Ääni vaikuttamisen ja markkinoinnin keinona – Tuleeko äänestä uusi sometrendi?

Kolmannen vuoden myynnin ja markkinoinnin opiskelija, Minna Hirvonen, työskentelee sosiaalisessa mediassa. Hänelle sisältö- ja vaikuttajamarkkinointi sekä brändiviestintä ovat käytännön kautta tutuiksi tulleita. Etualapaikaltaan Minna havainnoi nousevia trendejä ja ilmiöitä sosiaalisessa mediassa sekä sisältö- ja vaikuttajamarkkinoinnissa.

Vuoden verran olen havainnut Podcastien näkyvän entistä enemmän. Vai pitäisikö sanoa kuuluvan? Kun ensimmäistä kertaa kuulin Kieku-sovelluksesta, tajusin äänen olevan se juttu, joka sosiaalisesta mediasta puuttuu. Nimekkäät mielipidevaikuttajat ovat tehneet kaupallisia yhteistöitä Instagramin, blogien ja YouTube-kanavien lisäksi Podcasteissa ja Kiekussa. Se on jo aika selkeä merkki uudesta aluevaltauksesta. On vaikeaa ennustaa, mistä tulee hitti ja uusi ilmiö, mutta aina jotain signaaleja on ilmassa tulevasta.

Radio on vielä nuori media: sitä ei mielletä strategiseksi kumppaniksi vaan tukimediaksi, enemmänkin tarjousmainonnan kanavaksi.

Markkinointi & Mainonta julkaisi marraskuun alussa artikkelin, jossa käsitellään printtimainonnan hiipumista ja radiomainonnan kasvua. Radiomedian toimitusjohtaja Stefan Möller kertoo, että toimialan liikevaihto on kasvanut viisi vuotta putkeen. Sen minkä printtimedia menetti, valui kasvuna radiomedialle.

Möllerin mukaan toimiala kasvaa tänä vuonna noin kolme prosenttia. Toisen vuosineljänneksen jälkeen osuus mediamainonnan kakusta oli seitsemän prosenttia. ”Toiveeni on, että kasvaisimme 10 prosenttiin, mutta se ei ole vielä realismia. Se on pitkäaikainen tavoite”, kertoo Möller.

Möller uskoo, että radio nähdään tulevaisuudessa brändin rakennuksen kanavana. Radiomainonnan kasvua jarruttaa mainostajien kokemattomuus. ”Radio on vielä nuori media: sitä ei mielletä strategiseksi kumppaniksi vaan tukimediaksi, enemmänkin tarjousmainonnan kanavaksi.

”Tavoite on saada aikaan enemmän kuin pelkkiä musiikkikanavia.”

Markkinointi & Mainonta uutisoi elokuussa mediatalo Keskisuomalaisesta, joka haki useita radiotoimilupia. Tämä on selkeä signaali siitä, että ääni on kasvussa. Perinteisellä printtimedialla aloittaneet mediatalot joutuvat reagoimaan muutoksiin ja etsimään uusia keinoja pysyäkseen kilpailussa mukana.

Kangaskorpi kertoo Keskisuomalaisen tiedotteessa, että tavoite on ”saada aikaan enemmän kuin pelkkiä musiikkikanavia”. Paikallisten uutissisältöjen tarjoaminen kiinnostaa ihmisiä Kangaskorven mukaan. ”Pyrimme hakemaan myyntikoneiston salkkuun sellaisia tuotteita, jotka myyvät. Tämä on hyvin perinteistä portfolion laajentamista monella eri tavalla.

Sisällöntuottajan näkökulmasta katseltuna, tämä vaikuttaa siltä, että meidän sisällöntuottajien ääntä ja ideoita tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa. Joku hallitsee tekstin ja kuvat, joku videon. Näyttäisi selkeästi siltä, että äänelläkin tulee olemaan vaikutusta.

Kuva: Bauer Media Oy

Lokakuussa Bauer Media kertoi tiedotteessaan Perhon ja Pääskysaaren Podcastien saavan jatkoa. Suosittu Perho & Pääskysaari sai ensimmäisen kauden päätyttyä tiedusteluja jatkosta. Toinen kausi starttasi lokakuussa.

Jenni Pääskysaaren mukaan palaute on juuri sellaista, jota lähdettiin sarjan sisältösuunnittelussa hakemaan.

Erilaiset aikuiset ihmiset ovat tulleet nykäisemään hihasta ja kertoneet muun muassa, miten aina Annan puhuessa nyökyttelevät voimakkaasti ”kyllä just noin se asia on”. Ja heti perään minun puhuessani ”tai niin voihan se olla noinkin”. Tämä on vahva viesti siitä, että kuulija joutuu lopulta laittamaan omat aivonsa hommiin.

”Kieku ja Podcast antavat loistavat mahdollisuudet niille vaikuttajille, jotka eivät koe omaa ”naamaansa” sopivaksi sosiaaliseen mediaan. ”

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että ääni on uusi ilmiö. Podcastien suosio kasvaa, radio syö printtimedian kassavirtaa ja mediatalo laajentaa paikallisradiotoimintaan. Kun Instagramimainen, suomalainen Kieku-sovellus saa käytettävyyden käyttäjäystävällisemmälle tasolle, olen varma, että minicastit nousevat suurempaan suosioon. Muutamat sosiaalisen median vaikuttajat ovat jo ottaneet Kiekun haltuunsa, ehkä heidän määrä kasvaa?

Moni tuntee sanonnan, jossa ”naama sopii radioon”. Aika moni karsastaa videolla esiintymistä, eikä kirjoittaminenkaan suju. Puheen avulla oman mielipiteensä ilmaisu voi olla heille ratkaisu ja sitä kautta saattaa olla, että aikuisempi, varttuneempi väestö ottaa haltuunsa äänimaailman. Ikä on tuonut kokemusta ja näkemystä, sitä kautta myös mielipiteitä, jotka halutaan ilmaista. Kieku ja Podcast antavat loistavat mahdollisuudet niille vaikuttajille, jotka eivät koe omaa ”naamaansa” sopivaksi sosiaaliseen mediaan.

Oletko seurannut, miten nuoret ja lapset ”katsovat” tubettajia? Videoita kuunnellaan. Samalla saatetaan touhuta jotain muuta. Videot ja blogit vaativat näköaistia ja keskittymistä. Podcast, Kieku ja radio mahdollistavat kuuntelemisen, kun samalla voi siivota, tehdä töitä, viestitellä ja vaikka somettaa Facebookissa tai Instagramissa. Autoileville radio on tuttu seuralainen. Minulle, 80-luvulla syntyneelle, tällainen ei ole tavatonta, sillä radiota kuunneltiin lapsuudessani todella paljon, mutta samalla tehtiin jotain muuta.

”Äänikirjojen kuuntelu kasvoi Bookbeatissa viime vuoden aikana 181 prosenttia.”

 

Entä sitten äänikirjat? Niidenkin suosio on kasvanut. Talouselämä uutisoi elokuussa Bookbeatin saavuttaneen käyttäjätavoitteensa etuajassa. Jutun mukaan heinäkuussa suomalaiset kuuntelivat äänikirjoja Bookbeatissa miljoona tuntia! Äänikirjojen kuuntelu kasvoi Bookbeatissa viime vuoden aikana 181 prosenttia.

”Sandin kertoi maaliskuussa Markkinointi&Mainonnalle, että äänikirjojen kulutus oli pari vuotta sitten vielä suhteellisen pientä, eikä e-kirja ollut saavuttanut merkittävää suosiota lukijoiden keskuudessa.”

”Halusin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, GEW-viikolla järjestettävän, rekry- ja verkostoitumistapahtuman näkyvän sekä kuuluvan!” 

