Aihearkisto: Yleinen

Open Learnin itseopiskelukurssit

Xamkissa on käynnistelty uutta konseptia nimeltä Staff Academy. Tätä varten on luotu oma kategoriansa oppimisympäristöömme Open Learniin (http://open-learn.xamk.fi). Kategorian alta löytyy nyt kolme avointa kurssia, Teams, Exam-tenttijärjestelmä, sekä TKI Roadshow (tämä vain Xamk henkilökunnalle Xamk hankeasioista).

Open Learniin voi kuka tahansa kirjautua käyttäjäksi, joten osa kursseista on salasanan takana, etteivät ne näy ihan kenelle vain. Pyrimme kuitenkin avoimuuteen, ja mahdollistamaan hyvien materiaalien, ohjeiden, sekä suoritustodistusten hyödyntämisen myös ulkopuolisille.

Staff Academyyn lisätään jatkuvasti uusia kursseja. Kursseista tehdään saman tyylisiä itseopiskelukursseja, joiden lopussa niiden suorittamisesta saa osaamismerkin Open Learn -ympäristöön, sekä epävirallisen suoritustodistuksen. Ensimmäinen itseopiskelukurssi on ollut Teams, jolla niin henkilökunta kuin opiskelijat ovat voineet ottaa haltuun M365-ympäristöön kuuluvaa Teams verkkokokousjärjestelmää. Teams-kurssi on ollut käytössä nyt jo toista vuotta, joten oli aika ottaa siitä tilastoja näkyviin. Tässä ne teillekin tutkittaviksi:

Open Learn tilastoja: TEAMS 27.1.2021

Osallistujia nyt mukana kurssilla: 1379

Opiskelijatunnuksella mukana kurssilla: 981

Muut kuin opiskelijat mukana kurssilla: 398

Yli vuosi käymättä kurssilla: 104

Käyttänyt vuonna 2020: 1275

Latasi todistuksen vuonna 2020 eli on 100% suoritettuna: 239

Edistymismerkintöjä käyttäjällä aikaankatsomatta: 767

Tehnyt 100% kurssista aikaankatsomatta kpl: 406

Tehnyt 100% kurssista aikaankatsomatta prosenttina käyttäjistä: 29,4 %

Edistymismerkintöjä saaneista teki loppuun eli 100% prosentteina 52,9%

Aika hyvät tilastot vai mitä? Olisiko sinulla ideaa mistä haluaisit itseopiskelukurssin Staff Academyyn? Laita viestiä sähköpostitse xinfo@xamk.fi ja mainitse että se on viesti E-kampukselle.

Open Learn, mikä se muuten on? En tiennyt että voi olla kaksi Learniä.

Aika moni aloittava opiskelija on nyt ihmetellyt kahden oppimisympäristön välillä toimimista ja sekoittanut Xamkin oppimisympäristöt Open Learnin, sekä Learnin keskenään. Eikä ihme, onhan nimetkin hyvin samanlaiset. Ehkä se on osalle henkilöstöstämmekin vielä epäselvää, mikä näiden kahden ero on. Tässäpä selvennöstä. 


Tänä vuonna opiskelijoiden orientaatio opintoihin on ollut Open Learn -moodleympäristössä (http://open-learn.xamk.fi). Opiskelijat aloittavat sieltä, ja sitten siirtyvät vain Xamk ja Haka-kirjautumisella toimivaan suljetumpaan Learn-ympäristöön, jossa meidän verkkokurssit pääsääntöisesti ovat. Tehdyt kurssit eivät näy kuin omassa ympäristössään, ja opiskelijat hämmentyvät kun niitä ei näe Learn-ympäristössä kun eivät hahmottaneet aluksi toimivansa Open Learnin alla. 


Open Learniin voi itserekisteröityä kuka vaan maailmassa, omalla yksityisellä sähköpostillaan. Tai sinne voi kirjautua Xamk kirjautumisella, mutta moni opiskelija ei tiedä (vielä) miten tunnukset haetaan, tai ne eivät ole vielä voimassa kun orientaatiota haluaisi jo päästä tekemään. Myös muiden ammattikorkeakoulujen tunnuksilla voi kirjautua Haka-kirjautumisen kautta, ja tehdä meidän kursseja siellä, tai tutustua ihan mielenkiinnosta vaikka meidän itseopiskelukursseihin (mm. Teams-kurssi josta saa suoritustodistuksenkin, hyvä lisäapu oman ammattitaidon todistamiseen tietoteknisissä hommissa ja etätyöskentelyssä). 


