisyydelle parisuhteessa tulevat ilmi eron myötä. Työikäisillä ja ruuhkavuosissa elävillä esimerkiksi työ saattaa tulla parisuhdetta tärkeämmäksi, jolloin kumppani voi tuntea itsensä yksinäiseksi. (Kontula & Saari 2016, 129.)

Yksinäisyyttä kolmella tasolla

Sekä yhteiskunnassa, yhteisöissä että yksilöllisellä tasolla yksinäisyys haastaa (Hyttinen & Valkonen 2018, 27). Grönlund & Falk (2016) käsittelevät järjestöjen toimintaa yksinäisyyden kohtaamiseksi näillä kolmella tasolla toiminnan painottuessa yleensä enemmän viimeiseen tasoon. Yksilöille tarjottava tuki, taidot ja toiminta kohdistuvat yksilön sosiaalisten taitojen ja itsetuntemuksen opettelemiseen. Heille halutaan antaa välineitä, joilla vähentää yksinäisyyttä ja tukea henkilön omaa toimijuutta.

Yhteisöllisyyden muodostumista taas pyritään helpottamaan avaamalla järjestöjen ovet kohtaamispaikoiksi. Tämä helpottaa osallistumista toisten samassa tilanteessa olevien tapaamiseen, vaikkakin se edellyttää henkilön omaa aktiivisuutta, jota epäilen, että monillakaan yksinäisillä luonnostaan olisi. Yhteiskunnan tasolla pyritään vaikuttamaan valistuksen kautta, sosiaalisten taitojen opettamisella sekä rakenteelliseen yksinäisyyteen vaikuttamisella laajemmin. Halutaan kouluttaa yksinäisten parissa työskenteleviä henkilöitä, kuten ryhmänohjaajia. (Grönlund & Falk 2016, 201, 203.)

Joskus yksinäisyyteen vaikuttaminen voi olla hyvin yksinkertaiselta kuulostava asia, kuten toisen henkilön hyväksyminen ja kunnioittaminen sekä vuorovaikutuksessa oleminen ja mielenterveyden edistäminen (Rehnbäck 2013, 41), mutta toisinaan sitä voi olla vaikea käytännössä toteuttaa. Vaikka aikuiset löytäisivätkin jostain säännöllisen ryhmän, jossa käydä ja löytäisivät aikaa sille, sekään ei takaa, että ryhmässä syntyisi pidempiaikaisia ryhmän ulkopuolisia ihmissuhteita.

Varsinkin tässä ikäryhmässä ehkä oletetaan, että suurimmalla osalla työikäisistä olisi jo vakiintuneet ihmissuhteet. Vaikka ihmissuhteita olisikin, iso elämänmuutos voi aiheuttaa sen, että ainakin tilapäisesti ihmissuhteet vähenevät ja yksinäisyys lisääntyy. Toki elämänmuutos voi hyvällä tuurilla aiheuttaa myös päinvastaisen reaktion eli ihmissuhteet lisääntyvät. Kuitenkin aikuisena on yleensä aina vaikeampi solmia uusia suhteita kuin nuorempana.

Lähteet

Grönlund, H. & Falk, H. 2016. Kolmas sektori ja yksinäisyyden vähentäminen. Teoksessa Saari, J. (toim.) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. E-kirja. [viitattu 15.5.2023].

Hyttinen, S. & Valkonen, T. 2018. Yksinäisten työikäisten vuorovaikutussuhteet. Teoksessa Koponen, J., Kokkonen, L., Kostiainen, E. & Virtanen, I. A. (toim.) Prologi: puheviestinnän vuosikirja 2018. Jyväskylä: Prologos ry, 26–42. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/60977/prologi2018kaikkisivut.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 15.5.2023].

Kinnunen, A. & Kontula, O. 2021. Suhteetonta elämää – parisuhteettomien onnellisuustekijät. Janus 4, 141–159. Verkkolehti. Saatavissa: https://doi.org/10.30668/janus.89473 [viitattu 15.5.2023].

Kontula, O. & Saari, J. 2016. Yksinäisyys parisuhteessa. Teoksessa Saari, J. (toim.) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus. E-kirja. [viitattu 15.5.2023].

Rehnbäck, I. 2013. Aikuisten yksinäisyyden kokemukset mielenterveyden edistämisen haasteena. Diak pohjoinen, Oulu. Terveyden edistämisen koulutusohjelma. YAMK opinnäytetyö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2013052310304 [viitattu 15.5.2023].

