Mobiililaitteiden käytöstä KyAMK:ssa

Monissa oppilaitoksissa on tällä hetkellä ajankohtaisena asiana materiaalien ja opiskelumahdollisuuksien laajentaminen mobiililaitteille kuten älypuhelimiin ja tablettitietokoneisiin. Jotkut koulut ovat jopa erilaisilla piloteilla hankkineet opettajille tai myös opiskelijaryhmille tai -tiloille esimerkiksi iPadeja.

Koska koulullamme ei varmaankaan ainakaan ihan lähiaikoina tule olemaan varaa ostaa kaikille opiskelijoille ja opettajille mobiililaitteita, tulisi niiden omistamisella olla niin suuria etuja että syntyisi houkutusta ostaa sellainen itselle ihan omaksi. Monelta löytyvät jo toimivat älypuhelimet tai tabit omasta takaa, mutta niiden hyödynnettävyys luokassa tai luennoilla ei ole vielä ajan tasalla. Moni opettaja voi vierastaa ajastusta että opetuksen aikana oppilas näppäilee mobiililaitettaan ja pitää katseensa siinä. Ja onhan totta että omien laitteiden avulla on helppoa karata opetuksesta sosiaaliseen mediaan ja sivuuttaa opetus. Toistaalta mobiililaitteilla voi kätevästi tehdä muistiinpanoja ja tallentaa ne suoraan omiin tallennustiloihin internetiin, josta ne saa kätevästi auki kaikilla laitteilla millä käy internetissä, ilman että tarvitsee tiedostoja erikseen kopioida tikulle tai lähettää sähköpostia täyttämään. Tunnilla voi ottaa opettajan sisällöistä ja taulumuistinpanoista kuvia parhaimmillaan HD-tarkkuudella ja tarkastella niitä myöhemmin esim. kerratessa tenttiin. Myös äänitallenteiden ottaminen mahdollistuu ja kaikkea ei aina tarvitse kirjoittaa ylös. Tekijänoikeudet tulevat tämän myötä korostetusti esille eli esimerkiksi se että opettajasta tai opettajalta talteenotettua materiaalia ei ole soveliasta jakaa eteenpäin  eikä asettaa sitä esille ilman lupaa.

Opiskelumateriaalin tulisi olla sellaisessa muodossa, että se on helposti luettavissa eri laitteilla eli esimerkiksi pdf-muodossa. Tällöin opiskelija pystyisi kätevästi lisäämään opetusmateriaalinsa omaan virtuaaliseen kirjahyllyynsä mobiililaitteellaan ja lueskella tai tarkistella materiaalia missä vain, milloin vain. Jos materiaali on vain office-muodossa (xls, doc, ppt), voi olla että sen käyttäminen on mahdotonta tai vähintään vaikeaa esimerkiksi puhelimella.

Käytettävyys tulee esille myös verkkokurssia rakennettaessa Moodleen. Päivitetyssä Moodlessa on oma teemansa mobiililaitteille, mikä karsii ulkonäön hyvin yksinkertaisesti ja toimii parhaiten pelkän tekstin ja materiaalilinkkien avulla. Kuvien ja räikeiden tekstien, taulukkojen ym. laittaminen kurssille tekee mobiilikäytöstä mahdollisesti turhan vaikeaa tai ainakin turhauttavaa. Moodlea pystyy käyttämään myös monella mobiilaittella oman sovelmansa (apps) kautta. Tällöin Moodle toimii sovelman valikkojen avulla ja kurssi järjestäytyy esimerkiksi puhelimen näytölle otsikoittain. Oikeiden muotoilujen käyttö (otsikko 1, otsikko 2, normaali teksti) materiaalia lisättäessä kurssille on myös hyvin tärkeää jotta lopputulos on ulkonäöllisesti sama kaikille.