Open Learn mahdollistaa sen, että Xamkin opintojakson voi haluttaessa siirtää myös kopiona sinne, ja siitä voi tehdä vaikkapa ihan kansainvälisen, ilman että teemme Xamk tunnuksia kaikille osallistujille. Myös muiden organisaatioiden ja yritysten henkilöt voivat osallistua opintojaksoille sujuvasti, samanlaisilla oikeuksilla kuin opettaja tai opiskelija. Tämä helpottaa ja toivottavasti lisää työelämäyhteistyötä. Myös Xamkin eri yksiköt ja hankkeet hyötyvät siitä että meillä on avoin ympäristö johon voi laittaa sertifiointikoulutuksia ja oppimiskokonaisuuksia tarjolle. Ympäristön avoimuus sallii myös sen, että kuka vaan voi käydä tutustumassa Xamkiin jo orientaatiojakson kautta, ja saada varmuutta siihen, hakisiko Xamkiin opiskelijaksi joko ihan tutkintoon, tai vaikka vain avoimen amk:n kautta. Open Learn on siis meidän avoin oppimisympäristö, joka on vasta lähivuosina syntynyt, ja odotamme sen tuovat helppoutta moneen asiaan, kunhan sen saa tukevasti jaloilleen ja kaikille tutuksi. 

Verkkotapaamisten linkin antaminen opiskelijalle

Välillä opettajilta tulee niin hyviä kysymyksiä, että niiden ratkaisut on pakko jakaa muillekin.

Opetuksessa käytetään nyt paljon verkkohuoneita, mutta miten jakaa se huoneen osoite opiskelijoille? Tässä yksi vaihtoehto.

📆 Käytä Learnin opintojakson omaa kalenteriaLisää kurssillesi lohko nimeltä Kalenteri. Sen saa kolmen vaakaviivan valikosta sivun vasemmasta yläreunasta, ja + Lisää lohko on siellä alimpana. Jos se ei näy, loitonna ruutua useammalla CTRL ja miinusmerkin painalluksella kunnes se näkyy. Sinulla pitää olla kurssin etusivu esillä ja muokkaustila päällä, että se löytyy sieltä. Lisää lohko, ja se ilmestyy kurssin oikeaan reunaan.

📆 Lisää merkintä opintojakson kalenteriin. Kun klikkaat kalenterilohkosta kalenterin esiin, tai otat sen kolmen vaakaviivan valikosta, valitse kohta Uusi tapahtuma, tai vain klikkaa oikeaa päivää. Laita otsikko (Verkkotapaaminen), aika, ja klikkaa kohtaa Näytä lisää. Tuo kuvaus-kenttään Teams-kokouksen tai AC-huoneesi verkko-osoite liittämällä/kirjoittamalla, ja valitse koko teksti vielä CTRL + A näppäinkomennolla tai maalaamalla, klikkaa editorityökaluista ketjukuvaketta, ja liitä verkko-osoite myös linkin kohteeksi sen kenttään. Kirjoita sijainti-kohtaan vielä Teams tai Adobe Connect tms missä pidät tapaamisen, ja Tallenna. Valmista.

🤩 Opiskelijat voivat nähdä nyt kokouslinkin suoraan kurssialustalla, sekä Learnin työpöydällä, avata merkinnän, ja liittyä kokoukseen kopioimalla osoitteen sieltä. Mielellään Teams- tai AC-sovelluksella, tai vaihtoehtoisesti Chrome tai Edge-selaimella (tällöin Learniin täytyy tulla myös tällä selaimella ja riittää linkin klikkaus kalenterista, mutta ominaisuuksia voi karsiutua kokoustamisesta tällä tyylillä).

Kurssit kuntoon syksyksi -viikko 11.-15.5.2020

E-kampus järjestää vuosittain Kurssit kuntoon syksyksi -viikon kaikilla Xamkin kampuksilla viikolla 20. Tänä vuonna kaikki viikon tapahtumat järjestetään verkon yli. Teemaviikon aikana järjestetään erilaisia webinaareja, digikahvitilaisuuksia, sekä tietoiskuja. Viikkoa edeltää Xamkin kirjaston järjestämät Aineistot haltuun -webinaarit, jotka ajoittuvat viikolle 19. Esittelyssä ovat RT tietoväylän ja SFS Onlinen käyttö, avoimet aineistot ja CC-lisenssit, E-kirjojen käyttö opintojaksolla, MOT-kielipalvelu, Kaakkurin suosikkilistan käyttö opetuksessa, sekä erilaisten opiskelijaryhmien vaatimusten huomioiminen oppimateriaalin valinnassa. Kirjaston webinaarien ajankohdat ja ilmoittautumisen löydät koulutuskalenterista: http://kirpa.xamk.fi

Digikahvitilaisuuksissa opettajat voivat työstää ja tehdä haluamiaan päivityksiä omille opintojaksoilleen, kysyä kysymyksiä, sekä saada vertaistukea muilta osallistujilta. Digikahvitilaisuuksissa on paikalla E-kampuksen asiantuntijat.

