Amsterdamiin kokoontui huhtikuun alussa kansainvälinen joukko väkivallattoman vastarinnan periaatteisiin nojaavan systeemisen vanhemmuustyön asiantuntijoita. Koolla kansainvälisessä, kahdeksannessa NVR-konfererenssissa oli 450 asiantuntijaa viidestätoista eri maasta: psykoterapeutteja, perhepalveluissa toimivia työntekijöitä, tutkijoita ja kokemusasiantuntijoita.
Non violent resistance -lähestymistavan ydinajatus on yksinkertainen: väkivaltaa ja alistusta pitää vastustaa kaikissa muodoissaan ja kaikkien ihmisten on voitava elää turvassa alistukselta, uhkailulta ja väkivallalta. Väkivallan eri muotojen vastustamisen tulee toteutua väkivallattomasti. Filosofia on lainattu Martin Luther Kingiltä ja Mahatma Gandhilta, ja sitä on alettu soveltaa lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävässä työssä.
Vaikka idea ihmisoikeusliikkeiden ideoiden soveltamisesta psykososiaaliseen työskentelyyn perheiden kanssa voi tuntua ensi alkuun ”luovalta”, on NVR-liike ehtinyt noin kolmenkymmenen vuoden historiansa aikana luoda lähestymistavalle vankan tutkimusperustan. Kyse ei ole ideologiasta, vaan tutkituista työkäytännöistä, joilla on jo pitkä perinne.
Lasta auttava vanhemman rohkeus rakentuu yhteisön tuella
Haim Omer on Tel Avivin yliopistossa työskennellyt professori, joka aloitti NVR-lähestymistavan kehittämisen ja tutkimisen noin 30 vuotta sitten. Omerin mukaan väkivallan vastustamisessa keskeistä perheissä on rohkeus. Se ei kuitenkaan ole yksittäisen vanhemman tai ammattilaisen ominaisuus, vaan asenne, jota luodaan ja joka vahvistuu yhteisöllisen tuen avulla. Väkivaltaa ei siis kannata vastustaa yksin, onpa kyse poliittisesta sorrosta, parisuhdeväkivallasta tai lapsen väkivaltaisesta käytöksestä.
Omer painottaa vanhempien näkemistä asiakkaina silloinkin kun halutaan tukea tai hoitaa lasta. Omerin analyysi on, että palvelujärjestelmät lähes kaikkialla suhtautuvat vanhempiin usein lähtökohtaisen epäluuloisesti. Omer mukaan kyseessä on haitallinen ajattelun vinouma,”anti-parent bias”.Tällainen vinouma tulee purkaa ottamalla kaikissa lasten ja nuorten palveluissa vakavasti vanhempien kärsimykset, tavoitteet, tarpeet, toiveet ja arvot. Omerin teesi on, että kun vanhemman tarpeisiin vastataan, vanhempi kykenee vastaamaan lapsensa tarpeisiin. Ammattilaisten suurimpana virheenä Omer pitää ammattilaisten piiloagendaa, eli asennetta, jossa ammattilainen on tietävinään, mikä lasta ja perhettä auttaa. Omer kannustaa ajattelemaan, että silloinkin kun vanhempi toimii epätarkoituksenmukaisesti lapsensa kanssa, hänen motiivinsa on useimmiten hyvä.
Omer haastaa ammattilaisia myös ”etsimään isät”. Hän kehottaa ammattilaisia konkreettisesti puhumaan isille ja kutsumaan heitä mukaan. Omer pitää myös tärkeänä että ammattilaiset pohtivat kielenkäyttöään. On tärkeää puhua ”isäkieltä” ja yleisemminkin ”vanhemman kieltä” eli konkreettista, käytännönläheistä arjen kieltä, joka kytkeytyy vanhemmille tärkeisiin tavoitteisiin. Omer puhui myös vanhemmuuden keinulaudasta, eli ilmiöstä, jossa vanhempien roolit voivat polarisoitua nuoren rajattoman tai väkivaltaisen käytöksen äärellä: kun toinen vanhempi korostaa myötätuntoa ja lämpöä, voi toinen kokea, että hän on ainoa, joka huolehtii rajoista ja päinvastoin. Työntekijän tehtävänä on tällöin tasapainottaa keinulautaa siten, että kumpikaan vanhempi ei jää hyvine tarkoitusperineen yksin, vaan hänen hyvä tarkoituksensa tunnistetaan. Näin polarisoituneet taktiikat vaikeissa tilanteissa voivat alkaa tasapainottumaan.
