Aihearkisto: verkko-opetuksen kehittäminen

iTunes U ja oppimateriaalit avoimeksi

iTunes U eli iTunes University on paikka, jonne organisaatio, tai yksittäinen henkilö, voi luoda verkkokursseja tai sijoittaa yksittäisiä materiaaleja. Kurssit ovat läsnä kaikissa mobiilaitteissa, joissa on käyttöjärjestelmänä iOS, ja Tunes U -sovellus asennettuna. iTunes U toimii myös Mac sekä PC-ympäristössä iTunes-ohjelman kautta.

iTunes U:st vinkkeja ja ohjeita

Suomessa iTunes U:n hyödyntäminen ei vielä ole yleistynyt materiaalin tuottamisen osalta, mutta esimerkiksi Tampereen yliopiston normaalikoululla sekä Saunalahden koululla (Espoossa) on kursseja suomeksi iTunes U:n valikoimassa. Tampereen yliopiston normaalikoulun Kari Nieminen on luonut 10 kurssia iTunes U:hun. Kursseja on tarjolla iPadien opetuskäytöstä, sekä yläkoulun ja lukion matematiikan ja fysiikan kurssien muodossa. Nieminen on myös paljon kiertänyt puhumassa kursseistaan, sekä opetuksen toteuttamisesta ilman perinteisiä kirjamateriaaleja. Nieminen on esillä ITK-päivillä Hämeenlinnassa 16.4.2015.

iTunes U:sta löytyy paljon maineikkaiden ulkomaisten yliopistojen kursseja, ja ne ovat kaikille avoimia. Perus- ja toisen asteen koulut, oppilaitokset ja yliopistot voivat jakaa kursseja ja oppimateriaalikokoelmia. Suomesta ei ole vielä kouluja löydettävissä kouluhaun kautta. iTunes U:sta löytyy kokonaisia kursseja, joissa on tekstimateriaalia, videoita, ääniluentoja, mobiilisovelluksia, PDF-tiedostoja, kuvia, tehtävänpalautuksia, ja kaikki läsnä samalla kurssilla. Lisäksi tarjolla on videokokoelmia esimerkiksi Steve Jobsista, tai podcasteja ladattavaksi lenkkipolulle tai matkalle viiihdyttämään. Kokoelmista löytyy paljon Applen itse tekemiä materiaaleja, ja iPadin sovelluksien opetuskäytön vinkkejä.

iPadien opetteluun hyviä kursseja iTunes U:ssa:
1) iPad opettajille (Tampereen yliopiston normaalikoulun)
-iTunes U perusteet
-Miten päästä alkuun iPadin käytössä, suomenkielisiä oppaita linkkeinä ja dokumentteina
-Mistä löytää hyviä appeja
-iPad ja sosiaalinen media
-iPad ja netti, mitä tarjolla verkossa
-iTunes U ja tekijänoikeus
-Oppiaineittain appseja listana (biologia, maantiede, uskonta/psykologia/filosofia, sekä historia ja yhteiskuntaoppi)

2) iPad opettajan työvälineenä (Saunalahden koulu /Espoo)
Espoon tvt-kouluttajien tuottama materiaali opettajille.
Opettaja valitsee teeman tai aiheen, tai ilmiön mitä tutkii (Tiedon määrittely).
Tämän jälkeen opettaja tekee vaiheet:
-Tiedon kerääminen (Pages, Numbers, Popplet)
-Tiedon prosessointi (Keynote, Book Creator, kuvaamista)
-Tiedon esittäminen (Explain Everything, iMovie, videon jako)
-Arviointi (Showbie, Socrative)
-Jatka oppimista (ideoita miten jatkaa)

Helpoimmasta päästä ei iTunes U kuitenkaan ole. Esimerkiksi koulujen tai tietyn maan kursseja on hankala hakea kun ei voi laittaa muita hakuehtoja kuin sanan. Pitää tietää mitä etsiä. En myöskään löytänyt keinoa poistaa kurssia kirjastostani.
Oppisisällöiltään iTunes U:sta löytää monipuolisesti aineistoja ja kurssit on toteutettu todella ammattimaisesti.  Oppisisältöjä löytyy varmasti ammattikorkeakouluopetukseenkin. Olen ottanut ruudunkaappaukset Anatomian ja fysiologian kurssista tähän alle, jotta kurssin käyminen iPhone-puhelimella avautuu hieman teille lukijoille.

