Aihearkisto: koulutukset

Uusia koulutuksia keväälle 2013

Olemme lisänneet koulutustarjontaamme kevätlukukaudella 2013. Peruskoulutusten tarve on vähentynyt ja opettajillamme alkaa olla jo hallussa peruskoulutuksemme Moodlesta, Adobe Connectista sekä videoneuvottelulaitteista ja Smart Boardeista. Jo viime vuonna oli käytäntönä että peruskoulutukset tarjotaan keväällä sekä syksyllä yhden kuukauden aikana sekä Kotkassa että Kouvolassa. Peruskurssien materiaalit pyritään piakkoin kasaamaan Moodleen omiksi kursseikseen, jotta niitä voi käydä myös itsenäisesti. Tammikuun loputtua peruskoulutukset ovat taas tältä keväältä ohi, mutta peruskurssit tulevat jatkumaan samalla tyylillä taas syksyllä.

Tukeaksemme aktiivisemmin opetuksen kehittymistä ammattikorkeakoulussamme, olemme laittaneet tarjolle koulutuksia joissa huomioidaan paremmin tarjoamiemme tieto- ja viestintätekniikan välineiden pedagogista hyödyntämistä ja edistyneempää käyttöä. Koulutusten kuvausten viimeistelyn jälkeen koulutukset tulevat tarjolle verkkosivuillemme. Ilmoittautumaan pääsette viimeistään viikolla 6. Aikataulut voitte toki merkitä itsellenne kalenteriin jo nyt.

Tulossa on aamupäiville seuraavat koulutukset:

Tallenteet opetusmateriaalina (20.2. Kvl, 21.2. Kotka)
Arviointi ja palaute Moodlessa (13.3. Kvl, 14.2. Kotka)
Moodlen tentti (20.3. Kvl, 21.3. Kotka)
Kokemuksia AC:n käytöstä opetuksessa (17.4. Kvl, 18.4. Kotka)

Keräsimme koulutusten suunnittelu -päivässämme paljon hyviä koulutusideoita listalle, joista tärkeimmät valitsimme nyt keväälle 2013. Otamme mielellämme vastaan koulutusehdotuksia, joille katsotte olevan tarpeita. Ehdotukset voi laittaa allekirjoittaneelle sähköpostiin.Muistattehan että vaikka tarvitsemastanne asiasta ei ole koulutusta, voitte aina tulla työpajaan asianne kanssa.

-Sari Uski-

 

Smart Boardia Kouvolan alueella

Kouvolan lukioiden ja Kouvolan seudun ammattiopiston koulutukset saadaan kevään osalta päätökseen ensi tiistaina kun viimeiset ryhmät KSAO sosiaali- ja terveysalalla koulutetaan Smart Board -älytaulujen peruskäyttöön. Koulutuksia on pidetty yhteensä 17 kappaletta, joten mistään pienestä koulutustarpeesta ei ole ollut kysymys. Kouvolaan on tullut kouluihin älytauluja pikkuhiljaa eri kouluille ja lisääkin olen kuullut tulevan syksymmällä 2012. Älytaulujen tullessa kouluun, on useimmilla ollut mahdollisuus saada tunnin pituinen esittely älytaulun käytöstä valmistajan palkkaaman henkilön toimesta, mutta monista on tuntunut että konkreettisemmalle käytännön koulutukselle on tarvetta, jotta pääsee itse samalla älytaulua kokeilemaan. Koulutukset ovatkin olleet hyvin tapauskohtaisia ja aina on lähdetty liikkeelle siitä että kysellään osallistujien kokemukset älytauluista sekä oma opetusaine, jotta koulutus voidaan mukauttaa ryhmälle sopivaksi.

Koulutus pidettiin kaksiosaisena. Ensimmäinen osuus käsitteli älytaulun käyttöä ilman Notebook-ohjelmistoa eli peruskäyttöä opetuksen tukena ilman tehtyjen materiaalien talteenottoa tai ohjelmistotaitoja. Tähän osuuteen useimmiten sisällytettiin taulun käynnistys ja sulkeminen sekä näyttölähteen vaihto (dokumenttikameran kuva / tietokoneen ruudun kuva), taulun kynien ja pyyhkimen käyttö, kaiuttimien ottaminen käyttöön ja säätäminen ja perusklikkausten sekä kosketusotteen harjoittelua. Lisäksi tässä tutustuttiin myös Smart Boardin telakkaan, josta löytyy työkaluja ja muokattavuutta älytaulun henkilökohtaisempaan käyttöön kuten työkalujen lisäämistä ja poistoa sekä telakan paikan säätöä. Kokeilimme yleisesti internetin palveluja Smart Boardilla, esimerkkeinä useimmiten Ylen Areenan verkkosivut, You Tuben käyttö sekä Google Maps. Näiden kanssa hyödynnettiin merkintöjä taululla ja opittiin mustekerroksen käyttö ja sulkeminen älytaululla. Tässä vaiheessa tuotiin tutuksi myös ohjelmien ja ikkunoiden koon muutokset ja asettelut taululla sekä Smart Boardin työkalut -ohjelman sekä Notebook-ohjelman paikka Käynnistä-valikossa.