Koska äänen suosio on kasvussa monella tavalla, povaan äänestä nousevaa juttua myös sosiaalisessa mediassa sekä sisältömarkkinoinnissa sitä kautta. Halusin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, GEW-viikolla järjestettävän, rekry- ja verkostoitumistapahtuman näkyvän sekä kuuluvan! Podcast otettiin tapahtuman markkinointiin mukaan. Vaikka sillä ei vielä olekaan suurta roolia, on hyvä lähteä mukaan trendien mukaan ja kokeilla sekä harjoitella.

Jännityksellä jään seuraamaan kehitystä ja mitä kaikkia uusia sisältömarkkinoinnin keinoja äänimaailmaan kehitetään. Haluan olla mukana sen kehittämisessä!

Kuuntele miksi kannattaa tulla rekry- ja verkostoitumistapahtumaan. Opiskelija Niina Mustasalo haastattelee messuja järjesteleviä opiskelijoita, Aki Järvelinia ja Lauri Alasta.

Kirjoittaja:

Minna Hirvonen
Myynnin ja markkinoinnin kolmannen vuoden opiskelija
minna.hirvonen@edu.xamk.fi

GEW-viikko on täällä NYT!

Pitkä odotus palkitaan viimein, kun tällä viikolla starttaa valtakunnallinen yrittäjyysviikko ja osana sitä järjestettävät rekry- ja verkostoitumismessut myynnin päivää unohtamatta! Ensin Kotkassa 13.-14.11. ja sen jälkeen Kouvolassa 15.-16.11.

 

Kouvolan messuilla mukana monia mielenkiintoisia yrityksiä:

Aloe Green
Työvoimaa
Kymenlaakson Sähkö 
SOK – KSO
Staria
Inwido
OmaSP
TE-keskus
Kela
MMA & MMA Kouvola
Strix Marketing
Tiitus
Kymen Kattokeskus
Projektivoima
Nordea
Printcom Center
UPM
Lumon
Kouvola Innovation
Lähitapiola Vellamo
VMP Group
BIM Finland
Go On Kouvola
Adecco Finland
Accountor

Perjantaina Kouvolan kampuksella Mika D. Rubanovitch ”Ostovallankumouksesta myyntikapinaan, oletko valmis” -luento. Lippuja Ruban luennolle enää vain muutama jäljellä, joten varaathan paikkasi nopeasti viimeistään nyt  TÄSTÄ LINKISTÄ.

 

Rekrymessujen ja myynnin päivän aikataulu Kouvolan kampuksella:

 

Kotkassa 13.-14.11. järjestettävän verkostoitumistapahtuman sekä Mikkelin ja Savonlinnan kampusten yrittäjyysviikon ohjelmat pääset tsekkaamaan täältä.

 

Nähdään messuilla!

P.s. Muista ottaa CV mukaan!

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi

Opiskelijayhdistykset itsensä kehittämisen mahdollistajina

Ammattiliitot ja jäsenyhdistykset ovat tärkeä osa Suomalaista työkulttuuria. Myynnin, markkinoinnin ja oston ammattilaisten etujärjestö on MMA, joka tarjoaa jäsenilleen yksilöllistä edunvalvontaa, tukea ja turvaa työelämään sekä valvoo ja kehittää jäsenten yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ammatillisia etuja.  X-muuttujan vieraskynähaastattelussa Igor Parri, MMA:n opiskelija- ja nuoristoiminnan asiantuntija. MMA mukana myös GEW-viikolla Xamkin rekry- ja verkostoitumistapahtumassa.

Myynnin ja markkinoinnin korkeakoulutus Suomessa kehittyy hurjaa vauhtia. Ammattikorkeakouluissa myynti on nostanut positiivisesti profiiliaan. Tämä on erinomainen kehityssuunta, sillä Suomi tarvitsee lisää rautaisia myynnin ammattilaisia. Kehityssuunta myös vaikuttaa positiivisesti myyntityön ammatin arvostukseen ja vetovoimaisuuteen. Ammattikorkeakoulut ovat tässä kehityksessä avainasemassa.

Samalla kun myyntityön arvostus kohenee, korkeakouluyhteisöissä vahvistuu entisestään nimenomaan myynnin ja markkinoinnin opiskelijoiden yhteisöllisyys ja me-henki. Tietynlaisen tiimihengen syntyminen vahvistaa osaltaan opiskelijan jaksamista ja tyytyväisyyttä opiskelujaikana, mikä vaikuttaa opiskelijan tavoiteajassa valmistumiseen. Tämä taas mahdollistaa nopeamman työelämään siirtymisen.

Me Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:ssa olemme huomanneet tarpeen vahvistaa näitä yhteisöjä ja reagoineet tähän kannustavasti. MMA:lta löytyykin partneriyhdistyksiä nyt jo kahdessa ammattikorkeakoulussa: Haaga-Helian myynnin opiskelijat (Myynnin perhe) sekä Laurean markkinoinnin opiskelijat (MarketingSquad), jotka molemmat aloittelevat toimintaansa parhaillaan. Luvassa on alan opiskelijoille suunnattuja tapahtumia, yritysvierailuja ja etuja, joita MMA:n opiskelijajäsenyyden lukuisat edut vahvistavat.

Olisiko sinun oppilaitoksella paikka uudelle myynnin tai markkinoinnin opiskelijayhdistykselle?

Oma ammatillinen kehittymiseni sai megabuustin, kun muutama vuosi taaksepäin lähdin opiskelijakunnan hallituksen toimintaan mukaan myynti- ja markkinointitehtäviin. Päätöstä ei ole tarvinnut katua. Siitä alkoi mielenkiintoinen seikkailu, jossa olen päässyt tutustumaan tuhansiin uusiin ihmisiin, yrityksiin ja monenlaisiin sidosryhmiin. Tehtävissä pääsin yhdistämään ja tuottamaan uutta lisäarvoa aikaisemmin muodostuneille verkostoilleni sekä luomaan uusia verkostoja, joiden kanssa pääsen työskentelemään edelleen.

Halusin kuitenkin kehittyä entisestään, joten kaikki uusi oli mielenkiintoista ja tervetullutta. Vietin opiskelijakunnassa kolme vuotta, joiden aikana tehtävät kehittyivät ja vastuu kasvoi. Hallituksen jäsenenä toimiminen muuttui seuraavana vuonna varapuheenjohtajan tehtäviin ja siitä jälleen pk-yrityksen kokoisen organisaation johtoon puheenjohtajaksi.

Hyvä työ, hyvä jälki ja vahva itsensä brändääminen kannatti. Valmistuttuani tradenomiksi minulle tarjottiin markkinoinnin asiantuntijan tehtäviä toisesta opiskelijakunnasta. En olisi silloin kolme vuotta aikaisemmin osannut kuvitella, että aktiivitehtävät tarjoaisivat myös uravaihtoehtoja. Vietettyäni pari kasvattavaa ja tapahtumarikasta vuotta siinä tehtävässä, siirryin valtakunnallisiin tehtäviin MMA:han, jossa olen toiminut opiskelija- ja nuorisotoiminnan asiantuntijana kaksi vuotta.

Yhdistystoiminnassa on valtavasti potentiaalia ja tekijöille on aina tilaa. Nykyisessä digitalisoituneessa ja somettuneessa maailmassa verkostot ovat ne, millä sinä erotut työelämässä ja maksimoit menestyksesi.

Nk. aktiivina pääsee kehittämään itseään ja toteuttamaan villimpiäkin ajatuksia, joita ei välttämättä arkitöissä syystä tai toisesta pääse toteuttamaan. Yhdistyksen aktiivina pääsee usein myös määrittelemään tonttinsa näköisekseen. Se taas mahdollistaa tietenkin toimijalle mielekkäämmän toimintaympäristön, jossa saa tehdä itseään kiinnostavia asioita. Suosittelen  omalta mukavuusalueelta poistumista, koska miksi pelata varman päälle, kun voi oppia jotain aivan uutta?