Yhteisön tarjoama tuki vanhemmille on vanhemmuustyön kivijalka
Oleellista ja nykykäytäntöihin nähden poikkeavaa NVR-lähestymistavassa on yhteisön tuen vahva korostaminen. Kun kyseessä on nuoren väkivaltainen tai muu tuhoisa käytös, vanhempia on tuettava etsimään konkreettisia tukijoita. Ei riitä, että ammattilaiset tukevat vanhempia. Vanhemmille on tärkeää etsiä tukijoita yhdessä heidän kanssaan epävirallisesta verkostosta, sukulaisista, ystävistä ja naapureista. Tähän vanhemmat tarvitsevat joskus paljon ammattilaisten rohkaisua, koska perheissä koetut vaikeudet tuntuvat monista vanhemmista häpeällisiltä ja kynnys tuenpyytämiseen on korkea.
NVR:n muutosteoria on systeeminen: kun vanhempi saa tukea yhteisöltä ja oppii vahvistamaan samaan aikaan sekä rajoja yhteyttään lapseen, lapsen oireilu ja käytös alkaa vähetä. Lapsen käytöksen muutosta ei kuitenkaan nosteta ainoaksi tavoitteeksi työskentelyssä. Lapsen tai nuoren kuulumisen, yhteyden ja arvokkuuden kokemus on aina tavoitteena NVR-lähestymistavassa, mutta arvokkaaksi ajatellaan sekin, että vanhempi vahvistuu ja hänen avuttomuuden kokemuksensa vähenee.
NVR ja nuoren ahdistuneisuus
NVR-lähestymistapa alkoi nuorten rajattoman ja väkivaltaisen käytöksen vastustamisesta. Ilmiö, jota ensimmäiseksi asetuttiin vastustamaan, oli CPVA (child to parent violence). Myöhemmin on kehitetty tapoja vaikuttaa myös moniin muihin lasten ja nuorten käytöksen ongelmiin tai muihin vaikeuksiin, kuten ahdistuneisuuteen tai esimerkiksi itsemurhariskin kohtaamiseen. Yalen yliopiston professori Eli Lebowitz on kehittänyt SPACE-lähestymistapaa lasten ja nuorten ahdistuksen hoitoon. Lähtökohtana on, että lapsen ahdistuneisuus on suhdeperustainen ilmiö ja vanhemman pyrkimys tukea auttaa ahdistunutta lasta voi vanhemman huolestuneisuuden vuoksi ei-aiotusti muuntua haitalliseksi mukautumiseksi lapsen ahdistukseen. Ahdistusoireisiin mukautuva, huolestunut vanhempi tulee lähettäneeksi Leibowitzin mukaan lapselle tai nuorelle vääränlaista viestiä, jonka ydin on: ”Sinulla on tällainen sairaus enkä usko sinun selviävän siitä kovin hyvin.” Hän vertaa viestiä tilanteeseen, jossa lapsella on esimerkiksi diabetes ja jossa vanhempi viestittäisi: ”Sinulla on diabetes, mutta en usko että selviät siitä”. Tällaisen huolestuneen ja pessimistisen viestin sijaan vanhempaa on tärkeää tukea siten, että hänen viestinsä lapselle on toivoa luova: ”Sinulla on vaikeaa mutta uskon sinun selviävän tästä.”
