Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2018

GEW-viikon Rekry- ja verkostoitumistapahtuma & Myynnin päivä Kouvolan kampuksella

Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun monimuoto-opiskelija, Viivi Koivusaari-Aronen, kertoo projektista, jossa oli mukana. Myynnin ja avainasiakkuuksien johtaminen -kurssin päätehtävänä oli järjestää Rekry- ja verkostoitumistapahtuma ja Myynnin päivä osana kansainvälistä GEW-viikkoa. Opiskelijatiimillä oli suuri rooli ja vastuu tapahtuman järjestämisessä sekä onnistumisessa. Annetaan Viivin kertoa ensimmäistä kertaa järjestetystä rekry- ja verkostoitumistapahtumasta Kouvolassa.

Vihdoin se huipentui. Koko syksy suunniteltiin Myynnin ja avainasiakkuuksien johtamisen -kurssin porukalla myynnin päivää ja rekrytointimessuja, jotka toteutettiin osana kansainvälistä yrittäjyysviikkoa. Messut huipentuivat Mika D. Rubanovitschin mielenkiintoiseen ja antoisaan, konkreettisia esimerkkejä tarjoavaan luentoon.

Myynnin päivän ja rekrymessujen sunnitteleminen aloitettiin jo varhain syksyllä, joskin pohjatyötä oli kevään puolelta meille tehty. Tekemistä messujen järjestämisen parissa on riittänyt ja stressiäkin tästä ajoittain syntynyt, kuten minkä tahansa tapahtuman järjestämisessä. Projektityöskentely oli monelle meistä uutta ja tällaiseen projektiin lähteminen lähes kylmiltään tuntui aluksi monesta haastavalta.

Torstaipäivän tunnelmia (C) Viivi Koivusaari-Aronen

Vaikka aluksi hieman saatoimme säikähtää työmäärää ja ajoittain työn lopputulos jännitti, oli kuitenkin todella hienoa päästä järjestämään tätä tapahtumaa. Sen järjestäminen on ollut hyvin opettavaista ja käytännönläheistä, ja olemmekin taas yhtä mahtavaa opiskelukokemusta viisaampia. Mahtavaa, että Xamkissa pääsee oikeasti toteuttamaan itseään ja tutustumaan työelämään perinteisen teoreettisen opiskelun sijasta.

(c) Anniina Jaskari

Torstaina messut aloitettiin messuemo Minna Hirvosen johdolla. Aamupäivällä ohjelmassa oli yritysesittelyitä ja vapaata kiertelyä näytteilleasettajien pisteiden välillä. Ihmisiä riitti ja Pajalla oli täysi hulina päällä. Torstaina paikan päällä oli useita yrityksiä houkuttavine pisteineen ja aktiviteetteineen. Työnhaun ohessa messuilla pääsi muun muassa pelaamaan Speden peleistä tuttua ja nostalgista nopeustestiä, ratsastamaan keppihevosella, testaamaan käsien puristusvoimaa ja minigolfaamaan.

Messumeininkejä (C) Viivi Koivusaari-Aronen

Torstaina allekirjoittanutta ilahdutti se, kuinka innokkaasti opiskelijat, jotka paikalle saapuivat, uskalsivat oikeasti mennä juttelemaan ja kyselemään yrityksiltä harjoittelupaikka ja -työllistymismahdollisuuksista. Etenkään täällä Kouvolassa ei ihan joka päivä pääse näin useaa yritystä kerralla tapaamaan, ja tällä tavalla heidän kanssaan verkostoitumaan. Juuri siitäkin syystä tämä tapahtuma oli äärimmäisen tärkeä järjestää. Tällaiset rekry-messut laskevat oikeasti myös kynnystä työnhakuun. On huomattavasti helpompaa markkinoida itsensä ihan paikan päällä oikeille ihmisille, keskustelemalla ja tutustumalla, kuin työhakemuksen ja CV:n kautta sähköisesti.

