Moodleinfot Mikkelin kampuksella

Moodle on yksi tärkein palvelu E-kampus ympäristössä. Alla olevassa kuvassa näkyy mitä muita palveluita ympäristö pitää sisällään.


Uusille opiskelijille pidetään yleensä tammikuun alussa ja elokuun lopussa Moodleinfoja, jotta kyseinen palvelu tulisi tutuksi ja sitä osattaisiin käyttää opintojen aikana. Yleensä Moodleinfot ajoittuvat aloitusviikolle kaikkien muiden infojen yhteyteen, koska Moodlea todennäköisesti tullaan tarvitsemaan heti kun varsinaiset opintojaksot alkavat. Tarvittaessa toki Moodleinfoja pidetään muinakin ajankohtina.

Moodleinfo tilataan uudelle opiskelijaryhmälle E-kampus -yksiköltä hyvissä ajon ennen toivottua infon ajankohtaa Xinfon  (Xinfo-palvelusivusto) kautta. Moodleinfo on ajoitettava siten, että opiskelijat ovat saaneet jo tunnuksensa, jotta Moodleen pääsy onnistuisi infon aikana. Moodleinfo olisi suotava pitää tietokoneluokassa tai siten, että opiskelijolla on mahdollisuus omilla laitteilla Moodlea jo kokeilla.

Moodleinfo kestää yleensä yhden oppitunnin verran, jonka aikana Moodlen käyttöliittymä ja siinä toimimista esitellään, sen eri työkalut ja aktiviteetit tulevat tutuksi ja opintojaksoille liittymistä harjoitellaan. Tarvittaessa liitytään yhdessä jo oikeille ointojaksoille, mutta muussa tapauksessa käytetään harjoitteluopintojaksoa, josta samalla löytyy ohjeita Moodlen käytöstä. Harjoittelupohja on nimeltään ”Vinkit opiskelijoille – Tips for students”, johon pääsee liittymään ilman avainta.

Tammikuussa olleet Moodleinfot on nyt pidetty. Niitä oli Mikkelissä yhteensä seitsemälle ryhmälle. Tällä kertaa ylimääräisiä ongelmia aiheuttivat käyttäjätunnukset, sähköpostiosoitemuutokset ja järjestelmien vaihdokset liittyen Kyamkin ja Mamkin fuusioitumiseen yhdeksi ammattikorkeakouluksi. Moodleen ei ensimmäisten infojen aikana päästy ollenkaan kirjautumaan, koska opiskelijat eivät päässeet edes koneille asti kirjautumaan vielä saatikka itse Moodleen jos olisikin omia laitteita käytössä ollut. Käyttäjätunnukset Moodleen kun ovat kytköksissä näihin muihin järjestelmiin, jossa ne muodostuvat.

Koulu kun alkoi heti uuden vuoden juhlimisen jälkeen, jolloin uusi Xamk vasta kokonaisuudessaan muodostui eikä kaikki järjestelmät sitä ihan mukisematta ymmärtäneet eikä ennakkoon kaikkea pystynyt yksinkertaisesti edes tekemään vaikka olisi halunnut. Viikko lisää aikaa olisi ollut järjstelmämuutosten kannalta todella tarpeellinen. Koulu olisi voinut alkaa vasta loppiaisen jälkeen, tilanne olisi todennäköisesti ollut aivan erilainen, monelta harmilta olisi vältytty, mutta valitettavasti kaikkeen ei osattu vielä siinä kohti varautua ja suunnitella kun aikatauluja on soviteltu eikä välttämättä edes vielä fuusiosta tiedettykään sen enempää.

Jokaisessa Moodleinfossa oli siis vähän jännitettävää kun ei voinut tietää mikä on tilanne kunkin ryhmän kohdalla, toimiiko tunukset vaiko ei. Onneksi tähän tuli varauduttua ja ensimmäiset pari ryhmää saivat katsoa vain tykin kautta mikä se Moodle oikein on, seuraavat pääsivät jo osittain Moodleen tarkoittaen, että ehkä kolmannes pääsi jo itsekin kokeilemaan ja loput katselivat vierestä, mutta viimeiset ryhmät pääsivät jo kunnolla käsiksi ainakin Moodleen. Noh tälläkin kertaa asiasta selvittiin huumorilla ja kärsivällisyydellä kun eipä siinä muutakaan olisi voinut. Syksyllä sitten taas järjestetään infoja uusille sisään tulleille opiskelijoille, joten muistakaa ne infot ryhmillenne myös ajoissa tilata ja aikatauluhin sovitella!

Spread the love

Vastaa