Kirjastostamme saa lainaan iPadeja, suosittelen lämpimästi kaikkia tutustumaan iTunes U:n tarjontaan. Ehkäpä sieltä löytyy hyödynnettävää materiaalia, tai voitte vinkata kurssinne tueksi jotakin sieltä opiskelijoille. Tai ehkäpä innostutte itse opiskelemaan lisää?

Uusia koulutustapoja

Tämän syksyn myötä olemme ottaneet koulutuskalenteriimme myös koulutuksia, jotka pidämme verkon välityksellä. Ensi viikolla niistä ensimmäinen toteutuu, ja siihen ehtii vielä mukaankin ilmoittautumaan tämän viikon aikana. 13.10. pidämme verkossa Webropol-kyselyt tutuksi -koulutuksen, joka on toteutettu myös lähiopetuksena. Lisäksi samalla viikolla on 16.10 Moodlen työpaja & oppitunti -aktiviteettien verkkokoulutuksen. Jos et ole näitä työkaluja Moodlessa vielä käyttänyt, kannattaa ehdottomasti ilmoittautua mukaan seuraamaan koulutusta. Muistathan, että voit osallistua verkkokoulutuksiimme myös mobiililaitteilla, jos asennat maksuttoman Connect-sovelluksen mobiililaitteeseesi.

kuvan lähde: http://www.adobe.com/fi/products/adobeconnect/mobile-meetings.html

kuvan lähde: http://www.adobe.com/fi/products/adobeconnect/mobile-meetings.html

Verkkokoulutuksiemme lisäksi olemme tänä syksynä järjestäneet ensimmäistä kertaa avoimen ammattikorkeakoulun tarjontaan Verkko-opetuksen välineet -kurssin. Tämän kurssin avulla opettaja, tai opettajan väleineistä kiinnostunut opiskelija voi saada itselleen perustiedot tietokantojen, sosiaalisen median, sekä verkon opetuskäytöstä.

Kurssi käyttää oppimisympäristönään blogisivustoa http://blogit.xamk.fi/verkko-ope, mutta myös opiskelijoilla on omat bloginsa. He julkaisevat tuotoksiaan, pohtivat opittavia asioita, ja hyödyntävät blogia oppimispäiväkirjana. Kurssin opiskelijat ovat itse opettajia, ja hyödyntävät kurssin opit omassa työssään käytännönläheisesti.

Mitä tällä avoimen amk:n kurssilla sitten opitaan?

Tietokannat opetuksessa -osion suoritettuaan opiskelija

tietää oman alansa keskeisimmät tiedonlähteet
osaa hakutekniikan perusteet
osaa linkittää aineistoja Moodle-kurssille

Sosiaalinen media opetuksessa ja tiedonlähteenä –osion suoritettuaan opiskelija

ymmärtää mitä tarkoitetaan sosiaalisella medialla
osaa sosiaalisen median pelisäännöt ja tunnetuimpien palveluiden käyttöehdot
on löytänyt oman tyylinsä käyttää sosiaalista mediaa sekä palvelut, jotka tuntuvat itselle mielenkiintoisilta
osaa hakea tietoa monipuolisesti verkosta
on tutustunut tekijänoikeuksiin ja lähdekritiikin perusteisiin liittyen sosiaaliseen mediaan

Vuorovaikutteisesti etänä verkossa –osion suoritettuaan opiskelija:

ymmärtää verkkoalustan käyttämisen periaatteet ja rajoitukset
jäsentää materiaalit ja aktiviteetit verkkoalustalle verkkopedagogisesti mielekkäästi
kykenee sijoittamaan ja linkittämään materiaalia Moodle-alustalle tekijänoikeudet huomioiden
osaa luoda kurssille keskustelualueen, chatin, tehtävänpalautuksen, sekä yksinkertaisen tentin
hallitsee palautteen ja arvosanan antamisen palautetusta tehtävästä/tentistä
pystyy hyödyntämään verkossa tapaamisessa Adobe Connect -virtuaaliluokkajärjestelmää.

