Kategoriat
Yleinen

FREKVENSSEJÄ KUVAAVA PUUDIAGRAMMI

Puudiagrammi on kätevä työkalu, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi kyselytutkimuksen analysoinnissa. Puudiagrammi kuvaa selkeästi muuttujien jakautumista sekä näyttää lisäksi niiden arvot ja frekvenssit.

Kuva 1. Esimerkki puudiagrammista

Puudiagrammin tekoon löytyy ohjeistus: Introduction to vtree(Barrowman 2021). Barrowmanin opas toimi pohjana puudiagrammin luomisessa R-Studiolla.

Data

Puudiagrammi toimii parhaiten tarkasteltaessa epäjatkuvia muuttujia. Kyseistä diagrammia luodessa käytettiin Armeniassa sijaitsevien anniskeluravintoloiden ja niihin kohdistuneen kyselytutkimuksen tuloksia (Hambardzumyan. 2017). Yllä olevassa puudiagrammissa on esiteltynä vastaajien sukupuoli, ikä ja syy käydä ravintolassa.

Puudiagrammien tarkastelussa tulee muuttujien arvojoukkojen olla riittävän suppeita. Tarkasteltaessa jatkuvia muuttujia arvojoukot saattavat hyvin usein olla liian laajoja. Tästä syystä muuttujat kannattaa muuntaa epäjatkuviksi muuttujiksi. Tässä tapauksessa esimerkiksi ikä oli jatkuva muuttuja, joka muunnettiin ikäluokaksi.

Diagrammin luominen käytännössä

Puudiagrammin luominen R-Studiossa on yksinkertaista ja funktion avulla vielä yksinkertaisempaa ja nopeampaa. Funktion luominen mahdollistaa sen, että käytännössä käskytykseen tarvitsee syöttää vain halutut sarakkeet, eli muuttujat, joita puudiagrammin avulla halutaan tarkastella.

Kuva 2. Puudiagrammin luominen.

Käytännön kannalta ongelmallista oli, että puudiagrammia ei saatu näkymään muuten, kuin kääntämällä RMD-tiedosto HTML-tiedostoksi. Tarvittaessa puudiagrammi saadaan kopioitua esimerkiksi Word-tiedostoon. Puudiagrammi on myös kuvana iso, joten muuttujien lisääntyessä kannattaa puudiagrammi piirtää pitkittäin. Poikittain piirrettäessä arvojen ja frekvenssien tarkastelu voi olla vaikeaa sillä kuva on pieni.

Tulevaisuudessa hyödyllistä olisi myös luoda työkalu, jolla R-kieltä osaamatonkin henkilö kykenee luomaan puudiagrammin esimerkiksi Excel-taulukon pohjalta.

Lähteet

Barrowman, N. 2021. Introduction to vtree. Opas. Päivitetty 3.10.2021. Saatavissa: https://cran.r-project.org/web/packages/vtree/vignettes/vtree.html [viitattu 12.12.2021].

Hambardzumyan, E. 2017. Armenian Pub Survey. Data. Päivitetty 17.3.2017. Saatavissa: https://www.kaggle.com/erikhambardzumyan/pubs [viitattu 12.12.2021].

Panu Tyrväinen
Latest posts by Panu Tyrväinen (see all)

Yksi vastaus aiheeseen “FREKVENSSEJÄ KUVAAVA PUUDIAGRAMMI”

[…] Kesän ajaksi sain kolme isompaa tehtävää suoritettavaksi. Ensimmäisenä tehtävänä oli luoda frekvenssejä kuvaava puudiagrammi hyödyntäen R-Studiota. Esimerkiksi kyselytutkimuksen analysoinnissa voi olla hyödyllistä käyttää puudiagrammia, sillä se kuvaa selkeästi muuttujien jakautumista sekä näyttää lisäksi niiden arvot ja frekvenssit. Kirjoitin aiheesta myös erillisen blogin: Frekvenssejä kuvaava puudiagrammi. […]

Vastaa käyttäjälle Harjoittelu: DataLAB – Datalab Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *