Koulutusinfo Kouvolan mediapajailtapäivässä

Kouvolan kaupungin opetustoimen hallinnoima TVTaivas-projekti järjesti perjantaina 3.10. mediapajailtapäivän Pohjois-Kymenlaakson perus- ja toisen asteen opettajille. Iltapäivän teema oli mediakasvatus koulun arjessa. Oppimisteknologiakeskus Kymiedulla oli iltapäivässä 15 minuutin puheenvuoro. Puheenvuoro oli demo joulukuussa alkavasta 32 tunnin koulutuksesta nimeltä Opettaja, media ja verkko (tarkemmin koulutuksesta oppimisteknologiakeskuksen sivuilla). Puheenvuorossa puhumisen hoitivat pääasiassa ennalta nauhoitetut videot, oppimisteknologiakeskuksen edustajan ei tarvinnut oikeastaan sanoa muuta kuin esitellä itsensä ja aiheensa alussa ja vastata kysymyksiin lopussa.

Koulutusesittely oli rakennettu kolmen videon sarjaksi, joista jokainen oli julkaistu YouTubessa. Ensimmäinen video, joka aloitti aiheen esittelyn, näytettiin suoraan YouTubesta. Toinen video, joka käsitteli mediamateriaalin julkaisemista Moodlessa, esitettiin Moodleen upotetun playerin kautta. Ja kolmas video, joka käsitteli lyhyesti mediamateriaalin julkaisemista avoimen blogin kautta, oli upotettu opetusteknologia-aiheiseen blogiin. Kaikki videot oli toteutettu mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman halvoin välinein: Web-kameralla ja Movie Maker -videoeditorilla. Videot olivat tahallaan hieman rosoisia ja ehkä jopa camp-henkisiä 🙂 Tällä halusimme vain osoittaa opettajille, että ei tarvita Hi-Tech -välineitä sanoman perille saattamiseksi. Ja sanoma mitä ilmeisimmin meni perille. Ainakaan yhtä runsaasti ei viime aikoina ole meiltä oppimisteknologiakeskuksesta kysytty minkään koulutuksen perään, eiä yhtä hanakasti ole kirjoitettu ilmoittautumisohjeita ylös 😀

Ohessa tänne blogiimme upotettuina kyseinen kolmen videon sarja. Ja mikäli koulutus alkoi kiinnostaa, ota yhteyttä (esim. mari dot tynys at kyamk dot fi)!

Ensimmäinen video

Toinen video

Kolmas video

-Says Osku-setä-

Vastaa