Aika paljon uusia juttuja siis nyt syksyllä! Käyhän välillä sinäkin lukaisemassa tuota Verkko-opetuksen välineet -blogia, ja kommentoi artikkeleita. Blogiin voi kirjautua koulun tunnuksilla lukijaksi, ja sen jälkeen pystyt kommentoimaan omalla nimelläsi. Vuorovaikutteista syksyn alkua kaikille!

Toivottelee, Sari

 

Mobiilista opiskelusta ja opettamisesta

Kirjasto- ja oppimisteknologiapalvelut järjestää 6.2. Kotkassa ja 7.2. Kouvolassa uuden koulutuksen teematyöpajamaiseen tapaan toteutettuna. Koulutuksen nimi on Tablettitietokoneet opettajan ja opiskelijan tukena. Koulutuksen alussa käydään tablettitietokoneen peruskäyttöä läpi esittelyn kautta, ja sen jälkeen jakaudutaan ryhmiin osallistujien kiinnostuksien mukaan.

Perusteissa kouluttaja esittelee seuraavat perustoiminnot tablettitietokoneen käytöstä:

Tabin perusteet 1h:

  • käynnistys ja sammutus
  • lukitus ja pääsykoodi
  • asetukset (wlan, pääsykoodi jne).
  • wlaniin liittyminen (avoin, salattu salasanalla, avoin kirjautumisella, 3g:llä luotu wlanyhteys, verkon vaihtaminen, mistä näkee onko tabi wlanissa, lentokonetila)
  • tietoturvasta hieman asiaa (pääsykoodi, salasanojen ja selainhistorian nollaus, dokumenttien poisto)
  • Selaimen käyttö, näppäimistön käyttö, välilehdet, kirjanmerkit, pikakuvakkeet työpöydälle
  • Sormieleet (zoomaus, vieritys, palaaminen työpöydälle, avoimet sovellukset missä)
  • Tekstin valinta, kopiointi, kursorin paikan siirto sanan keskelle korjauksiin
  • Kameran käyttö, kuvan ottaminen, kameran vaihto etukameraan, vaihto videoon, otettujen kuvien/videoiden löytäminen
  • kuvankaappauksen ottaminen tabin näytöstä
  • sovelluksien asennus ja poisto, päivittäminen
  • PDF:n lukeminen padilla, dokumenttien järjestäminen kansioihin
  • Tablettitietokoneen yhdistäminen projektoriin

Perusteiden tarkoituksena on vain havainnollistaa ja luoda tilaisuus osallistujille mahdollisuus kysyä kysymyksiä käytöstä. Koulutuksen tarkoituksena on päästä itse tekemään opetukseen ja opiskeluun liittyvää toimintaa, joten perusteiden opetteluun ei koulutuksessa käytetä aikaa esittelyä enempää. Perusteet voi tulla ottamaan haltuun työpajoihimme, joita pidetään joka toinen viikko keskiviikkoisin. Koulutuksessa ei edellytetä mobiilaitteiden perusteiden hallintaa, ja kouluttaja on jokaisen ryhmän kanssa tekemässä yhdessä oppimistehtävää.

Käytämme esittelyosuudessa iPadia, mutta koulutustilaisuudessa on mukana myös Windows Surface -padi sekä Samsungin Android-padeja, ja oppimistehtävät voi tehdä myös näiden avulla.  Koulutukseen voi myös halutessaan tuoda oman tablettitietokoneensa mukaan.

Ryhmissä toteutetaan omat oppimistehtävät liittyen ryhmän valitsemaan aiheeseen. Valittavat aiheet ovat sisällöntuottaminen mobiililaitteilla, tiedonhaku ja sen somelähteet, muistiinpanot medialla rikastettuna, e-kirjojen lukeminen ja lainaus, sekä vuorovaikutus etäopiskelijaryhmässä.

 

Tabi opetuksessa 2h:

Tutustumme tabletin käyttöön opetuksen apuna ja sen roolia opettajan tai oppilaan sekä oppilasryhmän käytössä lähiopetuksessa.