Linkedin-sivuston merkitys myös korostui messupäivänä verkostoitumisten ohessa. Yhtäkään CV:tä en nähnyt kenenkään paikan päällä kantavan, vaikka olimme kannustaneet ihmisiä sellaisia mukaan ottamaan. Niin on maailma muuttunut tässäkin suhteessa. Tästäkin päätellen, nyt olisi viimeistään aika hioa ne Linkedin-profiilit kuntoon. Verkostoitumisen tärkeyttä työmarkkinoilla ei voi liikaa korostaa.

Messuilla pääsi myös kokeilemaan keppihevosratsastusta (C) Viivi Koivusaari-Aronen

Torstai iltapäivänä yritysesittelyiden jälkeen luvassa oli verkostoitumistapahtuma yrittäjille. Ilta alkoi lauluesityksellä ja lasien kilistelyllä puheiden jälkeen, jonka jälkeen yrittäjät pääsivät nauttimaan antoisasta seisovasta pöydästä.

Myyntikapinallinen Mika D. Rubanovitsch pitämässä luentoaan (C) Viivi Koivusaari-Aronen

Perjantai-aamu alkoi taas vilkkaana, ja paikalla oli myös yrityksiä, jotka eivät vielä torstaina olleet päässeet paikan päälle. Lounastauon jälkeen viimeinen päivä huipentui mahtavan Mika D. Rubanovitschin luentoon.

Luennolla Mika antoi paljon konkreettisia esimerkkejä siitä, mihin yrittäjien tulisi keskittyä, ja muistutti siitä, että yrittäjän on hyvä olla hereillä ja ajan hermoilla. Rubanovitschiltä saimme hyviä esimerkkejä siihen, miten tehdä menestyksekästä myyntiä, kuinka kohdata asiakas ja mitä ottaa huomioon nykypäivän asiakaskohtaamisissa. Reilu puolitoistatuntinen luento oli erittäin mielenkiintoinen, ja aika kului kuin siivillä! Tätä miestä olisi mieluusti kuunneltu pidempäänkin.

Tapahtumajärjestäjät innokkaana odottamassa Mika D. Rubanovitschin luentoa (C) Viivi Koivusaari-Aronen

Messut olivat äärimmäisen hyödyllinen tapahtuma meille myynnin ja markkinoinnin opiskelijoille, koska asiakaskäyttäytymisen muuttuessa tuoreelle näkökulmalle myynnin ja markkinoinnin alalla on kysyntää. Yritykset haluavat kehittyä ja tarvitsevat nuoria osaajia. Kaikkia näitä yrityksiä emme me opiskelijat osaa edes ajatella mahdollisiksi työnantajiksi, vaikka lähes tulkoon kaikissa yrityksissä myyntiä ja markkinointia tehdään, tai ainakin pitäisi tehdä. Tällaisista tapahtumista on hyötyä niin työnantajille, jotka saavat tarvitsemiaan osaajia, ja myös nuorille osaajille, jotka tarvitsevat itselleen mahdollisesti vaikka vain kesätöitä, mutta myös pidempiaikaisia uramahdollisuuksia.

Kaiken kaikkiaan Myynnin päivä ja rekrymessut oli erittäin onnistunut tapahtuma. Tietenkin olisimme toivoneet yhäkin enemmän väkeä paikalle, koska osanottajia ei ikinä voi olla liikaa. Kuitenkin kaikin puolin olemme koko opiskelijaporukka erittäin tyytyväisiä saavutettuun tulokseen. Positiivisesti ajateltuna, meille jäi myös itsellemme hyvin aikaa verkostoitumiseen.

Toivottavasti saadaan rekrymessuista jatkuva tapa Xamkiin, ja yhä enemmän osallistujia paikan päälle seuraavina vuosina. Tällaisten tapahtumien tärkeyttä ei voi meille opiskelijoille liikaa korostaa. Tänä vuonna saimme aivan mahtavan pohjatyön tehtyä seuraavan vuoden tapahtumajärjestäjille!

Jos on intoa tarkastella, kuinka meidän rekrymessut sujuivat, Facebookista löytyy lisää tapahtuman kuvia ja fiiliksiä tapahtuman nimellä Myynnin päivä & rekrytointimessut, Instagramista nimimerkin myynninpaivajarekrymessut alta ja Twitteristä hashtagein #gew #xamk #rekrymessut 

Kirjoittaja:

Viivi Koivusaari-Aronen
Toisen vuoden myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun tradenomiopiskelija
viivi.koivusaari@edu.xamk.fi

Ääni vaikuttamisen ja markkinoinnin keinona – Tuleeko äänestä uusi sometrendi?

