Kirjoittajan arkistot: oelpa018

Perheellinen lähtee vaihto-opiskelijaksi Phuketiin – onko se edes mahdollista?

Tässä blogitekstissä esittelen tarinani, kuinka päätin 27-vuotiaana lähteä vaihto-opiskelemaan perheen kanssa toiselle puolelle maailmaa.

Olen 28-vuotias liiketalouden opiskelija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta, vaimo ja kahden lapsen äiti. Vaihto-opiskelu on ollut haaveenani jo teini-iästä lähtien, ja aiempien opintojen ohessa olinkin tätä unelmaa toteuttamassa – kunnes kuvioihin astui elämä omalla suunnitelmallaan ja esikoinen ilmoitti tulostaan. Ei houkutellut lähteä Namibiaan harjoittelemaan kirurgista hoitotyötä viimeisillään raskaana, joten vaihto-opiskelu sai jäädä. Ja silloin ajattelin, että saakin jäädä pysyvästi, koska ajatus perheen kanssa vaihto-opiskelusta tuntui mahdottomalta. Et kuitenkaan lukisi tätä tekstiä, jos perheen kanssa vaihto-opiskelu olisi mahdotonta. Organisointia varmasti enemmän ja aiempia kokemuksia vähemmän kuin yksin vaihtoon lähtiessä, mutta ei mahdotonta.

Päätös lähteä

Kyltymätön halu kehittyä ja löytää oma juttu työelämässä sai minut lähtemään uudelleen opiskelemaan korkeakoulun penkille, vaikkakin vasta kolme vuotta aiemmin valmistuttuani terveydenhoitajaksi olin vannonut, etten aio opiskella enää koskaan. No ikinä ei pidä sanoa ei koskaan, sillä 2017 aloitin monimuoto-opiskelun liiketalouden saralla Xamkissa ja puoli vuotta tuosta hetkestä oli päätös syntynyt suorittaa yksi lukukausi vaihdossa, perhe mukana tietenkin. Kaakkois-Aasia on aina kiehtonut minua lämpimän ilmaston, kulttuurin ja ihmisten takia.  Xamkilla on parteni kouluja ympäri maailman ja Malesia täytti mukavasti ilmastolle sekä kulttuurille asetetut kriteerit – valitettavasti tiukkojen maassaolo ehtojen vuoksi minä olisin voinut nauttia auringosta täydet 5kk, mutta perhe olisi saanut maasta lähtöpassit 30 päivän jälkeen.

Ystävyyskouluista ei siis löytynyt sopivaa vaihtoehtoa, joten sain entiseltä ryhmän ohjaajaltani vinkin Asia Exchange järjestöstä, jolla on paljonkin tarjottavaa Kaakkois-Aasian alueella. Otin yhteyttä järjestöön, kerroin tilanteeni ja erittäin ystävällisen juttutuokion jälkeen olin vakuuttunut, ettei Thaimaan Phuketia parempaa opiskeluympäristöä voisi olla. Tosin lukukausimaksu oli maksettava itse.

Auringonnousu, Phang-nga lahti, Thaimaa

Lähtövalmistelut

Valmistelut alkoivat lähes vuosi ennen lähtöä, ja kokemuksesta voin vakuuttaa, etten ollut yhtään liian ajoissa liikkeellä. Koska matkaan lähtijöitä oli neljä, kaikki paperityö piti tehdä nelinkertaisena, ja rahaakin piti budjetoida reissuun nelinkertainen määrä. Kaikki mitä pystyin, tein ennakkoon, ja tämä auttoi välttämään paniikin ja hässäkän ennen lähtöä. Mies aloitti järjestelemään omat työnsä sen mukaan, että lähtö onnistuisi ja tarhaan ilmoitettiin heti kauden alussa syksyllä, että pojat viettäisivät puolet ajasta ulkomailla. Eskarin kesken jääminen ei tuottanut ongelmia, mutta jos mukaan olisi lähtenyt kouluikäinen, olisi 4kk poissaolo todennäköisesti tuottanut haasteita.

Tukea lähtövalmisteluihin sain niin Xamkilta, Asia Exchangelta kuin vaihto yliopiston opinto-ohjaajaltakin. Vaikka järjesteltävää oli paljon, selkeiden, oikea-aikaisten ohjeiden sekä saman tien saatavilla olevan avun ansiosta en kokenut lähtövalmisteluja mitenkään epäselvinä. Oman lisähaasteensa valmisteluihin toi polvileikkaus 7vk ennen lähtöä, mutta näin jälkikäteen katsottuna siitäkin selvittiin hienosti.

