Aihearkisto: tapahtumat

BETT 2016

29. tammikuuta 2016
BETT, opetuksen teknologian kansainväliset messut
ExCel London

Lähdin mukaan IlonaIT:n ryhmämatkalle BETT-messuille Lontooseen työkaverini Riikan kanssa. Tämä oli kolmas kertani messuilla, ja jokainen kerta on ollut todella antoisa. BETT-messuilta saa laajan kuvan siitä, mitä opetusteknologian tiimoilta on maailmalla ja Suomessa tapahtumassa, ja miten se näkyy eri oppiasteilla ja erityisaloilla. Matkamme yhteydessä tapasimme myös Suomen opetusteknologian edelläkävijöitä (116kpl) yhteisessä tapaamisessa British Museumissa. Viime vuonna lähtijöitä oli 64. BETT-matka mahdollisti uusien tuttavuuksien löytämisen oman maamme osalta, mutta myös monen nimen mieleen painumisen kansainvälisillä areenoilla. Suomalainen mobiilipeli oikeassa ympäristössä, nimeltään Seppo (ent. SmartFeet), oli myös viritetty käyttöön British Museumiin.

British_museum

Otin messuilta paljon kuvia, joita pääset katsomaan täältä:
https://www.icloud.com/sharedalbum/#B09GRMtznGkDeq5

Twitter ja Instagram:
http://www.twitter.com/sarius83
http://www.instagram.com/sarius83

Muidenkin matkakertomuksia ja linkkejä:
http://www.matleenalaakso.fi/2016/01/bett-2016-suomalaisten-matkaraportit.html

BETT-tapahtuma käyttää omaa sovellusta, jonne voi suunnitella omat luennot ja tehdä muistiinpanot samaan yhteyteen. Sovellus löytyy Androidille sekä iOS-laitteille ja se toimi hyvin. Pyysin matkalle datayhteydet auki työlaitteisiini, ja vaikka työpuhelimeni datakatto tulikin vastaan miltein jokaisena päivänä, pärjäsin internetin kanssa hyvin.

bett

Torstaina kävin Applen järjestämällä kouluvierailulla. Bohuntin kouluvierailulla saimme ensin esitelmätunnin koulun ideologiasta ja sen jälkeen meidät jaettiin oppilaspareille, jotka kierrättivät meitä koululla. Alueella oli paljon oppiainekohtaisia rakennuksia, urheilukenttiä, oma kasvihuone, ja polkuja rakennuksesta rakennukseen. Koululla oli Mac-luokkia, PC-luokkia, iPadeja tietyissä luokissa, ja paljon tekniikkaa musiikkiluokassa. Musiikin opettelua tehtiin yhdessä ryhmässä, sekä yksityisissä äänieristetyissä kopeissa, joissa sai yksityisopetusta. Koululla oli iPad-bändi joka kävi esiintymässä BETT-messuillakin, kappaleet olivat covereita suosituista kappaleista. Koulussa oli esillä vaikuttavasti se, että pitää vaatia, jos haluaa korkeatasoisia tuloksia. Oppilaita kasvatettiin elämään kokonaisvaltaisesti. Heille mahdollistetaan retkeilyä ulkoilmassa useamman päivän ajan, sekä auttamismatkoja mm. Intiaan ja Himalajalle. Nämä matkat he rahoittavat itse varainkeruulla oman tavoitteensa eteen. Opettajille oli koulussa selkeät etenemismahdollisuudet urallaan, ja omat luokat, joissa he toteuttivat opetusta. Pääsimme koululla omalle oppitunnille tieteiden luokkaan. Siellä meille annettiin erilaisia jauheita (mm fosforia), joiden kanssa käytetttiin anturia, joka iPadiin yhdistämällä kertoi lämpötilan. Luimme tarinan, johon tuli löytää ratkaisu testaamalla jauheen ja veden yhdistämistä. Opin tunnilla miten kylmäpussit toimivat, ja ihan itse tutkimalla, ilman ohjausta aiheeseen ollenkaan.