Kirjoittaja

Nelli-Maaria Nieminen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Ikäihmisten perhehoito osana ikääntyvien hyvinvointia

Kirjoittaja: Heli Ursin

Kiinnostuin ikäihmisten perhehoidosta ollessani työharjoittelussa Eloisalla perhehoidon palveluohjauksessa alkuvuodesta 2023. Ikäihmisten perhehoito oli itselleni melko uusi asia ja minusta tuntuu, että sitä ei tunneta vielä kovinkaan laajasti. Haluan kirjoitukseni kautta tuoda perhehoitoa esille yhtenä erittäin hyvänä matalan kynnyksen palveluna ja vaihtoehtona ikäihmisten kotona asumisen tukemiselle.

Kuva: Pixabay.com

Perhehoidon kehittäminen oli osa hallituksen I&O Kärkihanketta (2016–2018), hankkeen tarkoituksena oli kehittää ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistaa kaikenikäisten omaishoitoa. (Ks. Ahokas-Kuukkonen 2016.) Hankkeen myötä perustettiin monitoimijakeskus Omatori Mikkeliin sekä neuvontapisteet Nestori Savonlinnaan ja Veturitori Pieksämäelle. Perhehoitajien määrä koko maassa yli kaksinkertaistui vuodesta 2015 vuoteen 2018. Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (OSSI) -hanke tavoitteli kärkihankkeen teemoja ja auttoi omais- ja perhehoidon kehittämisessä ja juurruttamisessa. (Owal Group 2019, 60.)

Vuonna 2020 Etelä-Savossa oli seitsemän perhekotia, perhehoidossa oli 212 ikäihmistä ja hoitopäiviä kertyi 6 303. (Perhehoitoliitto s.a.). Kasvu viimeisen kahden vuoden aikana on ollut huimaa, sillä tällä hetkellä perhekoteja Etelä-Savossa on jo 20, perhehoidossa ikäihmisiä on 640 ja hoitopäiviä on jopa noin 15 000. Erilaiset hankkeet ovat edesauttaneet perhehoidon kasvua, mutta tarve sen lisäämiselle on jatkuvaa. (Maaranen 2023).

Mitä on ikäihmisten perhehoito?

Ikääntyvien perhehoito tarjoaa turvallista ja inhimillistä hoivaa ja huolenpitoa. Se tukee yhteisöllisyyttä, ihmissuhteita ja perheen arkeen osallistumista ikäihmisen voimavarat ja vahvuudet huomioiden. Perhehoito tukee ja ylläpitää hyvää elämänlaatua. Perhehoidossa huomioidaan ikäihmisen yksilölliset tarpeet, toiveet ja turvallisuus. Vahvuutena perhehoidossa on sen jatkuvuus, pysyvät ihmissuhteet sekä koti asumisen ja hoivan ympäristönä. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 5; Perhehoitoliitto s.a.)

Perhehoito sopii ikäihmiselle, kun hänen toimintakykynsä tai elämänlaatunsa on heikentynyt ja hän tarvitsee apua arjesta selviytymiseen iän, vamman, sairauden tai turvattomuuden vuoksi. Perhehoito on hyvä vaihtoehto, kun ikäihminen ei vielä tarvitse palveluasumista tai laitoshoitoa. Kotikunnan palveluohjaaja tai SAS-ryhmä arvioi palvelutarpeen ikäihmisen ja hänen läheistensä kanssa yhdessä. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 5; Perhehoitoliitto s.a.)

Perhehoitoa voi toteuttaa monella eri tavalla. On pitkäaikaista ja lyhytaikaista perhehoitoa. Kiertävä perhehoitaja tarjoaa omaishoitajalle mahdollisuuden käydä kodin ulkopuolella virkistäytymässä sekä on arjessa tukena ja apuna ikäihmiselle. Perhehoitoa järjestetään perhehoitajan tai hoidettavan kotona. Perhehoitajan tulee käydä ennakkovalmennus sekä soveltua tehtävään. Perhehoitoa toteuttava kunta tekee perhehoitajan kanssa toimeksiantosopimuksen. (Ahokas-Kuukkonen 2016, 21; Eloisa 2023, 4; Koinsaari & Rautio 2018, 33, 61; Noro 2019, 38; Perhehoitoliitto s.a.)