Teemaviikon webinaarit järjestetään Teams-verkkotapaamisissa sekä Adobe Connect -huoneissa osoitteessa http://flax.xamk.fi/kurssitkuntoon1 sekä http://flax.xamk.fi/kurssitkuntoon2. Suosittelemme käyttämään Adobe Connect -sovellusta ja asentamaan sen jo ennen webinaaria täältä: https://learn.xamk.fi/local/staticpage/view.php?page=AdobeConnect_fi

Lue myös Staffiin laitettu tiedote: https://staff.xamk.fi/ajankohtaista/sisaiset-uutiset/Sivut/Kurssit-kuntoon-syksyksi–viikko-11-15.5.2020.aspx

Voit ladata ohjelmajulisteen tästä: https://bit.ly/kks_ohjelma

Viikon webinaaritarjonta:

  • Maanantaina 11.5. 
    • Klo 13-14.00 Digigoodies-webinaari, jossa esitellään digiopetuksen hyviä käytäntöjä ja uusia tuulia 
      Ohjelma:  
      13.00-13.20 Automaattisen arvioinnin kehittäminen, Miia Liukkonen, lehtori, Informaatioteknologian koulutusyksikkö
      13.20-13.40 Ammattiruotsin -opintojakson sisällön/rakenteen esittely, Riitta Savolainen, lehtori, Yhteisten opintojen koulutusyksikkö
      13.40-14.00 Intercultural competence – Diploma of Higher Education in Tourism and Business Management in Finland, Slaveya Hämäläinen, lehtori, Yhteisten opintojen koulutusyksikkö, ja Sara Czabai-Leppänen, lehtori, Liiketalouden koulutusyksikkö
      Paikkana Adobe Connect: https://flax.xamk.fi/ekampus
  • Tiistaina 12.5.  
    • Klo 10-11 Tekisinkö videoartikkelin? – Oona Hurme
      Paikkana Teams: https://bit.ly/35lEdtV
    • Klo 12-12.45 Teams-verkkotapaamisen suora lähetys YouTube-kanavalle – Manu Eloaho, Darcmedia
      Paikkana Microsoft Teams: https://bit.ly/suoralahetys
    • Klo 13-14 Digipeda-webinaari: Läsnäolo digitaalisessa opettajuudessa – Paneelisteina ovat lehtori Päivi Korhonen Xamkista, monimuotopedagogiikan suunnittelija Maarit Ignatius Karelia amk:sta sekä opiskelijaedustaja Xamkista.
      Paikkana Adobe Connect: https://flax.xamk.fi/ekampus
    • Klo 14-15 Helppoa videoeditointia Premiere Rush sovelluksella – Matti Strengell
      Paikkana Adobe Connect: https://flax.xamk.fi/kurssitkuntoon2/
  • Keskiviikkona 13.5. 

Tapahtumat ovat avoimia kaikille opettajille ja muulle henkilökunnalle. 

Tervetuloa osallistumaan viikon tapahtumiin ja hyödyntämään digikahveja ja tarjolla olevaa ohjausta ja esittelyjä!

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu webinaareihin http://kirpa.xamk.fi

Vuorovaikutuksesta vaihtoehto automatisoinnille?

eAMK-hankkeen seminaaripäivässä 16.5. oli vierailevana puhujana professori Gilly Salmon . Professori Salmon on maailman johtavia ajattelijoita digitaalisen ja sulautuvan oppimisen kentällä. Seminaaripuheenvuorossaan Salmon korosti, että laadukkaaseen lopputulokseen pääseminen edellyttää opetuksen suunnittelun ja jakelun tarkastelemista erillisinä prosesseina. Tästä näkökulmasta opettaja on oppimisen muotoilija, jonka tärkein tehtävä on laadukkaiden oppimispolkujen rakentaminen oppijoille. Salmonin viesti opettajille oli: kun hoidat suunnitteluvaiheen kunnolla, voit opetuksen toteutuksen vaiheessa keskittyä oppimisen ohjaajan rooliin.