Nykyisessä digitalisoituneessa ja somettuneessa maailmassa verkostot ovat ne, millä sinä erotut työelämässä ja maksimoit menestyksesi. Yhdistystoiminnassa paras asia on ihmisten kanssa toimiminen ja tiimityöskentelytaitojen kehittyminen. Toiminnassa syntyy myös mahtavia ystävyyssuhteita, jotka kestävät myös jonkun pestin jälkeenkin. Sanotaan, että järjestömuisti on lyhyt. Lisäisin siihen, että ystävyyssuhteet sen sijaan eivät.

Jos sinulla on opiskelijayhteisössä oma tiivis myynti tai markkinointiopiskelijaporukka, suosittelen lämpimästi, että heittäydyt mukaan ja kokeilet yhdistystoimintaa. MMA:ssa toimimme mielellämme teidän partnereina ja uuden yhdistyksenne tukena. Ties vaikka sitä kautta sinulle tarjoutuu mahdollisuus, jota vaalit vielä vuosienkin jälkeen. Kuten minäkin. Laita viestiä igor.parri@mma.fi ja kysy jeesiä.

Igor Parri on 33-vuotias MMA:n opiskelija- ja nuoristoiminnan asiantuntija Vantaalta. Hänen työnsä keskittyy toiminnan kehittämiseen sekä opiskelijajäsenyyden myyntiin ja markkinointiin. Hän on myös sivutoiminen musiikkialan yrittäjä ja keikkaileva artisti.

Tsekkaa MMA:n ilmainen opiskelijajäsenyys: opiskelija.mma.fi

HUOM!! MMA järjestää Xamkin rekry- ja verkostoitumistapahtuman kunniaksi arvonnan, jossa palkintoina 2 kpl JBL:n kaiuttimia ja 3 kpl Laura Pääkkösen Social selling -kirjoja! Arvontasivulle pääset TÄSTÄ. Käythän samalla tykkäämässä myös Myynnin ja markkinoinnin opiskelijat -sivusta!

Verkostoitumis- ja rekrymessujen aikataulu on nyt julkaistu!

Kouvolan kampuksen verkostoitumis- ja rekrymessujen sekä myynnin päivän tarkka aikataulu on nyt täällä.

Kouvolan verkostoitumistapahtuma alkaa virallisesti torstaina 15.11. klo 9:00 koulutusjohtaja Seija Aallon puheenvuorolla Pajan näyttelytilassa. Puheenvuoron jälkeen on luvassa mielenkiintoisia, kompakteja yritysesittelyjä paikallisilta yrityksiltä sekä puheevuoroja Xamkin eri toimijoilta. Yritysesittelyiden lisäksi Pajan näyttelytilassa on lukuisia yrityspisteitä verkostoitumista varten, tule siis ajan kanssa paikan päälle ja ota CV mukaan tapahtumaan! Torstaipäivän ohjelma päättyy virallisesti klo 15:00. Yritysten iltatilaisuus alkaa klo 16:00.

 

Perjantaina messut jatkuvat klo 9:00 alkaen verkostoitumisteemalla ja Pajan näyttelytilassa yrityksiä on tavattavissa ständeillään. Myös mielenkiintoiset yritysesittelyt jatkuvat aina klo 12:50 asti. Perjantaipäivän päättää tajunnanräjäyttävä klo 13:00 alkava Mika D. Rubanovitschin luento: Ostovallankumouksesta myyntikapinaan – oletko valmis? Tapahtuma päättyy virallisesti klo 14:30.

 

 

Tiedossa siis todella antoisa ja mielenkiintoinen tapahtuma Kouvolan kampuksella 15.11. – 16.11.2018, johon kannattaa ehdottomasti osallistua niin ensimmäisen vuoden kuin valmistuvankin opiskelijankin! Tule verkostoitumaan ja kuuntelemaan Suomen johtavan myyntivalmentajan inspiroivaa luentoa myyntikapinasta. Paikkasi luennolle pääset varmistamaan TÄSTÄ LINKISTÄ.

 

Kotkassa 13-14.11 järjestettävän verkostoitumistapahtuman sekä Mikkelin ja Savonlinnan kampusten yrittäjyysviikon ohjelmat pääset tsekkaamaan täältä.

 

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi

Mika D. Rubanovitsch Kouvolaan marraskuussa – ostovallankumouksesta myyntikapinaan, oletko valmis?

Myynnin päivä tuo Kouvolaan Suomen menestyneimmän myyntivalmentajan ja myyntikirjailijan Mika D. Rubanovitschin – lue Ruban haastattelu ja varaa paikkasi marraskuun mielenkiintoisimmalle luennolle!

Mika D. Rubanovitsch, Suomen menestynein myyntivalmentaja, myyntikirjailija sekä Johtajatiimin toimitusjohtaja saapuu Kouvolan kampukselle 16.11.2018 puhumaan nykyaikaisesta myynnistä; ostovallankumouksesta myyntikapinaan. Mika D. Rubanovitsch, tuttavallisemmin Ruba, on toiminut useissa myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä ympäri maailman. Hän on kirjoittanut kahdeksan huikeasti menestyvää myyntikirjaa, joista viimeisimmäksi julkaistu Myyntikapina pureutuu ostovallankumouksen jälkeiseen aikaan. Ruballa on lähes kahdenkymmenenvuoden kokemus yrittäjyydestä sekä valmentamisesta. Rautaisesta ammattitaidosta kertoo se, että Johtajatiimi on kahdenkymmenen vuoden ajan ollut monen organisaation ensisijainen myyntivalmennuskumppani.

Marraskuisen visiitin lisäksi saimme kunnian haastatella Rubaa ennen hänen tuloaan Kouvolaan. Haastattelijana toimi myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija Aki Järvelin.

Mercur määrittelee myynnin olevan vaikuttamista toiseen osapuoleen siten, että hän tekee kannaltamme oikean päätöksen. Miten sinä määrittelisit myynnin?

Myynti on vuorovaikuttamista eli dialogia, kahden ihmisen välistä vuoropuhelua, jota tulee käydä koko asiakkaan ostoprosessin ajan eri kanavissa. Koska päättäjiä on useampia, usein 5-8, täytyy tätä vuoropuhelua, joka on sitä vaikuttamista, kohdistaa nimenomaan myös niihin muihin päättäjiin, joihin ei välttämättä ole suoraa kontaktia osto- ja myyntiprosessin aikana. Siinä sosiaalinen myynti on oiva apu, kuten erilaiset kyselyt ja aktivointi- sekä profilointimenetelmät.

Myyjän menettäessä asiakkuuden tapahtuman taustalla on usein yhteyshenkilön vaihtuminen. Siinä kohtaa voi kysyä itseltään, menikö ihan oikein? Silloin ei olla tehty sitä mitä myynti on, eli vaikutettu muihin päätöksentekijöihin ja laajennettu verkostoja. Usein ei olla myöskään pidetty kirjaa yrityksen tiedoista eikä CRM-järjestelmissä ole merkintöjä asiakkaasta. On vain rakennettu todella hyvä suhde yhteen henkilöön. Tämän päivän myyjä voi myydä paljon enemmän olematta välttämättä kenenkään kaljakaveri – perustuen ammattimaisuuteen ja vaikuttamiseen muun muassa digitaalisuuden kautta.

Mitkä ovat myyjän kolme tärkeintä ominaisuutta?