Lopuksi

Perhehoitajan työtä tehdään suurella sydämellä ja omalla persoonalla. Perhehoitajalla on aikaa kuunnella ja olla läsnä. Perhehoitaja auttaa ja tukee ikäihmistä osallistumaan hänelle tärkeisiin askareisiin ja arjen toimintoihin. Parhaimmillaan perhehoito lisää ikäihmisen turvallisuuden tunnetta, osallisuutta, yhteisöllisyyttä sekä onnistumisen iloa. Perhekodissa asuessaan ikäihminen on perheenjäsen, osa perhettä.

Kuva: Pixabay.com

Lähteet

Ahokas-Kukkonen, I. 2016. Ikääntyvien palvelukokonaisuus Etelä-Savossa vuoteen 2025 mennessä. Hallituksen I&O Kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. PDF-tiedosto. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/12617122/Etel%C3%A4-Savo_Ik%C3%A4%C3%A4ntyvien+palvelukokonaisuus+vuoteen+2025.pdf/83cbb53d-6166-878f-731c-0f41345ed99e/Etel%C3%A4-Savo_Ik%C3%A4%C3%A4ntyvien+palvelukokonaisuus+vuoteen+2025.pdf [viitattu 8.5.2023].

Maaranen, S. 2023. Eloisan omais- ja perhehoidon koordinaattori. Sähköpostiviesti 5.5.2023. Etelä-Savon hyvinvointialue. [viitattu 8.5.2023].

Noro, A. 2019. (toim.) Omais- ja perhehoidon kehitys vuosina 2015–2018: Päätelmät ja suositukset jatkotoimenpiteiksi. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:61. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161377 [viitattu 8.5.2023].

Koinsaari, J, Rautio, E. 2018. Osallisuus, monitoimijuus ja arjen tuki. Sosiaali ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:55. Helsinki. Sosiaali- ja terveysministeriö. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161263 [viitattu 8.5.2023].

Eloisa 2023. Etelä-Savon hyvinvointialue. Sääntökirjat. Ikäihmisten ja vammaisten perhehoidon sääntökirja 2023. WWW-tiedosto. Päivitetty 10.3.2023. Saatavissa: https://etelasavonha.fi/eloisa/saantokirjat/#ikaihmisten-ja-vammaisten-perhehoidon-saantokirjat [viitattu 8.5.2023].

Owal Group. 2019. I&O Kärkihankkeen arviointi 3/2019. Saatavissa: https://stm.fi/documents/1271139/13111556/Raportti+IO+arviointi.pdf/ [viitattu 8.5.2023].

Perhehoitoliitto. s.a. Minustako perhehoitaja? Ikäihmisten perhehoito. WWW-dokumentti. Saatavissa: https://www.perhehoitoliitto.fi/minustako_perhehoitaja/ikaihmisten_perhehoito [viitattu 8.5.2023].

Kirjoittaja

Heli Ursin on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja aloittanut juuri kiertävänä perhehoitajana Etelä-Savon hyvinvointialueella.

Lähisuhdeväkivalta ja hyvinvointialueiden vastuu sen ennaltaehkäisyssä

Kirjoittaja: Elina Vaikkinen

Lähisuhdeväkivalta on yleinen ongelma Suomessa. Joka vuosi noin 130 000 henkilöä kokee lähisuhdeväkivaltaa (STM 2020). Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jossa tekijä ja uhri ovat keskenään lähisuhteessa. Se voi olla perheväkivaltaa tai parisuhdeväkivaltaa ja se voi kohdistua niin nykyisiin kuin entisiinkin kumppaneihin, lapsiin tai muihin sukulaisiin ja läheisiin. Tyypillistä lähisuhdeväkivallalle kuitenkin on, että teot tapahtuvat yksityisissä tiloissa ja teot jäävät lähes poikkeuksetta piiloon. (Pietiläinen ym. 2022, 4.)  

Lähisuhdeväkivalta on merkittävä yhteiskunnallinen ongelma yleisyytensä ja vaikutustensa vuoksi. Se aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja terveyshaittoja, mutta myös suuria kustannuksia yhteiskunnalle, peräti 150 miljoonan euron vuosittaisia terveydenhuollon lisäkustannuksia. (Krogell ym. 2023.) Väkivallan ja pelon aiheuttamassa jatkuvassa stressitilassa eläminen on yhteydessä krooniseen tulehdukseen elimistössä, mikä puolestaan lisää riskiä sairastua masennukseen sekä erilaisiin somaattisiin sairauksiin (October & Laitinen 2022, 3). 