Ennen lähtöä Suomesta järjestettiin passit, vakuutukset, viisumit, kansainväliset ajokortit, lennot, rokotukset sekä majoitus kohteessa. Perheen mukanaolo teki viisumin hakuprosessista ainakin mielenkiintoisemman, sillä dokumentteja, tuloselvityksiä ja muuta mukavaa piti toimittaa paljon enemmän kuin yksin reissuun lähtiessä. Majoitus ja lennot muodostuivat loppujen lopuksi kalliimmiksi mitä olin budjetoinut – lennot siksi, ettei menopaluu lippua ollut mahdollisuutta ottaa vielä aukiolevien paluu suunnitelmien vuoksi ja majoitus siksi, että Thaimaassa kaksoishinnoittelu on voimissaan (paikan päällä tingattuna asunto olisi voinut olla paljonkin halvempi).

Poikien kanssa ensimmäisiä reissuja moottoripyörillä

Saapuminen Thaimaahan

Kun ystävät oli hyvästelty, kaikki valmistelut tehty sekä polvi kasassa, 1.1.2019 herättiin viideltä aamulla lentokenttähotellista ja aloitettiin meidän perheen tähän asti jännittävin reissu.

Jännittynein ja hyvin väsynein tunnelmin saavuimme Phuketiin 2.1.2019. Helsingistä Dohan kautta matkustus kesti yhteensä 18 tuntia ja viiden tunnin aikaeron vuoksi Phuketin aamu sarasti lentokoneen laskeutuessa kentälle. Ainoa, joka koneessa sai sikeästi nukuttua, oli meidän nuorimmainen, joten 75% kokoonpanostamme oli hyvinkin uupuneita – ei siis tuntiakaan kohteessa ja ensimmäinen kriisi oli käsillä. Lentokentältä selvittiin haasteista huolimatta majoituspaikkaamme, jossa asiat sujuivat paljonkin paremmin kuin lentokentällä. Perustarvikkeita kuitenkin puuttui ja meillä kaikilla oli kauhea nälkä, joten lepäämisen sijaan lähdimme navigoimaan ravintolaa sekä kauppaa.

Kumpikin löytyi, ja kaupasta luvattiin lapsille jätskit kuumuuden ja pitkän reissaamisen takia – mutta kun ei Thaimaata ymmärretty sanaakaan, kaupasta mukaan tarttui papu- sekä teejäätelöä – nämä ei todentotta hieronut suomalaisia makunystyröitä ja siinä väsymyksessä se näytti minun lapsilleni pahimmilta vastoinkäymiseltä mitä ikinä oli saattanut tapahtua. Ravintolassa kukaan ei puhunut englantia ja kuvasta näytettiin mitä haluttiin – saimme oikein maukasta paikallista thaimaalaista ruokaa, tosin niin tulista, etteivät lapset voineet sitä syödä. Silloin oli rankkaa, mutta muutaman tunnin päiväunet kämpillä sai kaiken näyttämään paljon valoisammalta.

Opiskelu ja eläminen

Koulu alkoi heti seuraavana päivänä saapumisesta orientaatiopäivillä, jotka olivat hyvin organisoitu. Tutustuttiin thaimaalaiseen kulttuuriin, käytiin ostamassa koulupuvut sekä valittiin kurssit. Muut vaihto-opiskelijat vaikuttivat todella mukavilta, ja aika pian omat tyypit löytyivät ympärille. Opinto-ohjaaja oli asialleen omistautunut ja aina apuna, mitä vaan kysyttävää oli mielessä. Koulu järjesti paljon vapaa-ajan ohjelmaa, joka tietenkin oli vapaaehtoista muutamaa pakollista yhteistä toimintaa lukuun ottamatta. Itse osallistuin Thai kokkauskurssille ja HomeStay viikonloppuun. Olisi ollut myös bailaamista Phi Phi saarella sekä surffausta, mutta näihin en itse osallistunut.

Kurssikavereiden kanssa koulun ruokalassa

Kurssit alkoivat heti pyöriä orientaatiopäivien jälkeen ja opetuksen taso yllätti minut positiivisesti. Opettajat puhuivat hyvää englantia ja tunnit olivat innostavia. Opiskelin kansainvälistä kauppaa ja kommunikaatiota sekä englannin ja thain kieltä. Tunnit olivat paikallisille opiskelijoille sekä vaihto-opiskelijoille yhteisiä, jolloin paikalliseen opiskelukulttuuriin pääsi integroitumaan todella hyvin. Opiskelutyyli muistutti aika ajoin enemmän lukio- kuin yliopisto-opintoja, mutta paikallisen kulttuurin huomioiden tämä opetustyyli oli hyvin ymmärrettävä.