  • Asenne; jonka tulee näkyä ulospäin; haluan teidät asiakkaakseni
  • Luottamus; asiakkaalle pitää tulla sellainen tunne, että voin luottaa pitkällä tähtäimellä – ei vaan myyjään vaan koko myyjäorganisaatioon
  • Näkemyksellisyys; rohkeus ehdottaa ratkaisua, vaikkei se olisikaan vielä täydellisesti sitä mitä asiakas hakee – toki perustuen hyvään vuoropuheluun ENNEN asiakaskohtaamista tai ratkaisun esittämistä

Näistä kolmesta ominaisuudesta näkemyksellinen myynti on hankalin omaksua, sillä se vaatii myyjältä kokonaan uusia toimintatapoja; rohkeutta tarjota vähän enemmän etukäteen perustuen erittäin hyvään pohjatyöhön asiakkaasta. Myyjällä voi olla hyvä asenne ja hän voi onnistua rakentamaan luottamuksellisen suhteen asiakkaaseen, mutta ilman näkemyksellisyyttä myyjä saattaa jäädä seurustelu-upseeriksi – pelkästään hyvän fiiliksen perusteella aika harva ostaa tänä päivänä, vaikka muuta väitettäisiinkin.

Mikä merkitys inhimillisyydellä ja empaattisuudella on myyntityössä?

Human-2-Human korostuu digiaikakaudella, eli rinnakkain täytyy olla digitaalinen ja inhimillinen – ja itse asiassa digistikin voi olla inhimillinen. Inhimillisyys digisti tarkoittaa sitä, että osa asiakkaan kanssa käytävästä kirjeenvaihdosta voi tapahtua sosiaalisessa mediassa tai jossain muussa kanavassa. Digitaalisessa ympäristössä täytyy olla yhtä lailla inhimillinen ja itse asiassa digitaalinen ympäristö tarjoaa uuden ulottuvuuden henkilöille, joille empaattisuuden ja inhimillisyyden rakentaminen kasvotusten on haastavampaa – he voivat olla digisti tässä tosi hyviä. Vastustan sitä, että ainoastaan kemioiden kohtaaminen olisi myynnin tae.

 

 

Myyntikapina terminä, mistä se juontaa ja mitä sillä tarkoitetaan? Kertoisitko vähän tarkemmin?

Kun Ostovallankumous (2015) julkistettiin, ymmärrettiin että asiakaskäyttäytyminen muuttuu nopeasti. Yrityksistä on tullut sopeutujia! Mutta mitä myyntiorganisaatioiden tuli sitten tehdä ja reagoida tähän muuttuneeseen ostokäyttäytymiseen. Myyntikapina kertoo sen, se vastaa tuohon kysymykseen rubamaisella otteella.

Millaisena näet myynnin tulevaisuuden: millaisiin asioihin yritysten ja myyntiorganisaatioiden tulisi keskittyä jatkossa? Millaisia muutoksia esim. ostokäyttäytymisen suhteen on näköpiirissä?

KAIKKI MYYVÄT! Tässä olennaista on ymmärtää, että on vain YKSI organisaatio, jossa kaikki osallistuvat myyntiin mieluiten hyödyntäen älykästä liidien ohjausta mm. verkkokäyttäytymisen perusteella. Yrityksellä ei ole enää ns. back office-toimintoja, vaan niistä on tullut front-desk, kasvot asiakkaisiin päin. Lisäksi chattibotit ja ihmisavusteiset chatit ottavat lisääntyvää vastuuta yhdessä myyntipalveluiden kanssa.

Mikä on mieleenpainuvin myyntifloppi urallasi? Onko sinulla flopannut mikään?

Kun tapasin Nordic Business Forumin kaverit, pyysivät he mukaan 1. tilaisuuteensa Jyväskylässä. Tapasin perustajan Mamma Rosassa, jonne liian tiukkaan valkoiseen pukuun pukeutunut nuori herra esitti uskomattomalta kuulostavia asioita. Pidin sitä sen verran erikoisena, että ylihinnoittelin itseni. Sen jälkeen ei ole kutsua sinne tarvinnut odotella. Jyri Lindélille isot onnentoivomukset ja pahoittelut, että aliarvoin hänet silloin.

Entä mikä on mieleenpainuvin onnistuminen?

Olemme voittaneet useamman kerran Suomen suurimman finanssikonsernin kilpailutuksen ja olemme heidän merkittävin myyntivalmennuskumppaninsa. Yhteistyö on jatkunut ryhmän kanssa jo vuodesta 2002, mitä voinee pitää jonkinlaisena Suomen ennätyksenä näin kilpailulla alalla. Kerran asiakkaani kertoi, että tarjous oli pyydetty 240 yritykseltä. Siksi välillä hymyilyttää, kun joku sanoo, että kilpailu on niin kovaa, kun on pyydetty tarjous esimerkiksi kolmelta kilpailijalta.

Mikä saa sinut ostamaan tuotteita ja/tai palveluja? Mikä vetoaa sinuun kuluttajana?

Hyvin hoidettu myyntiprosessi, jossa nykytilani on kartoitettu ennakkoon ja myyntitilanteessa saan ratkaisun, joka hieman ylittää odotukseni.

 

Toisen asemaan asettuminen on tärkeää – toisaalta täytyy olla myös oma tahtotila ja aina ei voi kaikkia miellyttää.

Sinulla on monta rautaa tulessa, miten jaksat ja selviät kaikesta?

Vedän 3-5 lenkkiä viikossa ja yhteensä 3-5h, välillä sisäpyöräilyä ja sisäsoutua. IronCoachini Antti Hagqvistin kanssa teemme johtajatestin (laktaattitestin) kerran vuodessa. Se toimii samalla eläkevakuutuksena, Cooper meni näin 51-vuotiaana tänä kesänä 3060m. Suunnittelen työni huolella ja pyrin olemaan kuukauden etukenossa eli materiaalit ovat pitkälle tehtyjä ja suunniteltuja. En jätä töitä viime tippaan, opettelin sen taidon jo opiskeluaikoina. Viimeisenä viikkona täydennän ajankohtaisilla asioilla. Olen heikohko delegoimaan, joten aamuöisin teen hallintohommia ja kirjoitan kirjaa. Osaan pitää lomaa ja se lienee kaiken taustalla. Toki tiukkaakin tekee välillä, mutta käytän kumppaneita aktiivisesti ja lisäksi kollegani Tero Nieminen on isona apuna kaikessa.

Minkälaisia arvoja vaalit? Mitkä arvot ovat sinulle tärkeitä?

Rehellisyys ja täydellinen luottamus. En voi sietää sitä, että puhutaan toista ja tehdään ihan muuta. Luvataan asioita ja sit pitää kuitenkin muistuttaa. Kyykyttämismentaliteettiä en ole koskaan ymmärtänyt, onneksi se on vähenemään päin. Huono ja töykeä palvelu aina vaan ihmetyttää ja vihastuttaa.

Antaisitko vielä vinkkejä opiskelijoille, miten erottua positiivisesti myyntihenkilön rekrytointiprosessissa? Millaisella osaamisella voi erottautua? Mitä erityisesti kannattaa huomioida työnhakijana?

Digitaaliset työkalut pitää hallita! Opiskele HubSpot tai muu markkinoinnin automaation työkalu sekä suorita kaikki verkkokurssit, mitä mahdollista. Ymmärrä, että perinteiset myyntitehtävät muuttuvat ja täytyy olla moniosaaja. Kielistä suosittelen venäjää ja kiinaa, jos katsotaan 20 vuotta eteenpäin. Myös juridiikan merkitys korostuu. Pitkät työsuhteet eivät ole enää itsetarkoitus, mutta pidän hieman erikoisena sitä, jos jatkuvasti hyppii firmasta toiseen – pätkähommat ovat sitten asia erikseen. Oma näkemykseni on, että todellinen tuottavuus syntyy ajan myötä ja asiakkuuksienkin syvällisempi hallinta vaatii sitä, että on pidempään tehnyt yhteistyötä, vaikka yhteyshenkilöt vaihtuisivatkin asiakasyrityksessä.