Lähisuhdeväkivalta tiedettyä yleisempää 

Läheskään kaikkia lähisuhdeväkivaltatapauksia ei ilmoiteta poliisille, eivätkä väkivaltaa kokeneet välttämättä hakeudu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. Arvioidaan, että vain noin 10–15 % lähisuhdeväkivaltatapauksista tulee viranomaisten tietoon. Palveluiden käyttöön vaikuttaa esimerkiksi, paljonko ja millaisia palveluita on saatavilla. (Krogell ym.  2023.) Tässä mielestäni onkin paljon ajattelemisen aihetta. Miten tuottaa sellaisia palveluita, jotta ensinnäkin lähisuhdeväkivaltatapauksista uskallettaisiin kertoa ja toiseksi erilaisten auttavien palveluiden piiriin hakeuduttaisiin matalalla kynnyksellä? 

Vastuu hyvinvointialueilla 

Vastuu väkivallan ennaltaehkäisystä ja palveluketjujen luomisesta on siirtynyt vuoden 2023 alusta alkaen uusille hyvinvointialuille. October ja Laitinen (2022) korostavat koordinaatiorakenteiden merkitystä. Vankat rakenteet kunta-, alue- ja valtionhallinnon tasolla selkiyttävät vastuita ja luovat monialaista yhteistyötä, toimivia käytäntöjä ja palvelupolkuja väkivallan kaikille osapuolille. Väkivallan ennaltaehkäisyn velvoite perustuu ihmisoikeussopimuksiin ja perustuslakiin ja se vaatii monen toimijan saumatonta yhteistyötä hyvinvointialueilla ja kunnissa.  

Hyvinvointialueiden tulisi kiinnittää lähisuhdeväkivallan ehkäisy työryhmä osaksi ylintä poikkihallinnollista työryhmää. Hyvinvointialueille tulisi nimetä myös väkivallan ehkäisyn vastuuhenkilö tai koordinaattori, joka huolehtii siitä, että poikkihallinnollinen ja moniammatillinen työ toimii hyvin. (October & Laitinen 2022, 3–11.) Monella hyvinvointialueella onkin jo henkilö nimetty tai haussa. Toimivien rakenteiden luomisessa oleellista on, että kuntien hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelmiin sisällytettäisiin lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaatio sekä suunnitelmat (STM 2020). 

Lopuksi 

Vuonna 2008 on jo ensimmäisen kerran suositeltu jokaiseen kuntaan tai yhteistoiminta-alueelle asetettavaksi lähisuhdeväkivallan koordinaatioryhmä, jonka tehtävänä olisi vastata väkivallan ehkäisyn suunnittelusta, koordinoinnista ja seurannasta. Silti vielä 2019 alussa järjestetyn selvityksen mukaan noin puolesta kyselyyn vastanneista kunnasta tai kuntayhtymästä puuttui lähisuhdeväkivallan koordinaatioryhmä. (Siltala ym. 2022, 26.) Lähisuhdeväkivallan aiheuttamat haitat ovat olleet tiedossa jo pitkään, mutta valtiotasolla tähän asiaan on vastikään herätty. Ja hyvä niin, mutta miksi vasta nyt? Kauanko toimivien palveluketjujen luomiseen menee aikaa? Ja kauanko menee vielä aikaa, että myönteisiä muutoksia tapahtuu lähisuhdeväkivallan tilastoissa? Mielenkiinnolla jään seuraamaan hyvinvointialueiden koordinaatiotyöryhmien työn tuloksia. 

Lähteet

Krogell, J., Ketola, M. & Pihlajasaari, M. 2023. THL-Blogi. Hyvinvointialueille tarvitaan nimetyt lähisuhdeväkivaltakoordinaattorit. WWW-tiedosto. Saatavissa: https://blogi.thl.fi/hyvinvointialueille-tarvitaan-nimetyt-lahi-suhdevakivaltakoordinaattorit/ [viitattu 23.4.2023].

October, M. & Laitinen, H-L. 2022. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Ohjeet kunnille ja hyvinvointialueille lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaatiorakenteiden ja lähisuhdeväkivallan vastaisen toiminnan järjestämiseksi. Ohjaus 10/2022. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/144538/OHJ2022_010_09062022.pdf [viitattu 23.4.2023].

