Vastuu oman ammattitaidon kehittämisestä?

Oletko miettinyt, mitkä ovat omat suuntaviivasi omien ammattitaitojesi suhteen parin vuoden aikavälillä? Tottakai olet. Tai ainakin toivottavasti. Onko sinulle tullut vastaan esimerkkejä mainioista opetustilanteista tai -käytännöistä, jotka tekivät vaikutuksen, mutta koet, että et itse koskaan voi noin korkealentoisia juttuja toteuttaa omassa työssäsi? Varmasti on. Hyvänä esimerkkinä oli Verkko.ope -seminaari Kouvolassa, johon oli mahdollista osallistua myös verkossa. Hyödynsitkö tilaisuuden? Ei se mitään jos et hyödyntänyt. Mutta ota viimeistään nyt tavaksi kiinnostua koulutustapahtumista, ne voivat antaa työhösi virtaa ja uutta tietotaitoa ja mietittävää.

Mitäpä jos tänä vuonna alkaisit tavoitella sinua kiinnostavia, tai opetustasi kehittäviä taitoja ja tietoja oman organisaatiomme tukihenkilöstön, sekä itseopiskelun avulla. Omat tavoitteet ja koulutustapahtumat on hyvä miettiä vuoden alkupuolella kuntoon ennen kehityskeskustelua, ja kirjoittaa ihan paperille ne asiat, jotka tulet ottamaan haltuun, tai kokeiluun tänä vuonna. Kurssipalautteet on syytä pitää mielessä, ja pyrkiä parantamaan asioita, joissa siihen on varaa. Samoin on syytä ylläpitää niitä asioita, joista on saatu hyvää palautetta. Usein opiskelijat kiittävät laadukkaasta opetusmateriaalista, hyvästä vuorovaikutuksesta, läsnäolosta, ja järkevästi rakennetusta kurssipolusta. Kaikkia näitä voi parantaa ja ylläpitää koulumme tarjoamilla tukipalveluilla ja mahdollisuuksien selvittämisellä.

Xamk-konserni on panostanut opettajien tukipalveluihin, sekä täydennyskoulutukseen, aika isosti. Kouluillamme on mahdollisuus saada henkilökohtaista opastusta kaikkien järjestelmiemme osalta, mutta myös opetuksen suunnitteluun löytyy apuja. Lisäksi joka kuukausi on opettajille varattu yksi keskiviikko, jolloin voi aamupäivän ottaa haltuun uusia juttuja, ja kokeilla niitä käytännössä. Jokaisella kampuksellamme. Saman päivän iltapäivänä voi haastaan itseään teemapajassa avaamaan silmiään uusille asioille kuulemalla ensin tunnin esittelyn aiheesta, ja sitten toteuttamalla itse saman ohjatusti. Pystyisitkö sinä järjestämään jotenkin sen päivän opetuksen ja työtehtävät niin, että pystyisit panostamaan itseesi ja opetukseesi? Työpajojen ja teemapajojen (Koulutukset-puolella) tarjonnan löydät koulutuskalenterista http://kirpa.xamk.fi.

Työpajan ohella kouluillemme tarjotaan joka kevät ja syksy peruskoulutukset verkkokurssin rakentamisesta, sen työkaluista, sekä verkkokouluttamisesta virtuaaliluokassa verkossa. vaikka et itse kouluttaisi verkkokursseja, ne ovat mainio tuki ja apu lähiopetuksessakin. Lähivuosina on ollut myös saatavilla tablettien opetuskäytön perusteet, sekä e-kirjojen ja e-aineistojen kurssimateriaalina hyödyntämisen perustiedot. Kirjastolta voit lainata tablettitietokoneita, olethan hyödyntänyt tämän mahdollisuuden? Tiesitkö, että koulullamme on käytössä virtuaalinen Talentumin kirjahylly ja lehtiarkisto, josta löydät monista aiheista runsaasti e-kirjoja ja näköisartikkeleita? Oletko selvittänyt, onko käyttämäsi kurssikirjat saatavilla kirjastostamme sähköisinä, tai olisiko siellä sopiva vaihtoehto? Tiedonhakuun saat apua koulumme informaatikoilta. Heillä on hallussaan valtava tietomäärä eri opetusalojen aineistoista, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Vuonna 2015 Xamk-konsernin henkilökunnalla on mahdollisuus itseopiskella videoiden avulla Edubox-palvelussa. Videot ovat mainio keino saada pikainen näkemys uuteen juttuun, ja jos aihe tuntuu kiinnostavalle, jatkaa asian opiskelua tukipalveluidemme avulla. Edubox tarjoaa myös ohjevideoita ohjelmistoista, joihin ei ennen ole saanut koulullamme ohjatusti tukea. Kuinka ajantasalla ovat omat Office-taitosi, tai olisiko sinulla tarvetta oppia kuvankäsittelyä? Jos sinä olet ottanut hyvin haltuun ohjelman jonkun tietyn version, Eduboxista löytyy selkeänä videona uusimman ohjelmistoversion erot vanhempaan. Rekisteröitymällä omalla työsähköpostillasi, saat palvelun nopeasti käyttöösi osoitteesta http://www.edubox.fi.

Yksi oman ammattitaidon ylläpitämisen tärkeä osa on erilaiset koulutustapahtumat. Vuoden mittaan löytyy paljon erilaisia, omat suosikkini ovat: BETT-messut Lontoossa, ITK-päivät Hämeenlinnassa, ja erilaiset hankkeissa toteutettavat koulutustapahtumat, kuten Mobiilikesäkoulu. Kannattaa selvittää mahdollisuutta täydennyskouluttautua työpaikan, tai hankkeen laskuun, tai harkita sitä, kuinka paljon olet itse valmis panostamaan rahallisesti omaan ammattitaitoosi. Kukaan ei kuitenkaan kehity kovin pitkälle tietokoneen edessä istumalla, vaikka olisi kuinka hyvät materiaalit edessä. Koulutustapahtumien yksi iso anti on myös kollegat ja verkostoituminen. Paljonko olet valmis sijoittamaan aikaasi ja/tai rahaasi siihen, että saat elämääsi ihmiset, joilta kysyä neuvoa ja nähdä mahtavia käytännön esimerkkejä? Verkostoitumalla löydät myös yhteistyökumppaneita erilaisiin projekteihin, hankkeisiin, tai yhteiskursseihin eri koulujen välillä. Löydät uusien tuttavuuksien myötä todennäköisesti myös valtavasti materiaalia verkosta, jota voit hyödyntää omassa työssäsi, tai oman ammattitaidon kehittämisessä.

Ole innokas uusille asioille, haasta itseäsi. Antoisaa matkaa polullesi.

Spread the love

Vastaa