Kolmannen vuoden myynnin ja markkinoinnin opiskelija, Minna Hirvonen, työskentelee sosiaalisessa mediassa. Hänelle sisältö- ja vaikuttajamarkkinointi sekä brändiviestintä ovat käytännön kautta tutuiksi tulleita. Etualapaikaltaan Minna havainnoi nousevia trendejä ja ilmiöitä sosiaalisessa mediassa sekä sisältö- ja vaikuttajamarkkinoinnissa.

Vuoden verran olen havainnut Podcastien näkyvän entistä enemmän. Vai pitäisikö sanoa kuuluvan? Kun ensimmäistä kertaa kuulin Kieku-sovelluksesta, tajusin äänen olevan se juttu, joka sosiaalisesta mediasta puuttuu. Nimekkäät mielipidevaikuttajat ovat tehneet kaupallisia yhteistöitä Instagramin, blogien ja YouTube-kanavien lisäksi Podcasteissa ja Kiekussa. Se on jo aika selkeä merkki uudesta aluevaltauksesta. On vaikeaa ennustaa, mistä tulee hitti ja uusi ilmiö, mutta aina jotain signaaleja on ilmassa tulevasta.

Radio on vielä nuori media: sitä ei mielletä strategiseksi kumppaniksi vaan tukimediaksi, enemmänkin tarjousmainonnan kanavaksi.

Markkinointi & Mainonta julkaisi marraskuun alussa artikkelin, jossa käsitellään printtimainonnan hiipumista ja radiomainonnan kasvua. Radiomedian toimitusjohtaja Stefan Möller kertoo, että toimialan liikevaihto on kasvanut viisi vuotta putkeen. Sen minkä printtimedia menetti, valui kasvuna radiomedialle.

Möllerin mukaan toimiala kasvaa tänä vuonna noin kolme prosenttia. Toisen vuosineljänneksen jälkeen osuus mediamainonnan kakusta oli seitsemän prosenttia. ”Toiveeni on, että kasvaisimme 10 prosenttiin, mutta se ei ole vielä realismia. Se on pitkäaikainen tavoite”, kertoo Möller.

Möller uskoo, että radio nähdään tulevaisuudessa brändin rakennuksen kanavana. Radiomainonnan kasvua jarruttaa mainostajien kokemattomuus. ”Radio on vielä nuori media: sitä ei mielletä strategiseksi kumppaniksi vaan tukimediaksi, enemmänkin tarjousmainonnan kanavaksi.

”Tavoite on saada aikaan enemmän kuin pelkkiä musiikkikanavia.”

Markkinointi & Mainonta uutisoi elokuussa mediatalo Keskisuomalaisesta, joka haki useita radiotoimilupia. Tämä on selkeä signaali siitä, että ääni on kasvussa. Perinteisellä printtimedialla aloittaneet mediatalot joutuvat reagoimaan muutoksiin ja etsimään uusia keinoja pysyäkseen kilpailussa mukana.

Kangaskorpi kertoo Keskisuomalaisen tiedotteessa, että tavoite on ”saada aikaan enemmän kuin pelkkiä musiikkikanavia”. Paikallisten uutissisältöjen tarjoaminen kiinnostaa ihmisiä Kangaskorven mukaan. ”Pyrimme hakemaan myyntikoneiston salkkuun sellaisia tuotteita, jotka myyvät. Tämä on hyvin perinteistä portfolion laajentamista monella eri tavalla.

Sisällöntuottajan näkökulmasta katseltuna, tämä vaikuttaa siltä, että meidän sisällöntuottajien ääntä ja ideoita tullaan tarvitsemaan tulevaisuudessa. Joku hallitsee tekstin ja kuvat, joku videon. Näyttäisi selkeästi siltä, että äänelläkin tulee olemaan vaikutusta.