NVR-vanhempainryhmät ja nuoren itsemurhariski
Hollantilainen systeeminen terapeutti Kathelijne van Dongen kertoi konferenssissa kehittämästään työtavasta, jossa sairaalaan itsemurhayrityksen jälkeen päätyneitä nuoria ja heidän perheitään tuetaan NVR-lähestymistapaa soveltamalla. Itsemurhariskissä olevien nuorten umpikujaan päätymisen ja yksinäisyyden sekä vanhempien pelon ja avuttomuuden kokemuksiin vastataan lähestymistavassa NVR-vanhempainryhmätoiminnan avulla. Toiminnan ytimessä on ankkuroida vanhemmat kiinni vahvaan sosiaaliseen tukeen vaikean tilanteen äärellä, tarjota sosiaalista tukea ja validaatiota vanhempien kokemuksille, luoda mahdollisuus kokemusten jakamiseen toisten vanhempien kanssa sekä tarjota vanhemmille käytännöllisiä tapoja toimia nuoren kanssa.
Työskentelytavan myötä vanhempien avuttomuus vähenee, toiveikkuus vahvistuu, kuormittuneisuuden kokemus vähenee, kontakti nuoreen paranee ja perheen ihmissuhteet alkavat korjaantua. Vanhempia ohjataan mm. kehittämään välittämistä ilmaisevia rituaaleja ja jatkamaan niitä riippumatta siitä, miten nuori niihin vastaa. Konferenssissa esiintynyt isä kertoi, kuinka oli joka ilta koputtanut tyttärensä ovelle ja tarjonnut hänelle teetä ja keksiä saaden aina vastaukseksi: ”Mene pois!”. Eräänä iltana isä kuitenkin tuli ovelle myöhässä, jolloin oven takaa kuului: ”Olet myöhässä…rakastan sinua.”
NVR ja suomalainen vanhemmuustyö
Väkivallaton vastarinta voi kuulostaa suomalaisittain joiltakin osin vieraalta, vaikka tuttuja piirteitäkin varmasti monet tunnistavat. Hätäisen arvion pohjalta vanhempien ottaminen näin vakavasti voi tuntua esimerkiksi lastensuojelussa ohittamattoman lapsikeskeisen työotteen vastaiselta. Tarkemmin katsottuna lähestymistavassa on kuitenkin elementtejä, joita kannattaa tutkia tarkemmin myös meillä.
Suomessa NVR ottaa ensiaskeleitaan. Psykoterapeutti ja sosiaalityöntekijä Katarina Fagerström on pilotoinut NVR-vanhempainryhmätoimintaa osana Tulevaisuuden lastensuojeluhanketta ja on parhaillaan käynnistämässä uutta ryhmää Helsingin lastensuojelussa. Katarina Fagerström ja Päivi Petrelius (tämän blogin kirjoittaja) kouluttavat parhaillaan Siun soten hyvinvointialueella lastensuojelun avo- ja sijaishuollon työntekijöitä lähestymistapaan ja prosessia seurataan opinnäytetyön avulla. Koulutus on osa Turvaverkkoja nuorten tulevaisuuteen -hankekokonaisuutta. Kansainvälisesti lähestyistapaa on sovellettu sekä lastensuojelun että terveydenhuollon piirissä. Lastensuojelussa on NVR-tutkimustakin esimerkiksi lähestymistavan soveltamisesta sijaishuollossa.
Vanhemmuustyöhön tarvitaan uusia keinoja ja NVR on siihen lupaava, systeeminen lähestymistapa.
Kirjoittaja: Päivi Petrelius, yliopettaja, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, systeemisen työotteen kouluttaja, työnohjaaja
Lähteenä ovat Amsterdamissa 4-5.4.2025 pidetyn kansainvälisen NVR-konferenssin esitykset. Artikkelin kuvassa ovat konferenssiin Suomesta osallistuneet perhepsykoterapeutti Katarina Fagersröm, nuorisopsykiatrian erikoislääkäri ja kouluttaja Pekka Aarninsalo sekä yliopettaja Päivi Petrelius Xamkista.
Lisätietoa lähestymistavasta:
NVR (Non Violent Resistance) Väkivallattoman vastarinnan vanhempaintyö | Innokylä
Peter Jakob (2025) Nonviolent Resistance in Trauma-focused Practice. A Systemic Approach to Therapy and Social Care. London & New York: Routledge.
Haim Omer (2021) Corageous Teachers. Developing a new authority to cope with violence and chaos.