Pietiläinen, M., Keski-Petäjä, M., Lipasti, L. & Attila, H. 2022. Parisuhdeväkivallan kokemukset yleisiä Suomessa. Sukupuolistunut väkivalta ja lähisuhdeväkivalta Suomessa 2021 -tutkimuksen ennakkotuloksia. Tilastokeskus. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://www.stat.fi/media/uploads/sukupuolistunut_vakivalta_teemasivu/parisuhdevakivallan_kokemukset_yleisia_suomessa.pdf [viitattu 23.4.2023].

Siltala, H., Hisasue, T., Hietamäki, J., Saari, J., Laajasalo, T., October, M., Laitinen H-L. & Raitanen, J. 2022. Lähisuhdeväkivallasta aiheutuva palveluiden käyttö ja kustannukset Terveys-, sosiaali- ja oikeuspalveluissa. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:52. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164292/VNTEAS_2022_52.pdf?sequence=13&isAllowed=y [viitattu 24.4.2023].

Sosiaali- ja terveysministeriö 2020. Selvitys: lähisuhdeväkivallan ehkäisytyön monialaisen yhteistyön rakenteita on vahvistettava. WWW-tiedosto. Saatavissa: https://soteuudistus.fi/-//1271139/selvitys-lahisuhdevakivallan-ehkaisytyon-monialaisen-yhteistyon-rakenteita-on-vahvistettava [viitattu 23.4.2023].

Kirjoittaja

Elina Vaikkinen on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.

Leima: Ihminen

Kirjoittaja: Katja Saikkonen

Sain ajatuksen tämän tekstin kirjoittamisesta taannoin, kun kuulin sattumalta erään henkilön toivovan, että hänet olisi sijoitettu aiemmin kodin ulkopuolelle. Tämä herätti huomioni, koska useimmiten julkisuudessa annetaan ymmärtää, että sijaishuollossa olleet ovat jonkinlaisia systeemin uhreja ja sijaishuolto voi pilata nuoren elämän. Toisaalta sijoitettu voi salata taustaansa, koska pelkää muiden suhtautumisen itseään kohtaan muuten muuttuvan. Tämän tekstin avulla toivonkin herättäväni ajatuksia siitä, millaisia oletuksia sijaishuoltonuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta voi syntyä tutkimustiedon ja uutisoinnin valossa. Haluaisin, että pohdimme myös sitä, millaisen kuvan nuoret voivat itse itsestään muodostaa, kun he toimivat näitä tutkimuksia tulkitsevien ammattilaisten kanssa.

Yhteiskunnalliseen osallisuuteen ajatellaan yleensä kuuluvan ainakin se, että henkilö on mukana joko työelämässä tai opiskelee työllistyäkseen. Mille sijaishuollosta itsenäistyneen nuoren yhteiskunnallinen osallisuus sitten tutkimustiedon valossa näyttää? Lehtotie (2018) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan noin 20-vuotiaiden nuorten kokemuksia jälkihuollon toimivuudesta, ja tässä yhteydessä hän nostaa esiin myös nuorten koulutustaustan. Lehtotie (2018, 53) kertoo, että kukaan hänen haastattelemistaan viidestä nuoresta ei ollut suorittanut peruskoulun jälkeen mitään opintoja loppuun useista yrityksistä ja alanvaihdoista huolimatta. Heillä ei ollut myöskään mitään kokemusta työelämästä tai haaveammattia (Lehtotie 2018, 53).

Samankaltaisia päätelmiä on tehnyt myös Näykki (2020) tarkastellessaan kymmenen jälkihuollon asiakkaana olevan nuoren asiakasdokumenteista koostuvaa aineistoa. Yksi nuorista oli suorittanut lukion ja kaksi ammattikoulun, mutta muiden osalta opiskelut takkusivat tai niihin ei ollut kiinnitytty laisinkaan (Näykki 2020, 39–40). Entä sitten työelämään siirtyminen? Tätä aihetta ovat tutkineet mm. Ristikari ym. (2016, 100–101), Harkko ym. (2016, 40) sekä Kääriälä (2020, 52). Kaikki edellä mainitut tuovat julkaisuissaan esiin sen, kuinka sijaishuollon asiakkuus nähdään yhtenä riskitekijänä työelämän ulkopuolelle jäämiseen ainakin varhaisaikuisuudessa. Tässäkin on kyse toki ketjureaktiosta, sillä työelämässä vaaditaan usein opintojen tuomaa muodollista pätevyyttä.