Kuva: Bauer Media Oy

Lokakuussa Bauer Media kertoi tiedotteessaan Perhon ja Pääskysaaren Podcastien saavan jatkoa. Suosittu Perho & Pääskysaari sai ensimmäisen kauden päätyttyä tiedusteluja jatkosta. Toinen kausi starttasi lokakuussa.

Jenni Pääskysaaren mukaan palaute on juuri sellaista, jota lähdettiin sarjan sisältösuunnittelussa hakemaan.

Erilaiset aikuiset ihmiset ovat tulleet nykäisemään hihasta ja kertoneet muun muassa, miten aina Annan puhuessa nyökyttelevät voimakkaasti ”kyllä just noin se asia on”. Ja heti perään minun puhuessani ”tai niin voihan se olla noinkin”. Tämä on vahva viesti siitä, että kuulija joutuu lopulta laittamaan omat aivonsa hommiin.

”Kieku ja Podcast antavat loistavat mahdollisuudet niille vaikuttajille, jotka eivät koe omaa ”naamaansa” sopivaksi sosiaaliseen mediaan. ”

Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että ääni on uusi ilmiö. Podcastien suosio kasvaa, radio syö printtimedian kassavirtaa ja mediatalo laajentaa paikallisradiotoimintaan. Kun Instagramimainen, suomalainen Kieku-sovellus saa käytettävyyden käyttäjäystävällisemmälle tasolle, olen varma, että minicastit nousevat suurempaan suosioon. Muutamat sosiaalisen median vaikuttajat ovat jo ottaneet Kiekun haltuunsa, ehkä heidän määrä kasvaa?

Moni tuntee sanonnan, jossa ”naama sopii radioon”. Aika moni karsastaa videolla esiintymistä, eikä kirjoittaminenkaan suju. Puheen avulla oman mielipiteensä ilmaisu voi olla heille ratkaisu ja sitä kautta saattaa olla, että aikuisempi, varttuneempi väestö ottaa haltuunsa äänimaailman. Ikä on tuonut kokemusta ja näkemystä, sitä kautta myös mielipiteitä, jotka halutaan ilmaista. Kieku ja Podcast antavat loistavat mahdollisuudet niille vaikuttajille, jotka eivät koe omaa ”naamaansa” sopivaksi sosiaaliseen mediaan.

Oletko seurannut, miten nuoret ja lapset ”katsovat” tubettajia? Videoita kuunnellaan. Samalla saatetaan touhuta jotain muuta. Videot ja blogit vaativat näköaistia ja keskittymistä. Podcast, Kieku ja radio mahdollistavat kuuntelemisen, kun samalla voi siivota, tehdä töitä, viestitellä ja vaikka somettaa Facebookissa tai Instagramissa. Autoileville radio on tuttu seuralainen. Minulle, 80-luvulla syntyneelle, tällainen ei ole tavatonta, sillä radiota kuunneltiin lapsuudessani todella paljon, mutta samalla tehtiin jotain muuta.

”Äänikirjojen kuuntelu kasvoi Bookbeatissa viime vuoden aikana 181 prosenttia.”

 

Entä sitten äänikirjat? Niidenkin suosio on kasvanut. Talouselämä uutisoi elokuussa Bookbeatin saavuttaneen käyttäjätavoitteensa etuajassa. Jutun mukaan heinäkuussa suomalaiset kuuntelivat äänikirjoja Bookbeatissa miljoona tuntia! Äänikirjojen kuuntelu kasvoi Bookbeatissa viime vuoden aikana 181 prosenttia.

”Sandin kertoi maaliskuussa Markkinointi&Mainonnalle, että äänikirjojen kulutus oli pari vuotta sitten vielä suhteellisen pientä, eikä e-kirja ollut saavuttanut merkittävää suosiota lukijoiden keskuudessa.”

”Halusin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, GEW-viikolla järjestettävän, rekry- ja verkostoitumistapahtuman näkyvän sekä kuuluvan!” 