 

Haastattelu on vain pintaraapaisu siitä, mitä ”Ostovallankumouksesta myyntikapinaan – oletko valmis”  -luento Kouvolassa pe 16.11 sisältää. Kymmenien vuosien käytännön kokemus ja ammattitaito takaavat sen, että niin aloitteleva myyjä kuin kokenut toimitusjohtajakin oppivat takuulla Ruban luennosta. Mikset kääntäisi omaa ja/tai yrityksesi myyntikurssia kohti rajatonta ja osallistuisi Suomen osaavimman myyntivalmentajan inspiroivalle luennolle?

Osta lippusi luennolle jo tänään! Lippukauppaan pääset TÄSTÄ LINKISTÄ. Tätä luentoa et voi missata!

Kuvat: Mika D. Rubanovitsch

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi

 

Myynti myllerryksessä: Marraskuun teemana rekry- ja verkostoitumismessut Kotkassa ja Kouvolassa 13–16.11.2018

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu järjestää ensimmäistä kertaa historiassaan rekrymessut ja myynnin päivän osana kansainvälistä yrittäjyysviikkoa marraskuussa 2018. Vastaavanlaisia rekrymessuja järjestetään ympäri Suomen toisten ammattikorkeakoulujen toimesta ja nyt on aika jalkauttaa vastaavanlainen toimintamalli myös osaksi Kouvolan ja Kotkan verkostoitumistapahtumia. Oman lisätwistin rekrytapahtumalle tuo myynnin näkökulma, josta vastaa myynnin päivän pääpuhuja Mika D. Rubanovitsch, innostava myynnin kouluttaja ja Johtajatiimin toimitusjohtaja.

Nykyaikainen myyntityö on psykologiaa, ihmistuntemusta, kuuntelua ja ennen kaikkea se tapahtuu digitaalisessa ympäristössä – asiakkaan ehdoilla.

Monesti myyntityöstä tulee ensimmäisenä mieleen puhelinmyyjien ahdistavat kylmäsoitot tai Prisman käytävillä pysäyttelevät lehtikauppiaat. Myyntityö yhdistetään asioiden tyrkyttämiseen ja tuputtamiseen. Edellä kuvattua myynti on joskus taannoin saattanut ollakin. Nykypäivän myynnin ei kuitenkaan pitäisi yhdistyä näihin mielikuviin, sillä tänä päivänä tyrkkymyyjä ei kauaa kauppoja tee. Nykyaikainen myyntityö on psykologiaa, ihmistuntemusta, kuuntelua ja ennen kaikkea se tapahtuu digitaalisessa ympäristössä – asiakkaan ehdoilla. Ennen tuputettiin tuotteita, nykyään autetaan ihmisiä itse oivaltamaan, mitä he tarvitsevat.

Kilpailu työpaikoista alalla kuin alalla on kovaa ja myyntitaidot ovat olennainen osa niin insinöörin kuin asiakaspalvelijankin työtä. Yksin oman työhuoneen sopukoissa seuraavan läpimurtoinnovaation keksimisestä ei ole juurikaan hyötyä, jos tätä innovaatiota ei osaa myydä ja markkinoida oikeille henkilöille tai alun alkaenkaan ei ole päässyt sitä läpimurtoinnovaatiota omaan työhuoneeseensa visioimaan työpaikan puutteen vuoksi. Siispä myyntitaidot ja verkostoituminen ovat avainasemassa tämän päivän työelämässä ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun järjestämä verkostoitumistapahtuma vastaa tähän tarpeeseen.

 

Nyt on siis korkea aika muokata käsityksiään myynnistä, karistaa vanhoja uskomuksia ja tulla rohkeasti verkostoitumaan!

Olit sitten aloitteleva opiskelija terveydenhuoltoalalta tai jo valmistuva liiketalouden osaaja, hyödyt varmasti rekrymessuille ja myynnintapahtumaan osallistumisesta. Toinen saattaa tulevaisuudessa onnistua myymään asiakkaalleen ajatuksen savuttomasta elämästä ja näin säästää tuhansia euroja terveydenhuoltoalan menoista, kun taas toinen saattaa löytää juuri sopivasti työpaikan valmistumisen kynnyksellä. Lisäksi etenkin ulkomaalaisten opiskelijoiden on tyypillisesti vaikea saada työ/harjoittelupaikkaa Suomesta. Tapahtuma auttaa osaltaan ulkomaalaisia opiskelijoita verkostoitumaan paikallisten yritysten kanssa, luomaan kontakteja ja löytämään harjoittelu- sekä työpaikkoja. Paikalliset yritykset hyötyvät varmasti kansainvälisestä osaamisesta, elämmehän alati muuttuvassa globaalissa ympäristössä. Nyt on siis korkea aika muokata käsityksiään myynnistä, karistaa vanhoja uskomuksia ja tulla rohkeasti verkostoitumaan paikallisten yritysten ja opiskelijoiden kanssa!

 

Rekry- ja verkostoitumismessut ovat nelipäiväinen tapahtuma ja ne järjestetään sekä Kotkan että Kouvolan kampuksilla. Kotkassa tapahtuma pidetään 13-14.11.2018 ja Kouvolassa 15-16.11. Myynnin päivä järjestetään perjantaina Kouvolan kampuksella 16.11. Tapahtuman pääpuhujana  toimii Mika D.  Rubanovitsch, innostava myynnin kouluttaja ja Johtajatiimin toimitusjohtaja.  Jos et ole vielä varmistanut paikkaasi marraskuun mielenkiintoisimmalle myynninluennolle, nyt on korkea aika tehdä se! Lippukauppaan pääset tästä linkistä.

 

Seuraavassa X-muuttuja postauksessa käsitellään verkostoitumistapahtuman tarkempaa aikataulua ja sisältöä, stay tuned!

 

HUOM! Mikäli Myynnin ja markkinoinnin opettaja Kari Haajan mielenkiintoinen postaus myynnin muutoksesta on livahtanut silmiesi ohi, oheisesta linkistä pääset kyseisen postauksen kurkkaamaan:  http://blogit.xamk.fi/x-muuttuja/xamk-kouluttaa-nykyaikaisia-digitaalisen-myynnin-ja-ostoprosessin-ymmartajia/

 

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi

Xamk kouluttaa nykyaikaisia digitaalisen myynnin ja ostoprosessin ymmärtäjiä

Tiedätkö minkälaista myyntityö oli 90-luvulla? Tai minkälaisia markkinointitoimintoja tehtiin ennen sinun syntymääsi?” Aloitin työni myynnin parissa kasinotalouden aikakaudella. Kasinotaloudella tarkoitetaan 1980-luvun loppupuolen ja aivan 1990-luvun alun Suomen talouden ”hulluja vuosia”, jolloin rahamarkkinat vapautettiin liian nopeasti, lainananto ja otto riistäytyi käsistä ja Suomi vajosikin syvään lamaan vuosiksi 1990-1993. Tässä X-muuttuja blogikirjoituksessa käsittelen myynnin muutosta, peilaan menneisyyteen ja haen analogiaa nykyajan toimintaan. Aivan kirjoitukseni lopussa listaan mielenkiintoisia nykyajan myyjän uusia tehtäviä.

Mielestäni myynti on muuttunut muutaman viime vuoden aikana enemmän kuin parinkymmenen viime vuoden aikana yhteensä. Toimintaympäristö on muuttunut entistä digitaalisemmaksi.

Ostokäyttäytyminen on muuttunut, nettikauppa rakentaa globaalin toimintaympäristön ja syö pienempien markkina-alueiden katteet, printtimedia taistelee hengestään ja digitaalisen markkinoinnin tuotot virtaavat kansainvälisten jättiläisten taskuun.

Nykyään 92 % B2B-hankinnoista alkaa webbi-haulla, 75 % B2B-ostajista käyttää somea ja verkostojaan tutkiakseen eri toimijoita ja palveluita ja 74 % ostajista valitsee ihmisen tai tahon, joka antaa ensimmäisenä hänelle lisäarvoa ja tietoa. Yritysten ja kuluttajien ostokäyttäytyminen alkoi muuttua jo vuonna 2010, mutta alkuun emme sitä joko havainneet, ymmärtäneet tai uskoneet.

