2. helmikuuta 2013
BETT, powering learning
ExCel London
Hei kollegat,
paljon on uutta tullut vastaan täällä Lontoossa näiden neljän päivän aikana. Ensimmäiset verkostumiset tuli tehtyä jo lentokentällä odotellessa kuljetusta koneelle. Lentokoneessa vierustovereina istuivat digioppikirjojen pioneerit Simo Veistola ja Johannes Pernaa e-Oppi-yrityksestä. Vinkkinä että Simo oli myös Huomenta Suomessa haastateltavana (http://m.katsomo.fi/katsomo/?progId=170242). Puhuimme mm. oppikirjojen uudistuvasta luonteesta, johon kuuluu oppikirjoihin itse tehtävät muutokset ja lisäluvut sekä niiden käsittely omiksi kirjoiksi jotka voi viedä mukana esim. työelämään kun se on ajankohtaista. Olin juuri tehnyt iBooks Authorilla itsekin kirjan ja he käyttävät juuri samaa sovellusta. Mahtavaa! Lontoossa majoituin hostelliin, se onkin sitten ihan oma tarinansa enkä tässä siitä enempää mainitse. Suosikaa hotelleja.
Keskiviikkona 30.1 oli ensimmäinen messupäivä ja luvassa oli Aronetin järjestämä vierailu Lontoon collegeen. Aikamoinen Potter-fiilis oli kyllä koko tutustumisen ajan. Meidät jaettiin ryhmiin, ja kaksi edistyneemmän opiskelutalon opiskelijaa kierrätti meitä koulurakennuksissa. Koululla oli käytössä SMART Board -älytaulut ja niihin liittyen mobiililaitteetkin Notebook-lisäosan (Extreme Collaboration) avulla. Opiskelijat heittelivät älytaululle vastauksiaan puhelinten, padien ja tietokoneiden avulla, ja mekin saimme osallistua omilla laitteillamme. Liikuntasalissa näimme miten opettaja näytti iPadilta trampoliini-liikkeitä opiskelijoille ja kuvasi heidän suorituksiaan iPadilla myös. Äidinkielessä opettaja hyödynsi sujuvasti älytaulua ja istuimme opiskelijoiden lomassa melkein tunnin. Kylläpä oli auktoriteetti ja vaihtelevat, innostavat puhetyylit vaikuttavia! Illemmalla tutustuin Aronetin Niina Mämmiin ja Minna Aaltoon Aronetin järjestämässä Suomalaiset BETT-messuilla cocktail-tilaisuudessa ja puhetta oli mm. SMART kouluttajakoulutuksesta, josta voisi olla minulle hyötyä.
Torstaina kiertelin messuilla koko päivän, ja ilta päättyi kustannettuun ruokailuun japanilaisessa ravintolassa, jossa meillä oli oma kokki pöydässä. Nam! Tutustuin Suomen omiin BETT-vierailijoihin taas paremmin. Messuilta mieleen jäi Moodlelle vaihtoehdon tarjoava Itslearning, jota jo aiemmin tuttu Marko Mäkilä esitteli. Se vaikutti oikein lupaavalta. Tosin mietitytti, olisiko vielä uskallusta sen käyttöönottoon, sillä se sisältäisi monta muutakin järjestelmää samalla. Itslearning mahdollistaisi myös Winhan ja Wilman toiminnot sekä Moodlesta puuttuvat videoneuvottelut, projektit, ePortfoliot ja äänitallenteiden tekemisen. Kurssipohjatkin saisi automaattisesti. Sähköpostikin integroituisi Itslearningiin. Vaikuttavaa.
Perjantaina katselin messuilla esityksiä mm. lisätyn todellisuuden sovelluksen Aurasman opetuskäytöstä. Erään koulun opiskelijat olivat tehneet padilla videoleikkeitä, joissa he kertoivat lisää koulun seinällä esillä olevista teoksista. Kun vanhemmat menivät koululle, he voivat puhelimella skannata teoksen ja nähdä puhelimella tehdyn videon jossa itse lapset esiintyivät. Toisessa paikassa Aurasmalla oltiin tehty videoleike vanhaan valokuvaan hyödyntäen isovanhempia ja heidän kokemuksiaan. Tutustuin myös iPad-sovellukseen nimeltä Appshed, jolla voi itse tehdä mobiilisovelluksia esimerkiksi iPhonelle. Seurasin myös muutaman Microsoftin esityksen Windows 8 -padien ja tietokoneiden käytöstä ja niiden kätevistä rajoituksista lapsille. Myös Googlella oli mahtavia esityksiä miten esim. Google Drivessa olevaan dokumenttiin voi luoda mitä mahtavimpia kaavoja ja tuoda aineistoja muualta niiden avulla. Pelillisyys oli paljon esillä, ja otinkin parit kokeilutunnukset peliympäristöihin, joita ajattelin testata lapsillani.
Lauantai menikin messuilla vain iltapäivään. Moni luovutti jo perjantain jälkeen, mutta itse kiinnostuin niin kovasti Facebookin ja Twitterin hyödyntämisestä opetuksessa että seurasin esityksiä miltei tapahtuman loppuun saakka. Esimerkiksi Norjassa on yksi opettaja (http://annmic.wordpress.com) joka opettaa vain sosiaalisessa mediassa (blogit, Twitter), täysin ilman oppikirjoja. Tutustuin myös MS Office 365 -ympäristöön ja sillä toimimiseen. Sharepoint oli kyllä mielenkiintoinen ja lisäksi ilmainen tietyllä käyttötasolla ihan jokaiselle. Lauantaina oli myös asiaa erilaisista oppikirjanteko-ohjelmista. Ja hyödyllisten mobiilisovellusten esittelystä löysin monta mielenkiintoista appsia, joihin en ole vielä ehtinyt tutustua.
Kokonaisuutena sanoisin että käsitykseni tämän hetken opetusteknologiasta kehittyi huimasti ja aloin nähdä asioita isommassa mittakaavassa. Sain työhöni hurjasti motivaatiota ja monta asiaa, joita voin itse viedä työssäni eteenpäin alueellamme. Lisäksi tutustuin Suomen tunnetuimpiin koulutusteknologian osaajiin. Kaiken kaikkiaan matka oli hyvinkin hintansa ja aikansa arvoinen.
Kuvia matkalta voit katsoa täältä.
Parhain terveisin,
Sari
- Tools for language projects across boarders - 5.4.2016
- Etäosallistuminen - 4.4.2016
- Office 365 Videot -palvelun käyttö erilaisilla mobiililaitteilla - 23.3.2016