Mistä systeemisessä ja suhdeperustaisessa ammatillisessa työotteessa on kyse? Mitä  tällainen työote tarkoittaa sosiaalialan työtehtävissä?

Kyse on sekä tutusta, sosiaalityöhön pitkään kuuluneesta ajatteluperinteestä, että lähestymistavasta, joka rakentuu ja uudistuu jatkuvasti, kun sitä opitaan ja sovelletaan. Kyse on myös ammattitaidoista, joita opitaan koko elämän ajan. Opinpolku alkaa koulutuksesta ja jatkuu työelämässä. Työote edellyttää, että yhteisö tukee tällaisen osaamisen vahvistamista.

Alla on kuvausta muutamista keskeisistä systeemisen toimijuuden ja ammatillisuuden ydinelementeistä.  Ovatko nämä elementit sellaisia, joita myös koulutuksella tulee  vahvistaa? Miten koulutus ja työelämä voisivat tehdä yhteistyötä tällaisen ammatillisuuden vahvistamiseksi?

Systeemisen ja suhdeperustaisen sosiaalialan ammatillisuuden eräs tärkeä ydin on kokonaisvaltaisuus. Työn kohteena on yksilö elämäntilanteessaan ja suhteissaan. Yksilöitä, ryhmiä ja yhteisöjä lähestytään keskinäisriippuvina systeemeinä, joissa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Työskentelyssä huomioidaan ihmisten elämään vaikuttavat toiset tärkeät ihmiset ja erilaisten elämää muotoilevien tekijöiden moninaisuus.

Koska ihmisten väliset keskinäisriippuvuudet ymmärretään inhimillisen selviytymisen, muutoksen ja kukoistamisen välttämättöminä tekijöinä, korostuu systeemisessä ammatillisuudessa yhteistoiminnallisuus. Systeeminen ammattilainen ei puhu asiakkaasta työnsä kohteena, vaan mieltää hänet yhteistyökumppanikseen. Työn yhteisenä kohteena ovat ne tarpeet, joihin pyritään vastaamaan ja ne toimijuuden mahdollisuudet, joita asiakas haluaa elämäänsä. Systeemisessä asiakastyössä näitä tunnistetaan ja määritellään yhteistoiminnassa asiakkaiden kanssa.

Ratkaisuehdotuksia tuotetaan yhdessä. Tavoitteena on, että se yhteistoiminta, jossa ammattilainen osallistuu asiakkaan elämään, on aidosti asiakkaan ”omistama”, hänen käsissään oleva prosessi, jolla hän edistää oman elämänsä tärkeitä päämääriä.

Vastalääkettä häiriö- ja palvelukeskeiselle asiantuntijuudelle  

Palvelujärjestelmät on usein rakennettu tunnistamaan ongelmia ja häiriöitä. Palvelut on organisoitu seuraamaan häiriölogiikkaa ja myös asiantuntijuutta rakennetaan erikoistuneena ”häiriöosaamisena”. Tarkkarajaista häiriöosaamistakin tarvitaan, sellaista ei pidä lainkaan väheksyä. Mutta systeemisen ja suhdeperustaisen sosiaalisen muutostyön käyttövoimaksi pelkästä häiriöosaamisesta ei ole.  Muutosvoimaa asiakkaiden elämässä voidaan sen sijaan tukea voimavarakeskeisellä työskentelyllä. Siinä pyrkimyksenä on auttaa asiakkaita tunnistamaan oman elämänsä toimivia osa-alueita, vahvistaa pystyvyyden ja oman arvon kokemusta, resilienssiä ja hyvinvointia. Sosiaalialan työssä tavoite on enemmän kuin häiriön poistuminen. Tavoitteeksi voitaisiin asettaa asiakkaan uudenlainen suhde itseen, toisiin ja ympäristöön. Elämä, jossa koetaan vahvistuvaa toimijuutta, yhteisöön kuulumisen tunnetta ja merkityksellisyyttä.

Sote-kehittämisessä halutaan kehittää uusia, edullisia palvelumuotoja, kuten digipalveluita. Esimerkkejä näistä ovat esimerkiksi ikäihmisten digitaaliset päiväkeskukset tai kognitiiviseen terapiaan perustuvat chattibotit. Ne voivatkin aivan aidosti tarjota jotakin tärkeää kansalaisten hyvinvoinnin tueksi. Systeemisessä ajattelussa ihmistyön luovuttamaton elementti on kuitenkin työskentelyn suhdeperustaisuus. Se edellyttää muutakin kuin yksilön haasteiden etähoitoa tai ongelmien kognitiivista työstämistä. Ihmiset tarvitsevat edelleen kokemusta kuulumisesta ihmisyhteisöön. Tiedosta ei ole puutetta, inhimillisistä yhteyksistä ja yhteisöllisyydestä on.

Siksi sosiaalialan työntekijöiden on tärkeää jatkuvasti, jopa läpi ammattiuransa asettua vahvistamaan suhteiden rakentamisen taitojaan.  Suhdeperustaisen työskentelyn taidot ovat tuloksellisen työskentelyn ydintä ihmistöissä, onpa kyse asiakastyöstä, johtamisesta tai kehittämisestä. Systeeminen ammattilainen tunnistaa uransa alkumetreiltä alkaen tarpeen fokusoida asiasisältöjen rinnalla tai jopa ensisijaisesti ihmissuhteisiin.  Kyky luoda suhde asiakkaaseen ja verkostoon, sitoutuminen kunnioittavaan ja kuuntelevaan vuorovaikutukseen sekä myötäeläminen ja myötätuntoisuus ovat taitoja, joissa jokainen voi jatkuvasti kehittyä.