Työskentelin noihin aikoihin konsernissa, joka tarjosi talouden, henkilöstöhallinnon ja myynnin asiantuntijapalveluita toisille yrityksille. Myyntimallimme oli suoraviivainen, prospektointiin, bookkauksiin ja asiakastapaamisiin perustuva. Olen sitä mieltä, että nousun aikana vuodesta 2005 aina siihen saakka kunnes maailmanlaajuisen finanssikriisin vaikutukset kunnolla osuivat Suomeen, noin 2008 marraskuun puoliväli, Suomessa rikottiin kaikki B2B-asiakastapaamisten määrälliset ennätykset. Asiakaskäyntimarkkina ylikuumeni, käyntejä sovittiin joskus heppoisinkin perustein ja päättäjät väsyivät myyntihenkilöiden jatkuviin yhteydenottoihin ja tapaamisiin.

Vuodesta 2011 alkaen asiakaskäyntien saaminen muuttui vaikeammaksi ja asiakkaat eivät enää lähteneet ”ulos”. Kylmäsoittoihin ei enää vastattu ja massasähköpostikin kuoli B2B-käytössä. Myyjän näkökulmasta ostaminen oli ikään kuin salakavalasti siirtynyt verkkoon. Näin jälkeenpäin tarkastellen ostokäyttäytymisen muutos oli aivan looginen tapahtumasarja. Teknologia mahdollisti datan keräämisen räjähdysmäisen kasvun, samaan aikaan Google vahvistui merkittävästi ja pian kaikki se tieto, mikä ennen oli ollut vain myyjien omaisuutta olikin yhtäkkiä verkossa kaikkien saatavilla ja löydettävissä. Ostajat eivät olleet enää riippuvaisia myyjästä ja alkoi digmyynnin aikakausi.

Ostokäyttäytymisen muutos näkyy Xamk:n myynnin ja markkinoinnin opetuksessa

Yritysten ja yhteisöjen menestyksen edellytys on osaava myyntihenkilökunta. Ostokäyttäytymisen muutos on muuttanut myös menestyvän myyntihenkilön profiilia ja osaamisvaatimuksia sekä rikastuttanut työnkuvaa. Se joukko josta nykyaikaiset myyjät nousevat, on nykyään suurempi kuin aiemmin, sillä digimyyntiä tehdäkseen ei tarvitse välttämättä olla ulospäinsuuntautunut, sosiaalinen ja verbaalisesti lahjakas. Digimyynti perustuu kiinnostavien ja hyödyllisten sisältöjen tuottamiseen yrityksen ostajapersoonien saataville ja vaikutusten mittaamiseen. Laadukkaat ja hyödylliset sisällöt auttavat asiakasta löytämään yrityksesi ja johtavat yhteydenottoon ja kauppaan.

Sisältöjen tuotannossa on useita erilaisia rooleja ja uusia toimenkuvia erilaisille persoonille. Tarvitaan käsikirjoittajia, tiedon analysoijia, verkkotyökalujen mm. markkinoinnin automaation osaajia, videokuvaajia, editoijia, sisältöstrategian suunnittelijoita ja tietenkin koko digimyynnin johtajia.

Opetamme Xamk:n Myynnin ja markkinoinnin koulutusohjelmassa digitaalisen myynnin ja ostoprosessin ymmärtämistä. Se onkin nykyään perusedellytys kaikille myynnin ja markkinoinnin parissa toimiville. Kuinka syvällisesti asioita tulee osata, riippuu henkilön roolista yrityksen myyntistrategian toteuttajana. Myös yrityksen omistajien ja johdon on ainakin teoriatasolla ymmärrettävä myynnin muutos, sillä kokemukseni mukaan ilman ylimmän johdon tukea digitaalinen myyntimalli ei jalkaudu yrityksessä.

Mitä kävi perinteiselle myyjälle, loppuvatko työt kokonaan, onko hän kuollut?

Perinteinen myyntiosaaminen on edelleen tarpeellista ja voimissaan. Digimyynnin osaaminen on tullut sen avuksi, ei tilalle. Myynnin toimenkuvia on tullut lisää ja uusia työpaikkoja on syntynyt.

Myynti ilman markkinointia on kuin jalkaväen hyökkäys ilman tykistön tukea

Myyntisuppilo (Sales Pipe) on ehkä tunnetuin ja käytetyin myynnin johtamisen viitekehys ja työkalu. Perinteisen myyntisuppilon kaava on 1. Prospektointi 2. Bookkaus 3. Tapaaminen 4. Tarjous 5. Kauppa. Kaikki tämä on ollut aiemmin myynnin vastuulla ja markkinoinnin on koettu olevan omassa siilossaan erillään myynnistä. Markkinointi- ja myyntiosastojen välillä on ollut raja, usein pientä kinaakin.

Nyt elettävällä digimyynnin aikakaudella myyntisuppilo on kehittynyt muotoon 1. Houkuttele 2. Konvertoi 3. Liidi (markkinoinnin laatuvarmistama) 4. Liidi (myynnin laatuvarmistama) 5. Myyntimahdollisuus 6. Kauppa. Nykyajan myyntisuppilossa markkinointi vastaa houkuttelu ja konvertointi -vaiheista, liidien laatuvarmistuksessa vastuu on jaettu, myynnin vastuulle jää luonnollisesti myyntimahdollisuuden kotiuttaminen eli kaupan clousaus.

Ostokäyttäytymisen muutos siis yhdisti myynnin ja markkinoinnin.

Jos yrityksesi tarvitsee uudenlaista myynnin osaamista ja tietoa nykyajan myyjän uusista tehtävistä kuten,

  • Myynnin muutoksen johtaminen
  • Digimyynnin johtaminen
  • Sisältömarkkinointi
  • Sisältöstrategian laatiminen
  • Social Selling

niin ilmoittaudu mukaan Xamk:n Kouvolan kampuksen rekrymessuille ja myynnin päivään, 15.-16.11.2018

Ilmoittaudu mukaan messuille tämän linkin takaa!

Seuraavassa X-muuttujan blogissa tradenomiopiskelija, Elli Pallaskallio, käsittelee Xamk:n Kouvolan kampuksella järjestettäviä rekrymessuja 15.-16.11. sekä myynnin päivää perjantaina 16.11.

Kirjoittaja:
Kari Haaja
Myynnin ja markkinoinnin opettaja
kari@merle.fi

puh. 040 503 2195

Opiskelijakokemus: työharjoittelu ulkomailla – Puolassa työskentelevä Harri kertoo

Harri Riihimäki on Puolan Gdanskissa työharjoitteluaan suorittanut, myyntiä ja markkinointia monimuotoisesti opiskeleva alanvaihtaja. Harri kertoo kokemuksestaan opiskella Suomessa ja työskennellä ulkomailla.

Kerro Harri itsestäsi ja taustoistasi. 

Olen Harri Riihimäki, 28-vuotias myyntiä ja markkinointia monimuotoisesti opiskeleva. Asun Puolan Gdanskissa, jossa työskentelen Kemiralla ostajana. Työskentelin 8 vuotta sosiaalialalla, pääasiassa lastensuojelussa ja vammaistyössä. Sosionomiksi valmistuin 2015, mutta jo 2016 aloitin opinnot myynnin ja markkinoinnin tradenomiksi. 

Olen kiinnostunut finanssialasta ja rahoitusasioista sekä Supply Chain Management kiinnostaa. Olen sijoittaja ja kirjoitan harrastuksena talousaiheista blogia. Talousaiheisen blogin vuoksi minua ovat haastatelleet mm. Helsingin Sanomat, Taloussanomat, Nordnetin rahapod ja Ostan Asuntoja podcastissakin olen ollut äänessä. Olen sijoittanut kahdeksaan asuntoon, joita vuokraan. Tavoitteeni on olla taloudellisesti riippumaton ennen kun täytän 50 vuotta. 