Rehellisesti sanottuna kaikki edellä kirjoitettu on totta. Mutta sen lisäksi meidän jokaisen olisi mielestäni hyvä huomioida, että se ei ole koko totuus. Heino (2020, 240) muistuttaa meitä siitä, kuinka käyttämämme kieli ja tuottamamme tieto voivat myös muovata totuutta. Kun puhumme ja kirjoitamme sijaishuollossa olleiden lasten vaarasta syrjäytyä, voimme ajattelemattamme tehdä tästä ajatuksesta itseään toteuttavan ennusteen. Silloin unohtuu se Heinon (2020, 240) kuvaama tosiasia, että kaksi kolmesta sijaishuollossa olleesta pärjää elämässään ihan hyvin. Pärjäämistä tukee erityisesti se, jos lapsi on sijoitettu ennen teini-ikää, sijoitus on ollut kestoltaan joko hyvin lyhyt- tai vastaavasti pitkäaikainen ja lapsen sijoituspaikka on pysynyt samana (Heino 2020, 241; Kääriälä 2020, 52).

Toivoisin, ja niin toivoisivat Heinon (2020, 241–242) mainitsemat nuoretkin, että jokainen lapsi ja nuori nähtäisiin ensisijaisesti omana itsenään, ilman ylimääräisiä leimoja. Nämä leimat voivat aiheuttaa sen, että vanhemmat, sukulaiset, opettajat, naapurit tai läheiset eivät uskalla tarpeen tullessa kääntyä lastensuojelun puoleen: pelätään, että lastensuojelun asiakkuus pilaa elämän. Tai sijaishuollossa ollut lapsi tai nuori alisuoriutuu, koska ajattelee kuuluvansa siihen joukkoon, jolle on tässä yhteiskunnassa annettu pärjäämättömän osa. Erästä arvostamaani ihmistä mukaillen voisin sanoa, että meille jokaiselle on olemassa vain yksi leima ja se leima on ihminen. Yritetään muistaa tämä.

Lähteet

Harkko, J., Lehikoinen, T., Lehto, S. & Ala-Kauhaluoma, M. 2016. Onko osa nuorista vaarassa syrjäytyä pysyvästi? Nuorten syrjäytymisriskit ja aikuisuuteen siirtymistä tukeva palvelujärjestelmä. Helsinki: Kela. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/170035/Tutkimuksia144.pdf?sequence=4&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Heino, T. 2020. Mikä auttaa? Tutkimusperustaiset ja käytännössä toimivat työmenetelmät teininä sijoitettujen lasten hoidossa. Helsinki: THL, Itla. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140861/RAP2020_012_Mik%C3%A4%20auttaa_22022021.pdf?sequence=9&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Kääriälä, A. 2020. ALWAYS A STEP BEHIND? Educational and Employment Transitions among Children in Out-of-home Care. Helsingin yliopisto. Valtiotieteiden tiedekunta. Väitöskirja. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/317968/alwaysas.pdf?sequence=1&isAllowed=y [viitattu 3.5.2023].

Lehtotie, K. 2018. SELVIYTYMINEN, SYRJÄYTYMINEN JA OSALLISUUS-Jälkihuoltoon oikeutettujen nuorten kokemuksia jälkihuollosta. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/104869/1546434672.pdf?sequence=1 [viitattu 1.5.2023].

Näykki, R. 2020. JÄLKIHUOLLOSTA ITSENÄISEEN ELÄMÄÄN-Nuorten tuen polut sosiaalityöntekijöiden laatimissa asiakasdokumenteissa. Tampereen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Pro gradu -tutkielma. PDF-dokumentti. Saatavissa: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/120988/N%C3%A4ykkiRitva.pdf?sequence=2&isAllowed=y [viitattu 1.5.2023].

Ristikari, T., Törmäkangas, L., Lappi, A., Haapakorva, P., Kiilakoski, T., Merikukka, M., Hautakoski, A., Pekkarinen, E. & Gissler, M. 2016. Suomi nuorten kasvuympäristönä-25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Tampere: Nuorisotutkimusseura. Saatavissa: https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131119/URN_ISBN_978-952-302-712-1.pdf?sequence=1 [viitattu 3.5.2023].