Bohunt

Twitterissä (tekstinä) ja Instagramissa (kuvina) tapahtumaan liittyvät postaukset löytyvät hastagilla #bett2016 ja #finnbett. Näistä on hyvä myös poimia alan seurattavat helposti.

BETT-messut, joilla olimme torstaina iltapäivästä ja perjantaihin, oli mahdollisuus kierrellä yrityksien ja teemojen pisteillä, tai osallistua luonnoille eri asteiden/erikoisalojen/yritysten mukaan jaetuista areenoista. Torstaina keskityin kiertelemään messutilat kojujen osalta, ja ottamaan haltuun tapahtumaa kokonaisuutena. Kaksi luentoa oli ihan pakko kyllä kokeilla torstainakin. Ensimmäisenä minut pysäytti Microsoftin luento Microsoft OneNotesta opetustilanteessa. Esittelijä oli pukeutunut Velhokoulu Hogwartsin opettajaksi, ja hän valitsi yleisöstä osallistujia oppilaiksi. Esitys oli mielenkiintoinen ja hauska, ja hienolla tavalla kytketty näyttelemiseen ja mielikuvitukseen, sekä osallistujien mielenkiinnon kohteeseen, eli Harry Potter -teemaan. Osallistujat saivat hulppean palkinnon, Microsoft Surface-älykynän ja hienon taikasauvan. Toinen pysäyttävä luento oli ihan vieressä, ja se koski Minecraftin Education -versiota, joka on tarkoitettu oppilaitoksille, ja jonne pääsee kirjautumaan koulun O365-tunnuksilla. Opettajalla oli tähän peliversioon enemmän kontrollia, ja opiskelijat pystyivät ottamaan selfieitä hahmoistaan rakentamiensa asioiden luona. Rakennettavia elementtejä pystyi myös lukitsemaan niin, ettei niitä voi purkaa. Lisäksi oppilaita pystyi seuraamaan Minecraft-maailmassa kartalla reaaliaikaisesti. Esimerkki-maailmassa oli harjoiteltu ihmissilmän rakentamista ja silmän sisälle pääsi käymään.

Asiat, joita oli esillä selkeästi messuilla olivat:
1. Esitystekniikka: älytaulut, älyprojektorit, interaktiiviset paneelit, jättisuuret kosketustaulut, 3D…
2. 3D-tulostus ja tuloste-esineiden käyttö opetusvälineinä
3. Koodaus, koodikoulut, ohjelmointi, ohjelmoitavat robotit ja muut härpäkkeet
4. Suljetut sähköiset oppimisympäristöt ja yhteistyö vanhempien kanssa
5. Tablettien säilytysratkaisut, latauspisteet ja synkronointi
6. Kokonaisvaltaiset ratkaisut oppilaitoksille ja koulutuksen järjestäjille, myös datan keruuseen ohjelmistoja
7. Collaborative learning eli yhteisöllinen oppiminen, enemmän tai vähemmän verkon välineitä hyödyntäen
8. Erityisopetuksen tukeminen opetusteknologialla
9. Pelillisyys ja sen vaikutus ja kulttuuri
10. Oppilaiden rooli aktiivisena oppijana, opettajan rooli ohjaajana, ja henkilökohtaiset oppimisympäristö
11. Oppimisympäristön muokkautuvuus ja erilaiset siirreltävät kalusteet, joihin integroituna latauspisteitä mobiililaitteille