Salmonin viiden askeleen malli ja sen päälle rakentuva Carpe Diem –suunnittelumenetelmä on luotu aikana, jolloin hän toimi British Open Universityssä. Mallin pohjana on todellisista opiskelijaryhmistä tehdyt havainnot siitä, miten ryhmän oppiminen etenee ja millaista tukea ryhmä tarvitse missäkin vaiheessa. Suunnittelumalli tarjoaa vaiheistetun prosessin, jonka avulla luodaan laadukas oppimiskokemus. Suunnittelumallin ytimessä on oppimista ohjaavien aktiviteettien (eTivities) eli oppimistehtävien rakentaminen. Oppimistehtävien avulla opiskelijaa ohjataan eteenpäin oppimisen polulla ja tuetaan opiskeltavaan aiheeseen liittyvien kynnyskäsitteiden (threshold concepts) ymmärtämisessä. Taitavasti laaditut tehtävät myös tuottavat opettajalle tietoa opiskelijan ymmärryksen kehittymisestä. Oppimistehtävillä on yhdenmukainen rakenne ja ne ovat aina kaksivaiheisia: ensin oppija tuottaa yksilöllisen tuotoksen. Sen jälkeen hän tutustuu muiden tuotoksiin ja tuottaa niiden pohjalta jotakin.

Mallin mukaan tehtävät muodostavat opiskelijan polulle rakennustelineet, joiden avulla opiskelija etenee kohti parempaa ymmärrystä ja entistä parempia oppimisen taitoja. Malli kuvaa uutta tietoa luovan oppimisyhteisön kehittymistä viiden portaan kautta, joihin jokaiseen liittyy omat haasteensa. Avaimet onnistuneen oppimisprosessiin ovat kuhunkin kehitysvaiheeseen sopivat tehtävät ja oikein ajoitettu ohjaus. Opiskelijoiden ei oleteta heti opiskeluprosessin alussa hallitsevan opittavan asian ydinkäsitteitä tai yhteisöllisen oppimisen taitoja, vaan liikkeelle lähdetään perusasioista.

Salmon itse käytti prosessin vertauskuvana vuorikiipeilyä ryhmässä. Ensin pitää ottaa haltuun tarvittava välineistö ja toimintatavat, tutustua porukkaan ja muodostaa käsitys siitä, mihin ollaan menossa. Sitten lähdetään liikkeelle kohti tavoitetta. Matkalla yhteistyön muodot tiivistyvät ja kehittyvät ja vähitellen ryhmän yhteisen tavoitteen merkitys kasvaa henkilökohtaisia tavoitteita merkityksellisemmäksi.  Päätepisteessä prosessia ja sen merkitystä reflektoidaan henkilökohtaisesta näkökulmasta. Onnistuneen prosessin tuloksena osallistujille on muodostunut uudenlaisia näkemyksiä  ja uudenlaista ymmärrystä, jota voi soveltaa omaan työhön. Opettajan (jota Salmon kutsuu eModeratoriksi) tärkeä tehtävä ja avaintaito onkin opiskelijoiden tuotosten yhteen vetäminen ja yhteen kutominen. Sitä kautta hän tukee oppijoita kokonaiskuvan ja asiayhteyksien hahmottamisessa ja keskeisten käsitteiden ymmärtämisessä. Vaatii kuitenkin malttia, että antaa opiskelijoiden ensin tuottaa omat näkemyksensä.

Salmonin malli perustuu asynkroniseen vuorovaikutukseen, jossa toimitaan ryhmänä, vaikka kukin osallistuu omaan aikaansa – yhteisen aikataulun puitteissa. Malliin perustuvilla opintojaksoilla on pyöritetty jopa usean tuhannen opiskelijan ryhmiä. Se voisi siis hyvin soveltua automatisoinnin vaihtoehdoksi suurryhmätoteutuksille. Erityisesti sellaisille, joissa on olennaista keskeisten käsitteiden ymmärtäminen ja erilaisten näkökulmien hahmottaminen. Tällaisia teemoja löytyy varmasti monilta eri aloilta – vai mitä arvelette?

Tallenne professori Salmonin puheenvuorosta löytyy eAMK-hankkeen YouTube-kanavalta . Lisätietoja Carpe Diem -menetelmästä ja viiden askeleen mallista on saatavilla professorin nettivivustolta https://www.gillysalmon.com/ Mallin soveltamista amk-opintojen suunnitteluun esitteli Xamkin Digi.peda -seminaarissa keväällä 2019 verkkopedagogiikan suunnittelija Ilona Laakkonen JAMKista. Linkki tallenteeseen löytyy Digi.peda -seminaarin sivulta. E-kampuksen verkko-opetuksen koordinaattorit Mirva Pilli-Sihvola ja Tiina Parkkonen ohjaavat mielellään menetelmän soveltamisessa.