  • sisällöntuottaminen (kuvat/videot opiskelijoilla teetettynä/opettajaa kuvaten kertausta varten, äänileikkeet verkkoon/podcasts, valkotaulu ja äänileike -tallennevideo, kuvakollaasit/sarjakuvat, esityksien teko, nukkenäytelmä)
  • tiedonhakuväline (kesken tunnin, ryhmätyön, mitä sivustoa/(some)palvelua käyttää tiedonhaussa)
  • muistiinpanot, kuvien ja äänileikkeiden ottaminen osaksi niitä (synkronointi tietokoneen ja puhelimen välillä, muistiinpanojen järjestäminen kansioihin, yhteiset jaetut muistiinpanot)
  • opetusmateriaalien/e-kirjojen lukulaite (oppimisen paikkariippumattomuus, offline-sisällöt, kirjojen lainaus kirjastosta padiin)
  • vuorovaikutus muiden kanssa (reaaliajassa chatissa, dokumenttien tekeminen verkossa, blogin kirjoittaminen tunnilla ryhmässä, tunnilla tehtävät verkkopohjaiset ryhmätyöt)

Koulutukseen pääsee ilmoittautumaan 3.2 asti osoitteessa http://kirpa.xamk.fi.

Uusia koulutuksia keväälle 2013

Olemme lisänneet koulutustarjontaamme kevätlukukaudella 2013. Peruskoulutusten tarve on vähentynyt ja opettajillamme alkaa olla jo hallussa peruskoulutuksemme Moodlesta, Adobe Connectista sekä videoneuvottelulaitteista ja Smart Boardeista. Jo viime vuonna oli käytäntönä että peruskoulutukset tarjotaan keväällä sekä syksyllä yhden kuukauden aikana sekä Kotkassa että Kouvolassa. Peruskurssien materiaalit pyritään piakkoin kasaamaan Moodleen omiksi kursseikseen, jotta niitä voi käydä myös itsenäisesti. Tammikuun loputtua peruskoulutukset ovat taas tältä keväältä ohi, mutta peruskurssit tulevat jatkumaan samalla tyylillä taas syksyllä.

Tukeaksemme aktiivisemmin opetuksen kehittymistä ammattikorkeakoulussamme, olemme laittaneet tarjolle koulutuksia joissa huomioidaan paremmin tarjoamiemme tieto- ja viestintätekniikan välineiden pedagogista hyödyntämistä ja edistyneempää käyttöä. Koulutusten kuvausten viimeistelyn jälkeen koulutukset tulevat tarjolle verkkosivuillemme. Ilmoittautumaan pääsette viimeistään viikolla 6. Aikataulut voitte toki merkitä itsellenne kalenteriin jo nyt.

Tulossa on aamupäiville seuraavat koulutukset:

Tallenteet opetusmateriaalina (20.2. Kvl, 21.2. Kotka)
Arviointi ja palaute Moodlessa (13.3. Kvl, 14.2. Kotka)
Moodlen tentti (20.3. Kvl, 21.3. Kotka)
Kokemuksia AC:n käytöstä opetuksessa (17.4. Kvl, 18.4. Kotka)

Keräsimme koulutusten suunnittelu -päivässämme paljon hyviä koulutusideoita listalle, joista tärkeimmät valitsimme nyt keväälle 2013. Otamme mielellämme vastaan koulutusehdotuksia, joille katsotte olevan tarpeita. Ehdotukset voi laittaa allekirjoittaneelle sähköpostiin.Muistattehan että vaikka tarvitsemastanne asiasta ei ole koulutusta, voitte aina tulla työpajaan asianne kanssa.

-Sari Uski-

 

Vuoden verkko-opetusteko -kilpailu käynnissä!

Tänään käynnistyi KyAMKin historian ensimmäinen Vuoden verkko-opetusteko -kilpailu! Kilpailun tarkoituksena on nostaa esiin ja jakaa verkko-opetuksen hyviä käytänteitä Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakouluissa. Kilpailussa etsitään palkitsemisen arvoisia verkko-opetuksen toimintatapoja, toteutuksia ja toimijoita, jotka voivat olla esimerkkinä toisille. Kilpailu järjestetään nyt ensimmäistä kertaa ja se on tarkoitus toteuttaa vuosittain.  Vuoden verkko-opetusteko -palkinto voidaan myöntää opettajalle, opettajaryhmälle, kurssin verkkototeutukselle tai esimerkiksi verkkovälineiden luovalle käytölle. Sen voi saada yksittäisestä suorituksesta tai pitkäjänteisestä työstä verkko-opetuksen parissa.