Education_change

Suomalaisia tuli valtava määrä messuille, osa tuli itse järjestelemällä matkallaan, osa IlonaIT:n ryhmässä. Ryhmämatkalaiset majoittuivat kahteen vierekkäiseen hotelliin ja ensimmäisenä iltana aulassa oli yhteistä ajanviettoa. Suomalaiset olivat vahvasti esillä sosiaalisen median välityksellä messuilla, ja todella moni seurasi tapahtumaa ja suomalaisten viestintää sieltä myös kotimaassa. Yhteiset tapaamiset sovittiin Facebook-ryhmässä, jonka IlonaIt loi vuonna 2012, nimellä Suomalaiset BETT-messuilla (nyt 461 (2015: 340) jäsentä), ja se on käytössä tärkeänä osana matkaa. Sieltä löytyy kaikkien osallistuneiden ajatuksia ja linkkejä omiin blogikirjoituksiin. Sieltä löytää myös Suomen oppimisteknologian vaikuttajat omina persooninaan. Tutustuin messuilla moniin sosiaalisessa medissa minulle tuttuihin henkilöihin, ja sain uusia ystäviä oppimisteknologia-alalta ympäri Suomen. Matkan jälkeenkin viestejä jatkaa tulemistaan,ja Facebook-ryhmä toimii koontipaikkana matkakertomuksien linkeille. Messuilla siellä toimi yhteydenpito matkalla olijoiden kesken, ja suunniteltiin mm. yhteiset iltatapaamiset. Facebookin lisäksi yhteydenpitoa ja viestintää tapahtui paljon Twitterissä hashtagilla #finnbett. BETT-messujen virallinen hashtagi oli #bett2016, ja sillä löytää erityisen paljon sisältöjä. Twitterissä ja Instagramissa voi hakea tapahtumaan liittyen viestejä tällä hakusanalla esille.
Näytteilleasettajat järjestivät tänä vuonna aika paljon kilpailuja, joilla hashtagin mainitsemalla ja heidän profiilinsa linkittämällä sai osallistua arvontoihin. Itse voitin yhdessä tälläisessä kilpailussa Apple Watchin!
Kokonaisuutena matka oli hyvin antoisa ja antoi kuvaa siitä mitä ulkomailla ja Suomessa tapahtuu, ja mihin suuntaan ollaan teknologian kanssa menossa. Löysin taas paljon tärkeitä tuttuja ja seurattavia asioita Suomen ja ulkomaiden osalta, ja omaan työhöni asioita, joihin en muuten olisi osannut tutustua. Messuilla on paljon luentoja pedagogiikasta, ja paljon vinkkejä opetusteknologian ja pedagogiikan yhdistämisestä. Tänä vuonna oli aiempaa enemmän näytteilleasettajia Suomesta, esillä olivat esimerkiksi Kaarinan kaupungin kokeilu ja oppilasagentti-toiminta. Lisäksi oppimismerkit olivat esillä Discendumin puolesta. Enemmän kaipaisin matkalle osallistumista myös korkeakoulujen osalta. Suomessa ei mielestäni korkeakoulujen osalta olla esillä maailmalla eikä verkostoissa tarpeeksi.

Sari

Mobiilikesäkoulusta ideoita ammattikorkeakouluopetukseen

Tiedon janoa mobiilioppimisen keitailla

Huhtikuussa 2014 olin täydennyskouluttautumassa Mobiilikesäkoulussa Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan yksikössä Tammelassa. Kyseessä oli jo kolmas kertani kyseisessä leirikoulussa ja jälleen kerran sain mobiilireppuuni reilusti eväitä omaan työhöni liittyen. Mobiilikesäkoulussa opitaan tekemällä, ja tutustutaan alan asiantuntijoihin sekä toisiin mobiilia opetusta eteenpäin vieviin opettajiin ja kouluttajiin. Useimmilla on omat laitteet mukana ja tänä vuonna laitekanta oli hyvinkin vaihteleva. Kävijöiden blogit, Twitter, Instagram, sekä Facebook, ovat hyviä paikkoja tutustua tehtyihin juttuihin ja moni hyödyntää myös palveluita, jotka kasaavat tuotokset yhteen eri paikoista. Yksi näistä on Storify-palvelu.

Mobiilikesäkoulussa osallistujat olivat kuudessa ryhmässä, jotka oli jaettu jo ennen tapahtuman alkua. Ennakkotehtävänä oli esitellä itsensä wiki-sivulle ja asentaa muutamia sovelluksia omaan mobiililaitteeseen, sekä tarvittaessa luoda tunnukset tai tutustua yhteisiin tunnuksiin. Keitailla oli eri teemoja, joita olivat pedagogiikka, teknologia, pelit, paikkatieto ja havainnot, täydennetty todellisuus, 3D, ja luokkahuone. Suurin osa keitaista sijaitsi ulkosalla.
Ruokailut ja kahvitus oli järjestetty upeasti, ja oli ilo ruokailla välillä myös ulkona keitailla.