Kurssit Kuntoon -viikko kampuksilla

E-kampus järjestää vuosittain Kurssit kuntoon -viikon kaikilla Xamkin kampuksilla. Teemaviikon aikana järjestetään erilaisia webinaareja, digi- ja teematyöpajoja sekä tietoiskuja.

Digityöpajoissa opettajat voivat työstää ja tehdä haluamiaan päivityksiä omille opintojaksoilleen. Pajoissa on paikalla digimentoreita, tietoasiantuntijoita sekä E-kampuksen osaajia.

Teemaviikon webinaarit järjestetään osoitteessa http://flax.xamk.fi/ekampus. Suosittelemme käyttämään Adobe Connect -sovellusta ja asentamaan sen jo ennen webinaaria täältä: https://moodle.xamk.fi/mod/page/view.php?id=706389

Kurssit Kuntoon -viikko on teemoitettu niin että maanantai on varattu vain Digigoodies-webinaarille klo 13-14.15. Digigoodies -webinaarisarjassa tekijät itse esittelevät digiopetuksen hyviä käytäntöjä. Kuvauksen esityksistä voit lukea täällä: https://kirpa.xamk.fi/course/1942

Tiistai on teemoitettu keskittymään verkkokurssin kokonaisuuteen. Keskiviikkona teema on verkon työkalut. Torstain teema on ohjaus. Perjantaina keskitytään opetusvideoiden mahdollisuuksiin.

Tiistaista perjantaihin jokaisella kampuksella alkavat päivittäiset digityöpajat, joihin voi mennä itse valitsemansa asian kanssa tai käyttää siellä aikaa perehtymällä itseä kiinnostavaan asiaan. Kaikkiin digityöpajoihin voi ilmoittautua täällä, tai tulla vain paikan päälle: https://kirpa.xamk.fi/

Lue myös Staffiin laitettu tiedote: https://staff.xamk.fi/ajankohtaista/sisaiset-uutiset/Sivut/Kurssit-kuntoon-syksyksi-2019-ohjelma.aspx

Viikon webinaaritarjonta:

  • Maanantaina 13.5. 
    • Klo 13-14.15 Digigoodies-webinaari, jossa esitellään digiopetuksen hyviä käytäntöjä ja uusia tuulia  
  • Tiistaina 14.5.  
    • Klo 9-10 Webinaari: Matemaattiset digiratkaisut – Tommi Pälli  
    • Klo 10-11 Webinaari: Lyhyesti tekijänoikeuksista verkossa ja CC-lisenssit – Terhi Kaipainen   
    • Klo 13-14 Webinaari: Verkkokurssin kokonaisuus 
  • Keskiviikkona 15.5. 
    • Klo 10-10.30 Webinaari: Laatukriteerit ja pedagoginen kehittämisohjelma verkko-opetuksen kehittämisen työkaluina? – Eeva Kuoppala ja Mirva Pilli-Sihvola  
      –> Webinaarin jälkeen mahdollisuus osallistua Verkko-opetuksen laatutyöpajaan klo 10.30-11.30, tila 244
    • Klo 12-13 Webinaari: (Sähköisten) aineistojen käyttö opintojaksoilla. Miten huomioida eri opiskelijaryhmät (tutkinto-opiskelijat, avoimen/täydennyskoulutuksen opiskelijat, muiden Amkien opiskelijat) – Tapio Salmela 
    • Klo 13-14 Webinaari: Verkon työkalut 
    • Klo 14-15 eAMK webinaari: Saavutettavuus verkko-opintojaksolla (https://jamk.zoom.us/j/309598665?status=success
  • Torstai 16.5. 
    • Klo 10-11 Webinaari: E-aineiston (kirjan, artikkelin) linkitys Moodleen – Terhi Kaipainen  
    • Klo 13-14 Webinaari: Ohjaus verkossa 
  • Perjantai 17.5. 
    • Klo 12-12.30 Webinaari: Tietoisku – Opintojaksopalaute osaksi opetuksen kehittämistä – Susanna Voutila, laatuasiantuntija
    • Klo 13-14 Webinaari: Opetusvideot  
       

TERVETULOA MUKAAN! 
 