Ehdotuksia palkittavista teoista, henkilöistä ja toteutuksista voivat tehdä molempien ammattikorkeakoulujen opiskelijat ja henkilökunta. Vain perustellut ehdotukset huomioidaan. Tarkemmat ohjeet ja kilpailun säännöt löytyvät Verkko.ope-seminaarin sivuilta. Sivuilta on myös linkki intrassa täytettävään ehdotuslomakkeeseen. Ehdotuksia vuoden verkko-opetusteko -kilpailuun otetaan vastaan 16.11.2012 saakka. Palkinnon saajan valitsee ehdotuksien pohjalta verkko-opetuksen asiantuntijaraati, jossa on edustus molemmista ammattikorkeakouluista. Kilpailun voittaja saa palkinnoksi kunniakirjan, 100 € lahjakortin sekä Vuoden verkko-opetusteko -verkkoleiman käytettäväksi verkkomateriaaleissaan. Kilpailussa jaetaan myös 1-2 kunniamainintaa.

Kilpailun tulokset julkistetaan Verkko.ope 2012 -seminaarissa, joka järjestetään Kasarminmäellä Kouvolassa 14.12.2012 klo 9-15. Palkittuja toteutuksia ja toimijoita esitellään kevään 2013 aikana Optekin järjestämissä webinaareissa.

Mobiililaitteiden käytöstä KyAMK:ssa

Monissa oppilaitoksissa on tällä hetkellä ajankohtaisena asiana materiaalien ja opiskelumahdollisuuksien laajentaminen mobiililaitteille kuten älypuhelimiin ja tablettitietokoneisiin. Jotkut koulut ovat jopa erilaisilla piloteilla hankkineet opettajille tai myös opiskelijaryhmille tai -tiloille esimerkiksi iPadeja.

Koska koulullamme ei varmaankaan ainakaan ihan lähiaikoina tule olemaan varaa ostaa kaikille opiskelijoille ja opettajille mobiililaitteita, tulisi niiden omistamisella olla niin suuria etuja että syntyisi houkutusta ostaa sellainen itselle ihan omaksi. Monelta löytyvät jo toimivat älypuhelimet tai tabit omasta takaa, mutta niiden hyödynnettävyys luokassa tai luennoilla ei ole vielä ajan tasalla. Moni opettaja voi vierastaa ajastusta että opetuksen aikana oppilas näppäilee mobiililaitettaan ja pitää katseensa siinä. Ja onhan totta että omien laitteiden avulla on helppoa karata opetuksesta sosiaaliseen mediaan ja sivuuttaa opetus. Toistaalta mobiililaitteilla voi kätevästi tehdä muistiinpanoja ja tallentaa ne suoraan omiin tallennustiloihin internetiin, josta ne saa kätevästi auki kaikilla laitteilla millä käy internetissä, ilman että tarvitsee tiedostoja erikseen kopioida tikulle tai lähettää sähköpostia täyttämään. Tunnilla voi ottaa opettajan sisällöistä ja taulumuistinpanoista kuvia parhaimmillaan HD-tarkkuudella ja tarkastella niitä myöhemmin esim. kerratessa tenttiin. Myös äänitallenteiden ottaminen mahdollistuu ja kaikkea ei aina tarvitse kirjoittaa ylös. Tekijänoikeudet tulevat tämän myötä korostetusti esille eli esimerkiksi se että opettajasta tai opettajalta talteenotettua materiaalia ei ole soveliasta jakaa eteenpäin  eikä asettaa sitä esille ilman lupaa.

Opiskelumateriaalin tulisi olla sellaisessa muodossa, että se on helposti luettavissa eri laitteilla eli esimerkiksi pdf-muodossa. Tällöin opiskelija pystyisi kätevästi lisäämään opetusmateriaalinsa omaan virtuaaliseen kirjahyllyynsä mobiililaitteellaan ja lueskella tai tarkistella materiaalia missä vain, milloin vain. Jos materiaali on vain office-muodossa (xls, doc, ppt), voi olla että sen käyttäminen on mahdotonta tai vähintään vaikeaa esimerkiksi puhelimella.