Miten päädyit opiskelemaan uudestaan ja vaihtamaan alaa?

Havahduin jossain vaiheessa, että en tule etenemään työssäni haluamallani tavalla. Tein laskelmia ja totesin, ettei sosiaalialan maisterin tutkinto työmääräänsä nähden tuo riittävän suurta palkankorotusta ja työtkin säilyisivät käytännössä samanlaisina. En enää nähnyt itselleni sopivia etenemisen mahdollisuuksia. 

Olin aloittanut sijoitusharrastuksen vuonna 2013. Kaupallinen ala kiinnosti ja näin siinä itselleni kannattavampia etenemisen mahdollisuuksia. Siksi päädyin opiskelemaan uutta alaa. Onnekseni työni sosiaalialalla mahdollisti etäopiskelun.

Kerro opinnoistasi. Miten olet opintojasi toteuttanut?

Olen kulkenut omaan tahtiini opinnoissa. Tavoitteenani on ollut nopeampi valmistuminen. Ensimmäisen vuoden olin polkuopiskelijana. Olen saanut hyväksiluettua kursseja aikaisempien opintojeni vuoksi. Aloitin jo ensimmäisenä vuotena opinnäytetyönkin, mutta sitä viimeistelen nyt opintojeni loppusuoralla. Viimeiset kurssit suoritin kesällä verkko-opintoina. Aluksi tavoitteeni oli valmistua kahdessa vuodessa, mutta nyt työharjoittelu ja työskentely ulkomailla on pidentänyt opintojani 2,5 vuoteen.

Miten päädyit ulkomaille?

Löysin Twitterin kautta työpaikan. Opintoihin kuuluu pakolliset työharjoittelut. Laskin kannattavuuksia. Helsingissä trainee ei olisi ollut yhtä kannattava kuin lähteä ulkomaille harjoitteluun. Helsingissä palkka pienempi ja kalliit asumiskulut, kun taas ulkomaille lähtemisestä saa tukia, jotka tekevät harjoittelusta kannattavamman. 

Hidastaako ulkomailla työskentely opiskelutahtia?

Hieman, mutta ei kuitenkaan merkittävästi. Kannattaa ottaa huomioon, että ulkomaille muuttaessa, menee noin pari kuukautta sopeutumiseen. Voi mennä pidempäänkin henkilöstä ja kohdemaasta riippuen. Erityisesti kieli hankaloittaa arjen hallinnassa, jos kohdemaan kanssa ei ole yleisesti yhteistä kieltä. Asioiden hoitaminen ja tavallisen arjen eläminen ottaa aikansa. Kun arki lähtee kulkemaan, pystyy työn lisäksi ottamaan verkkokursseja. Etänä on paljon mahdollisuuksia opiskella. 

Mikä on ollut haastavaa?

Ajanhallinta tulee saada kuntoon. Pitää suunnitella aikataulut ja pysyä niissä. Etänä opiskelu ja ulkomailla työskentely samanaikaisesti vaatii itseohjautuvuutta.

Mikä on ollut helpompaa?

Ne ammatilliset kurssit, jotka liippaavat lähelle työtä, jota jo tekee. Teoriaa opiskellessa näkee heti, miten se viedään käytäntöön ja miten se toimii.

Olen opiskellut Lean-kursseja ja nyt johdan työpaikalla projektia joka liittyy lean-periaatteeseen.

Haluaisitko kertoa, mikä on ”Lean”?

Lean on lähtöisin japanilaisen Toyotan kehittämästä toimintamallista. Käytetään teollisuudessa sekä asiantuntijatyössä, mutta on nyt levinnyt muillekin toimialoille. Leanin ydinajatus on kehittää tuotantoa tehokkaammaksi, poistaa virheitä sekä olla joustava. Prosessien jatkuva kehittäminen kuuluu Lean-ajatteluun. 

Suositteletko ulkomaille lähtöä muillekin?

Olisi hyvä jokaiselle kokea ja nähdä kulttuurien moninaisuutta sekä mitä kansainvälisyys on. Kaikki ulkomailla saatu oppi antaa hyvää ja uutta perspektiiviä kotimaan työmarkkinoille. Lisäksi ulkomailla työskentely opettaa pärjäämään ja vahvistaa sitä puolta. 

Kaikkia tietenkin kiinnostaa tietää, että meinaatko jäädä ulkomaille?

Toistaiseksi kyllä! En tiedä milloin palaan takaisin Suomeen. Minulla on täällä vakituinen ja mielekäs työ sekä marokkolainen tyttöystävä. Olemme molemmat maahanmuuttajia täällä Puolassa. Siksi ei tietoa missä elämämme tulevaisuudessa jatkuu. Kaikki on vielä auki. 

Mitä haluaisit sanoa niille, jotka miettivät ulkomailla työskentelyn mahdollisuutta?

Ei kannata pelätä ja vieroksua Itä-Eurooppaa. Täällä on järkevästi kasvava talous ja hyvät työmahdollisuudet. Töitä on paljon tarjolla erilaisissa ”business centereissä”. Palkka on paikallisen mediaanin yläpuolella ilman työkokemusta. Puolassa työttömyysaste on erittäin matala ja kielitaitoiset voivat valita työpaikkansa sekä neuvotella palkkansa. Suosittelen!

Kiitos Harri! Onnea ja menestymistä sinne maailmalle! Jos sinuakin talous- ja finanssiasiat kiinnostavat, käy lukemassa Harrin Nuukablog -blogia.

Onko yrityksesi kasvun haasteena osaajapula tai tehokkaan, digiajan myynnin ymmärtäminen? Molempiin pulmiin löytyy vastaus Xamkilta marraskuussa!

Pelkästään elokuun 2018 aikana TE-toimistoon ilmoitettiin 134 uutta, avointa myyjän työpaikkaa Kaakkois-Suomessa (Kaakkois-Suomen ELY-keskus). Samoin palvelumuotoilu ja datan analysointi ja visualisointi ovat kovassa nosteessa tämän päivän ja tulevaisuuden työmarkkinoilla.

Yritykset kyselevät meiltä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoululta (Xamk) usein niitä kuuluisia hyviä tyyppejä, jotka voitaisiin napata yrityksen riveihin heti valmistumisen jälkeen tai jo ennen sitä esimerkiksi harjoittelua tai opinnäytetyötä tekemään. Tämä koskee edellä mainittujen koulutusten lisäksi toki myös monia tekniikan, tietohallinnon, terveydenhuollon ja pelisuunnittelun koulutusaloja.

Xamkin kesällä 2018 toteuttaman alueellisen yritystutkimuksen mukaan myyntiosaaminen koetaan yhdeksi tärkeimmäksi osaamisalaksi yrityksissä. Samaan aikaan sen tämänhetkinen osaaminen koetaan hieman vaatimattomammaksi kuin mitä tärkeys ehkä antaisi olettaa. Digitaalisuus, tiedonkeruu ja hallinta sekä uusien toiminta- ja ajattelumallien haltuunotto on selkeästi koettu haasteellisiksi.


Myynti koskettaa kaikkia roolista riippumatta. Siksi suosittelemme Mika D. Rubanovitschin luentoa kaikille!


Jos yrityksesi haluaa tulevaisuudessa kasvaa, tarvitset todennäköisesti molempia: uusia osaajia sekä tehokkaan, nykyaikaisen digitaalisen myynnin ja ostoprosessin ymmärrystä. Näitä molempia on tarjolla Kouvolassa 15.-16.11. kun myynnin ja markkinoinnin koulutuksen opiskelijamme järjestävät ensi kertaa rekrymessut ja myynnin päivän. Rekrymessuilla pääsee tutustumaan kaikkien Kouvolassa koulutettavien alojen opiskelijoihin (ks. lista koulutusaloista alla). Myös Kotkan kampuksella järjestetään vastaavat messut kahtena edellisenä päivänä, 13.-14.11.