Kirjoittaja

Katja Saikkonen on kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Xamkissa.

Mielenterveystyö ei vielä vastaa kysyntää

Kirjoittaja: Maisa Kerttula

Ihmisten fyysinen terveys ja hoitomuodot ovat edistyneet paljon viime vuosikymmenien aikana, mutta mielenterveyden muutoksissa ei ole valitettavasti tapahtunut samaa muutosta. Mielenterveyden ongelmat eivät ole vain yhdellä ratkaisulla hoidettavissa, vaan ne ovat usein monen eri tekijän ja ongelman summa. Tilastot kertovat karuja totuuksia siitä, kuinka laaja ongelma on ja ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tilanne ei ole lähivuosina helpottamassa, päinvastoin.

Aikuisista 20-25% sairastaa mielenterveyden häiriöitä vuosittain ja kustannuksiksi on arvioitu Suomen osalta 11 miljardia euroa vuodessa! Sanotaan, että kysyvä saa apua, mutta miten voidaan parhaiten auttaa, jos sairastunut on kyvytön kysymään, jonot palveluihin ovat liian pitkät tai resursseja ei ole riittävään apuun? (Mieli 2021; THL 2023.) 

Hoidon saatavuuden epäoikeudenmukaisuus 

Hallitus julkaisi vuoden 2020 alussa mielenterveysstrategian, jonka tarkoituksena on turvata mielenterveystyön tavoitteellisuus ja jatkuvuus. Hoitoa varmasti saakin, mutta minkälaista, milloin ja miten tehokasta, voi riippua suuresti elintasosta. Mielenterveyspalvelut tarjoavat lääkäri- ja sairaanhoitajakäyntejä apua tarvitsevalle, mutta nämä eivät kuitenkaan ole itsessään riittävä ratkaisu ongelmaan. Lääkkeellinen hoito voi toimia ensiapuna ja mahdollistaa mielenterveysongelmista kärsivän jaksamisen jonottaessa jatkohoitoa, jota ei kuitenkaan valitettavan usein ole saatavilla oikea-aikaisesti. (THL 2023.) 

Psykoterapia hoitona on tehokasta mielenterveysongelmissa, ja se edistää kuntoutusta. Vuonna 2011 Kelan harkinnanvarainen psykoterapia muuttui lakisääteiseksi kuntoutuspsykoterapiaksi. Teoriassa siis kaikki hyvin, mutta käytännössä kaikkea muuta. Vuosien 2011-2017 välillä kuntoutuspsykoterapiaa saaneiden määrä kaksinkertaistui. (Kela 2018.) Kelan myöntämiä psykoterapeutteja ei ole tarpeeksi ja itsekustannettuna monellakaan ei ole siihen varaa. Ja vaikka sattuisit löytämään itsellesi psykoterapeutin Kelan tukemana, ei korvaus kata koko käyntiä. Jäljelle jäävä summa voi olla liian suuri maksettavaksi, sillä mielenterveyden ongelmat ovat korostuneet pienituloisten ja köyhemmän väestön keskuudessa. (Kela 2023.) 

Psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Korkeilan (2015) mukaan psykoterapiapalveluita käyttävät ovat useiden tutkimusten mukaan muuta väestöä korkeammin koulutettuja eivätkä usein edes kärsi diagnosoidusta psykiatrisesta häiriöstä. Jo tämä itsessään kertoo hoidon epäoikeudenmukaisuuden trendin: jos olet hyvin toimeentuleva, sinulla on myös varaa saada apua nopeammin. Pienituloisemman väestön keskuudessa hoidon saaminen on pitkän odotuksen takana ja ongelmat kasaantuvat. Ennaltaehkäisevän työn tärkeys korostuu, mutta kuinka sitä toteutettaisiin tehokkaasti ja oikea-aikaisesti? 

Hoitopolun todellisuus 

Ihmisen sairastuessa mielenterveyden häiriöön eli psykiatriseen häiriöön hoitopolku suunnitellaan aina tapauskohtaisesti ja yksilöllisesti. Tietoa hakiessa esimerkiksi Mielenterveystalon sivuilla on lueteltu monia eri vaihtoehtoja, joilla apua voi saada mielenterveyspalveluiden, menetelmien ja hoitomuotojen kautta (Mielenterveystalo).  

