Avainsana-arkisto: some

SoMe Moodlessa

Osallistuin ITK2011-konferenssiin 7.-8.4.2011. ITK eli Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa on Suomen suurin tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön konferenssi, jossa oppilaitokset tai muut organisaatiot esittelevät kehittämishankkeitaan, hyviä käytänteitään, tietoteknisiä ratkaisuja yms. siitä miten tekniikkaa voidaan hyödyntään opetuksessa tai työskentelyssä.

Perjatai-iltapäivän esitys (jonka seuraaminen muutoin tuli toiveena eräältä opettajaltamme) SoMe Moodle – miten Moodle-sivu uudistuu sosiaalisen median avulla oli varsin käytönnönläheinen esimerkki siitä miten sosiaalista mediaa voidaan selkeästi ja toimivasti yhdistää Moodle-oppimisympäristöön. Tavoitteena on ollut lisätä Moodleen ajantasaisuutta, visuaalisuutta ja opiskelijoiden tuottamaa sisältöä sosiaalisen median avulla.

Tämähän ei haeta sitä, että Moodle oli huono väline. Päinvastoin. Siinä on hyvät puolensa kuten alla oleva tilaisuudesta (kännykällä) napattu kuvakin kertoo. Hyvänä välineenä siihen voidaan myös lisätä muita välineitä tai niiden tuloksia. Napsauta kuva halutessasi suuremmaksi.

moodle

Satakunnan ammattikorkeakoulun opettajan Heidi Varpelaiden kursseilla sosiaalisen median sovelluksia on linkitetty tai upotettu Moodlen kurssipohjalle. Sosiaalisen median yhdistäminen Moodleen onnistuu Varpelaiden mukaan useimmilla sovelluksilla hyvin. Osallistujien lähtötaso ja opintojakson aihepiiri vaikuttavat siihen, miten sosiaalisen median sovelluksia kannattaa ottaa käyttöön opintojaksoilla. Osa tehtävistä palautetaan opintojakson yhteiselle SlideShare– tai Prezi-sivustolle perinteisen tiedostopalautuksen sijaan.

Työskentelyä sosiaalisen median välineillä hankaloittaa jossain määrin useat tunnukset ja salasanat, joita eri järjestelmien käyttö vaatii oppimisympäristön lisäksi. Tähän on kuitenkin Varpelaide kehitellyt menetelmän, jossa kurssilla on yksi yhteinen tunnus ja opiskelijat hoitavat päivityksiä vuoroviikoin. Näin opintojaksoa varten opiskelijan ei tarvitse luoda sosiaalisen median sovelluksiin tunnuksia omalla nimellään. Sovellusten perustaminen, ryhmätunnusten tekeminen ja hallinnointi on opettajan vastuulla. Salasanaa vaihdetaan tarvittaessa. Siten myös sisällön muokkaaminen ja sovellusten sulkeminen on mahdollista tarvittaessa.

Erityisenä etuna on mainittava, että opintojakson päätyttyä sosiaaliseen mediaan luodut sivustot ovat edelleen käytössä eli opiskelijat pääsevät niihin opintojakson jälkeenkin ja opettaja voi käyttää sivuja uudelleen seuraavilla opintojaksoilla.

Lue koko esityksen kuvaus tästä.

Esityksen diat:

 

Twitter

Varpelaiden opintojaksolla on yhteinen kurssi-Twitter, jossa alan asiantuntijoita ja tiedotuskanavia seuraamalla saadaan uusimmat ajantasaiset tiedot opintojakson aihepiireistä. Twitterin päivitykset on linkitetty näkymään opintojakson Moodle-sivulla, ja sitä kautta pystyy siirtymään suoraan kurssi-Twitteriin. Twitterissä esimerkkiä voi kurkistaa tunnukselta ”travelsamk”

Moodleen tarvittava upotuskoodi löytyy http://twitter.com/about/resources/widgets/widget_profile

Delicious

Opintojakson aikana opiskelijat kokoavat Delicious-kirjanmerkkipalveluun opintojaksoon liittyviä linkkejä avainsanoineen. Moodle-kurssipohjalla on upotettuna sovelluksen avainsanapilvi.

delicous

Upotuskoodi löytyy http://www.delicious.com/ -> Settings -> Link/Tag Rolls (viimeisimmillä valitaan sen mukaan halutaanko avainsanapilvi näyttää kurssipohjan keskilaatikoissa vain reunassa)