Koska äänen suosio on kasvussa monella tavalla, povaan äänestä nousevaa juttua myös sosiaalisessa mediassa sekä sisältömarkkinoinnissa sitä kautta. Halusin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, GEW-viikolla järjestettävän, rekry- ja verkostoitumistapahtuman näkyvän sekä kuuluvan! Podcast otettiin tapahtuman markkinointiin mukaan. Vaikka sillä ei vielä olekaan suurta roolia, on hyvä lähteä mukaan trendien mukaan ja kokeilla sekä harjoitella.

Jännityksellä jään seuraamaan kehitystä ja mitä kaikkia uusia sisältömarkkinoinnin keinoja äänimaailmaan kehitetään. Haluan olla mukana sen kehittämisessä!

Kuuntele miksi kannattaa tulla rekry- ja verkostoitumistapahtumaan. Opiskelija Niina Mustasalo haastattelee messuja järjesteleviä opiskelijoita, Aki Järvelinia ja Lauri Alasta.

Kirjoittaja:

Minna Hirvonen
Myynnin ja markkinoinnin kolmannen vuoden opiskelija
minna.hirvonen@edu.xamk.fi

GEW-viikko on täällä NYT!

Pitkä odotus palkitaan viimein, kun tällä viikolla starttaa valtakunnallinen yrittäjyysviikko ja osana sitä järjestettävät rekry- ja verkostoitumismessut myynnin päivää unohtamatta! Ensin Kotkassa 13.-14.11. ja sen jälkeen Kouvolassa 15.-16.11.

 

Kouvolan messuilla mukana monia mielenkiintoisia yrityksiä:

Aloe Green
Työvoimaa
Kymenlaakson Sähkö 
SOK – KSO
Staria
Inwido
OmaSP
TE-keskus
Kela
MMA & MMA Kouvola
Strix Marketing
Tiitus
Kymen Kattokeskus
Projektivoima
Nordea
Printcom Center
UPM
Lumon
Kouvola Innovation
Lähitapiola Vellamo
VMP Group
BIM Finland
Go On Kouvola
Adecco Finland
Accountor

Perjantaina Kouvolan kampuksella Mika D. Rubanovitch ”Ostovallankumouksesta myyntikapinaan, oletko valmis” -luento. Lippuja Ruban luennolle enää vain muutama jäljellä, joten varaathan paikkasi nopeasti viimeistään nyt  TÄSTÄ LINKISTÄ.

 

Rekrymessujen ja myynnin päivän aikataulu Kouvolan kampuksella:

 

Kotkassa 13.-14.11. järjestettävän verkostoitumistapahtuman sekä Mikkelin ja Savonlinnan kampusten yrittäjyysviikon ohjelmat pääset tsekkaamaan täältä.

 

Nähdään messuilla!

P.s. Muista ottaa CV mukaan!

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi

Opiskelijayhdistykset itsensä kehittämisen mahdollistajina

Ammattiliitot ja jäsenyhdistykset ovat tärkeä osa Suomalaista työkulttuuria. Myynnin, markkinoinnin ja oston ammattilaisten etujärjestö on MMA, joka tarjoaa jäsenilleen yksilöllistä edunvalvontaa, tukea ja turvaa työelämään sekä valvoo ja kehittää jäsenten yhteiskunnallisia, taloudellisia ja ammatillisia etuja.  X-muuttujan vieraskynähaastattelussa Igor Parri, MMA:n opiskelija- ja nuoristoiminnan asiantuntija. MMA mukana myös GEW-viikolla Xamkin rekry- ja verkostoitumistapahtumassa.

Myynnin ja markkinoinnin korkeakoulutus Suomessa kehittyy hurjaa vauhtia. Ammattikorkeakouluissa myynti on nostanut positiivisesti profiiliaan. Tämä on erinomainen kehityssuunta, sillä Suomi tarvitsee lisää rautaisia myynnin ammattilaisia. Kehityssuunta myös vaikuttaa positiivisesti myyntityön ammatin arvostukseen ja vetovoimaisuuteen. Ammattikorkeakoulut ovat tässä kehityksessä avainasemassa.