Käytännössä kurssit muodostuivat lähiopetuksesta viikoittain, quizzeista, assingmenteista sekä väli- ja loppukokeista. Työtä tuntui olevan ajoittain enemmän kuin suomalaisissa opinnoissa ja englannin kielellä opiskelu oli aluksi raskasta, mutta loppujen lopuksi kaikki välitehtävät valmistelivat kokeita varten ja näin ollen jakoi opiskelukuormaa mukavasti. Kahteen kurssiin piti kuvata video yhdessä Thai ja vaihto-opiskelijoiden kanssa ja nämä projektit olivat huippuhauskoja (muutoin ryhmätöitä oli selkeästi vähemmän kuin Suomessa). Vaikkakin Thaimaalaisten leppoisasta/verkkaisesta opiskelurytmistä sekä erilaisesta ajankäytöstä varoiteltiin, en kokenut ryhmätöiden tekemistä haasteellisena.

SImpukoita etsimässä Home Stay viikonloppuna, Phang-nga lahti, Thaimaa

Vapaa-aikana

Kaikki aika ei tietenkään kulunut opiskeluun vaan viikonloppuisin meillä oli aikaa myös matkustella, enimmäkseen Phuketin sisällä, mutta myös kerran Singaporeen ja Malesiaan. Pojat aloittivat muutaman viikon jälkeen thaimaalaisessa päiväkodissa, joka oli suunnattu ulkomaalaisille lapsille. Tätä ei oltu etukäteen suunniteltu, mutta olosuhteiden realisoituessa tulimme siihen tulokseen, että se on ainoa tapa, jolla lapset pääsevät leikkimään toisten kanssa ja integroitumaan uuteen ympäristöön. Kulttuuriin kun kuului, että vanhemmat tekevät pitkiä työpäiviä, jolloin lapset ovat tarhassa – puistoon oli turha mennä siinä toivossa, että siellä muitakin olisi.

Naithon beach, Phuket, Thaimaa

Thaimaalainen kulttuuri ja vieraanvaraisuus yllättivät erittäin positiivisesti eikä titteli hymyjen maana ole selkeästikään tuulesta temmattu. Katseen vaihtoon kuului automaattisesti hymy, ja tämä pieni ele sai olon tuntumaan erittäin tervetulleeksi paikalliseen kulttuuriin. Ruoka on thaimaalaisten sydänten lähellä ja he kysyvätkin ”miten menee” sijaan ”oletko syönyt jo”, mikä tarkoittaa paljon enemmänkin kuin kysymys antaa ymmärtää. Rakkaus ruokaan näkyi ja maistui, ja thaimaalaista maukkaampaa ruokaa en osaa nimetä. 

James Bond saari, Phang-nga lahti, Thaimaa

Kuuma ilma ja hintataso yllätti – Suomen talven jälkeen kuumuus oli ihanaa ensimmäisen kuukauden, mutta sen jälkeen joka päivä 35 -38 astetta varjossa oli suomalaiseen makuun ajoittain haastavaa. Hiki virtasi ja jossain vaiheessa vannoinkin, että helle ehtii sulattaa minut ennen kuin suomeen palaan, mutta heti sadekauden alettua huhtikuun lopussa oli hellettä jo ikävä, vaikkakin lämpötila pysyi 30 asteessa. Phuket on Suomeen verrattuna edullisempi, mutta Thaimaan mittakaavassa kalliimpi. Esimerkiksi taksista sai maksaa kolme-neljä kertaa enemmän kuin Bangkokissa. Elämällä kohtuudella elinkustannukset sai kuitenkin pidettyä kohtuullisina ja Suomen tasoa alhaisempi.

Julkinen liikenne Phuketissa eli omaa elämäänsä ja muutaman viikon elämisen jälkeen päätimme vuokrata moottoripyörät, koska liikkuminen ilman olisi ollut todella haastavaa. Aluksi vasemmanpuoleinen ja ajoittain hyvinkin ruuhkainen liikenne jännitti, mutta niin sitä vaan nopeastikin pujoteltiin autojen välissä ja toimittiin liikenteessä hyvinkin varmasti. Varuillaan toki piti aina olla, sillä Sabaaj Sabaaj-asenne (leppoisa elämänasenne) ei jostain syystä näkynyt Thaimaalaisten tieliikennekäyttäytymisessä ja liikennesäännöt olivat hyvinkin paljon väljempiä mitä Suomessa on totuttu.