Käytettävyys tulee esille myös verkkokurssia rakennettaessa Moodleen. Päivitetyssä Moodlessa on oma teemansa mobiililaitteille, mikä karsii ulkonäön hyvin yksinkertaisesti ja toimii parhaiten pelkän tekstin ja materiaalilinkkien avulla. Kuvien ja räikeiden tekstien, taulukkojen ym. laittaminen kurssille tekee mobiilikäytöstä mahdollisesti turhan vaikeaa tai ainakin turhauttavaa. Moodlea pystyy käyttämään myös monella mobiilaittella oman sovelmansa (apps) kautta. Tällöin Moodle toimii sovelman valikkojen avulla ja kurssi järjestäytyy esimerkiksi puhelimen näytölle otsikoittain. Oikeiden muotoilujen käyttö (otsikko 1, otsikko 2, normaali teksti) materiaalia lisättäessä kurssille on myös hyvin tärkeää jotta lopputulos on ulkonäöllisesti sama kaikille.

Koska opetusmateriaalit ja käytettävät sivustot ovat usein verkossa, on yleistynyt myös QR-koodien käyttö tulosteissa. On vanhanaikaista liittää mainokseen tai julisteeseen linkkiosoitetta ilman QR-koodia koska se tarkoittaisi sitä että nähdäkseen linkin sisällön, pitäisi ensin avata laite jolla menee verkkoon, siellä avata selain ja vielä naputella verkko-osoite vieläpä niin että se menee oikein. Kuinka moni menee koneella mainoksissa nähtyihin linkkiosoitteisiin? Tuskin kovin moni. Paljon helpompaa on suunnata esimerkiksi puhelin QR-koodiin kameralinssillä (joko oman sovelmansa kautta tai puhelimen omalla skannaustoiminnolla) ja klikata vain linkkiä joka avautuu puhelimen näytölle. Ja tadaa, sivusto tai materiaali on siinä valmista klikatattavaksi auki.  Paljon helpompaa. Leikkimällä ottavansa kuvan saa suoraan sisällön eteensä. QR-koodien käyttöä koulullamme voisi hyödyntää esimerkiksi Moodle-kurssien osoitteissa tai langattoman verkon salasanan saamisessa sekä tietysti oman sivustomme tärkeimmillä sivuille (esimerkiksi työjärjestykset voisi joku haluta tallentaa puhelimeensa koodin avulla). Esimerkiksi Lahdessa Oppimiskeskus Fellmanniassa ei ole enää viikottain vaihtuvia tulosteita luokkien edessä vaan QR-koodi joka avaa sivuston jossa on ajankohtainen työjärjestys. Näin tulosteita ei tarvitse koskaan vaihtaa eikä niiden sisällöistä huolehtia muuta kuin verkossa. Toki tämä rajaa saatavuutta opiskelijoilta, joilla ei älypuhelinta tai muuta QR-lukijaa ole.

Mobiilikäytön mahdollistaminen ja paikkasidonnaisuuden vähentäminen lähtee asennemuutoksesta. Omat laitteet koululla tulee sallia ja kaikkien tulisi tuntea vastuunsa niiden oikeanlaisesta käytöstä esimerkiksi oppitunnilla. Hyvät ja vakaat verkkoyhteydet tulee olla kaikkien KyAMK:laisten saatavilla ja materiaalin tulisi olla muodossa, jossa sitä voi käyttää kaikkialla ja eri laitteilla. Esimerkiksi äänitallenteiden ottaminen ei vaadi enää välttämättä kielistudiota tai videoiden ottaminen tietotaitoa (videokamerasta, editoinnista, siirrosta, muunnosta ja julkaisusta) kun on käytössä esimerkiksi yksi tablettitietokone.  Sivustojen rakennus verkkoon sekä julkaisu pdf-kirjaksi kaikkien saataville on nykyään arkipäivää mobiilaitteella. Tuotoksille voi jopa pistää itse hinnan ja kerätä siitä pientä sivutuloa jos muutkin haluavat kirjaa lukea.

Lähde siis rohkein mielin tutustumaan laitteisiin ja pidähän  mielessä mahdollisuudet niiden erilaisesta käytöstä opetuksessa ja opiskelussa ja vinkkaileppa vaikkapa meidän kielten mobiilipilotin ryhmäläisille hyviä ideoita ja huomioita.

Lisätietoja saa allekirjoittaneelta.

Sari