Oman läheiseni sairastuttua mielenterveyden häiriöön melkeinpä kaikki nämä palvelut ja menetelmät loistivat poissaolollaan. Tarjottiin lääkärikäyntiä, joka määräsi lääkkeitä pitkillä sivuvaikutuslistoilla, joihin kuului muun muassa itsetuhoisen käytöksen riskin kasvaminen. Tarjottiin säännöllistä käyntiä sairaanhoitajan vastaanotolla, jolla ei todellisuudessa ole tarpeenmukaista osaamista ongelmien kohtaamiseen ja purkamiseen keskustelun kautta. Siinä se. Omaisia ei otettu mukaan hoitopolkuun ja potilaalta vaadittiin kohtuutonta oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta psyykkiseen kuntoon nähden. Terapiatiedusteluun vastattiin, että henkisen kunnon täytyy olla parempi terapian läpikäymiseen.  

Voiko siis olla, että ihmisen täytyy olla tarpeeksi varakas tai itseohjautuva ja aktiivinen tarpeenmukaista apua saadakseen? Luulen, että vain pieni osa todellisuudessa mielenterveyden häiriöitä sairastavista kuuluu tähän porukkaan. Tästä voi johtua myös se, että vain puolet sairastuneista aikuisista saa tarvitsemaansa hoitoa. (Mieli 2021.) 

Ennaltaehkäisyn tärkeys 

Etsivä vanhustyö ja etsivä nuorisotyö ovat jo laajalle levinneet työkäytännöt, mutta ehkäisevä mielenterveystyö ei vielä toteudu valtakunnallisesti. Mielenterveysongelmat voivat kehittyä vähitellen pitkän ajan kuluessa eikä psyykkisen kunnon heikkenemistä itse huomata. Varhaista tukea ja ennaltaehkäisevää työtä ohjaava etsivä työ voisi auttaa useamman avun piiriin tunnistaen avuntarpeessa olevat mielenterveyden häiriöille altistuneet tai jo sairastuneet ihmiset. Sanna Marinin hallitusohjelmassa on kirjaus mielenterveyslainsäädännön uudistamisesta. Tähän kuuluu muun muassa mielenterveyspalvelujen saatavuuden parantaminen ja laadun kehittäminen sekä etsivän työn määrittely sosiaalihuollon lakisääteiseksi tehtäväksi. Nähtäväksi jää, mitä seuraava hallitus saa aikaan mielenterveystyön ja sen hoitovelan purkamisen suhteen. (Talentia 2022; HE 197/2022.) 

Lähteet

HE 197/2022. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain ja terveydenhuoltolain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi. 

Kela 2018. Kelan kuntoutuspsykoterapiassa olevien määrä on kaksinkertaistunut 2010-luvulla. Tilastokatsaus. Tilasto- ja tietovarastoryhmä. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/231801/Kelan_kuntoutuspsykoterapiassa_olevien_maara_on_kaksinkertaistunut_2010-luvulla.pdf?sequence=3 [viitattu 29.3.2023]. 

Kela 2023. Korvauksen määrä. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia-korvauksen-maara [viitattu 29.3.2023]. Päivitetty 23.2.2023. 

Korkeila, J. 2015. Psykoterapian vaikuttavuus mielenterveydenhäiriössä. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, artikkelin tunnus: nix02191 (050.064). Verkkolehti. Saatavissa: https://www.kaypahoito.fi/nix02191 [viitattu 29.3.2023]. 

Mielenterveystalo. Mielenterveyspalvelut. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://www.mielenterveystalo.fi/fi/mielenterveyspalvelut [viitattu 29.3.2023]. 

Mieli 2021. Tilastotietoa mielenterveydestä. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://mieli.fi/yhteiskunta/mielenterveys-suomessa/tilastotietoa-mielenterveydesta/ [viitattu 29.3.2023]. Päivitetty 16.12.2021. 

Talentia 2022. Talentian lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://www.talentia.fi/wp-content/uploads/2022/10/talentia-ry-lausunto-he-197_2022-1.pdf [viitattu 2.4.2023]. 

THL, Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos 2023. Mielenterveyshäiriöt. Verkkojulkaisu. Saatavissa: https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot [viitattu 29.3.2023]. Päivitetty 28.3.2023. 

Kirjoittaja

Maisa Kerttula on sosionomiopiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.