Toisessa vaiheessa koulutusta keskityttiin Smart Boardin Notebook-ohjelman käyttöön. Ensimmäiseksi testattiin älytaulun toimivuutta pelkästään valkotauluna ja mustekerroksen tallentamista Notebookin sivuksi. Myös dokumenttikameran kuvan kaappaus ja merkintöjen teko kuvan päälle käytiin läpi. Notebookin työkalut ja eri näkymämahdollisuudet esiteltiin ja eri kuva- tai teksti-objektien hallintaan tutustuttiin objektien oman toimintavalikon kautta, josta esille tuotiin mm. päättymätön kloonaustoiminto, lukitseminen ja ryhmittely ja tietysti taululla siirreltiin objekteja ja muutettiin niiden kokoa. Notebook -tiedoston tallennus ja julkaisu esimerkiksi PDF-muotoon käytiin läpi kohta kohdalta ja tutustuimme Gallerian sisältöihin esimerkkien avulla. Koulutuksen tukena toimi Notebook-materiaali, jonka minä ja Marko Sirén teimme yhdessä. Siihen pyydettiin mm. koulutuksen alussa muutamia kertoja osallistujilta allekirjoitusta osallistujalistaan. Materiaalissa oli valmiita tehtäviä, joita pystyisi käyttämään ideoina omissa luokkatilanteissa ja näki samalla Gallerian aktiviteettien hyödyntämistä käytännössä.

Tarkoituksena koulutuksella oli antaa perusvalmiutta Smart Boardin käyttöön sekä tietotaitoa selvitä ensimmäisistä hämmennystä herättävistä paikoista älytauluun tutustuessa. Toivon mukaan koulutus toi osallistujille taitoa hyödyntää Smart Boardia ja dokumenttikameraa piirtoheittimen, dvd-soittimen ja projektorin tilalla ja varmuutta tarttua kynään ja tallentamaan taulumuistiinpanoja kun siihen tilaisuus on. Kun nämä tulevat tutuksi ja käyttöön alkaa kaivata enemmän yhteistoimintaa opiskelijoiden kanssa sekä ideoita oman materiaalin hyödyntämiseen älytaululla, voi lähteä viemään opetustaan pidemmälle älytaulujen syövereihin Notebookin avulla ja tulemalla esimerkiksi meidän tarjoamiin työpajoihin, joiden päivämäärät löytää täältä.

Moodle-koulutusta monimuototutkinnon suunnittelijoille

Oppimisteknologiakeskus Kymiedu ja verkko-opetuksen koordinaattori ovat järjestäneet syksyn 2011 aikana erilaisia tukikoulutuksia KyAMK:n monimuototutkintojen suunnittelijoille. Uusimpina koulutettavina ja sparrattavina ovat olleet terveysalan ja muotoilun opettajat. Osku ja Mirva ovat käyneet kertomassa kummallekin opettajaryhmälle monimuototutkinnon suunnitteluun liittyvistä erityiskysymyksistä sekä järjestäneet tarvittavia laitekoulutuksia.

Terveysalan opettajille annetaan marras-joulukuussa tehoisku Moodlen perustoimintoja laajemmasta käytöstä.

21.11. aiheena oli Moodlen tenttityökalu. Koulutukseen liittyvät diat löytyvät osoitteesta:

https://docs.google.com/present/view?id=dhdnbxwk_204fkb84bdf

23.11. aiheena oli Moodlen kirjatyökalu. Tämän lyhytkoulutuksen diat löytyvät osoitteesta :

https://docs.google.com/present/view?id=dd5hqd8p_46dxzk3shd

29.11. aiheena oli wiki- ja kyselylomaketyökalu. Tämän pienen koulutustuokion diat löytyvät osoitteesta:

https://docs.google.com/present/view?id=dhdnbxwk_206c4dcwjft

8.12. aiheena oli muistio- ja verkkotekstityökalu. Tämän koulutustuokion diat löytyvät osoitteesta:

https://docs.google.com/present/view?id=dhdnbxwk_249g3kv3tgk