Avainsana-arkisto: ruutukaappausvideo

Ohjeita opinnäytetyön tekstinkäsittelyyn Screencast-o-maticilla

Olen ollut mukana Kyamkin opinnäytetyöpajoissa alusta alkaen ja neuvonut opiskelijoita tekstinkäsittelyyn liittyvissä erilaisissa ongelmissa. Opinnäytetyöpajoja on ollut sekä Kouvolan että Kotkan kampuksella kuukausittain. Opiskelija voi tarvita neuvoja nopeasti opinnäytetyön palautuspäivän lähestyessä esimerkiksi sivunumeroiden kadotessa yllättäin mallipohjalta. Tapaamisen sopiminen voi aikataulujen puolesta olla hankalaa ja varsinkin, jos avun tarvitsija on Kouvolassa ja minä Kotkassa. Tarjolla on kuitenkin erilaisia työvälineitä, joilla neuvojen antaminen onnistuu etänä, esimerkiksi Skypen avulla olen muutaman kerran auttanut opinäytetyön tekstinkäsittelyssä. Sreencast-o-maticista kuulin ITK-messuilla Hämeenlinnassa 2016.  Tällä selaimen kautta toimivalla sovelluksella oli opettaja antanut tehtäväpalautteet opiskelijoille.

Itse näin Screencast-o-maticissa mahdollisuuden neuvoa tekstinkäsittelyyn liittyvissä asioissa. Opiskelijaa olen pyytänyt jakamaan minulle työnsä esimerkiksi OneDriven kautta. Selaimen kautta käytettävän sovelluksen avulla olen tehnyt ohjeen korjausten tekemiseen ruutukaappausvideona. Ilmaisversio antaa tehdä 15 minuutin videon, mutta se on riittävä tällaisissa tapauksissa. Ohjeen voi tallentaa tietokoneelle, Youtubeen tai Screencast-o-maticin palvelimelle. Ohjeen tekeminen näin videona on helpompaa ja nopeampaa kuin yksinkertaisen ja selkeän ohjeen kirjoittaminen. Opiskelijalle lähetän linkin ohjeeseen sähköpostitse.

AC soveltuu vastaavan ohjeen tekemiseen yhtä lailla, mutta uusia työvälineitä on myös mielenkiintoista kokeilla. Opiskelija voisi tätä myös hyödyntää omien tehtävien esittelyssä.

https://screencast-o-matic.com