Myynnin päivänä perjantaina 16.11. klo 13.00 Suomen menestynein myyntikirjailija, innostava myynnin kouluttaja ja Johtajatiimin toimitusjohtaja Mika D. Rubanovitsch luennoi modernista myynnistä ja myynnin muutoksesta digitaloudessa.

Jos haluat vahvistaa näitä yrityksen jatkuvuuden kannalta elintärkeitä elementtejä, ilmoittaudu messuille, Mika D. Rubanovitschin luennolle ja tapahtuman yhteistyökumppaniksi. Näin ovat tehneet jo monet muutkin huikeat organisaatiot, kuten esimerkiksi Staria Oyj, Kouvolan myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset ry (MMA Kouvola)Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMAKymenlaakson Sähkö Oy, Printcom Center Oy, Inwido Finland Oy ja Tom Air Oy.

Messujen lisäksi teemme sisältöyhteistyötä, joka takaa näkyvyyttä erityisesti opiskelijakohderyhmässä. Tätä kautta yritys voi päästä myös tutustumaan eri koulutusohjelmien opiskelijoihin jo aiemmin syksyn aikana ja tulla näkyväksi kohderyhmälle potentiaalisena työnantajana.

Tästä alkaa myös uuden blogimme X-muuttujan kirjoitusten sarja, joka käsittelee ajankohtaisia myynnin ja markkinoinnin aiheita opiskelijoidemme ja yhteistyökumppaneidemme tarjoilemana. Haastattelussa on syksyn aikana myös myynnin ykkösmies Mika D. Rubanovitsch joka antaa maistiaisia tulevasta luennostaan. Kannattaa siis hypätä kyytiimme nyt!

Kotkassa koulutetaan sosiaali- ja terveysalan, tekniikan, logistiikan ja merenkulun osaajia ja Kouvolassa liiketalouden, sosiaali- ja terveysalan ja muotoilun osaajia.

Rekrymessut järjestetään osana kansainvälistä yrittäjyysviikkoa 12.-16.11.2018.

Ilmoittaudu mukaan messuille tämän linkin takaa!

Kirjoittaja:

Mari Maunula
Lehtori, Koulutusvastaava, Myynnin ja markkinoinnin koulutusohjelma
mari.maunula@xamk.fi

puh. 044 702 8510

Opiskelijakokemus: nopeutettu opintoväylä – pian valmistuva Niina kertoo

Niina Aaltonen on pian valmistuva, myynnin ja markkinoinnin monimuoto-opiskelija. Hän on kulkenut tradenomiopinnoissa omaa väyläänsä. Määrätietoinen ja kunnianhimoinen Niina kertoo omasta kokemuksesta nopeutetussa opintoväylässä.

Kerro Niina itsestäsi ja elämästäsi sekä vähän taustoistasi.

Olen Niina ja asustelen perheeni kanssa Lahdessa. Perheeseeni kuuluu mies, poika ja neljä koiraa. Olen työskennellyt Vantaalla rakennusalalla hankintojen parissa vuodesta 2017 lähtien. Edellisestä opiskelustani on kerennyt kulua hiukan aikaa. Artesaaniksi valmistuin vuonna 2000 Mikkelistä.

Miten päädyit opiskelemaan uudestaan?

Opiskelemaan päädyin koska minulta puuttui kokonaan kaupallisen puolen koulutus ja olin tavallaan kyllästynyt silloiseen työhöni, jossa olin toiminut vuodesta 2003 eri yritysten palkkalistoilla. Päätin että nyt on oikea aika hakea kouluun ja opiskella itselle ”parempi” ammatti. Halusin ehdottomasti uutta oppia ja näkökulmaa asioihin.

Kerro opinnoistasi. Miten olet opintojasi toteuttanut?

Opinnot aloitin 2016 syksyllä myynnin ja markkinoinnin koulutusohjelmassa. Toteutus tapana minulla on monimuotoinen opiskelu, joka käytännössä tarkoittaa työn ohessa opiskelua. Koulua meillä oli noin kolmen viikon välein torstaisin ja perjantaisin. Opiskelin ensimmäiset puoli vuotta normaaliin tahtiin oman ryhmäni kanssa. Päädyin kuitenkin siihen että haluan valmistua nopeammin kuin 3,5 vuodessa ja teinkin silloisen ohjaavan opettajan kanssa itselleni sopivan aikataulun.

Miten nopeuttaminen on konkretiassa tapahtunut?

Valitsin kursseja ”päiväpuolen ”opiskelijoilta, toisista ammattikorkeakouluista. Halusin myös muuttaa opiskelujeni sisällön tukemaan nykyistä työtäni. Käytännössä tämä tarkoitti, että opiskelin itselleni hyödyllisiä kursseja ja poistin mielestäni ”turhat”. Vaihdoin joitakin pakollisia opintoja, jotka korvasin mm. projektihallinnalla, sopimusoikeudella, työ- ja virkamiesoikeudella, henkilöstöjohtamisella ja työoikeudella sekä hankintatoimella.

Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän valintaan sekä siihen että Xamkissa tämä oli mahdollista. Osallistuin myös logistiikkaverstaan ja koululta tarjottuihin projekteihin, joista oli itselleni hyötyä, ja joista sai opintopisteitä.

Omalla kohdallani tämä tarkoitti sitä että olen opiskellut kohta kaksi vuotta ilman lomia (sellaisia joilla ei tarvitse tehdä mitään). Kun muut lähtivät kesä tai joululomille koulusta minä suuntasin kesäkursseille tai verkkokursseille. Vietin toki itsekin lomia ja olen reissannut näinä kahtena vuonna ihan niin kuin aina ennenkin tietokone on ollut vain tiukasti mukana ja luennoille on herätty aikaeroista huolimatta. Pakolliset opintoni sain suoritettua ennen kesälomia ja tämän kesän olen tehnyt opinnäytetyötäni. Kun opettajat palailevat takaisin lomiltaan pääsen tekemään ensimmäisen välipalautuksen opparistani. Nopeutetusti opiskelu vaatii toki enemmän työtä johtuen siitä että kursseja on useampi samaan aikaan. Oppiminen on yksilöllistä eikä tämä välttämättä sovi kaikille. Tekisinkö tämän saman uudestaan? Ehdottomasti kyllä!

Mikä on ollut haastavaa?

Haasteellisinta on ollut ehdottomasti opintojen aikatauluttaminen. Kurssien löytäminen niin että ne sopivat omaan opiskeluaikatauluun.

Mikä on ollut helpompaa?

No nyt ei tule mieleen… koulussa ruokailuun käveleminen. 😀

Miksi opiskelit nopeutetusti?

Opiskelin nopeutetusti, koska itselleni oli alussa selvää, että olen hakemassa uutta ammattia ja haluan sen mahdollisimman nopeasti. Tuohon suunnitelmaan kuului siis saada tutkintotodistus mahdollisimman nopeasti. Aikomukseni on jatkaa vielä opintoja tulevaisuudessa töiden ohella.

Lopuksi Niinan 6 kovaa vinkkiä opiskelijoille, jotka haluavat kulkea nopeutettua väylää.

  1. Mieti mitä haluat koulutukseltasi ja mitä siltä haet.
  2. Tee selkeä suunnitelma ja kulje kohti sitä.
  3. Kysy neuvoa opettajilta ja ylemmän luokan opiskelijoilta – he auttavat varmasti.
  4. Valitse kurssit joista on sinulle oikeasti hyötyä.
  5. Valitse kurssit huolella oikeassa järjestyksessä.
  6. Älä luovuta!

Kiitos Niina kokemuksesi jakamisesta sekä onnea valmistumisesta!