Samalla kun myyntityön arvostus kohenee, korkeakouluyhteisöissä vahvistuu entisestään nimenomaan myynnin ja markkinoinnin opiskelijoiden yhteisöllisyys ja me-henki. Tietynlaisen tiimihengen syntyminen vahvistaa osaltaan opiskelijan jaksamista ja tyytyväisyyttä opiskelujaikana, mikä vaikuttaa opiskelijan tavoiteajassa valmistumiseen. Tämä taas mahdollistaa nopeamman työelämään siirtymisen.

Me Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:ssa olemme huomanneet tarpeen vahvistaa näitä yhteisöjä ja reagoineet tähän kannustavasti. MMA:lta löytyykin partneriyhdistyksiä nyt jo kahdessa ammattikorkeakoulussa: Haaga-Helian myynnin opiskelijat (Myynnin perhe) sekä Laurean markkinoinnin opiskelijat (MarketingSquad), jotka molemmat aloittelevat toimintaansa parhaillaan. Luvassa on alan opiskelijoille suunnattuja tapahtumia, yritysvierailuja ja etuja, joita MMA:n opiskelijajäsenyyden lukuisat edut vahvistavat.

Olisiko sinun oppilaitoksella paikka uudelle myynnin tai markkinoinnin opiskelijayhdistykselle?

Oma ammatillinen kehittymiseni sai megabuustin, kun muutama vuosi taaksepäin lähdin opiskelijakunnan hallituksen toimintaan mukaan myynti- ja markkinointitehtäviin. Päätöstä ei ole tarvinnut katua. Siitä alkoi mielenkiintoinen seikkailu, jossa olen päässyt tutustumaan tuhansiin uusiin ihmisiin, yrityksiin ja monenlaisiin sidosryhmiin. Tehtävissä pääsin yhdistämään ja tuottamaan uutta lisäarvoa aikaisemmin muodostuneille verkostoilleni sekä luomaan uusia verkostoja, joiden kanssa pääsen työskentelemään edelleen.

Halusin kuitenkin kehittyä entisestään, joten kaikki uusi oli mielenkiintoista ja tervetullutta. Vietin opiskelijakunnassa kolme vuotta, joiden aikana tehtävät kehittyivät ja vastuu kasvoi. Hallituksen jäsenenä toimiminen muuttui seuraavana vuonna varapuheenjohtajan tehtäviin ja siitä jälleen pk-yrityksen kokoisen organisaation johtoon puheenjohtajaksi.

Hyvä työ, hyvä jälki ja vahva itsensä brändääminen kannatti. Valmistuttuani tradenomiksi minulle tarjottiin markkinoinnin asiantuntijan tehtäviä toisesta opiskelijakunnasta. En olisi silloin kolme vuotta aikaisemmin osannut kuvitella, että aktiivitehtävät tarjoaisivat myös uravaihtoehtoja. Vietettyäni pari kasvattavaa ja tapahtumarikasta vuotta siinä tehtävässä, siirryin valtakunnallisiin tehtäviin MMA:han, jossa olen toiminut opiskelija- ja nuorisotoiminnan asiantuntijana kaksi vuotta.

Yhdistystoiminnassa on valtavasti potentiaalia ja tekijöille on aina tilaa. Nykyisessä digitalisoituneessa ja somettuneessa maailmassa verkostot ovat ne, millä sinä erotut työelämässä ja maksimoit menestyksesi.

Nk. aktiivina pääsee kehittämään itseään ja toteuttamaan villimpiäkin ajatuksia, joita ei välttämättä arkitöissä syystä tai toisesta pääse toteuttamaan. Yhdistyksen aktiivina pääsee usein myös määrittelemään tonttinsa näköisekseen. Se taas mahdollistaa tietenkin toimijalle mielekkäämmän toimintaympäristön, jossa saa tehdä itseään kiinnostavia asioita. Suosittelen  omalta mukavuusalueelta poistumista, koska miksi pelata varman päälle, kun voi oppia jotain aivan uutta?

Nykyisessä digitalisoituneessa ja somettuneessa maailmassa verkostot ovat ne, millä sinä erotut työelämässä ja maksimoit menestyksesi. Yhdistystoiminnassa paras asia on ihmisten kanssa toimiminen ja tiimityöskentelytaitojen kehittyminen. Toiminnassa syntyy myös mahtavia ystävyyssuhteita, jotka kestävät myös jonkun pestin jälkeenkin. Sanotaan, että järjestömuisti on lyhyt. Lisäisin siihen, että ystävyyssuhteet sen sijaan eivät.