Webinaarit toteutetaan E-kampuksen AC-huoneessa: http://flax.xamk.fi/ekampus ja niihin on mahdollista osallistua kaikilta kampuksilta. Webinaarit taltioidaan ja ovat myöhemmin katsottavissa Staffissa. Tarkemmat ohjeet AC:n käyttöön: 
https://moodle.xamk.fi/mod/page/view.php?id=706389  

Tekijänoikeusasiaa Kurssit kuntoon -viikolla ti 14.5. klo 10-11

Linkittämällä kierrät monta tekijänoikeuskuoppaa 

Tekijänoikeudet puhuttavat aina aika ajoin, ja opettajan on opetusmateriaalia valitessaan hyvä miettiä, onko ok, jos käytän tätä jo valmiiksi laadittua materiaalia? Tekijänoikeudet mielletään usein hankalaksi asiaksi, ja asia on ehkä näin digitaalisen materiaalin ja informaatiotulvan aikana korostunut. Onneksi maalaisjärjellä ja muutamalla perusasialla pärjää aika pitkälle. Loput voi sitten tarkistaa esim. tämän blogin lopussa olevista hyvistä aineistoista. Joka tapauksessa hyvä lähtökohta on aina olettaa, että aineisto on luvanvaraista. Hyvä on myös aina miettiä perustelu sille, miksi käyttö on sallittua – minkä perusteella päättelen näin? 

Muutama vinkki tekijänoikeuksiin ja materiaalin valintaan liittyen: 

  1. Selkein vaihtoehto on aina tietysti käyttää vain itse tekemäänsä aineistoa, jolloin oikeudet ovat aina sinulla. Muista myös, että opiskelijoiden tuotoksien oikeudet ovat aina opiskelijoilla, ellei muuta sovita. 
  1. Linkitä ja mainitse linkin kohde. Varma tapa käyttää ja kunnioittaa toisen tuottamaa verkkoaineistoa, on linkittää se esim. omalta Moodle-kurssilta vapaaseen verkkoon. Muista aina mainita, että kyse on toisen tuottamasta materiaalista ja linkki vie tähän aineistoon. Tietojen lisääminen linkkiin on muuten myös saavutettavuus asia. Lisäksi vain linkittämällä kirjaston tarjoamia aineistoja (vrt. artikkeli pdf-tiedostona), saadaan oikeaa tietoa ostetun aineiston käytöstä, jolloin on perusteet hankkia sama aineisto myös jatkossa. 
  1. Kopioston kopiolupa antaa oikeuden kopioida ja skannata luvan mukaisen määrän painettua ja digitaalista aineistoa opetusta varten, esim. skannata yhtä ryhmää varten 20 sivua tai maksimissaan 20% julkaisusta. Huom! Joissain lisensoiduissa aineistoissa (esim. kirjaston hankkima materiaali) saattaa olla tähän poikkeuksia. 
  1. Opettele Creative Commos -lisenssien käyttö ja käytä näiden avulla lisensoitua aineistoa. Voit tehdä hakuja mm. Googleen ja You Tubeen rajaamalla ainestoiksi vain cc-lisensoidut aineistot. 
  1. Muista, että opiskelijalla on yksityishenkilönä oikeus kopioida lähes kaikkea aineistoa omaan käyttöönsä. Opiskelija ei kuitenkaan saa jakaa esim. skannaamaansa kurssikirjaa koko opiskelijaryhmälle. 

14.5.2019 klo 10-11 olevassa webinaarissa avataan tekijänoikeus ja cc-lisenssi asiaa hieman enemmän. Tule kuulolle ja kyselemään! 

Verkkomateriaalia tekijänoikeuksista ja cc-lisensseistä: 

Kopiraittila – Kopioston pelillinen sovellus tekijänoikeuksista: https://kopiraittila.fi/ 

Kopioston sivut: https://www.kopiosto.fi/ 

OpenRight – vastauksia opettajan tekijänoikeuskysymyksiin: https://operight.fi/ 

Creative Common Suomessa: https://creativecommons.fi/ 

Tarmo Toikkasen Tekijänoikeudet opetuksessa -opas: https://aoe.fi/#/demo/materiaali/14/tekijanoikeudet-opetuksessa 

Tarmo Toikkasen tekijänoikeusluento eKampus-hankkeessa: https://www.youtube.com/watch?v=2InmjN7nkfg&feature=youtu.be  

Teksti: Terhi Kaipainen, tietoasiantuntija, Kirjastopalvelut

Tervetuloa mukaan Terhin pitämään webinaariin Kurssit Kuntoon -viikon 
tiistaina 14.5. klo 10-11 Adobe Connect -huoneeseen http://flax.xamk.fi/ekampus
Ilmoittaudu: http://kirpa.xamk.fi

Tehdäänkö siitä tallenne?

Yhä tutumpi kysymys, kun kyse on koulutuksesta, tärkeästä kokouksesta, kiinnostavasta esiintyjästä verkon yli, tai muusta tapahtuman videoinnista. Kaikkeen ei ehdi osallistua.