Banana beach, Phuket, Thaimaa

Lopuksi

Ulkomailla opiskelu on ollut yksi parhaimmista kokemuksista ja olen erittäin kiitollinen, että sain kokemuksen jakaa perheeni kanssa. Vaikkakaan reissu ei aina ollut ruusuilla tanssimista, kokonaisuudessaan se opetti ja kasvatti ihmisenä tavalla, jota en osannut kuvitellakaan. Oma maailmankatsomus avartui, englannin kielen taidot kehittyivät huomattavasti, uusia ihania ystävyyssuhteita muodostui, itseluottamus kasvoi ja ennen kaikkea arvostus omaa kotiSuomea kohtaan kasvoi merkittävästi. Vinkkini kaikille, jotka harkitsevat vaihto-opiskelua, on: jos se edes käy mielessä, silloin se kannattaa tehdä.

Auringonlasku Koh Ya Noi saarella

Kiitos tuesta ja kokemuksen mahdollistamisesta Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu, Asia Exchange, Prince of Songkla University (Phuket Campus), William ja Ester Otsakorven Säätiö sekä Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiö .

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi



GEW-viikko on täällä NYT!

Pitkä odotus palkitaan viimein, kun tällä viikolla starttaa valtakunnallinen yrittäjyysviikko ja osana sitä järjestettävät rekry- ja verkostoitumismessut myynnin päivää unohtamatta! Ensin Kotkassa 13.-14.11. ja sen jälkeen Kouvolassa 15.-16.11.

 

Kouvolan messuilla mukana monia mielenkiintoisia yrityksiä:

Aloe Green
Työvoimaa
Kymenlaakson Sähkö 
SOK – KSO
Staria
Inwido
OmaSP
TE-keskus
Kela
MMA & MMA Kouvola
Strix Marketing
Tiitus
Kymen Kattokeskus
Projektivoima
Nordea
Printcom Center
UPM
Lumon
Kouvola Innovation
Lähitapiola Vellamo
VMP Group
BIM Finland
Go On Kouvola
Adecco Finland
Accountor

Perjantaina Kouvolan kampuksella Mika D. Rubanovitch ”Ostovallankumouksesta myyntikapinaan, oletko valmis” -luento. Lippuja Ruban luennolle enää vain muutama jäljellä, joten varaathan paikkasi nopeasti viimeistään nyt  TÄSTÄ LINKISTÄ.

 

Rekrymessujen ja myynnin päivän aikataulu Kouvolan kampuksella:

 

Kotkassa 13.-14.11. järjestettävän verkostoitumistapahtuman sekä Mikkelin ja Savonlinnan kampusten yrittäjyysviikon ohjelmat pääset tsekkaamaan täältä.

 

Nähdään messuilla!

P.s. Muista ottaa CV mukaan!

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi

Verkostoitumis- ja rekrymessujen aikataulu on nyt julkaistu!

Kouvolan kampuksen verkostoitumis- ja rekrymessujen sekä myynnin päivän tarkka aikataulu on nyt täällä.

Kouvolan verkostoitumistapahtuma alkaa virallisesti torstaina 15.11. klo 9:00 koulutusjohtaja Seija Aallon puheenvuorolla Pajan näyttelytilassa. Puheenvuoron jälkeen on luvassa mielenkiintoisia, kompakteja yritysesittelyjä paikallisilta yrityksiltä sekä puheevuoroja Xamkin eri toimijoilta. Yritysesittelyiden lisäksi Pajan näyttelytilassa on lukuisia yrityspisteitä verkostoitumista varten, tule siis ajan kanssa paikan päälle ja ota CV mukaan tapahtumaan! Torstaipäivän ohjelma päättyy virallisesti klo 15:00. Yritysten iltatilaisuus alkaa klo 16:00.

 

Perjantaina messut jatkuvat klo 9:00 alkaen verkostoitumisteemalla ja Pajan näyttelytilassa yrityksiä on tavattavissa ständeillään. Myös mielenkiintoiset yritysesittelyt jatkuvat aina klo 12:50 asti. Perjantaipäivän päättää tajunnanräjäyttävä klo 13:00 alkava Mika D. Rubanovitschin luento: Ostovallankumouksesta myyntikapinaan – oletko valmis? Tapahtuma päättyy virallisesti klo 14:30.