Koska opetusmateriaalit ja käytettävät sivustot ovat usein verkossa, on yleistynyt myös QR-koodien käyttö tulosteissa. On vanhanaikaista liittää mainokseen tai julisteeseen linkkiosoitetta ilman QR-koodia koska se tarkoittaisi sitä että nähdäkseen linkin sisällön, pitäisi ensin avata laite jolla menee verkkoon, siellä avata selain ja vielä naputella verkko-osoite vieläpä niin että se menee oikein. Kuinka moni menee koneella mainoksissa nähtyihin linkkiosoitteisiin? Tuskin kovin moni. Paljon helpompaa on suunnata esimerkiksi puhelin QR-koodiin kameralinssillä (joko oman sovelmansa kautta tai puhelimen omalla skannaustoiminnolla) ja klikata vain linkkiä joka avautuu puhelimen näytölle. Ja tadaa, sivusto tai materiaali on siinä valmista klikatattavaksi auki.  Paljon helpompaa. Leikkimällä ottavansa kuvan saa suoraan sisällön eteensä. QR-koodien käyttöä koulullamme voisi hyödyntää esimerkiksi Moodle-kurssien osoitteissa tai langattoman verkon salasanan saamisessa sekä tietysti oman sivustomme tärkeimmillä sivuille (esimerkiksi työjärjestykset voisi joku haluta tallentaa puhelimeensa koodin avulla). Esimerkiksi Lahdessa Oppimiskeskus Fellmanniassa ei ole enää viikottain vaihtuvia tulosteita luokkien edessä vaan QR-koodi joka avaa sivuston jossa on ajankohtainen työjärjestys. Näin tulosteita ei tarvitse koskaan vaihtaa eikä niiden sisällöistä huolehtia muuta kuin verkossa. Toki tämä rajaa saatavuutta opiskelijoilta, joilla ei älypuhelinta tai muuta QR-lukijaa ole.

Mobiilikäytön mahdollistaminen ja paikkasidonnaisuuden vähentäminen lähtee asennemuutoksesta. Omat laitteet koululla tulee sallia ja kaikkien tulisi tuntea vastuunsa niiden oikeanlaisesta käytöstä esimerkiksi oppitunnilla. Hyvät ja vakaat verkkoyhteydet tulee olla kaikkien KyAMK:laisten saatavilla ja materiaalin tulisi olla muodossa, jossa sitä voi käyttää kaikkialla ja eri laitteilla. Esimerkiksi äänitallenteiden ottaminen ei vaadi enää välttämättä kielistudiota tai videoiden ottaminen tietotaitoa (videokamerasta, editoinnista, siirrosta, muunnosta ja julkaisusta) kun on käytössä esimerkiksi yksi tablettitietokone.  Sivustojen rakennus verkkoon sekä julkaisu pdf-kirjaksi kaikkien saataville on nykyään arkipäivää mobiilaitteella. Tuotoksille voi jopa pistää itse hinnan ja kerätä siitä pientä sivutuloa jos muutkin haluavat kirjaa lukea.

Lähde siis rohkein mielin tutustumaan laitteisiin ja pidähän  mielessä mahdollisuudet niiden erilaisesta käytöstä opetuksessa ja opiskelussa ja vinkkaileppa vaikkapa meidän kielten mobiilipilotin ryhmäläisille hyviä ideoita ja huomioita.

Lisätietoja saa allekirjoittaneelta.

Sari

 

 

 

 

One thought on “Mobiililaitteiden käytöstä KyAMK:ssa

  1. Sini Taimela

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, Sari!
    Ja jos ja kun opiskelijoiden ja opettajien käytännöt muuttuvat, sillä voisi olla painoarvoa myös AMK:n budjettisuunnittelussa, etenkin jos mobiilikäyttö ja -laitteet lisääntyvät myös muissa AMK:issa. Ehkä sen rahan voisi ottaa jostain pois, esim. kiinteistä tyhjillään seisovista tietokoneista tietokoneluokissa?

    Tuntuu vähän nurinkuriselta, että KyAMK maksaa minulle puhelimen ja sen käytön (vaikken juuri puhelimella työasioita hoitele), muttei sen sijaan mobiililaitetta ja netinkäyttöä (vaikka tehostaa merkittävästi verkko-ohjausta ja materiaalien hankintaa ja jakamista)? Go figure.

    Sini

Vastaa