Iltaviihteenä oli mobiilijamit, jonne osallistuttiin oman mobiilaitteen ja nappikuulokkeiden avulla. Illalla oli mahdollisuus myös syödä hintaan kuuluva iltapala suoraan muurikalta, ja nauttia paikallisen panimon oluita omakustanteisesti. Mustialassa oli myös pihasauna ja mahdollisuus uintiin järvessä. Ensimmäisenä meidät laitettiin luomaan tarina julkaistavaksi digikirjana mobiililaitteille. Käsikirjoitimme tarinan liittyen Punahilkka-satuun ja sen jälkeen otimme siihen kuvia ja videoita, sekä kirjoitimme tekstit. Latasimme tuotoksemme yhteiseen Drive-kansioon. Hyödynsimme muilla pisteillä myös kattavasti eri yhteisöpalveluita ja yhteisen tunnuksen verkkotallennustiloja. Mieleeni jäi erityisesti pelien keidas, jossa pelasimme mobiililaitteillamme Smartfeet-peliä, jossa liikuimme ympäriinsä Mustialassa ja vastasimme kysymyksiin rasteilla. Paikkatiedon ja kartan avulla voi tehdä historian oppimisestakin kivaa. Kiersimme ympäristöä myös ActionTrack-sovelluksella, jota käyttää myös Särkänniemen huvipuisto. Siinä piti konkreettisesti käydä osoitetulla paikalla, jotta tehtävä avautui. Lisäksi kokeilimme metsäalueella geokätköilyä ja SportTrackerin edistyneitä toimintoja.

Muita kiinnostavia asioita mobiilikesäkoulussa oli lisätyn todellisuuden esimerkit. Tutustuin museon virtuaalinäytökseen, tutustuin verenkierron ja aivojen saloihin 3D:nä mobiililaitteen läpi ja tutkin taivaalta tähtien nimiä keskellä päivää suoraa puhelimellani. Sain myös tutustua älykelloihin, erilaisiin ph-mittareihin, ja näin kuinka 3D-tulostus tapahtui käytännössä. Tutustuin robottiin, joka osaa kirjautua langattomaan verkkoon ja pelata jalkapalloa. Näin myös älypöydän, jossa pystyi eri eri hashtagien tweettejä katsomaan virtana.
Kaiken kaikkiaan sain paljon innostusta ja oppia mobiililaitteiden tiimoilta, ja oli hienoa tavata sosiaalisessa mediassa seuraamiani henkilöitä oikeassa elämässä. Voin lämpimästi suositella mobiilikesäkoulua kaikille, osaamistasosta riippumatta.

Parhaita paloja pääset katsomaan Mobiilikesäkoulun kotisivuilta http://mobiilikesakoulu.com/. Sieltä löydät mm. tekemämme videon Iso, paha mobiili.

Voit lukea Mobiilikesäkoulusta lyhyemmän jutun Kymenlaakson ammattikorkeakoulun verkkolehti Koskisesta täältä. Juttu on nimellä Mobiilioppimisen keitailla. Sieltä näet mm. kuvia Mobiilikesäkoulusta.

Voit perehtyä osallistuneiden julkaisemiin juttuihin Instagramissa ja Twitterissä hashtageilla #mobiilikesäkoulu ja #mkesakoulu. Lisäksi suosittelen tutustumaan Mobiilioppaaseen, joka on tehty Googlen Sites-palvelulla https://sites.google.com/site/mobiilillaluonnollisesti/taessae-oppaassa. Sieltä löydät mm. pedagogisia malleja, joita hyödyntää mobiiliopetuksessa.

Mietteitä Mobiilikesäkoulusta kirjoitteli Sari Uski.