 

 

Tiedossa siis todella antoisa ja mielenkiintoinen tapahtuma Kouvolan kampuksella 15.11. – 16.11.2018, johon kannattaa ehdottomasti osallistua niin ensimmäisen vuoden kuin valmistuvankin opiskelijankin! Tule verkostoitumaan ja kuuntelemaan Suomen johtavan myyntivalmentajan inspiroivaa luentoa myyntikapinasta. Paikkasi luennolle pääset varmistamaan TÄSTÄ LINKISTÄ.

 

Kotkassa 13-14.11 järjestettävän verkostoitumistapahtuman sekä Mikkelin ja Savonlinnan kampusten yrittäjyysviikon ohjelmat pääset tsekkaamaan täältä.

 

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi

Mika D. Rubanovitsch Kouvolaan marraskuussa – ostovallankumouksesta myyntikapinaan, oletko valmis?

Myynnin päivä tuo Kouvolaan Suomen menestyneimmän myyntivalmentajan ja myyntikirjailijan Mika D. Rubanovitschin – lue Ruban haastattelu ja varaa paikkasi marraskuun mielenkiintoisimmalle luennolle!

Mika D. Rubanovitsch, Suomen menestynein myyntivalmentaja, myyntikirjailija sekä Johtajatiimin toimitusjohtaja saapuu Kouvolan kampukselle 16.11.2018 puhumaan nykyaikaisesta myynnistä; ostovallankumouksesta myyntikapinaan. Mika D. Rubanovitsch, tuttavallisemmin Ruba, on toiminut useissa myynnin ja markkinoinnin johtotehtävissä ympäri maailman. Hän on kirjoittanut kahdeksan huikeasti menestyvää myyntikirjaa, joista viimeisimmäksi julkaistu Myyntikapina pureutuu ostovallankumouksen jälkeiseen aikaan. Ruballa on lähes kahdenkymmenenvuoden kokemus yrittäjyydestä sekä valmentamisesta. Rautaisesta ammattitaidosta kertoo se, että Johtajatiimi on kahdenkymmenen vuoden ajan ollut monen organisaation ensisijainen myyntivalmennuskumppani.

Marraskuisen visiitin lisäksi saimme kunnian haastatella Rubaa ennen hänen tuloaan Kouvolaan. Haastattelijana toimi myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija Aki Järvelin.

Mercur määrittelee myynnin olevan vaikuttamista toiseen osapuoleen siten, että hän tekee kannaltamme oikean päätöksen. Miten sinä määrittelisit myynnin?

Myynti on vuorovaikuttamista eli dialogia, kahden ihmisen välistä vuoropuhelua, jota tulee käydä koko asiakkaan ostoprosessin ajan eri kanavissa. Koska päättäjiä on useampia, usein 5-8, täytyy tätä vuoropuhelua, joka on sitä vaikuttamista, kohdistaa nimenomaan myös niihin muihin päättäjiin, joihin ei välttämättä ole suoraa kontaktia osto- ja myyntiprosessin aikana. Siinä sosiaalinen myynti on oiva apu, kuten erilaiset kyselyt ja aktivointi- sekä profilointimenetelmät.

Myyjän menettäessä asiakkuuden tapahtuman taustalla on usein yhteyshenkilön vaihtuminen. Siinä kohtaa voi kysyä itseltään, menikö ihan oikein? Silloin ei olla tehty sitä mitä myynti on, eli vaikutettu muihin päätöksentekijöihin ja laajennettu verkostoja. Usein ei olla myöskään pidetty kirjaa yrityksen tiedoista eikä CRM-järjestelmissä ole merkintöjä asiakkaasta. On vain rakennettu todella hyvä suhde yhteen henkilöön. Tämän päivän myyjä voi myydä paljon enemmän olematta välttämättä kenenkään kaljakaveri – perustuen ammattimaisuuteen ja vaikuttamiseen muun muassa digitaalisuuden kautta.

Mitkä ovat myyjän kolme tärkeintä ominaisuutta?

  • Asenne; jonka tulee näkyä ulospäin; haluan teidät asiakkaakseni
  • Luottamus; asiakkaalle pitää tulla sellainen tunne, että voin luottaa pitkällä tähtäimellä – ei vaan myyjään vaan koko myyjäorganisaatioon
  • Näkemyksellisyys; rohkeus ehdottaa ratkaisua, vaikkei se olisikaan vielä täydellisesti sitä mitä asiakas hakee – toki perustuen hyvään vuoropuheluun ENNEN asiakaskohtaamista tai ratkaisun esittämistä

Näistä kolmesta ominaisuudesta näkemyksellinen myynti on hankalin omaksua, sillä se vaatii myyjältä kokonaan uusia toimintatapoja; rohkeutta tarjota vähän enemmän etukäteen perustuen erittäin hyvään pohjatyöhön asiakkaasta. Myyjällä voi olla hyvä asenne ja hän voi onnistua rakentamaan luottamuksellisen suhteen asiakkaaseen, mutta ilman näkemyksellisyyttä myyjä saattaa jäädä seurustelu-upseeriksi – pelkästään hyvän fiiliksen perusteella aika harva ostaa tänä päivänä, vaikka muuta väitettäisiinkin.