Systeeminen työskentely hyväksyy ja huomioi kompleksisuuden

Moderneja yhteiskuntia jäsentävä rationaalisuuden ihanne korostaa hallintaa ja kontrollia. Osana tätä paradigmaa myös sosiaalialan työltä odotetaan enenevästi tarkkarajaista, kuvattavissa olevaa, vaiheistettua työtapaa, jossa työntekijän toiminta on etukäteen tarkasti suunniteltua.

Systeemisestä näkökulmasta sosiaalialan töissä kohdattavien asiakkaiden jäsentäminen tarkkarajaisten interventioiden kohteiksi ja ylipäänsä sosiaalityön määrittely interventioksi voi olla ongelmallista. Systeeminen ontologia eli ymmärrys todellisuuden luonteesta korostaa sosiaalisen ja fyysisen todellisuuden kompleksisuutta: sen jatkuvasti muuntuvaa luonnetta, dynaamista, monitekijäistä muuntuvuutta ja emergenssiä.

Inhimilliset systeemit ovat avoimia systeemejä, jotka altistuvat jatkuvasti käynnissä oleville toimintaympäristön muutoksille, katkoksille ja yllätyksille. Tarkkarajainen, etukäteen suunniteltu interventio ei useinkaan toimi, vaan tilalle tarvitaan työntekijän luovaa, integroivaa, reflektoivaa ja soveltavaa työotetta. Tällaisen työotteen kehittyminen edellyttää jatkuvaa harjoittelua, reflektiota ja yhteisöllistä tukea.

Työskentely etenee ja tuloksia saavutetaan pienin askelin

Tuloksellista työskentelyä ei sosiaalialan työssä, vaikkapa lastensuojelussa, useinkaan voida kuvata katkoksitta etenevänä kehityskäyränä, vaan lapsen, läheisten ja ammattilaisten yhdessä ottamina pieninä askeleina, pysähtymisinä, suunnanmuutoksina ja uudelleen matkaan lähtemisinä. Tätä on tärkeää käsitellä jo koulutuksessa, jotta ymmärrys muutoksen tukemisen logiikasta on riittävän realistinen. Liian lineaariset vaikuttavuusodotukset voivat johtaa pettymiseen ja uupumiseen.

Kompleksisuteen liittyy myös sirkulaarisen kausaalisuuden ajatus. Se tarkoittaa, että inhimillisten ilmiöiden, niin ongelmien kuin ratkaisujenkin, ymmärretään rakentuvan monenlaisten, risteävien vuorovaikutuskuvioiden ja palautekehien yhteisvaikutuksena. Tämä ajatus ohjaa työntekijää tunnistamaan työssään esimerkiksi perheiden tai ryhmien elämään vaikuttavia vuorovaikutussuhteita ja arjessa risteileviä monen suuntaisia palautekehiä. Sirkulaarisuuden ja suhteisiin fokusoimisen näkökulma auttaa työntekijää purkamaan yksilökeskeisyyttä työskentelyssä. Yksilön häiriöiden sijaan työskentelyn kohteeksi nousevat ihmisten väliset suhteet ja suhteissa rakentuvat inhimlliset kokemukset itsestä, elämästä ja mahdollisuuksista. Kun ihminen läheisineen pääsee jäsentämään omaa elämäänsä ja elämäntapahtumiaan uusista näkökulmista, voi myönteisiin muutoksiin avautua aivan uusia reittejä.

Systeeminen työskentely on syvällisen osaamisen luovaa soveltamista

Sosiaalialan koulutuksesta eteenpäin lähtevät valmistuvat sosionomit, ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijat, ja yliopistoista valmistuvat sosiaalityöntekijätkin sijoittuvat valmistuttuaan hyvin monenlaisiin toimintaympäristöihin. Koulutuksen on hyvä valmentaa opiskelijoita tunnistamaan kontekstin merkitys omille toimintamahdollisuuksille. Kontekstitietoisuus on tärkeä ammatillinen lähestymistapa sosiaalialan työssä. Yhtä absoluuttisen oikeaa työskentelytapaa ei ole, vaan työssä tarvitaan moniulotteista räätälöintiä ja oman toiminnan sovittamista kulttuuriseen, sosiaaliseen ja yksilökohtaiseen kontekstiin.

Systeemisessä työskentelyssä keskeistä on sitoutuminen prosessimaiseen etenemiseen.  Ajatuksena on, että hyviä muutoksia asiakkaan elämässä voidaan tukea, ja tuloksia saavuttaa, kunhan ammattilaisilla on mahdollisuus asettua asiakkaan kanssa vastavuoroiseen ja dialogiseen prosessiin. Ja kunhan työskentelyn mielekkyyttä pysähdytään riittävän usein tarkastelemaan yhdessä asiakkaan ja kollegoidenkin kanssa. Polku kohti asiakkaan parempaa tulevaisuutta ja vaikuttavampaa työtapaa rakentuu yhdessä eteenpäin kulkemalla ja yhdessä asioita pohtimalla.

***

Mitä ajatuksia edellä olevat ajatukset sosiaalialan ammatillisen toiminnan ytimistä herättävät? Toivomme tästä vilkasta keskustelua.

Seuraavassa blogissa avaamme ajatuksiamme sosiaalialan koulutusten pedagogiikasta. Kysymme, miten tulisi kouluttaa, jos tavoitteena on, että koulutuksesta valmistuu edellä kuvatun kaltaisia ammatillisia toimijoita.  

Kirjoittaja:

Päivi Petrelius, yliopettaja (D.Soc.Sc.)

Sosiaalialan ja toimintakyvyn edistäminen/ Department of Social Services and Promotion of Functional Ability, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu/South-Eastern Finland University of Applied Sciences

tel +35850-5609396, paivi.petrelius@xamk.fi