Sari Uski

Täydennyskouluttautumassa Aulangolla

Kirjasto- ja oppimisteknologiapalveluiden henkilöstöstä muutama päätti lähteä täydennyskouluttautumaan Hämeenlinnaan 10-12.4. ITK-konferenssiin Aulangolle. Konferenssi oli muihin vuosiin verrattuna helpompi hahmottaa, sillä verkkosivuilla pystyi luomaan itselleen ohjelmasuunnitelmankin jo valmiiksi. Luentojen aikataulut, tilat,  ja jopa Twitterin hashtagitkin oli merkattuna jo ennen messuille lähtöä talteen. Itse en avannut printattua esitettä ohjelmien aikataulujen vuoksi ollenkaan. Oma ohjelma löytyi www.itk.fi -sivustolta oman profiilin alta. Itse otin ohjelman talteen myös puhelimeeni Evernote-muistiinpanoon. Luennolta oli sitten kätevä tarkistaa puhelimesta seuraava luento aikatauluineen ja mennä niiden mukaan.

ITK-messuilla esille nousi korostetusti digitaalinen oppimateriaali, verkkoympäristöt, mobiilaitteet, sähköinen ylioppilaskirjoitus, sekä esimerkiksi osaamismerkit. Twitter oli vahvasti mukana ja itsekin käytin sitä muistiinpanojen paikkana. Twitter on sosiaalisen median palvelu, jossa voi omalla profiilillaan lähettää maksimissaan 160 merkin viestin. Viestejä voi kasata yhteen niin sanotuilla hashtageilla, eli esimerkiksi hashtagilla #itk2014. Tapahtumissa on usein ennalta määrätty, mitä hashtagia toivotaan käytettävän. Twitterissä voi hakea viestejä kyseisellä hashtagilla ja saada esille kaikki viestit, joissa hashtagi on mainittuna. Twitteristä löytyy paljon tietoa myös esimerkiksi Kyamkiin liittyen kun hakee hashtagilla #kyamk. Loin omista ITK tweettauksistani koosteen Storify-palvelulla ja se löytyy täältä https://storify.com/Sarius/itk-2014.

Keskellä Aulangon hotellia oli ihana talvipuutarha, jossa kerrata oppimistaan.

Talvipuutarha

ITK-messuilta löytyy myös monia muita blogauksia. Erittäin lämpimästi suosittelen Matleena Laakson blogia, joka löytyy täältä http://www.matleenalaakso.fi/. Matleena on myös kova tweettaamaan (https://twitter.com/MatleenaLaakso), ja häneltä löytyy myös valtavasti kullan arvoista materiaalia opettajille esimerkiksi Slideshare-palvelusta (http://www.slideshare.net/MatleenaLaakso). Matleena on erittäin esimerkillisesti PAOK-verkosto -hankkeen avulla luonut itselleen digitaalisen minän ja ammattitaidon, joka todellakin näkyy hänen verkkojulkaisuissaan. Itse tapasin Matleenan ensimmäistä kertaa Mobiilikesäkoulussa Tammelassa (http://www.mobiilikesakoulu.com/) vuosi sitten. Kyseistä tapahtumaan voin muuten lämpimästi suositella kaikille mobiilaitteista kiinnostuneille! Verkon kautta olinkin jo entuudestaan tutustunut Matleenan vahvuuksiin ja erikoistumiseen sosiaalisessa mediassa. Matleenan hanke loppuu tänä vappuna, ja hän on vapaalla markkinoilla uusien haasteiden suhteen.

Jos olet kiinnostunut itse luomaan oman digitaalisen minäsi, sekä hyödyntämään sosiaalista mediaa sen tukena, kannattaa ehdottomasti tutustua Matleenaan verkossa hänen aineistojensa ja profiiliensa kautta ja ottaa mallia.

ITK 2014 antoi minulle uutta näkökulmaa etenkin e-aineistojen suhteen. Otava on julkaissut oman palvelunsa www.luekirja.fi, jossa voi kaikkia Otavan uusia julkaisuja lukea kuukausimaksulla rajattomasti verkossa. Kirjoja voi ladata myös offline-luettavaksi esimerkiksi tablettitietokoneeseen, mutta vain kolme kerrallaan. Hintaa tällä palvelulla on 24.90 euroa kuukaudessa. Tähän asti olen itse käyttänyt kuukausimaksulla musiikkipalvelu Sporifyä (9,99 euroa/kk www.spotify.com) ja Amazonin äänikirjakauppaa Audible (14,99 dollaria /kk yhdellä krediitillä, www.audible.com). Otava on siis luonut itse sähköisen kirjaston omille kirjoilleen. Erona esimerkiksi Audibleen on se, että Otavan kirjoja ei saa pitää, toisin kuin Audiblen ostetun äänikirjan luonnollisesti saa.