Mikä merkitys inhimillisyydellä ja empaattisuudella on myyntityössä?

Human-2-Human korostuu digiaikakaudella, eli rinnakkain täytyy olla digitaalinen ja inhimillinen – ja itse asiassa digistikin voi olla inhimillinen. Inhimillisyys digisti tarkoittaa sitä, että osa asiakkaan kanssa käytävästä kirjeenvaihdosta voi tapahtua sosiaalisessa mediassa tai jossain muussa kanavassa. Digitaalisessa ympäristössä täytyy olla yhtä lailla inhimillinen ja itse asiassa digitaalinen ympäristö tarjoaa uuden ulottuvuuden henkilöille, joille empaattisuuden ja inhimillisyyden rakentaminen kasvotusten on haastavampaa – he voivat olla digisti tässä tosi hyviä. Vastustan sitä, että ainoastaan kemioiden kohtaaminen olisi myynnin tae.

 

 

Myyntikapina terminä, mistä se juontaa ja mitä sillä tarkoitetaan? Kertoisitko vähän tarkemmin?

Kun Ostovallankumous (2015) julkistettiin, ymmärrettiin että asiakaskäyttäytyminen muuttuu nopeasti. Yrityksistä on tullut sopeutujia! Mutta mitä myyntiorganisaatioiden tuli sitten tehdä ja reagoida tähän muuttuneeseen ostokäyttäytymiseen. Myyntikapina kertoo sen, se vastaa tuohon kysymykseen rubamaisella otteella.

Millaisena näet myynnin tulevaisuuden: millaisiin asioihin yritysten ja myyntiorganisaatioiden tulisi keskittyä jatkossa? Millaisia muutoksia esim. ostokäyttäytymisen suhteen on näköpiirissä?

KAIKKI MYYVÄT! Tässä olennaista on ymmärtää, että on vain YKSI organisaatio, jossa kaikki osallistuvat myyntiin mieluiten hyödyntäen älykästä liidien ohjausta mm. verkkokäyttäytymisen perusteella. Yrityksellä ei ole enää ns. back office-toimintoja, vaan niistä on tullut front-desk, kasvot asiakkaisiin päin. Lisäksi chattibotit ja ihmisavusteiset chatit ottavat lisääntyvää vastuuta yhdessä myyntipalveluiden kanssa.

Mikä on mieleenpainuvin myyntifloppi urallasi? Onko sinulla flopannut mikään?

Kun tapasin Nordic Business Forumin kaverit, pyysivät he mukaan 1. tilaisuuteensa Jyväskylässä. Tapasin perustajan Mamma Rosassa, jonne liian tiukkaan valkoiseen pukuun pukeutunut nuori herra esitti uskomattomalta kuulostavia asioita. Pidin sitä sen verran erikoisena, että ylihinnoittelin itseni. Sen jälkeen ei ole kutsua sinne tarvinnut odotella. Jyri Lindélille isot onnentoivomukset ja pahoittelut, että aliarvoin hänet silloin.

Entä mikä on mieleenpainuvin onnistuminen?

Olemme voittaneet useamman kerran Suomen suurimman finanssikonsernin kilpailutuksen ja olemme heidän merkittävin myyntivalmennuskumppaninsa. Yhteistyö on jatkunut ryhmän kanssa jo vuodesta 2002, mitä voinee pitää jonkinlaisena Suomen ennätyksenä näin kilpailulla alalla. Kerran asiakkaani kertoi, että tarjous oli pyydetty 240 yritykseltä. Siksi välillä hymyilyttää, kun joku sanoo, että kilpailu on niin kovaa, kun on pyydetty tarjous esimerkiksi kolmelta kilpailijalta.

Mikä saa sinut ostamaan tuotteita ja/tai palveluja? Mikä vetoaa sinuun kuluttajana?

Hyvin hoidettu myyntiprosessi, jossa nykytilani on kartoitettu ennakkoon ja myyntitilanteessa saan ratkaisun, joka hieman ylittää odotukseni.

 

Toisen asemaan asettuminen on tärkeää – toisaalta täytyy olla myös oma tahtotila ja aina ei voi kaikkia miellyttää.