Meillä E-kampuksella on yhdessä digimentoreiden kanssa syntynyt tänä keväänä aika montakin tallennetta, ja siltä varalta että nyt olisi sitä aikaa niihin perehtyä:

E-kampuksen webinaarien tallenteet:

Vuorovaikutteisesti verkossa
Tallenne: http://flax.xamk.fi/p8xi6707kug 
Liity myös Moodle-kurssille: https://goo.gl/5vd6KO 

Mobiilivideot opetusta rikastuttamassa
Tallenne: http://flax.xamk.fi/p8im7nty453/
Liity myös Moodle-kurssille: https://goo.gl/1PS3nJ 

Pilvipalvelut opettajan apuna
Tallenne osa 1: Työskentelytapojen muutos
Tallenne osa 2: Opetusmateriaalit Office365:ssä
Esittelyjä erilaisista pilvipalveluista: Adobe SparkOffice 365:n Swaykaakkuri.finna.fi -palvelun suosikkilista
Liity myös Moodlekurssille: https://goo.gl/JpqpKM)


Muita tallenteita keväältä 2017

Digigoodies-herkut eli hyviä esimerkkejä digitaalisen opetuksen käytännön toteutuksista Xamkissa löydät Staffin uutisesta täältä: https://goo.gl/NQw1lL . Tallenteita on monta, ja sieltä on hyvä mennä oman mielenkiinnon mukaan napsimaan ideoita.

 

Pilvipalvelut työn helpottajina

Lähivuosina erilaisten pilvipalveluiden tarjonta sekä käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Hyödyntämällä organisaatiossa käytössä olevan Office365 for Business kaltaisia pilvipalveluita, voidaan helpottaa ja yksinkertaistaa monia työvaiheita ja säästää näin ollen myös aikaa.

Case 1: Asiakirjan kommentointikierros  

Henkilö on luonut asiakirjan, johon toivotaan kommentteja ja korjausehdotuksia kollegoilta ja kenties vielä sidosryhmien edustajilta.

Perinteisesti tällainen asiakirja olisi todennäköisesti lähetetty sähköpostitse. Alkuperäinen lähettäjä olisi saanut kommentit vastauksena omaan sähköpostiinsa ja koostanut ne sitten erillisistä viesteistä valmiiseen asiakirjaan.

Pilvipalveluita hyödyntämällä voidaan muutokset suoraan tehdä valmiiseen asiakirjaan. Kommentoitava asiakirja tallennetaan Office 365 –palveluun, jonka jälkeen kollegoille lähetetään suoraan O365-palvelusta kutsu tulla muokkaamaan tai kommentoimaan asiakirjaa. Sama kutsu on mahdollista lähettää myös sidosryhmien edustajille. Nyt kaikki kommentit kerääntyvät suoraan samaan asiakirjaan ja muut kommentoijat näkevät myös toisten jättämät huomiot.

Case 2: Yhteisen asian suunnittelu

On yhä yleisempää, että samaa asiaa työstävät henkilöt, jotka eivät työskentele samalla kampuksella. Yhteistyötä helpottaa mahdollisuus työstää asiakirjoja yhdessä Office365-palvelun kautta tai pyytämällä omaa työtilaa Staffiin. Tällöin tiedostot ovat kaikkien asiaan liittyvien henkilöiden käyttävissä paikasta ja ajasta riippumatta. Staffin työtilassa on mahdollista ylläpitää myös mm. yhteistä kalenteria sekä kirjoittaa muistioita, jos sellainen on tarpeen.

Case 3: Moodle-opintojakson aineiston päivittäminen

Opettajat käyttävät Moodlessa paljon tiedostoihin perustuvaa aineistoa. Yleensä opintojakson aineistoa on tarkistettava ja päivitettävä säännöllisesti joka lukuvuonna. Vaikka opintojaksoalustoista onkin mahdollista saada kopioita, aineistot niissä eivät päivity ilman opettajan aktiivista toimintaa.

Mikäli opettaja on alun perin tallentanut opintojaksolla käytetyn aineiston Office 365 –palveluun ja vain viitannut niihin Moodlessa, aineiston ajantasaistamiseen riittää alkuperäisen O365:ssä olevien tiedostojen päivittäminen. Kaikki samaa aineistoa käyttävät opintojaksoalustat ovat yhdellä kertaa ajan tasalla kyseisten tiedostojen osalta.

Opintojaksoalustalla on toki paljon tehtävää tämän lisäksi, mutta tiedostojen siirtäminen Moodlesta Office365:n säästää aikaa ja vaivaa aineiston päivitysvaiheessa. Opettajan on mahdollista nähdä myös yhdellä kertaa O365:n kautta, mitkä opintojaksojen aineistoista ovat ajan tasalla ja mitkä mahdollisesti vaativat vielä päivitystä. Moodlessa tämä tieto sijaitsee hajallaan, koska se on tarkistettava erikseen jokaiselta opintojaksoalustalta.