Jos sinulla on opiskelijayhteisössä oma tiivis myynti tai markkinointiopiskelijaporukka, suosittelen lämpimästi, että heittäydyt mukaan ja kokeilet yhdistystoimintaa. MMA:ssa toimimme mielellämme teidän partnereina ja uuden yhdistyksenne tukena. Ties vaikka sitä kautta sinulle tarjoutuu mahdollisuus, jota vaalit vielä vuosienkin jälkeen. Kuten minäkin. Laita viestiä igor.parri@mma.fi ja kysy jeesiä.

Igor Parri on 33-vuotias MMA:n opiskelija- ja nuoristoiminnan asiantuntija Vantaalta. Hänen työnsä keskittyy toiminnan kehittämiseen sekä opiskelijajäsenyyden myyntiin ja markkinointiin. Hän on myös sivutoiminen musiikkialan yrittäjä ja keikkaileva artisti.

Tsekkaa MMA:n ilmainen opiskelijajäsenyys: opiskelija.mma.fi

HUOM!! MMA järjestää Xamkin rekry- ja verkostoitumistapahtuman kunniaksi arvonnan, jossa palkintoina 2 kpl JBL:n kaiuttimia ja 3 kpl Laura Pääkkösen Social selling -kirjoja! Arvontasivulle pääset TÄSTÄ. Käythän samalla tykkäämässä myös Myynnin ja markkinoinnin opiskelijat -sivusta!

Verkostoitumis- ja rekrymessujen aikataulu on nyt julkaistu!

Kouvolan kampuksen verkostoitumis- ja rekrymessujen sekä myynnin päivän tarkka aikataulu on nyt täällä.

Kouvolan verkostoitumistapahtuma alkaa virallisesti torstaina 15.11. klo 9:00 koulutusjohtaja Seija Aallon puheenvuorolla Pajan näyttelytilassa. Puheenvuoron jälkeen on luvassa mielenkiintoisia, kompakteja yritysesittelyjä paikallisilta yrityksiltä sekä puheevuoroja Xamkin eri toimijoilta. Yritysesittelyiden lisäksi Pajan näyttelytilassa on lukuisia yrityspisteitä verkostoitumista varten, tule siis ajan kanssa paikan päälle ja ota CV mukaan tapahtumaan! Torstaipäivän ohjelma päättyy virallisesti klo 15:00. Yritysten iltatilaisuus alkaa klo 16:00.

 

Perjantaina messut jatkuvat klo 9:00 alkaen verkostoitumisteemalla ja Pajan näyttelytilassa yrityksiä on tavattavissa ständeillään. Myös mielenkiintoiset yritysesittelyt jatkuvat aina klo 12:50 asti. Perjantaipäivän päättää tajunnanräjäyttävä klo 13:00 alkava Mika D. Rubanovitschin luento: Ostovallankumouksesta myyntikapinaan – oletko valmis? Tapahtuma päättyy virallisesti klo 14:30.

 

 

Tiedossa siis todella antoisa ja mielenkiintoinen tapahtuma Kouvolan kampuksella 15.11. – 16.11.2018, johon kannattaa ehdottomasti osallistua niin ensimmäisen vuoden kuin valmistuvankin opiskelijankin! Tule verkostoitumaan ja kuuntelemaan Suomen johtavan myyntivalmentajan inspiroivaa luentoa myyntikapinasta. Paikkasi luennolle pääset varmistamaan TÄSTÄ LINKISTÄ.

 

Kotkassa 13-14.11 järjestettävän verkostoitumistapahtuman sekä Mikkelin ja Savonlinnan kampusten yrittäjyysviikon ohjelmat pääset tsekkaamaan täältä.

 

Kirjoittaja:

Elli-Ilona Pallaskallio
Myynnin, markkinoinnin ja palvelumuotoilun toisen vuoden opiskelija
oelpa018@edu.xamk.fi