Sinulla on monta rautaa tulessa, miten jaksat ja selviät kaikesta?

Vedän 3-5 lenkkiä viikossa ja yhteensä 3-5h, välillä sisäpyöräilyä ja sisäsoutua. IronCoachini Antti Hagqvistin kanssa teemme johtajatestin (laktaattitestin) kerran vuodessa. Se toimii samalla eläkevakuutuksena, Cooper meni näin 51-vuotiaana tänä kesänä 3060m. Suunnittelen työni huolella ja pyrin olemaan kuukauden etukenossa eli materiaalit ovat pitkälle tehtyjä ja suunniteltuja. En jätä töitä viime tippaan, opettelin sen taidon jo opiskeluaikoina. Viimeisenä viikkona täydennän ajankohtaisilla asioilla. Olen heikohko delegoimaan, joten aamuöisin teen hallintohommia ja kirjoitan kirjaa. Osaan pitää lomaa ja se lienee kaiken taustalla. Toki tiukkaakin tekee välillä, mutta käytän kumppaneita aktiivisesti ja lisäksi kollegani Tero Nieminen on isona apuna kaikessa.

Minkälaisia arvoja vaalit? Mitkä arvot ovat sinulle tärkeitä?

Rehellisyys ja täydellinen luottamus. En voi sietää sitä, että puhutaan toista ja tehdään ihan muuta. Luvataan asioita ja sit pitää kuitenkin muistuttaa. Kyykyttämismentaliteettiä en ole koskaan ymmärtänyt, onneksi se on vähenemään päin. Huono ja töykeä palvelu aina vaan ihmetyttää ja vihastuttaa.

Antaisitko vielä vinkkejä opiskelijoille, miten erottua positiivisesti myyntihenkilön rekrytointiprosessissa? Millaisella osaamisella voi erottautua? Mitä erityisesti kannattaa huomioida työnhakijana?

Digitaaliset työkalut pitää hallita! Opiskele HubSpot tai muu markkinoinnin automaation työkalu sekä suorita kaikki verkkokurssit, mitä mahdollista. Ymmärrä, että perinteiset myyntitehtävät muuttuvat ja täytyy olla moniosaaja. Kielistä suosittelen venäjää ja kiinaa, jos katsotaan 20 vuotta eteenpäin. Myös juridiikan merkitys korostuu. Pitkät työsuhteet eivät ole enää itsetarkoitus, mutta pidän hieman erikoisena sitä, jos jatkuvasti hyppii firmasta toiseen – pätkähommat ovat sitten asia erikseen. Oma näkemykseni on, että todellinen tuottavuus syntyy ajan myötä ja asiakkuuksienkin syvällisempi hallinta vaatii sitä, että on pidempään tehnyt yhteistyötä, vaikka yhteyshenkilöt vaihtuisivatkin asiakasyrityksessä.

 

Haastattelu on vain pintaraapaisu siitä, mitä ”Ostovallankumouksesta myyntikapinaan – oletko valmis”  -luento Kouvolassa pe 16.11 sisältää. Kymmenien vuosien käytännön kokemus ja ammattitaito takaavat sen, että niin aloitteleva myyjä kuin kokenut toimitusjohtajakin oppivat takuulla Ruban luennosta. Mikset kääntäisi omaa ja/tai yrityksesi myyntikurssia kohti rajatonta ja osallistuisi Suomen osaavimman myyntivalmentajan inspiroivalle luennolle?

Osta lippusi luennolle jo tänään! Lippukauppaan pääset TÄSTÄ LINKISTÄ. Tätä luentoa et voi missata!

Kuvat: Mika D. Rubanovitsch

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi

 

Myynti myllerryksessä: Marraskuun teemana rekry- ja verkostoitumismessut Kotkassa ja Kouvolassa 13–16.11.2018

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu järjestää ensimmäistä kertaa historiassaan rekrymessut ja myynnin päivän osana kansainvälistä yrittäjyysviikkoa marraskuussa 2018. Vastaavanlaisia rekrymessuja järjestetään ympäri Suomen toisten ammattikorkeakoulujen toimesta ja nyt on aika jalkauttaa vastaavanlainen toimintamalli myös osaksi Kouvolan ja Kotkan verkostoitumistapahtumia. Oman lisätwistin rekrytapahtumalle tuo myynnin näkökulma, josta vastaa myynnin päivän pääpuhuja Mika D. Rubanovitsch, innostava myynnin kouluttaja ja Johtajatiimin toimitusjohtaja.