Luekirjaa.fi -palvelu mahdollistaa luettujen kirjojen käsittelyn myös opiskelijaryhmän kanssa verkossa.

Luekirja

E-kirjojen ominaisuuksina esille nousi opiskelijoiden mahdollisuus muokata kirjoja jatkamalla niitä omilla muistiinpanoillaan, sekä e-kirjojen kulkeminen mukana koko elämän. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi yläasteella käytettyjen oppikirjojen ja muistiinpanojen hyödyntämisen samassa ympäristössä myös lukiossa. Oppimisympäristönä toimi peda.net.  Lisätietoa tästä löytyy e-Oppi -verkkosivustolta http://www.e-oppi.fi/. Meillä Kyamkissakin on opittu e-kirjojen tekeminen iBooks Authorilla, jota e-Oppi myös hyödyntää. Sovellus on ilmainen ja sillä voi julkaista omia kirjoja iBooks-palveluun, joka toimii iTunesin kautta. Kyamkilta tällaisia kirjoja on itseni lisäksi luonut Päivi Korhonen, joka toteutti digikirjan luomisen ranskan kielen kurssillaan opiskelijoiden kanssa. Päivin kirja löytyy täältä: https://itunes.apple.com/fi/book/bonjour!-ranskan-alkeiskurssi/id634313886?mt=11.

Osaamismerkit eli OpenBadges on ollut nyt puheissa esimerkiksi Kyamkin Facebook-ryhmässä nimeltä Kahvihuone. OpenBadge on suomennettuna osaamismerkki ja se on Mozilla Foundationin perustama standardisoitu merkkipalvelu. Sinne voi luoda tilin, ja sille tilille voi myöntää osaamismerkkejä erilaisista taidoista tai koulutuksista. Opettaja voisi esimerkiksi saada osaamismerkin Moodlen tai Adobe Connectin taitojensa tiimoilta. Tai opiskelija voisi saada merkin kielten taidoistaan. Kyamkissa voitaisiin luoda Moodle-taidoistakin omat merkit. Näissä on kuitenkin ehkä järkevämpi odottaa virallisempia merkkejä itse Moodle.orgin tai muun tahon puolesta. Osaamismerkkejä voi myöntää myös Moodlesta lisäosan avulla, jos sellainen asennettaisiin. Opiskelijoille voisi luoda vaikka tutkinnon pakollisten opintojen suorittamisesta oma merkki, tai erikoistumisesta tiettyyn osaamiseen. Näitä merkkejä voisi hyödyntää hakiessa esimerkiksi työpaikkaa, joten osaamismerkit toimisivat osana opiskelijan digitaalista minää ja olisivat kuin CV omista taidoista. Työnantajalle on mielekkäämpää saada opiskelijan taidoista kuva osaamismerkeillä, kuin nähdä todistus yksittäisestä tutkinnosta. Opiskelijoillakin olisi varmasti enemmän motivaatiota suorittaa haasteellisia kursseja ja erikoistua oman tutkintonsa suhteen pidemmälle. Verkko-opiskelusta, sekä -opettamisesta voisi myös myöntää omia merkkejään. Nopeasti opiskelutahdista tai hyvästä keskiarvosta voisi myös miettiä omaa merkkiään. Mahdollisuudet ovat laajat.

ITK-messuilta lähti mukaan paljon uutta tietoa ja mietittävää. Jos kiinnostuit yllä olevista aiheista, olet tervetullut työpajoihimme keskustelemaan ja tutustumaan niihin konkreettisesti. Ilmoittautumaan pääset täällä http://kirpa.xamk.fi.

PS. Koulutusanti loppuvuodelle 2014 on nyt päätetty. Ensi lukuvuonna mahdollistuu myös verkkokoulutuksiin osallistuminen koulutusaiheittemme tiimoilta. 😉

Sari Uski