E-kampuksen toinen webinaari

Maaliskuun lopulla pidettiin toinen kevään kolmesta webinaaristamme, ja aiheena oli Mobiilivideot opetusta rikastuttamassa. Webinaaria seuraa E-kampuslaisilta tilattavat opastukset ja itsenäinen opiskelu Moodle-kurssilla. Toivomme webinaarin innostavan osallistujia miettimään videoiden roolia opetuksessa, niin opiskelijan kuin opettajankin näkökulmasta, ja jopa kokeilemaan mobiilivideoita opetuksessa.

Videoita voi tehdä oppilas itsenäisesti, oppilasryhmässä, tai niitä voi ottaa opettajakin itsestään ja tietokoneen näytöstään tarpeen mukaan. Videoperustaisilla tehtävillä opetuksesta saadaan monimediaisempaa ja käytettävyydeltään monipuolisempaa. Henkilö, jonka on vaikea keskittyä lukemaan tekstejä, tai saada niistä tukea ajatteluprosesseilleen, voi hyötyä isosti videon mahdollisuudesta yhdistää vaikkapa liikkuminen tai jonkin asian näpertely samalla kun kuuntelee ja vilkuilee oppisisältöjä.

Videoita tallentaessa on hyvä omata perustaidot kuvauksesta ja olosuhteisiin vaikuttamisesta, jotta videosta tulee mahdollisimman laadukas. Projektimaisissa töissä laatu ei usein ole pääosassa, eikä kannata täydellisyyteen pyrkiäkään. Paljon voi kuitenkin ottaa haltuun päteviä vinkkejä lyhyeltäkin videolta, esimerkiksi Moodle-kurssimme videoita katsomalla. Moni hyötyy myös luentotallenteellamme esiintyvän Mirva Pilli-Sihvolan videoiden opetuskäytön puheenvuorosta, jossa herätellään ajatuksia videoviestinnän pedagogiikasta. Kurssilta löytyy myös monia esimerkkejä siitä, miten mobiilivideoita on hyödynnetty Xamkin opetuksessa.

Webinaarissamme käsitellyt asiat voit vilkaista videolta alta, tai klikkaamalla linkkiä tästä.

Webinaarimme Moodle-kurssin löydät klikkaamalla tästä. Ohjeet ja videot on koottu sinne talteen, ja kurssille ei ole salasanaa, mutta on avoinna vain Xamkin tunnuksen omaaville henkilöille.

 

Pohdintaa

Kurssin hallinnolliselta puolelta voisin kertoa, että tämä uudenlainen tapa kouluttaa yhdessä tiiminä, jakaa hommia, sekä suunnitella opittava sisältö niin että kurssin asioita on mahdollista opiskella itsenäisesti myöhemmin, oli hyvin opettava. Voi olla, että siitä tulee arkea myös amk:n opetuksessa muuallakin, tai ehkäpä se jo on, mutta ei vain näy meille muulle henkilökunnalle. Tiiminä kouluttaminen näkyy itselläni yamk-opinnoissa Tampereen ammattikorkeakoulussa omilla kursseillani, jossa kurssit on suunniteltu niin että niitä pitää monta opettajaa, ja poissaolot lähiopetuksesta korvataan tehtävillä ja kurssit voi tehdä tarvittaessa valtaosin etänä. Paras vaihtoehto olisi hyödyntää livevideota opetuksen yhteydessä, jotta luennoitava opetus luokassa olisi mahdollista kokea myös etänä. Ryhmätehtävien tekeminen luokassa onkin vaikeampi korvata ja vaatii erilaisen tehtävän poissaolijoille. Opinnoissa materiaalin haltuunotto voi olla haastavaa kaiken arjen keskellä, joten videot ovat siitä hyviä että niillä saa lyhyessä ajassa otettua paljon haltuun. Haasteena on resurssit videoiden tekemiseen. Vaatii myös rohkeutta käydä tekemään videoilta kylmiltään, ja näyttää niitä muillekin. Toisaalta, kun ne kerran on tehty, niitä voi hyödyntää monipuolisesti erilaisissa tehtävissä ja aineistoissa. Loppuna vinkiksi: Rohkeasti vain kokeilemaan! Uskalla myös epäonnistua ja tehdä ihan hyvää, aina ei tarvitse olla täydellistä videota ja puhua virheettömästi. Sallitaanhan opiskelijoillekin hapuilu opittavissa asioissa.