Nykyaikainen myyntityö on psykologiaa, ihmistuntemusta, kuuntelua ja ennen kaikkea se tapahtuu digitaalisessa ympäristössä – asiakkaan ehdoilla.

Monesti myyntityöstä tulee ensimmäisenä mieleen puhelinmyyjien ahdistavat kylmäsoitot tai Prisman käytävillä pysäyttelevät lehtikauppiaat. Myyntityö yhdistetään asioiden tyrkyttämiseen ja tuputtamiseen. Edellä kuvattua myynti on joskus taannoin saattanut ollakin. Nykypäivän myynnin ei kuitenkaan pitäisi yhdistyä näihin mielikuviin, sillä tänä päivänä tyrkkymyyjä ei kauaa kauppoja tee. Nykyaikainen myyntityö on psykologiaa, ihmistuntemusta, kuuntelua ja ennen kaikkea se tapahtuu digitaalisessa ympäristössä – asiakkaan ehdoilla. Ennen tuputettiin tuotteita, nykyään autetaan ihmisiä itse oivaltamaan, mitä he tarvitsevat.

Kilpailu työpaikoista alalla kuin alalla on kovaa ja myyntitaidot ovat olennainen osa niin insinöörin kuin asiakaspalvelijankin työtä. Yksin oman työhuoneen sopukoissa seuraavan läpimurtoinnovaation keksimisestä ei ole juurikaan hyötyä, jos tätä innovaatiota ei osaa myydä ja markkinoida oikeille henkilöille tai alun alkaenkaan ei ole päässyt sitä läpimurtoinnovaatiota omaan työhuoneeseensa visioimaan työpaikan puutteen vuoksi. Siispä myyntitaidot ja verkostoituminen ovat avainasemassa tämän päivän työelämässä ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun järjestämä verkostoitumistapahtuma vastaa tähän tarpeeseen.

 

Nyt on siis korkea aika muokata käsityksiään myynnistä, karistaa vanhoja uskomuksia ja tulla rohkeasti verkostoitumaan!

Olit sitten aloitteleva opiskelija terveydenhuoltoalalta tai jo valmistuva liiketalouden osaaja, hyödyt varmasti rekrymessuille ja myynnintapahtumaan osallistumisesta. Toinen saattaa tulevaisuudessa onnistua myymään asiakkaalleen ajatuksen savuttomasta elämästä ja näin säästää tuhansia euroja terveydenhuoltoalan menoista, kun taas toinen saattaa löytää juuri sopivasti työpaikan valmistumisen kynnyksellä. Lisäksi etenkin ulkomaalaisten opiskelijoiden on tyypillisesti vaikea saada työ/harjoittelupaikkaa Suomesta. Tapahtuma auttaa osaltaan ulkomaalaisia opiskelijoita verkostoitumaan paikallisten yritysten kanssa, luomaan kontakteja ja löytämään harjoittelu- sekä työpaikkoja. Paikalliset yritykset hyötyvät varmasti kansainvälisestä osaamisesta, elämmehän alati muuttuvassa globaalissa ympäristössä. Nyt on siis korkea aika muokata käsityksiään myynnistä, karistaa vanhoja uskomuksia ja tulla rohkeasti verkostoitumaan paikallisten yritysten ja opiskelijoiden kanssa!

 

Rekry- ja verkostoitumismessut ovat nelipäiväinen tapahtuma ja ne järjestetään sekä Kotkan että Kouvolan kampuksilla. Kotkassa tapahtuma pidetään 13-14.11.2018 ja Kouvolassa 15-16.11. Myynnin päivä järjestetään perjantaina Kouvolan kampuksella 16.11. Tapahtuman pääpuhujana  toimii Mika D.  Rubanovitsch, innostava myynnin kouluttaja ja Johtajatiimin toimitusjohtaja.  Jos et ole vielä varmistanut paikkaasi marraskuun mielenkiintoisimmalle myynninluennolle, nyt on korkea aika tehdä se! Lippukauppaan pääset tästä linkistä.

 

Seuraavassa X-muuttuja postauksessa käsitellään verkostoitumistapahtuman tarkempaa aikataulua ja sisältöä, stay tuned!

 

HUOM! Mikäli Myynnin ja markkinoinnin opettaja Kari Haajan mielenkiintoinen postaus myynnin muutoksesta on livahtanut silmiesi ohi, oheisesta linkistä pääset kyseisen postauksen kurkkaamaan:  http://blogit.xamk.fi/x-muuttuja/xamk-kouluttaa-nykyaikaisia-digitaalisen-myynnin-ja-ostoprosessin-ymmartajia/

 

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi